Malliesimerkki hyväuskoisesta hölmöstä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tuon ikäisen henkilön pitäisi vielä muistaa -90 luvun alun kahdenasunnon loukut. Kiinteistönvälitttäjiä jos kuuntelee, sellaiseen pääsee varmuudella. Meilläkin myyjä vakuutteli kovasti, että kyllä se oma asunto kaupaksi menee, ei ostettu uutta ennen vanhan kauppaa ja vanhassa yhä asustellaan.
 
No meillä oli muutama vuosi sitten vielä kaksi omakotitaloa. Ne oli päällekkäin noin 1½ vuotta. Sitten kun päätettiin toinen myydä, ni se taisi olla viisi-kuusi viikkoa välittäjällä, ennen kuin tuli sellainen tarjous, joka me hyväksyttiin. Ei ollut yhtään yleistä näyttöä edes järjestetty.
Jos hinta-laatusuhde on kohdallaan, ni kyllä asunnon saa nopeestikin myytyä.

Tosin yksi ystävä myi taloaan yli vuoden. Mä olisin jo siinä vaiheessa alkanut laskea hintaa.
 
Kannattaisi muutamien palstalaistenkin miettiä asoita, kun uskovat, että asunnosta pääsee aina eroon voitolla jos työttömyys iskee. Ai niin, eihän taantuma kosketa kaksplussalaisia oraakkeleja.
 

Yhteistyössä