O
ov
Vieras
Silberfeldt Oy:n yhtenä toimialana on kustantaminen.
Silberfeldtin ensimmäinen julkaisu on Oksasen Baby Janen pokkariversio. Näillä näkymin Silberfeldt keskittyy ainoastaan pokkarien julkaisemiseen.
- Uskon pokkareiden voimaan. Niiden avulla on mahdollista saada edullista lukemista kaikille ja kaikkialla, Sofi Oksanen sanoo uuden yhtiönsä tiedotteessa.
- Suomen pokkarimarkkinat ovat kehittyneet, mutta pokkarit eivät kuitenkaan ole nousseet yhtä ripeästi ilmiöksi kuin esimerkiksi Ruotsissa. Olen kuitenkin vakuuttunut, että pokkareiden suosio kasvaa Suomessakin, Oksanen jatkaa.