Maitoallergiasta kyselisin

Mulla on tyttö 1,2 v. ja hänellä on ollut vatsa löysällä siitä lähtien, kun kymppikuisena sai ekan kerran lehmänmaitotuotteita. Siis ei ripulia vaan löysää, tahmeaa kakkaa. Aloitimme tosi varovasti ja ennen vuoden ikää niitä ei mennyt kovinkaan paljon. Sen jälkeen aloimme antaa puoli litraa päivässä.

Olen neuvolasta monesti tivannut, voisiko tyttö olla maitoallerginen, kun vatsaoireet eivät meinaa mennä ohi. Neuvolan mukaan tytöllä olisi kuitenkin muitakin oireita, jos hän olisi maitoallerginen: vatsavaivoja, ihottumaa, itkuisuutta. No, mitään tällaista ei kakan löysyyden ohella ole, paitsi ajoittain toistuvat yöheräilyt, mutta tyttö on nukkunut koko ikänsä pätkittäin. Lisäksi hän on alusta asti kasvanut hitaasti.

Neuvolan diagnoosin mukaan vatsa vain totuttelee lehmänmaitoon rintamaidon jälkeen. Imetin siis 1,1-vuotiaaksi. Kaksi kertaa on pidetty pieni taukokin maitotuotteissa, mutta tauko on ehkä ollut liian lyhyt (muutama päivä), jotta vaikutus olisi ehtinyt näkyä. Nyt ostin apteekista kalkkitabletteja ja ajattelin pitää pari viikkoa maidon poissa ruokavaliosta, josko olisi vaikutusta.

Lopuksi siis kysymys: allergisten äidit, kuulostaako tämä teidän mielestänne maitoallergialta? Kuinka mahdottoman kauan voi mennä, että massu tottuu maitoon?
 
voisiko olla keliakiaa jos kerran kasvun hidastumaa on?kyllä kannattaa kunnolla selvittää vaikka sitten ihan yksityisellä lääkärillä.jos viljat tuhoaa suolinukkaa niin kohta ei mitkään ravintoaineet imeydy!
 
Vie lapsesi allergiatestiin. Meidän tytöllä oli jatkuvasti ihottumaa ja ajoittain vatsavaivojakin, mutta syytä ei ensin lääkärissä ei löytynyt. Kun ihottuma vaihtui vatsavaivoiksi, aloimme itse miettiä mikä ruoka voisi aiheuttaa oireita. Ensin jätimme maidon pois vähäksi aikaa, ei vaikutusta. Sitten jätimme kaikki viljatuotteet pois ja johan alkoi vatsan toiminta parantua. Kun vatsa oli kokonaan rauhoittunut, testasimme yksitellen viljoja ensin kotona ja sitten kun taas tuli samat vatsavaivat, varasimme ajan allergiatestiin. Verikokeessa ei viljoja näkynyt, mutta sen sijaan kananmuna näkyi. Sitä emme olleet itse huomanneet. Lääkärin ohjeen mukaan pidimme ruokapäiväkirjaa ja testasimme viljoja yksitellen aina viikon kerrallaan. Päivittäin kirjattiin ylös mitä vatsa- tai muita vaivoja niistä tuli. Sitten uudestaan lääkärin juttusille. Tällä hetkellä kiellettyjen listalla on vehnä, kaura ja kananmuna ja seuraavaksi testataan muita viljoja. Lääkäri lohdutti, että yleensä nämä allergiat menee jossain vaiheessa ohi. Parhaassa tapauksessa tyttö voi jo puolen vuoden päästä syödä normaalisti. Neuvolasta emme saaneet oikeen mitään apua. Käskettiin vaan rasvata hilseilevää ihoa ja sanottiin, et vatsavaivat voi johtua lehmänmaidosta, kun lapsi oli juuri siirtynyt siihen. Kävimme yksityislääkärissä allergiatestissä, koska meillä on vakuutus. Ja onneksi tuli vakuutus otettua, koska testi oli tosi kallis.
 
Muumimammuska harmaa
Meillä kans maitotuotteista tuli oireita, siis löysä kakka ja lopulta muksu lakkasi syömästä. Meillä syyksi selvisi se, ettei muksun suolisto ole vielä kypsä polttamaan maidon laktoosia. On ohimenevää eikä siis ole kyse laktoosi-intoleranssista, sitä ei alle 3-vuotiailla ole tavattu. Eikä lääkäri epäile maitoallergiaakaan, koska imetyksen aikana ei ollut oireita ja harvemmin se kuulemma enää tässä vuoden iässä sitten puhkeaa, myöhemmällä iällä kylläkin.
 

Yhteistyössä