Mä oon viime päivinä miettinyt etten tee enää enempää lapsia...

...lähteä töihin, se voisi auttaa ja lapsesta ehtiä nauttia eri lailla. Piirit liian pienet ja lapsi kaipais lapsiseuraa?

Sitä kovasti odotan että pääsisin jatkamaan koulua tai saisin oppisopimuspaikan. Mut kun tässä on suunnitelmat vielä aika kesken, ei tiedetä muutetaanko eri paikkakunnalle jne...

 

mäkään en tällä hetkellä halua enempää.. vaik meillä näitä on jo neljä =) olen nimittäin totaalisen kyllästynyt noihin samoihin asioihin kuin sinäkin. Siksi menen vähintään työelämässä pyörähtämään ennenkuin tehdään lopullisia päätöksiä meidän lapsilukumäärästä. ja vaikka joskus vielä saisinkin vauvan en enää ikinä jää kotiäidiksi!!!! Kerran ku täältä "pääsee pois" niin takaisin ei mua saa kukaan tänne kökkimään. tarkoitan siis äitiysloman jälkeistä aikaa..

Poispääsyä odotellessa :snotty:

ja ihmettelijöille tiedoksi, ei, en tiennyt kotona olon menevän näin totaalisesti yli silloin kun neljännestä haaveilin ja odottamaan aloin...

 

En minäkään haluaisi, jos ajattelisin vain itseäni. Haluan lapselle sisaruksen. Meillä ei lapset tule itsekseen, ne tehdään. Eli vaikeimman kautta mennään vaikka hampaat irvessä. Tää on tämä raskain aika, mutta jo viiden vuoden päästä tilanne on ihan eri.

 

Meidän tyttö on alle 2 vuotias ja mulla on välillä hyvinkin vahvasti sellainen olo,etten halua enempää lapsia. Tyttö on aina ollut kiltti ja helppokin lapsi,että kyse ei ole siitä ettenkö jaksaisi hoitaa toistakin lasta,mutta jotenkin ajatus toisesta lapsesta ei vaan innosta. Vauvakuumetta ei ole vielä yhtään,kun monilla on jo leikkikaveri meidän tytön ikäiselle lapselle.
Jotenkin vaan haluan antaa kaiken huomioni tuolle tytölle. Jos nyt raskaaksi ehkäisystä huolimatta tulisin niin pitäisin lapsen koska en varmaan pystyis tekemään aborttia "vain" siksi ettei sattunut olemaan vauvakuume... Mutta kyllä se positiivinen testi ensin varmasti ottais päähän...Mutta eihän sitä koskaan tiedä mikä tilanne on vaikka kolmen vuoden päästä.

 

Meidän tyttö on alle 2 vuotias ja mulla on välillä hyvinkin vahvasti sellainen olo,etten halua enempää lapsia. Tyttö on aina ollut kiltti ja helppokin lapsi,että kyse ei ole siitä ettenkö jaksaisi hoitaa toistakin lasta,mutta jotenkin ajatus toisesta lapsesta ei vaan innosta. Vauvakuumetta ei ole vielä yhtään,kun monilla on jo leikkikaveri meidän tytön ikäiselle lapselle.
Jotenkin vaan haluan antaa kaiken huomioni tuolle tytölle. Jos nyt raskaaksi ehkäisystä huolimatta tulisin niin pitäisin lapsen koska en varmaan pystyis tekemään aborttia "vain" siksi ettei sattunut olemaan vauvakuume... Mutta kyllä se positiivinen testi ensin varmasti ottais päähän...Mutta eihän sitä koskaan tiedä mikä tilanne on vaikka kolmen vuoden päästä.

Mua kans välillä oikein pelottaa että jos tulisinkin pillereistä huolimatta raskaaksi. Varmaan itkisin -enkä ilosta. Mut kyllä siihen ajatukseen toisesta lapsesta sit varmaan tottuisi, pienen pakon edessä.

Meilläkin tuo poika on aina ollut tavallaan aika helppo, perusasioissa (syönyt, nukkunut hyvin, pysynyt terveenä ) mutta kuitenkin toisaalta se onnistuu viemään multa voimia ja hermoja ajoittain aika paljonkin olemalla ihan vaan luonteeltaan vaativa. Suuttuu suunnattomasti jos ei joku mene mielensä mukaan ja on muutenkin aika kova kitisemään niin ettei muut osaa tulkita syytä...

 

ihanaa kuulla että löytyy joku muukin..mulla kyllä hetken tuntui lapsen ollessa 6kk että vois toisenki jos ois mies.sit ku lähti liikkeelle niin kylläpä osasi välillä turhauttaa..ja nyt se kiipee patterin putkien päälle ylös...murr

 

meillä on yksi lapsi, 4v, eikä enempää tule. syyt kuitenkin muut kuin hiekkalaatikolla tökötys. en minäkään sitä rakasta mutta en vihaakkaan. miksi pitäs tehä enempi jos ei halua?

 

Naapuriin syntymässä syksyllä 12. lapsi, joten voin olla todella onnellinen näistä omista kahdestani. Yhtään enempää ei minun pääni kestäisi. Eikä muuten näytä kestävän naapurinkaan rouvan enää, sääliksi käy.

 

en minä aseta itselleni korkeita vaatimuksi. mutta ei voi olla stressaavanpaa asiaa kuin juosta villin ja itsesuojelutaidottoman lapsen perässä 2v koko ajan joka hiton sekuntti ku on hereillä..sitä jatkui 2v koko ajan nyt lähempänä 3v ei tarvitse ihan joka hetki.en kyllä haluaisi tähän uudestaan lähtee.elämä tuntuu tylsältä ja yksinäiseltä.toki kivemmelta ku lapsen ollessa em.2v tai sen 1v 6kk..se oli kamalaa aikaa,tuo vaan meni ja meni. sympatiat sulle

 

Meillä on se kuuluisa VAIN YKSI LAPSI jo 7 vuotta, ja kertaakaan tänä aikana ei ole tullut mitään kovinkovaa vauvakuumetta meikäläiselle.

Onhan ne vauvat hienoja, vastasyntyneestä puoleen vuoteen ne on ihan mahdottoman suloisia möttiäisiä.
Mutta senkin piirteen olen itsessäni huomannut, että se nyytti on mahdottoman mukava tunkea oman äitinsä syliin ja nauttia tuosta omasta tulevasta ekaluokkalaisesta.
Me saadaan ukon kanssa nukkua yömme.Poika puhuu, se syö itse, pukee itse, pesee hampaansa itse (noh, vanhemmat viimeistelee... ).Pojalla on omia kavereita, se ei roiku iskän tai äitin puntissa kolmeatoista tuntia vuorokaudessa.

Kun lähdetään kyläilemään, ei tarvitse miettiä pojan päiväunirytmiä, maitopulloja, vaippoja, virikeleluja, vaunuja, kaukaloita...yms.
Matkustaminen on helppoa.

Poika voi mennä yökylään koska isovanhemmat osaavat jo ihan erilailla olla isomman lapsen kanssa eikä minun tarvitse kirjoittaa 7 sivuisia aanelosia siitä mitä vauvan kanssa kuuluu tehdä ja mihin aikaan se syö ja mitä talkkia sen nivusiin ängetään ja milloin.

MIKSI IHMEESSÄ vaihtaisin tämän kaiken katkonaisiin öihin, tissitulehduksiin, pulautusrätteihin, kakivaippoihin ja koti-äitiyteen?

Nou täng juu.. :xmas:

 

Miulla on poika kohta 5-vuotias ja toista ei tule jos ei sitten ehkäisy petä, ja syynä terveydelliset syyt

 

en minä aseta itselleni korkeita vaatimuksi. mutta ei voi olla stressaavanpaa asiaa kuin juosta villin ja itsesuojelutaidottoman lapsen perässä 2v koko ajan joka hiton sekuntti ku on hereillä..sitä jatkui 2v koko ajan nyt lähempänä 3v ei tarvitse ihan joka hetki.en kyllä haluaisi tähän uudestaan lähtee.elämä tuntuu tylsältä ja yksinäiseltä.toki kivemmelta ku lapsen ollessa em.2v tai sen 1v 6kk..se oli kamalaa aikaa,tuo vaan meni ja meni. sympatiat sulle

Siis kuin meiltä ja meidän elämästä!Mulla tosin ajoittain on vauvakuume, mutta sen verran oon ymmärtänyt kuumeeltanikin etten tähän syssyyn vielä vois mitään vauvaa tehä.Meillä kans kuopus on AIVAN TÄSMÄLLEEN tuollainen.Oon juossu sen perässä siitä lähtien ku se oppi kävelemään eli nyt 1 1/2v.Avan päätön tapaus, joka ei pelkää mitään ja menee joka suuntaan-juoksemalla. |O Kyllä on kuulkaa ollut hermo pinnassa välillä kun sanakaan ei mee perille.Juoksee ja hyppii joka paikasta niin, että vähintää kerran päivässä oon sydänkohtauksen partaalla.Ja tosiaan aiemmin tänään jo toisessa ketjussa sanoinkin että tän päivänen kauppareissu puotti mut taas maanpinnalle ja vauvakuume jäi sinne kauppaan

 

ihan hyvä,mun lapsi on jo 8kk ollut ihan mahdoton menee se kun kiipeili ihan sutjakasti ylös jo silloin..ja jostain kumman syystä ku lähti konttaa ja nousee tukee vaste ylös,niin ilman mun olemista ja vahtimista olisikolhinut ihan koko ajan päätään,meinaan kun ei pyllähtänyt vaan kaatu selälleen ku seisoi.ja sohvalle päästyään joku 10kk ikäisestä lähtien voi elämä se oli niin...aina olisi tullut päälleen alas,ehkä n. 2v 6kk iässä saattoi käydä pikaiseen vessassa ja jättää lapsen sohval..ja tähän väliin joku toooosi viisas sanoisi että siinähän olisi oppinut,väärin,se on onnistunut pari kertaa tarkoituksella syöksyy sohvalta ollessaan pari vuotias eikä se niistä oppinut.nykyään yrittää aina välillä hypätä selkänojalta lattialle!! kiipee kirjahyllyyn(joka kaatuu painosta) akvaarion päältä olen löytänyt sen istumasta kun olen tullut vessasta,jos lasi olisi pettänyt niin hullusti olisi käynyt. ym tälläistä,ikinä ei ole viihtynyt yksikseen..yli 2v asti joko kiipeiöli tai kiukutteli tai roikkui sylissä,ellen leikkinyt tai lukenut sen kanssa,ruokailut ovat aina olleet vaikeita,ei malttais olla paikallaan millään.rattais ei viihtynyt yhtään ennen tätä kesää,yleensä työnsin rataita masullani ja kannoin huutavaa lasta,kun käveleen opittuaan joka paikkaan olisi pitänyt päästä ite.varmaan siitä 1v 2kk iästä.ite ite ite.ja kun ei ole sitä miestäkään ollut niin eipä tämä herkkua ole ollut.kaverin kaksos tytöt istuivat rauhassa sohval jo 1v 6kk iässä ja aina tulivat jalat edellä maahan yms.ei edes yhteensä niin vaikeita ku tää on ollut.

 

odotan esikoistani ja näillä näkymin minä tyydyn yhteen...koskaan ei voi sanoa ei koskaan,mut tää on vahva tunne et tän yhen kasvatan kunnon kansalaiseksi ja that´s it....yhen oon aina halunnu,rakastan lapsia ja halusin aina äidiksi ja nyt se toteutuu.Mutta en ole koskaan haaveillu mistään lapsi katraasta,tää on mun valinta.Eikä ole itsekästä.

 

Ei se äitiys tuota kovin pitkään oo, eikä mikään äitiyden mitta. Kun lapsesi on esim 2-3v, huomaat kyllä mitä lapseltasi saat. Eli ei kannata vielä puolvuotiaan kohdalla tuollaisia päätöksiä tehdä.

höpö höpö mun tenava on jo 2v ja mitta on täysi

Niin oli mullakin 2,5v-3v asti ,nyt ollut 1v(tyttö täyttää pian 4v) ihanaa tytön kanssa kun on itsenäisempi ...voi keskustella asioista, osaa jo varoa ..jne...

 

Meillä tyttö 5v jää ainokaiseksi, putket menee multa poikki ensi kuussa. Mä en myöskään ole mikään lapsi-ihminen, toki omaani rakastan yli kaiken. Tyttö on aina ollut todella helppo lapsi, joten mistään vauva-ajan traumoista ei meilläkään ole kysymys. En vaan halua tehdä "elämäntyötäni" lapsia hoitamalla. Ja tuo on lähes absoluuttinen totuus, että kun lapsi kasvaa niin, tulee jotenkin mukavuudenhaluiseksi kun elämä on niin helppoa...

 

Meillä kolme lasta ja olen todella onnellinen niistä ja lisäksi:

katkonaisista öistä,
hiekasta sisällä,
pakko-ulkoiluista,
iltatouhuista, jotka ei juurikaan koskaan mene niin kuin olen suunnitellut,
"äääiiitiiii tuu pyyyyyyyyhkiin"-huudoista,
lasten tappeluista,
loputtomista pyykkivuorista
ja kaikesta siitä mikä liittyy äitiyteen... B)

:heart: :lla Hullu, mutta onnellinen...

 

Tässä yksilapsisuutta niin kovin puolustavassa ketjussa on pakko sanoa myös sananen siitä, miten tärkeitä sisarukset lapsille kuitenkin ovat. Joku aiemmin jo kirjoittikin, että jos ajattelisi vain itseään, niin yksi lapsi riittäisi. Mutta kun haluaa lapselle sisaruksen.

Sisarukset voivat olla lapsina pelkkiä tappelupukareita, mutta myöhemmin heistä on turvaa toisilleen loppuelämän ajan. Ja turvaa myös lapsuudessa, kun vastassa on ilkeät kaverit. Lapsesi lapsi voi siten saada serkkuja, kun itse saa ensin sen sisaruksen. Lapsella on toinen yhtä vastuullinen ihminen päättämään teidän itsenne asioista sitten, kun teistä ei ole enää huolehtimaan itsestänne. Hänellä on joku, joka jakaa samantapaisen lapsuuden ja yhteiset asiat ja perinteet siellä.
Ja minusta ihaninta omissa lapsissa ja heidän kasvunsa seuraamisessa on se, että kuinka he ovatkaan jokainen niin omanlaisensa ja yksilöllinen upea ihminen. On aina jännittävää seurata, kuka se sieltä nyt sitten syntyikään ja millainen hänestä tulee.

 

En ole lukenut koko ketjua, mutta ei tosiaan kannata tehdä lisää lapsia minkään muodollisuuden tai muiden odotusten vuoksi. Yksi on ihan jees, jos on turvalliset vanhemmat. Ystävia saa kodin ulkopuoleltakin.

Tämä sellaisena kaneettina, että jokaisen lapsen pitäisi saada syntyä ja elää toivottuna.

 

En mäkään mielelläni yksin mene lapsen kanssa ulos, se on niiiiiiin kypsää! Mä en vaan ole hyvä siinä, mä en osaa nauttia siitä, että jatkuvasti täytyy juosta perässä (poika jo 4v) ja keinussa antaa lujemmat vauhdit ja ja ja ....
Mäkin olen miettinyt, olenko lainkaan äiti-ainesta, kun näin tunnen. Ja onneks tänään sataa

Mut en siltikään usko, et tämä jää ainoaksi lapseksi

 

Kuulostat aika nuorelta äidiltä. Tarvitsisit varmaan elämääsi jotain muutakin kuin tuo hiekkalaatikolla kykkiminen. Jos et ole vielä töissä, niin kannattais varmaan sitäkin vaihtoehtoa harkita, vois maistua vapaapäivinä ihan erilailla lapsen kanssa oleminen. Ja eihän joka päivä ole pakko lähteä ulos, vaikka ois kauniskin ilma, ei se lapsi siihen kuole jos jonain päivänä jäättekin kotiin. Tai voihan kohta puolitoistavuotiaan kanssa tehdä jotain muutakin kuin olla hiekkiksellä, lähtekää vaikka retkelle (eväät mukaan), sorsia syöttämään tai johonkin äiti-lapsikerhoon, niin tapaisit muitakin aikuisia. Koskaan ei kannata sanoa ei koskaan, mekin ajateltiin yhdessä välissä et kahteen jää, mut nyt odotellaan kolmatta lasta. Voimia sulle :heart:

 

Meillä kolme lasta ja olen todella onnellinen niistä ja lisäksi:

katkonaisista öistä,
hiekasta sisällä,
pakko-ulkoiluista,
iltatouhuista, jotka ei juurikaan koskaan mene niin kuin olen suunnitellut,
"äääiiitiiii tuu pyyyyyyyyhkiin"-huudoista,
lasten tappeluista,
loputtomista pyykkivuorista
ja kaikesta siitä mikä liittyy äitiyteen... B)

:heart: :lla Hullu, mutta onnellinen...

Peesaan tätä, paitsi meillä on viisi lasta (+ hoidossa olevat). Ja peesaan myös Tallua

Elämä on juuri niin hankalaa (vaikka lapsen kanssa) miksi sen itse tekee...!!

 

Tässä yksilapsisuutta niin kovin puolustavassa ketjussa on pakko sanoa myös sananen siitä, miten tärkeitä sisarukset lapsille kuitenkin ovat. Joku aiemmin jo kirjoittikin, että jos ajattelisi vain itseään, niin yksi lapsi riittäisi. Mutta kun haluaa lapselle sisaruksen.

Itse olen ollut ainokainen joten ehdottomasti halusin ainakin 2 lasta,nyt meillä on 3 ja tämä on hyvä määrä

 

Ei pienen lapsen kanssa kotona oleminen aina mitään herkkua ole, mutta siihenkin voi opetella tämä loppuu joskus -asennetta.

Itsekin halusin toisen lapsen, mutta vaikka en olisi hirveästi halunnutkaan, olisin joka tapauksessa yrittänyt toista, jotta lapsi ei olisi ainoa. Itse olen onnellinen sisaruksistani, enkä halunnut missään nimessä ehdoin tahdoin jättää esikoista ilman sisaruksia.

 

Ihminen sopeutuu vaikka mihin! Yhden kanssa kaikki tuntui supervaikeelta- ja raskaalta.Mitä enemmän lapsia,sitä enemmän kokemusta.Eikä kaikesta jaksa enää stressata.Lisäksi sisaruksista on seuraa toisilleen.Välillä oon ihan kade...mistä kaikesta itse on jäänyt paitsi (ainokaisena)