Maineen menetys

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja masentaa.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

masentaa.

Vieras
Mieheni ajautui vaikeuksiin ja teki vääriä ratkaisuja, joista hän joutui oikeuteen vastaamaan. Ei sentään vankilaan, mutta tuomio kuitenkin.

Maine meni kertaheitolla. Me, ennen niin pidetyt ihmiset, leimattiin rikollisiksi, koko perhe ja minä vaimona jouduin samaan luokitteluun. Aluksi olin kait shokissa, jaksoin jotenkin. Jouduimme muuttamaan paikkakuntaa. Ensin tuntui, että kaikki voi alkaa alusta.

En arvannut, kuinka vaikeaa kaikki on. Koko ajan suren sitä, kuinka jouduin yhtäkkiä ja pakolla jättämään koko entisen elämäni, jossa olin todella onnellinen. Tämä nykyinen paikkakunta, en edes viihdy täällä, mutta entiseen ei ole paluuta. Lisäksi tuntuu vaikealle salailla tiettyjä asioita, joista ei voi puhua täällä. Lisäksi jatkuva pelko, että ihmiset täällä saavat tietää asiasta ja maine ja sosiaaliset kuviot täälläkin menevät.

Tuntuu, etten kestä elää sen menneisyyden lastin ja nykyisen salailun kanssa. päivittäin kelaan niitä asioita ja masennun yhä enemmän. Olen jo menettänyt elämäniloni kokonaan. Säpsähdän pienestäkin risahduksesta tai jos joku lausuu jossain sen tietyn paikkakunnan nimenkin, niin ahdistun. Olen myös masentunut siitä, että rakas mieheni on rikollisen maineessa, ehkä loppuikänsä.

Joudunko loppuelämäni "pakenemaan" ja salailemaan asioita? Aina pelkäämään mistä jokin juoru menneisyydestämme pullahtaa pinnalle ja peli on pelattu.

Olen masentunut, ahdistunut ja väsynyt. En pääse niiden asioiden ja muistojen ylitse. Haikailen mennyttä onnea ja pelkään nykyisyyttä. Olen yrittänyt puhua mieheni kanssa näistä, hän on ainoa jonka kanssa voin puhua niistä asioista. Nykyään hän ei enää jaksa kuunnella vaan hermostuu kun alan taas jankuttamaan niistä. Hän on sitä mieltä, että niiden asioiden ylitse pitäisi jo päästä ja tuntuu itse näin tehneenkin, mutta minulta se ei onnistu. Ne asiat pyörivät mielessä 24/7 ja koko elämä tuntuu olevan pilalla.

Menetetty maine tuntuu pahimmalta. Ihmisten juorut ja sosiaalinen häpeä.

Osaisiko kukaan antaa ohjeitä mitä pitäisi tehdä? Tai onko kukaan kokenut mitään vastaavaa?
 
Maineen menetys on ahdistava asia. Jopa pelko maineen menettämisestä voi saada ihmisen sekopäiseksi. Yllättävän pienikin asia voi olla jollekulle suuri. Itse häpesin mieheni juomista niin paljon, että salasin sen lähes kaikilta 20 vuotta. Olisi ollut hirveää olla "sen juopon vaimo." Kun viimein erosin, en erostakaan kertonut kenellekään pitkään aikaan, sillä erokin hävetti, olimmehan hyvin pitkään erossa.

En voi edes verrata omaa elämääni ap:n suureen ahdinkoon, mutta pystyn kuitenkin jollain lailla kuvittelemaan hänen tunteitaan. Mitään muuta ei voi tehdä kuin yrittää vain porskuttaa eteenpäin. Vain ulkomaille muutto saattaisi puhdistaa tilannetta niin paljon, ettei tarvitsisi pelätä joka risahdusta.



 
Kun on päässyt rikoksen makuun, niin siltä tieltä ei hevin pois lähdetä. Ei sakon tai ehdonalaisen kaltainen mitätön tuomio muuta ihmistä välttämättä miksikään, eikä edes linnatuomio. Muista tämä, jos aiot jatkaa elämää saman miehen kanssa! Oletko valmis menettämään maineesi toisen kerran?
 
Se että häpeät toisen ihmisen tekoja viittaa siihen että suhteenne ei ole terveellä pohjalla. Et sinä voi ottaa vastuuta miehesi tekemisistä. Aikuinen ihminen on itse tehnyt päätöksensä ja hänen elämänarvonsa ovat näemmä erilaiset kuin sinun. Minkäs voit? Muuttaa miehesi kaltaiseksesi ja kantaa vastuu molempien tekosista? Mahdotonta.
 
Yksinkertaista:n kanssa samoilla linjoilla. MIES on tehnyt väärin, saanut tuomion. Jos sinä olet ollut tapahtuneeseen syytön, niin sitä olet yhä. Ei ole sinun tehtäväsi olla miehelle äiti, joka kasvattaa ja toimii omatuntona.

Ainoa, minkä häpeäminen on perusteltua, on sinun hyväuskoisuutesi. Hyville ihmisille tapahtuu myös pahoja asioita. Mutta joka tapauksessa, sinä et ole miehesi, hän ei ole sinun. Hän sovittaa tekonsa, ottaa opikseen (tai ei, sitähän me emme tiedä) ja sinä päätät, seisotko hänen rinnallaan.

Ja kun kerran tuo rikoksen laatu on tuotu esille, niin SE ON VAAN RAHAA. Hän ei vaarantanut suoraan kenenkään henkeä, ei polttanut päiväkotia tai levittänyt pernaruttoa.
 
Kannattaa pitää mielessä se, että ihmiset ovat ensisijassa kiinnostuneita omasta itsestään, joten sen vuoksi tilanne näyttää sinun näkökulmastasi katastrofaaliselta, vaikkei se sitä välttämättä jonkun muun silmissä sitä olekaan. Kohu hälvenee varmasti, vaikkei ehkä kokonaan unohdukaan. Mikäli miehesi on esim. kavaltanut rahaa työnantajaltaan, niin varmasti välit tuohon pomoon ovat ikiajoiksi poikki. Sen sijaan, jos kavallus liittyy esim. kirjanpitorikokseen, jolla yritetään vähentää maksettavien verojen määrää, niin tuskinpa todelliset ystävät siitä mihinkään kaikkoavat, vaikka miehesi onkin tuomittu.

Ihmiset tekevät virheitä. Miehesi on oikeudessa tuomittu. Kannattaa sinunkin antaa anteeksi miehesi teolle, ottaa virheistä opiksi ja katsoa eteenpäin sen sijaan, että takerrut vanhaan ja jo tapahtuneeseen, jota ei muuksi voi enää muuttaa. Oleellista varmaankin on se, että onko miehesi ottanut tapahtuneesta opiksi, jottei hän enää toista kertaa yritä samaa tekoa.

MInusta sinun kannattaisi hakea keskusteluapua esimerkiksi terveyskeskuslääkärin tai työpaikkalääkärin kautta. On ihan normaalia surra tapahtunutta, mutta jos vaikutat masentuneelta ja sellaiselta, ettet pääse ikävistä tunteistasi yli, niin kannattaa hakea apua. Olisi myös hyvä, että pystyisit keskustelemaan miehesi kanssa asian selväksi ja että voisit esittää kaikki mieltäsi painavat kysymykset.

Muista myös se, että vaikka sinä ja miehesi olette aviopari, niin te kumpikin vastaatte itsenäisesti omista teoistanne. Sinulla ei pitäisi olla mitään häpeilemistä. Luulen, että olette aiemmin asuneet aika pienellä paikkakunnalla, jossa juoruilu on aika yleistä. Vähän isommalla paikkakunnalla välit naapureihin jne ovat sen verran etäiset, että elämä voisi jatkua entisellä tavalla.
 
Lehdistä saa lukea vähän väliä julkkisten törttöilyistä. Kuka teki mitäkin, huijasi, petti, varasti jne. Kohu kohisee hetken ja kohta on taas jotain uutta ilmassa. Ei kukaan jaksa loppumattomiin ihmetellä toisen epäonnea tai rikosta, vaan pällistelyn kohde vaihtuu.

Varmasti näin käy yksityispuolellakin. Kun pahin kohu on ohi, mennään eteenpäin. tietenkään sukulaiset ja ystävät eivät ikinä unohda tapahtunutta, mutta puolitutut sun muut kyläläiset eivät varmasti loppumattomiin jaksa puhua pahaa, etenkin, jos ns. syylliset jatkavat ihan normaalia elämistä, eivätkä hiivi seinän vieriä kädessään lappu: olen rikollinen!

Täytyisi jaksaa pitää pää pystyssä. Vaikeaa se takuulla on, mutta kannattaa yrittää.
 
Äh. So what?
Sellaista sattuu. Jokaisella on luurankonsa kaapissa, vaikka muuta yrittävät esittää, muista se.
Kun tulee vaikea paikka näissä sosiaalisissa tilanteissa, niin mieti vaikka miltä silloinen keskustelukumpanisi näyttää kun istuu paskalla. Kaikki sitäkin tekevät ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja relaa vähän:
Äh. So what?
Sellaista sattuu. Jokaisella on luurankonsa kaapissa, vaikka muuta yrittävät esittää, muista se.
Kun tulee vaikea paikka näissä sosiaalisissa tilanteissa, niin mieti vaikka miltä silloinen keskustelukumpanisi näyttää kun istuu paskalla. Kaikki sitäkin tekevät ;)

Kunnia on katoavaista, mutta maine vaan kasvaa.

Mitä tällä on merkitystä vuoden kuluttua, entä kymmenen vuoden? Entä sadan vuoden päästä?

Sukuselvityksessä he eivät ole enää miehenpieksijöitä (isän äidinäiti, tuomittiinkin siitä!) kaappijuoppoja, vastuuttomia työnvieroksujia tai kelmejä, vaan vekkuleita hahmoja.

 
yllättävässä avioerossa pienessä kylässä, sitä jotenkin tuntee olevansa silmätikku ja epäonnistunut. Mutta se on omaa kuvitelmaa ja paisuttelua, rohkeasti vain eteenpäin, kyllä niistä selvitään:))
 
maennuksesi käsittelyyn. Kieriskelet nyt vain sen ympärillä, kun muut ihmiset ovat sen jo unohtaneet. Sinä et ole tehnyt mitään väärää, mutta kannat toisen syyllisyyttä harteillasi.

Uskotko, aika moni siellä kotikylläkin tuntee myötätuntoa sinua kohtaan, eivät suinkaan syytä.

Varaa aika terapiaan, jotta saat puhuttua asiat ulos itsestäsi. Muistat myös tästä hetkestä alkaen sen, että sinulla ei ole mitään hävettävää.
 
Varaa heti itsellesi aika terapiaan. Elämäsi ei ole pilalla, vaan siitä voi vielä rakentaa hyvän ja elämisen arvoisen. Koska et ole itse tehnyt mitään rikollista, ei syyllisyyden taakkaakaan tarvitse kantaa loppuikäänsä.
Vaikka kuinka näyttäisi välillä toivottomalta kaikki, usko, että elämä kantaa.
Sillä ELÄMÄ KÄNTAA!!!
 
Joo samoilla linjoilla liikun kuin useat muut vastanneet. Minun mielestäni on kuitenkin hienoa, että olet pysynyt miehesi rinnalla. Ajattele, sinulla on joku jonka kanssa on kuitenkin hyvä olla vaikka kävi miten kävi. Teillä on kuitenkin rakkautta, eikä monella todellakaan ole sitä. Itse olen ainakin aina ajatellut, että olen niin kauan onnellinen kunhan minulla on mieheni, vaikka asuttaisiin katuojassa. Sen nyt kuitenkin sanon, että koska yhä seisot miehesi rinnalla, et saisi tuoda tuota menneisyyttä jatkuvasti esille. Olet valintasi tehnyt ja seissyt hänen rinnallaan, mutta se on kyllä väärin koko ajan kaivella vanhaa esille. Jos tuohon malliin jatkat, niin luulen, että asiat eivät todellakaan parane ja erokin voi häämöttää.

Tosiaan, jos tämä asia kaivaa mieltäsi vieläkin kovasti, niin kyllä se olisi ihan hyvä käydä keskustelemassa jonkin ammattilaisen kanssa, jotta saat asiat perspektiiviin. Miehesikin kannattaisi ehkä keskustella jonkun kanssa. Häntä voisi tulevaisuudessa auttaa, jos asiat avautuisivat ja hän voisi purkaa tapahtuneen. Minusta vain tuntuu, että jotain erikoista täytyy olla ihmisessä, joka ajaa hänet ylenmääräiseen ahneuteen... Jospa hän saisi tuon käsiteltyä jonkun kanssa.

Onnea teidän uuteen kotiin ja elämään!
 
Jos et pysty ja pääse ylitse teidän muutoksesta, jonka miehenne rikos aiheuttanut ei sinulla ole vaihtoehtoa muuta kuin lähteä itsekkäästi omaa tietä kulkemaan.
Rakkaus kantaa sanotaan, pahemmankin yli. Joten voihan olla että vuosien kuluttua aika on tehnyt mitä se tekee-lieventää tunnetilaa ja auttaa kulkemaan eteenpäin.Nyt on vaikeaa,mutta vielä voi tulla hyvät ajatkin. Ei kumppanisi tuskin enää koskaan rikollisen polkua tuon kokeman jälkeen kulje-toivottavasti. Oppisi kerrasta nyt sitten jos fiksu on.
Riskit on toki olemassa varmasti uusintaan sen suhteen. Niinkuin joku jo puhuikin.Kliseet ovat silti tarkoitettu kumottaviksi joten toivon parastanne. Ymmärrän että koet hankalaksi-uskoisin ymmärtäväni. Mutta vielä se valo tulee kun jaksat ajatella positiivisesti eteenpäin.

 

Yhteistyössä