MarinSaarikon hallitus oli Suomelle täystuho

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Useat oppositiopuolueiden edustajat ovat arvostelleet istuvan hallituksen velanottoa ja todenneet sen vaalilupausten vastaiseksi. He ovat unohtaneet kertoa, että edellinen – demarivetoinen – hallitus otti yli 10 miljardia euroa enemmän velkaa kuin kaksi edellistä hallitusta (Katainen & Sipilä) yhteensä.
Täytyy myös muistaa, että Kataisen hallituksen aikana oli ns. finanssikriisi.
Kun Kauko Tuupainen ei ole enää Eduskunnan ja Suomen Pankin tilintarkastaja, eikä osallistu tarkastusvaliokunnan kokouksiin, on pakko uskoa mm. Helsingin Sanomien tutkivaan journalismiin. Lehdessä todettiin 23.8.2023 monipuolisen grafiikan lisäksi mm. seuraavaa: ”Oppositiopuolueet kokoomus ja perussuomalaiset ovat syyttäneet Sanna Marinin hallitusta holtittomasta rahankäytöstä. Hallitus taas on toistuvasti perustellut velanottoa poikkeuksellisilla kriiseillä eli koronaepidemialla ja Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan.
Kuitenkin yli 10 miljardia euroa hallitus on eduskunnan siunauksella käyttänyt aivan muihin kohteisiin. Pidättäytymällä osasta päätösperäisistä menolisäyksistä, hallitus olisi siis voinut halutessaan vähentää velanottoa. Ei ole myöskään lainkaan selvää, että kaikki pandemian ja Venäjän hyökkäyksen vuoksi tehdyt menolisäykset olisivat olleet välttämättömiä. Useat hallituspuolueiden edustajat ovat itsekin todenneet, että jälkikäteen tarkasteltuna esimerkiksi kunnille ja yrityksille myönnetyt tuet saattoivat olla paikoin tarpeettoman avokätisiä”.
Edellä mainittu on siis lainaus HS:n sivulta. Kauko Tuupainen on asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä, kun he ovat todenneet, että Marinin hallitus oli heittänyt vaalikauden menokehykset romukoppaan.
Valtion velanoton vähentämistä, ei ole edistänyt esimerkiksi ex. kansanedustaja Paavo Arhinmäen sanat: ”Eiväthän valtiot koskaan maksa lainojaan pois, ne ottavat uusia lainoja tilalle.”
Edellisen hallituksen holtitonta velanottoa avitti myös se, että lainaa saatiin jopa miinuskorolla. Korkomenot olivat vuonna 2022 ”vain” 0,8 miljardia, kun ne nyt ovat 3,2 miljardia euroa.
Orpon johtama hallitus joutuu – tästäkin syystä – ottamaan lisävelkaa kohonneiden korkojen maksuun, unohtamatta Hyvinvointialueiden vaatimaa miljardien lisärahoitusta.

Eivät persut ottaneet velkaa, vaan sen teki Sipilän hallitus eduskunnan enemmistön päätöksellä.
Nettovelkaa otettiin vv. 2015 – 2018 vain 9 miljardia, kun Marinin hallitus otti sitä vv. 2019 – 2022 jopa 44 miljardia euroa. Ero on melkoinen, mutta ei se ollut yksin persujen/sinisten ansiota. Lähde: Veronmaksajat ry.

Vaikka persut istuivat Sipilän hallituksessa aikana 2015-2017, niin Sipilän hallitus kuitenkin käänsi kokonaisvelan taittumiseen. Nyt Marinin hallitus sen sijaan kasvatti mojovasti velkavuorta tekemättä minkäänlaisia sopeutustoimia puhumattakaan menojen leikkaamisesta. Päin vastoin se lisäsi seuraavalle hallitukselle suunnattuja menoja lisää. Pahoinvointialueiden johtajaorganisaation paisuttaminen oli kaikkein suurin virhe. Kasvatettiin alueiden lukumäärää jotta saivat itse valita johtotason noille alueille, suurimmaksi osaksi.
Ja kun katsotaan taulukosta Marinin hallituksen aikaan saamaa velan lisäystä suhteessa BKT:hen niin hurjalta näyttää, eikä mitään toimia tehty, vaikka olisi kipeästi pitänyt tehdä. Nyt sitten oppositiossa huutavat kurkku suorana. Sellaisia talousihmeitä olivat ja näyttävät olevan vieläkin. Omat virheet hyviä? Marinin hallituksen aikana ottama velkamäärä suhteessa BKT:hen kaaviokuvana;
 

Yhteistyössä