Marin, Saarikko ja Orpo haluavat koronapassiin laajennukset THL Salminen pitää koko passia turhana

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Ei voi ymmärtää miksi pääministeri Marin haluaa koronapassin uudelleen käyttöön ja uutta lainsäädäntöä sen laajentamiseksi, sekä koronapassin muista irrallisena keinona. THL:n johtaja Mika Salminen kyseenalaistaa koko koronapassin käytön kokonaan jatkossa.

Ei voi toivoa kuin että Purran persut kaksi kertaa jo perustuslakivaliokunnassa koronapassin kanssa mokailutaan estävät nämä laajennukset arvatenkin työpaikoille ja kokoomuksen tahdosta jopa Alkoon.

Koronapassihan on todettu deltaviruksen ja erityisesti omikronin aikana kulkutaudin levitysluvaksi, joka on koronatartuntojen leviämistä edistävä toimi.

Mika Salminen pohtii koronapassin tulevaisuutta – tarvitaanko sitä enää jatkossa? "Pohja koko passin ympäriltä tippuu pois"

Pääministeri Marin MTV Uutisille: Keinot korona-aallon hillitsemiseksi on käytetty – "Koronastrategian painopistettä on siirrettävä"


Pelkääkö Marin että rokotetut tuntevat itsensä petetyiksi, elleivät he saa palkkiota eli etuja verrattuna rokottamattomiin uhrattuaan itsensä piikeille?
 
Aika turhanpäiväinen koko passi. Eikä tosiaankaan kysytä kaikissa ravintoloissa, vaikka pitäisi. Tulipahan itsekin todistettua tällaista.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
”Itsenäinen” passi tarkoittaa sitä, että valtio saa täyden kontrollin terveystietoihisi ja kaikki palvelut rajataan pätevän passin taakse. Passia et saa ilman buusterin ottoa 6-12kk välein. Muista että myös muut terveystietoSI ulotetaan passin taakse: sairasta perinnöllistä tautia ja kärsi kovemmat vakuutusmaksut, mielenterveysongelmaisena blokkaa pääsysi työelämään… ym.

sdp, kok ja kesk kannattavat tällaista passia.
 

Yhteistyössä