Moi taas! Päästiin vihdoin aloittamaan se kunnallinen maitoaltistus, joka piti laittaa jäihin, kun tytölle tuli hampaita, kuumeinen ripuli ym. sotkemaan.
Mutta... nyt mennyt almironia 4:ttä päivää ja nieleskelyt ja hikkaamiset alkoi toisena päivänä, jolloin alkoi myös tytöllä ihan samanlainen maidonjuonnin vastustaminen kun ennen allergiaepäilyjä oli. Pelleilee pullolla ja lopulta päädytään hirveään tappeluun ja huutoon. Tämä jo tuntuu lapsen kiusaamiselta... Iho on ihan siisti, ei punoituksia, ei pukluja tai ripulia. Eli ne selkeät normiallergiavaivat ovat ihan minimissä, jonka vuoksi pelkäänkin et käskevät jatkaa vielä huomiseen iltaan. Lopetan kuitenkin tähän ja toivon parasta, että ymmärtävät. Yksi hassu asia täsä kuitenkin on, että atopia on nyt almironin aikana parantunut, eli punaiset röpelöiset läiskät on parantuneet. Onko neocatessa jotain mikä voi tehdä ihottuman??
Ja ei tämä miltään kaksoissokkoaltistukselta tunnu, kun tämä satsi oli ihan selkeää almironia, jonka "tunnisti" ihan ilman haisteluja ja maisteluja. Polilla vielä joku tietämätön hoitaja kysyi, et oliko teil nyt almiron vai mikä maito ensin kokeilussa, johon tokaisin: että eihän sitä kenenkään pitäisi tietää??
Siis, voi äiti mitä touhua....
No, nyt pitää vielä kokeilla b maito viikon päästä ja toivon mukaan jotain selviää... Sitten tilaan allergologiajan yksityiseltä ja manaan miksen tehnyt sitä silloin jo tammikuussa...