¤¤¤Marraskuun 2009 karhunpennut ~Tammi,helmi ja maaliskuussa~

Meillä tulee jo ainaki nää sanat kuin anna,ei,vauva,äiti ja isä sekä nälkä

Eilen saatiin pojan mallikuvat ja ai että niistä tuli hienoja ja tänää saatiin yhet toiset koevedokset ja nekin onnistui aivan loistavasti,2-3 viikon päästä sit saadaan ne valitsemamme kuvat :D
 
Mukana ollaan myös :wave:

Kävely alkaa tytöllä pikkuhiljaa muuttua juoksuksi, mutta vielä ei millään suostu ulkovaatteet päällä kävelemään...

Hoito alotettiin osa-aikaisena marraskuussa, nyt 12 päivää kuussa. Opiskelen siis ja hoitopäivät on suht lyhyitä :) Tosi hyvin on menny ja tyttö on viihtynyt, oikein iloisena jää leikkimään :D Yritän saada opiskelut valmiiksi kevään aikana, joten kesällä jään taas kotiin tytön kanssa.

Imetys jatkuu täälläkin, tosin vain pari kertaa päivässä. Lopettelua olen miettinyt, sillä toinen lapsi on jo kauan ollut suunnitelmissa mutta ei oo tärpännyt :(

Nukkuminen sujuu hyvin, loppuvuodesta oli vähän ongelmia kun tyttö oli kipeenä ja imettelin yöllä taas. Pidettiin pieni kurinpalautus-unikoulu ja toimi hyvin :) Nukkuu nyt 19.30-7.30 öisin heräämättä ja päikkärit 1,5 h klo 12.
 
Heippa pitkästä aikaa!:wave:
Me ollaan myös mukana, mutta mäkään en ollut huomannut, että uus pino on tullut, kun suosikeista kanssa oon aina klikannu...ja oonkin ihmetelly kun kukaan ei oo mitään kirjottanu !
No hyvä, että löyty...

Meillä on ollut elämä niin kiireistä tässä, että hyvä kun ehtii näitä juttuja käydä lukemassa! Netalla syntyi siis pikkusisko 16.11. Ikäeroa tuli siis vuosi ja 6 päivää :) Nyt tytöt pitää kyllä äipän kiireisenä!
Mitään mustasukkaisuutta ei onneksi ole tullut, päinvastoin...Netta olisi kokoajan halimassa siskoa...mutta harmi vaan, ei oikein ymmärrä vielä, ettei vauvan päälle voi mennä makaamaan yms :) Muutenkin kantaa kokoajan lelujaan vauvalle (ja tietenkin paiskaisi ne vauvan naaman päälle) ja hokee kokoajan "vauva vauva". Vauva taisikin olla neidin ensimmäinen sana. Muutenkin höpöttelee jo aina paljon ja varmaan n. 20 sanaa osaa, mm. joo, ei, nenä, napa, varpaat (vaapaat), kahvi (kavi), kala, auto, juna, kakka....jne.

Nukkuminen sujuu meilläkin (luojan kiitos) hyvin! En tiedä miten jaksaisin jos heräilisi vielä vauvan lisäksi. Nukkumaan laitetaan lähes poikkeuksetta klo 20, ja heräilee 7-9 välillä, useimmiten klo 8. Päiväunia nukutaan yhdet jotka kestää 1,5-3 tuntia.

Mä varmaankin haluisin palata töihin jo tämän äitiysloman loputtua elokuussa, mutta en tiedä raaskinko! Jotenkin haluisin kyllä olla lasten kanssa kotona kun ovat vielä pieniä. Välillä vaan todella kaipaa sitä aikuista seuraa enemmän. Mutta enköhän mä kotosalla ole ainakin niin, että Netta on 3 ja pikkusisko 2.

Viihtyykö muiden lapset autossa? Meillä saadaan kauheet raivarit, kun joutuu autoon istumaan, ja yleensä valittaa koko automatkan ajan :( Tosi kurjaa, kun asutaan sen verran syrjässä, että autolla on mentävä, jos jonnekkin haluaa...Helpottaakohan tuo jossain vaiheessa? Eli onkohan tää vain joku vaihe!? Pienempänä viihtyi kyllä hyvin...

Meillä Netta oli niin kova vierastamaan ihmisiä, että oli ensimmäisen kerran hoidossa nyt vasta kuukausi sitten! Kauan sai totuttaa mummilaan, että hyväksyi heidät. Nyt onkin ollut siellä jo usein hoidossa, että itse saan aikaa vaan vauvan kanssa.

Mutta nyt ei ehdi enempää kirjottaa, myöhemmin sitten lisää taas :)

Ansku ja Netta 1v 3kk ja pikkusisko Nella 2,5kk
 
Moi! Meillä Emmi on inhonnut aina autossa olemista. Hirveetä kitinää ja rätinää joka reissulla. ja meillä kans ajellaan päivittäin, kun lähin kauppakin on 5km päässä.
Sanoja tulee vaan äiti, Eetu ja Ykä(meidän koira). Öisin herää pari kertaa vieläkin ja haluaa vettä tai maitoa. Pari päivää sitten kyl nukkui koko yön! Nyt kipeenä, niin taas heräilee. Päikkäreitä nukkuu vaan yhdet n.1,5h. Mun mielestä aika vähän, kun veljensä 3,5v nukkuu ainakin pari tuntia ja yöunetkin on pidemmät.

T:peggy+Emmi 1v 2kk
 
Heippa! on kovasti hiljentynyt tämä palsta, kaikilla taitaa olla kädet täynnä töitä :D

Autossa meillä viihdytään ihan hyvin, ainakin silloin kun auto on liikkeessä.

Aattelin kysellä täältä että joko teidän karhunpennuilla on tyyny?
 
Nunneliini, meillä ei ole tyynyä vielä. Muillakin on tainnut olla lähempänä 2v tai jopa ylikin, että tyyny on laitettu.

Kovasti on palsta tosiaan hiljentynyt. Käyn aina lukaisemassa, mutta kun en jaksa useinkaan kirjautua, ei sitten tule kirjoitettuakaan mitään.

Munuaiskuvaukset saatiin meillä lopultakin tehtyä. Eilen oli röntgen ja viikko sitten munuaiskuvaus.
Nyt lääkärit saivat molemmilla kerroilla ekalla pistolla kanyylin laitettua.
Poika jaksoi olla tosi hienosti kuvauksissa. Munuaiskuvauksessa piti maata ½ tuntia aloillaan ja oikeestaan vasta viimenen 5min oli enemmän itkua , kun tuli kova väsy.

Röntgenkuvaus oli pahempi (vaikka toisin päin itse kuvittelin), kun siinä piti olla kuin nakuttu siinä asennossa, mihin laitettiin. Ja kun minä olin se, joka lasta pitelin (hoitaja meni pois huoneesta aina kun kuva otettiin), niin olisin kyllä käsiä tarvinnut enemmän kuin 2.
Tulokset tulee tän kuun lopulla, että siihen asti pitää odottaa, että mikä tilanne on tällä hetkellä.
Viime kesänähän se oli hyvä, mutta kun ei noista(kaan) koskaan tiedä, jos muuttuukin toiseen suuntaan. Ei kyllä pitäisi, mutta millonkas tämä elämä varmaa olisi.

Paljon on sairasteltu tänä talvena. Kaikki flunssat tuo poika kerää, mitä liikkuu. Vauvarokkokin oli tammikuulla ja tosi kurja tauti.

Kasvukontrolleissa on käyty, kun painoa on nyt vain 9.5kg (1v 2kk). Pituutta on kyllä sitten 80cm.
Mutta tuo sairastelu vaikuttaa tuohon kovasti. Mistäs sitä painoa kertyy, kun toine ei kipeänä syö?
Toista viikkoa oli lähes syömättä vauvarokonkin aikana.

Mutta eipä tässä nyt muuta kai.

No, imetän vielä edelleen..:rolleyes:

Vauhti on kovaa, juosten mennään ja kiipeily ihan mahdotonta. Kaikkea pahaa pitää saada tehdä, hellalle yrittää kiivetä vähän väliä. Siis astuu pellin vetoluukulle ja pitää uunin rivasta kiinni. Koko ajan saa olla vahtimassa.

Sanoja ei tule vielä montaa, "äiti ja kukka" on ne yleisimmät. Äitiä huutaa kailottaa koko ajan=)

Syödä osaa jo itse hienosti, kovin paljoa ei edes sotke, ellei ruoka ole lusikasta helposti valuvaa.


Siinähän nuo tärkeimmät.
 
Annsku lisätty myös listalle!!

Täällä poika viihtyy hyvin autossa kun nukkuu suurimman osan ajasta aina kun autoillaan mut jos ei nuku ni sit leikkii Juhon kans tai kattelee ulos ikkunasta.

Tänää soitettii jostain roolituspalvelusta kun he halus Juliuksen kuvan+tiedot ja rupesin sit jälkeenpäin miettii että mihin yleensä mahtavat lapsimalleja käyttää jos ei osaa kovin hyvin viel puhua yms..

Syöminen ei viel oikee suju kovin hyvin mut joka päivä yrittää syödä myös itse.

Pitäs kohta puolii pojan kuvat päivittyä myös näille sivuille kuin fashionmodel.fi -- Baby Kids ja myös tänne Valokuvaamo ja kehystyspalvelu KLIK Tampere | ylioppilaskuvaus, lapsikuvaus, h
sekä tuon jälkimmäisen naamakirjan sivustolle :)
 
Mä en muistanutkaat, että tää ikä on aika rasittava noilla pikkuisilla. Emmi ainakin repii kaiken jokapaikasta alas minkä vaan ehtii ja kiipeää pöydälle jne. Ja haluaa kaikkea mitä muillakin on.
Meillä vielä yölläkin heräillään enkä saa tyttöä nukkumaan muulla kun maitopullolla. Huutaa vaikka viis tuntia kunhan saa maitoa. Yleensä onneks herää vaan kerran ja alkuyöstä riittää vesipullo, mutta sit on jo aamuyöstä huutamassa maitopulloa. Ja ei auta vaikka miten tankkais iltapuuroa.
Leikitäänkö teillä yhtään itsekseen?
 
Voisin liittyä tänne taaperoimaan teidän kanssanne. Meille syntyi 9.11 Prinsessa Linnea. Neiti sai synnytysrytäkässä murtumia ja Erbin Pareesin. Niistä on selvitty, mutta maitoproteiini allergia on vielä.

Noi nukkumisjutut kiinnostaa: Nukkuuko teitin lapsoset koko yön ilman että teidän täytyy mennä lohduttelemaan. Voin nimittäin laskea yhden käden sormilla yöt joina oon saanut nukkua koko yön ilman heräämistä sen jälkeen kun neiti syntyi. Yölevottomuun kait on melko normi juttua nyt kun ollaan liikkeellä ja koetaan kaikenlaista uutta ja jännää, mutta toivonpilkahdus siitä milloin moinen heräily loppuu olisi tervetullutta...

Meitin neiti leikkii kiltisti itsekseen, mutta joskus on pakko saada mami tai pappa mukaan leikkeihin. Onneks on serkut naapurissa ni voi kutsua silloin heidät käymään niin saa omat hommat kotona ensiksi pois alta hoidettua. Sitte saatetaan lauleskella, piirtää tai leikkiä yhdessä. Yhdessäoloa on meillä hyvä olla enne nukkumaan menoa koska tällanen halien ja pusujen kanssa selkeästi parantaa meidän neidin levottomia öitä. Näkee siis vilkkaita unia yöisin: nauraa, puhuu ja itkee unissaan...
 
Viimeksi muokattu:
Waheka lisään sut listalle!!

Nukkuminen meillä sujuu aivan loistavasti edelleen,yöt poika nukkuu heräämättä,mutta jos on kipeenä niin sillon herää välillä mut rauhoittuu siihen kun silittää häntä hetken selästä tai sitten riittää vaan se että poika näkee meidät nukkumassa sängyssä niin poikakin menee takas maaten ja jatkaa uniaan.
 
Peggy Joo samaa mieltä...rasittavaa on tuo tavaroiden repiminen! Varsinkin jos mennään johonkin kylään, niin saa olla kokoajan vahtimassa mitä neiti touhuaa. Ja yleensä tietenkin jos jotain kielletään, niin sehän se vasta hauskin juttu sitten onkin!

Meillä Netta leikkii kyllä aika paljon myös itekseen. Oikeastaan on ollut pakko, kun vauva vie mun aikaa myös aika paljon! "Lueskelee" kirjoja itekseen ja höpöttää, kantelee tavaroita ees taas erilaisissa ämpäreissä ja kuljettelee tavaroita muutenkin mitä kummallisimpiin paikkoihin :) Ärsyttävintä on se, kun yleensä kun on lähdössä johonkin, niin aina löytyy kenkien sisältä mukavan teräviä palikoita :) Nykyään onneksi tajuan jo tyhjentää kengät ennenku koitan tunkea niitä jalkaan :D Jos ei millään olisi yksin, enkä millään kerkeä häntä leikittämään, niin laitan telkkarista Teletapit, niin johan on kun naulittu telkkarin eteen niinkauan ku ohjelma loppuu!
Kuinka paljon teillä muilla muuten pikkuset katsoo telkkaria?
Meillä tulee ehkä vähän liikaakin katsottua :(

Yöt täällä on nukuttu heräämättä n. 10kk iästä lähtien! Luojan kiitos! Välillä kyllä saattaa herätä huutamaan, mutta nukahtaa itekseen uudelleen.
 
Viimeksi muokattu:
Taaperotx: Linnea oli ihan ns. normi kokoinen 3700, mutta ilmeisesti mussa se vika oli. Muistan hämärästi miten synnytystapa arvioinnissa kysyttiin olenko murtanu häntäluuni joskus. En sikäli kun muistan. Jäi kuitenkin vaivaamaan tuo kysymys - epäiltiikö jotain ongelmaa vai ei. 1v synttärinä neiti kuitenkin sai terveen paperit :)

:$Välillä uusi kuume nostaa päätään mutta kun homma meni vähän oppikirjaohjeiden ulkopuolelle mm ton kiinni jäämisen ja siitä seuranneiden lisäongelmien kanssa, ennenaikaisten supistuksien ja sikainfluenssan takia. Puhumattakaan SMJ:stä. Vähän pistää miettimään uskaltaako pistää itsensä uudelleen moiseen hullun myllyyn nyt kun noista muista on jotenkuten päästy eroon.

Viimeyönä oli neidillä vaan kaksi heräämistä, mutta molemminlla kerroilla itki lähes hysteerisesti ja oli vihaisen oloinen. Mitä lie nähnyt tappelu-unia.:stick: Ehkä painajaisia aiheutti sen kun hoitopaikassa neitiä aiemmin töninyt poika yht´äkkiä pusua muiskauttu suoraan suulle ja antoi halin kyytipojaksi. Young Love? Aikast aikasta mun mielestä :p
 
Waheka Ok.Meillä oli niin kun neljättä odotin ja kun synnytys koitti poika arveltiin painavan vaan 3600g mutta toisin kävi,hän painoikin jopa 4800g ja hänet piti repiä kovakouraisesti pihalle kun jäi jumiin ja muuten ei ois poika mahtunu alakautta,mutta ihme ja kumma repeämiltä yms selvittiin paitti pojalle tuli sitte vaan se erbin pareesi.Ja tuon ison koon takia mulla käynnistettiin tää marraskuinen ennen laskettua ja hyvä niin kun olihan hän jo rv 39+3 viikoilla 4160g ja 53cm kokoinen :D

Taas ois 3.maaliskuuta kuvauskeikka Helsingissä ja samalla tuo vanhin neitikin pääsee poseeraushommiin :whistle:
 
Viimeksi muokattu:
Tervehdys! :wave:

Annskulle onnittelut pikkuprinsessasta!

Kovin kiireistä tämä arki tuppaa olemaan. Päivät menee töissä ja illat yritän pyhittää pikku neidille, joka näyttäisi joka päivä oppivan uusia taitoja. Uusin villitys on "kuperkeikan" tekeminen, ei tosin ihan oikeasti, mutta vähän sinnepäin.

Kaikki korkeat paikat on tyttö meillä jo valloittanut (tv-taso, ruokapöytä yms.). Tuosta kiipeilyinnosta ei tahdo tulla loppua. Toivottavasti kevään aikana vähän edes vähenisi, kun ulkona voi alkaa touhuta enemmän.

1v 3kk neuvolassa käytiin kuun alussa ja mitat oli 10 kg ja 81 cm. Pituutta kasvetaan hurjaa vauhtia ja luultavasti hoikkuudestaan johtuen, tyttö näyttää mielestäni ikäistään vanhemmalta.

Yöt nukutaan suht hyvin. Ilmeisesti unia nähdessään tyttö ääntelee sen verran, että itse havahdun heräämään ja tarkastamaan mikä on hätänä. En muista kovinkaan montaa yötä nukkuneeni koko yötä putkeen, tosin johtuu ihan siitä, että olen vaan niin herkkäuninen.

Meillä on jo jonkin aikaa ollut tytöllä sellainen ohut vauvatyyny. Päikkäreitä nukuttaisiin edelleen kahdet, mutta silloin yöunille meno on yhtä hulabaloota. Päätettiin siis yrittää siirtyä yksiin uniin ja ainakin vielä ollaan siinä pysytty. Ja yöunille menokin onnistuu nyt tosi hyvin.

Meillä katsotaan telkkaria varmaan ihan liikaa, kun ollaan onnistuttu koukuttamaan tyttö pikkukakkosen faniksi. Päivällisen jälkeen tyttö osoittaa telkkaria ja sanoo "kakkonen", joten ei auta muu kuin avata telkkari.

Tyttö syö melkein kaikki ruokansa itse, jopa puurot lusikalla ja yleensä ei saa edes auttaa. Tosin pikkasen mentiin takapakkia, kun viikko sitten ei maistunut ruoka ollenkaan, edes äidin syöttämänä. Syy selvisikin pian, kun huomasin poskihampaiden pilkottavan ikenestä.

Taaperot, kuinkas usein käytte noissa kuvauksissa? Käykö teidän muutkin lapset säännöllisesti kuvauskeikoilla?

Esikko ja Vieno 1v 3kk
 
Tervehdys! :wave:

Annskulle onnittelut pikkuprinsessasta!

Kovin kiireistä tämä arki tuppaa olemaan. Päivät menee töissä ja illat yritän pyhittää pikku neidille, joka näyttäisi joka päivä oppivan uusia taitoja. Uusin villitys on "kuperkeikan" tekeminen, ei tosin ihan oikeasti, mutta vähän sinnepäin.

Kaikki korkeat paikat on tyttö meillä jo valloittanut (tv-taso, ruokapöytä yms.). Tuosta kiipeilyinnosta ei tahdo tulla loppua. Toivottavasti kevään aikana vähän edes vähenisi, kun ulkona voi alkaa touhuta enemmän.

1v 3kk neuvolassa käytiin kuun alussa ja mitat oli 10 kg ja 81 cm. Pituutta kasvetaan hurjaa vauhtia ja luultavasti hoikkuudestaan johtuen, tyttö näyttää mielestäni ikäistään vanhemmalta.

Yöt nukutaan suht hyvin. Ilmeisesti unia nähdessään tyttö ääntelee sen verran, että itse havahdun heräämään ja tarkastamaan mikä on hätänä. En muista kovinkaan montaa yötä nukkuneeni koko yötä putkeen, tosin johtuu ihan siitä, että olen vaan niin herkkäuninen.

Meillä on jo jonkin aikaa ollut tytöllä sellainen ohut vauvatyyny. Päikkäreitä nukuttaisiin edelleen kahdet, mutta silloin yöunille meno on yhtä hulabaloota. Päätettiin siis yrittää siirtyä yksiin uniin ja ainakin vielä ollaan siinä pysytty. Ja yöunille menokin onnistuu nyt tosi hyvin.

Meillä katsotaan telkkaria varmaan ihan liikaa, kun ollaan onnistuttu koukuttamaan tyttö pikkukakkosen faniksi. Päivällisen jälkeen tyttö osoittaa telkkaria ja sanoo "kakkonen", joten ei auta muu kuin avata telkkari.

Tyttö syö melkein kaikki ruokansa itse, jopa puurot lusikalla ja yleensä ei saa edes auttaa. Tosin pikkasen mentiin takapakkia, kun viikko sitten ei maistunut ruoka ollenkaan, edes äidin syöttämänä. Syy selvisikin pian, kun huomasin poskihampaiden pilkottavan ikenestä.

Taaperot, kuinkas usein käytte noissa kuvauksissa? Käykö teidän muutkin lapset säännöllisesti kuvauskeikoilla?

Esikko ja Vieno 1v 3kk
Kuvauksia on nyt ollut 1-2 kertaa kk ja välillä nuo on kaikki olleet samaan aikaan kuvauksissa tai sitten erikseen jokainen..maaliskuun 25 päivä ois kaikilla yhteinen kuvauskeikka taas ja sitä ennen on Juliuksel ja Jennalla helsingissä kuvauskeikka 3. päivä

Meillä Julius ei telkkarista oikee välitä,välil voi jotain keskittyä kattomaan jos kuulee jotain musiikkia mut tosi harvoin kuiteskin.
 
Eilen oltiin Juliuksen ja Jennan kanssa koko päiä helsingissä,vasta illalla noin klo 21.00 oltiin kotona vasta takasin.Pojan kuvaus sujui taas tosi hyvin ja nyt ootellaan lehteä missä kuvat sitten on ja ne toiset eilen otetut kuvat menee myöhempään lehteen.

Kohta pitää Juhon kanssa lähteä labraan jossa otetaan verikoe ja katotaa löytyykö siitä mitään allergisoivaa mut jos sieltäkää mitää löydy niin sitte on mentävä allergiapolille vai miten se lääkäri nyt sanoikaan en muista enää..
 
Me saatiin lopultakin pojan munuaistutkimuksesta tulokset. Eli kaikki on ok=)

Isotoopisessa kuvauksessa tulokset olivat parantuneet vuoden takaiseen verrattuna ja urologi oli laittanut, että munuaisten tilanne on nyt oikein hyvä.

Röntgenkuvissa näkyi, että varjoaine eteni oikealta puolelta hiukan hitaammin kuin vasemmalta, mutta: yllätys yllätys, ahtautumaa ei kuitenkaan löytynyt.

Eli syy tuohon altaan laajentumiseen jää kai epäselväksi loppujen lopuksikin. Seuraavat vielä tilannetta ultraäänin jatkossa, mutta ilmeisesti harvakseltaan.

Meillä on ollut tuolla pojulla vähän atooppinen iho, sellaista kuivaa näppyä varsinkin mahassa ja selässä, mutta nyt pakkasten hellittäessä iho parantunut hyvin.

Imetystä jatketaan edelleen.

Muutamia sanoja tulee ja paljon omaa höpötystä:D Liikunnallisesti tuntuu olevan 4½v isoveljensä kaltainen eli vauhtia riittää. Keittiönpöudältäkin on tullut jo pari kertaa alas vähän nopsempaan kuin tarkoittikaan... Onneksi ollaan vahingoilta vältytty kuitenkin, parit mustelmat vain saatu.

Siivoamaan täytyy vissiin ponnistautua:wave:
 
Hohhoh,
Häränpyllyä on neiti heittäny. Minne ihmeeseen mun kiltti ja tottelevainen tyttö on kadonnu? Tilalle on tullut oikein pikku myy, vihanen ja ärtsäkkä. 1,5 vuoden uhmaikä? Kaikesta saa taistella, ihan kaikesta ja näkee että neiti on oikein vihainen. Erityisesti jos asiat ei mene kun hän haluu. Eilenkin tunnin nukuttelut vaikka mitään ei ole rutiineissa muuttunut. Ja yöllä sitten itketään ja huudetaan. Nukkuminen todella levotonta ja ihan kuin sänky/nukkuminen vähän pelottais nyt jostain syystä. Nyt niitä hermoja vaaditaan....(ja hieman untakin kiitos! |O)
 
Hohhoh,
Häränpyllyä on neiti heittäny. Minne ihmeeseen mun kiltti ja tottelevainen tyttö on kadonnu? Tilalle on tullut oikein pikku myy, vihanen ja ärtsäkkä. 1,5 vuoden uhmaikä? Kaikesta saa taistella, ihan kaikesta ja näkee että neiti on oikein vihainen. Erityisesti jos asiat ei mene kun hän haluu. Eilenkin tunnin nukuttelut vaikka mitään ei ole rutiineissa muuttunut. Ja yöllä sitten itketään ja huudetaan. Nukkuminen todella levotonta ja ihan kuin sänky/nukkuminen vähän pelottais nyt jostain syystä. Nyt niitä hermoja vaaditaan....(ja hieman untakin kiitos! |O)
voimia tuohon vaiheeseen lähetän,toivottavasti poian menee ohitse :hug:

Meillä ei ainakaan vielä ole tuollaista vaihetta menossa,ja toivottavasti ei tuliskaan.

Juliuksen lempileikki tällä hetkellä on piiloleikki ja painimisesta tykkää myös kovin :LOL:

Ja nää kappaleet saa Juliuksen tanssijalat vipattamaan :LOL:

YouTube - MC Rage - Fuck the macarena

YouTube - Ducktoy
 

Yhteistyössä