V
vierailija
Vieras
Ei voi ymmärtää miksi pääministeri Marin haluaa koronapassin uudelleen käyttöön ja uutta lainsäädäntöä sen laajentamiseksi, sekä koronapassin muista irrallisena keinona. THL:n johtaja Mika Salminen kyseenalaistaa koko koronapassin käytön kokonaan jatkossa.
Ei voi toivoa kuin että Purran persut kaksi kertaa jo perustuslakivaliokunnassa koronapassin kanssa mokailutaan estävät nämä laajennukset arvatenkin työpaikoille ja kokoomuksen tahdosta jopa Alkoon.
Koronapassihan on todettu deltaviruksen ja erityisesti omikronin aikana kulkutaudin levitysluvaksi, joka on koronatartuntojen leviämistä edistävä toimi.
Mika Salminen pohtii koronapassin tulevaisuutta – tarvitaanko sitä enää jatkossa? "Pohja koko passin ympäriltä tippuu pois"
www.mtvuutiset.fi
Pääministeri Marin MTV Uutisille: Keinot korona-aallon hillitsemiseksi on käytetty – "Koronastrategian painopistettä on siirrettävä"
www.mtvuutiset.fi
Pelkääkö Marin että rokotetut tuntevat itsensä petetyiksi, elleivät he saa palkkiota eli etuja verrattuna rokottamattomiin uhrattuaan itsensä piikeille?

THL:n Mika Salmisen mukaan koronapassia ei välttämättä tarvita tulevaisuudessa.
Pääministeri Marin MTV Uutisille: Keinot korona-aallon hillitsemiseksi on käytetty – "Koronastrategian painopistettä on siirrettävä"
Pääministeri Marin MTV Uutisille: Keinot korona-aallon hillitsemiseksi on käytetty – "Koronastrategian painopistettä on siirrettävä"
Ravintolakokonaisuutta valmistellaan ja olemme jo nyt niissä maksimeissa, jotka nykylainsäädäntö mahdollistaa, pääministeri Sanna Marin kertoo MTV Uutisille.