Mä oon tehnyt elämässäni todella suuren virheen, enkä tiedä miten sen korjaisin...

Enkä tiedä onko mun edes mahdollista korjata sitä. :´(

Olen nimittäin nainut hyvän miehen, joka on niin väärä mulle. Mä olen onneton tässä suhteessa eikä kukaan ymmärrä miksi. Mies kun on joka äidin unelmavävy. Silti se ei tee mua onnelliseksi.

Kun me tavattiin, niin kävi ilmi, että mun sukulaisen sisar tuntee tän miehen todella hyvin. Niinpä he sitten juorusivat keskenänsä ja siten mun vanhemmat sai tietää tämän miehen olevan erittäin hellä ja huomaavainen, lapsirakas, yms. Eli juurikin unelmavävy ainesta. Ja ennen kun mä itsekään tiesin näitä ominaisuuksia miehestäni. Niinpä he olivat erittäin onnellisia, että minä (yksinhuoltaja) olin löytänyt hyvän miehen elämääni.

Koko meidän suhteen ajan, mä oon saanu kuulla kaikilta muilta, kuinka hyvä mun mies on ja kuinka mun täytyy olla kiitollinen, että oon sen tavannu. Kukaan ei oo kuitenkaan sanonu samaa mun miehelle. Siis, että sen tulisi olla kiitollinen musta. Asetelma on kaikille sellanen, että mä oon saanu nyt tälläisen "timantin" jostain syystä ja mun pitäis olla siitä ikuisesti kiitollinen.

Tää "timantti" ei kuitenkaan tee mua onnelliseksi. Mä vaan en oo kehdannu sitä kenellekään myöntää. Niinpä mä oon jatkanut suhdetta, menny naimisiin ja tehny lapsen tän miehen kanssa. Myös mun esikoinen rakastaa tätä miestä ja pitää isänään.

Meidän koko suhde on menty miehen ehdoilla. Ulkopuoliselle se saattaa näyttää siltä, että mä oon se joka meillä määrää, mutta todellisuus on toinen. Tää mies on kyllä antanu mulle paljon ja kyllä mä rakastankin sitä. Mutta silti se ei tee mua onnelliseksi.

Musta tuntuu, että mun elämä on ihan solmussa. Mä en jotenkin "kehtaa" jättää tätä miestä, sillä mitään näkyvää syytä siihen ei oo. Eikä kukaan tajuais ikinä mun päätöstä. Ja lapset on onnellisia sen luona. Mutta miten mä voisin tulla onnelliseksi, sitä mä en tiedä. Tää mies kun ei jousta sellasissa asioissa yhtään, mitkä tekis myös mut onnelliseksi. Lisäksi ne asiat, mitkä tekis mut onnelliseksi, tekis tän miehen onnettomaksi. Eli me ollaan hirveen erilaisia.

Auttakaa/lohduttakaa edes joku mua. Tätä on varmasti vaikee käsittää, että mistä mä valitan, mutta mun on pakko saada purkaa tää johonkin. Mä oon itkeny koko ajan tätä kirjottaessa. Kai mä pelkään, etten saa ymmärrystä edes täällä harmaana. :/

 

elämä on aika lyhyt elää toisten mieliksi..

 

Voiko asioista keskustella miehen kanssa

 

Jos ei oo rakkautta tai onnelliseksi tekevää rakkautta niin miksi tuhlata omaa ja toisen elämää.

Ymmärrän kyllä mitä käyt läpi :hug:

 

Mieti jotain ihan konkreettisia juttuja, joita haluaisit mieheltä, että olisit onnellisempi. Olisitko onnellinen yksin? Voisitko itse tehdä itsesi onnelliseksi? onko mies onnellinen?

 

Voiko asioista keskustella miehen kanssa

ei kai se nyt p*kele yhdellä keskustelulla avaudu ??!!

jos siin ei ol sitä jotain, niin ei ole. ja viimeseks siihen keskustelu auttaa. villi seksi ehkä auttaiski.

 

Mieti jotain ihan konkreettisia juttuja, joita haluaisit mieheltä, että olisit onnellisempi. Olisitko onnellinen yksin? Voisitko itse tehdä itsesi onnelliseksi? onko mies onnellinen?

Mulla on montakin ihan konkreettista juttua mielessä, en vaan halua niitä tänne eritellä ettei kukaan tunnista (ellei jo tosta vuodatuksesta tunnistanut). Olin ihan onnellinen yksin silloin ennen kun tapasin tän miehen, yh:n arkea elin. Eli pystyn tekemään itse itseni onnelliseksi.

Ollaan me paljon puhuttu näistä, mutta ei siitä oo mitään konkreettista apua ollut. Mä oon muuttanu elämääni ja minuuttani niin paljon tän miehen takia. Eikä mies suostu samaan mun takia. Mies sanoo, että hällä on hyvä näin.

 

Mieti jotain ihan konkreettisia juttuja, joita haluaisit mieheltä, että olisit onnellisempi. Olisitko onnellinen yksin? Voisitko itse tehdä itsesi onnelliseksi? onko mies onnellinen?

Mulla on montakin ihan konkreettista juttua mielessä, en vaan halua niitä tänne eritellä ettei kukaan tunnista (ellei jo tosta vuodatuksesta tunnistanut). Olin ihan onnellinen yksin silloin ennen kun tapasin tän miehen, yh:n arkea elin. Eli pystyn tekemään itse itseni onnelliseksi.

Ollaan me paljon puhuttu näistä, mutta ei siitä oo mitään konkreettista apua ollut. Mä oon muuttanu elämääni ja minuuttani niin paljon tän miehen takia. Eikä mies suostu samaan mun takia. Mies sanoo, että hällä on hyvä näin.

Mutta sulla ei ole hyvä. Molempien pitää joustaa, muuten siittä on ilo kaukana.

 

Olisko teillä mahdollisuus noiden onnelliseks tekevien asioiden johdosta keksiä jokin kompromissi? Joku ratkaisu joka ei kummallekaan olis liian vaikea. Muutenkin kyllä neuvoisin keskustelemaan sun miehen kanssa vakavasti tilanteesta.

Tosiasia on kuitenkin se että onnellisuus löytyy meistä itsestä eikä ulkopuolisista ihmisistä ja lastesi parasta ajatellen sun kannattaisi etsiä se onnellisuus näistä lähtökohdista joissa nyt olet.
Itse olen kans usein kärsinyt tuosta onnellisuuden puutteesta vaikkei siihen mitään syytä olekaan. Kyllähän sitä täältäkin saa lukea millaisia kuspäitä miehiä maailma on pullollaan niin pitää olla tyytyväinen että on näin hyvän saanut. Sitä olen aina sanonut että kun parempi tulee vastaan niin vaihdan, mutta ei vielä ole tullut.

 

tunteet toista kohtaan? onko niitä ? millaisia ne oli alussa?
jos tunteita on ollut missä vaiheessa ne katosi? kauanko olette olleet yhdessä?
en osaa muuten auttaa mut toisaalta jokaisen onnellisuus on itsestään kiinni, ei toisesta ihmisestä. itseään voi muuttaa ja ajatusmaailmaansa, mutta jos se ei ole mahdollista tai ei sitä itse halua niin sitten täytyy tehdä päätös.
en siis tarkoita että pitäisi muuttua toisen mieliksi vaan niin että itsellä ois parempi olla.

 

tunteet toista kohtaan? onko niitä ? millaisia ne oli alussa?
jos tunteita on ollut missä vaiheessa ne katosi? kauanko olette olleet yhdessä?
en osaa muuten auttaa mut toisaalta jokaisen onnellisuus on itsestään kiinni, ei toisesta ihmisestä. itseään voi muuttaa ja ajatusmaailmaansa, mutta jos se ei ole mahdollista tai ei sitä itse halua niin sitten täytyy tehdä päätös.
en siis tarkoita että pitäisi muuttua toisen mieliksi vaan niin että itsellä ois parempi olla.

Tunteita on molemmilla edelleen toisiaan kohtaan. Eli ne ei oo mihinkään kadonnut.

Tiedän, että onnellisuus lähtee itsestä ja siitä kuinka tekee itsensä onnelliseksi. Mutta jos toinen koko ajan lyö vasten kasvoja kaiken sen, mikä tekee onnettomaksi, ei sitä yksinäänkään kaikkea kestä. Mut tekis onnelliseksi tietyt asiat, jotka on mun intohimoja ja haluisin jakaa ne mieheni kanssa. Mies ei vaan halua edes mun takia nauttia niistä. Marisee ja nurisee aina kun tehdään jotain sellasta, mikä on mulle tärkeetä ja auttais mua jaksamaan.

Ja mä oon totisesti muuttanu itseäni, jotta voisin olla onnellinen tässä miehen rinnalla. Lopulta oon huomannu, etten mä enää edes tunnista itseäni siitä ihmisestä, joksi itseni oon muuttanu yrittäessäni sopeutua.

 

Jos pystyt tekemään itsesi onnelliseksi kun olet yksin, niin miten sen sait aikaan? Mikä teillä siis mättää? Mitkä asiat on muuttuneet? Pystyisitkö tekemään niitä asioita edelleen, vaikka sulla onkin tämä mies siinä vierelläsi? Miten olet joutunut muuttamaan itseäsi? Pystyisitkö olemaan oma itsesi edelleen?

 

Vaikka teidän tietysti tarvitsee miehen kanssa keskustella, niin voisiko olla jotain sellaisia asioita joita kaipaat eläämääsi jotka ei ole miehestä kiinni? Jos tunnet oman minuutesi muuttuneen/kadonneen suhteeseenne niin voisitko palauttaa sitä jotenkin? Kulunut ajatus että itseä voi muuttaa mutta toista ei... Jos "palauttaisit" itseäsi vähitellen niin sittenhän selviäisi seuraako mies mukana.
Tässä se mitä mulla tuli mieleen. Surku sun puolesta kun tietää miltä tuntuu että kaikki on ihan solmussa.

 

ap. Sun kirjoituksesi on kuin mun suusta. Olen myös miettinyt, että mihin onnellisuuteni on kadonnut. Tosin osaan nähdä ne syyt, miksi olen tyytymätön, olen niistä keskustellutkin, mutta tuloksettomana.. Mutta koska itselläni on niin "timantti" niin ei viitsi poiskaan heittää... elämä on.

 

Luulen näin.
Elät muiden elämää. Oma uskollisuus itselle tärkeää vaikka elämä tällöin ei täydellistä olisikaan. Ala puhua sitä mitä oikeasti tunnet ja ajattelet. Ala tekemään niitä juttuja joita sinä OIKEASTI haluat. Kun teet näin näet miehen eri valossa ja näet onko tällä pohjalla löydettävissä yhteistä säveltä. Se voi olla mahdollista että löydätte toisenne oikeasti.
Mutta jos ei näin ole, ole uskollinen itsellesi ja lähde.
Ota ainakin omaa "lomaa" ja mieti mitä sinä tahdot.
Kyllä lapsikin vaistoaa jos pinnanalla on jotain puhumatonta, ei lapsen takia kannata valheessa elää.
Uskon kun rehellisesti kerrot tunteistasi voi syntyä aitoja asioita.
Ala myös polemaan rehellinen läheisille.
Liian usein katsotaan vain ulkoisia olosuhteita. Ikäänkuin Yh;n kohtalo olisi itsessään kurja.

Sä sait oikeasti hyvin kiinni siitä, mikä tässä on mulla ollu se pohjimmainen tunne. Mä vaan en tiedä, miten pystyisin järjestämään elämäni siihen malliin, että voisin alkaa tehdä niitä asioita mitä oikeasti haluan.
Ja tohon yh:na oloon: mä ihan tietoisesti tein esikoisen tilanteeseen, jossa tietäisin olevani yh. Sellanen elämä sopi mulle.

 

Mun mielestä sä verrattuna moneen muuhun joka on eroa miettimässä ns.ilman syytä tiedät mitä se yksin olo on ja osaat verrata kumpi tuntui paremmalta..En tie ymmärsitkö mitä koitan selittää,mutta siis kun monet luulee olevansa onnellisempia yksin lasten kanssa ja totuus onkin sitten ihan toista.

Mutta sulla on se kokemus jo yksinolosta...joten mun mielestä sun huoli on täysin aiheellinen ja suosittelen tekemään niinkuin sydän sanoo.

 

ap. Sun kirjoituksesi on kuin mun suusta. Olen myös miettinyt, että mihin onnellisuuteni on kadonnut. Tosin osaan nähdä ne syyt, miksi olen tyytymätön, olen niistä keskustellutkin, mutta tuloksettomana.. Mutta koska itselläni on niin "timantti" niin ei viitsi poiskaan heittää... elämä on.

Lisään vielä, että alamäkä alkoi kun jouduin itseäni muuttaan, jotta kestän liitossa. Nyt näennäisesti on paljon paremmin, mutta sisälläni kalvaa onneton olo, tyhjä olo kuin olisi kadottanut itseni. Ja nyt olen jo niin kaukana itsestäni, ettei osaa muuttaa itseään takaisin samanlaiseksi ja tiedän, etten jaksaisi niitä loputtomia tappeluita..

VOIMIA SULLE!

 

Aiemmassa kirjoitit, että olet muuttanut itseäsi paljon tämän miehen takia.
Ei ihme, ettet ole onnellinen, vaikka miestä rakastatkin!
Mikä sut on saanut muuttamaan itseäsi? Sekö, että muut pitäisi myös sua "timanttina" tälle miehelle? Että sun pitää olla tän miehen arvoinen.
Varmasti olet hänen arvoisensa omana aitona itsenäsi
Sun pitää nyt vaan etsiä se oma itsesi, eikä elää muita varten
Ehkä se helpottaa tilannetta.

 

Nostin sinulle ap tuon eilisen ketjun, jossa oli hieman samankaltaisuutta, josko siitäkin löydät jotain tuttua? Tsemppiä ja viisautta valintoihisi . (Ketju "Vituttaa tuo mies, erilainen ongelma")

 

ap. Sun kirjoituksesi on kuin mun suusta. Olen myös miettinyt, että mihin onnellisuuteni on kadonnut. Tosin osaan nähdä ne syyt, miksi olen tyytymätön, olen niistä keskustellutkin, mutta tuloksettomana.. Mutta koska itselläni on niin "timantti" niin ei viitsi poiskaan heittää... elämä on.

Miten sä sit saat itsesi jaksamaan eteenpäin? Tää ei tosiaan oo helppoa ja mä en yhtään tiedän mihin suuntaan tästä lähtisin vaikka tiedän, mitkä asiat tekee mut onnelliseksi.

Mä oon jotenkin eksynyt elämästäni enkä tiedä mikä polku olisi se oikea, mitä mun pitäis seurata. Tuntuu, että kuljen vaan kehää enkä löydä omaa minuuttani..

 

toi on kauhea tilanne. mulla oli vastaava tuossa muutama vuosi sitten. kaikki sujui hyvin, arki ja muut. mies tuli toimeen lasten kanssa, ei liiemmin riidelty (aluks) ja oli tunteitakin. sit tää kosi ja vastasin myöntävästi. ku häitä alettiin miettiin, ni tajusin, et en voi jatkaa. vaikka oli hyvä lapsille, arki sujui, oli mukava olla hänen kanssaan, mut ku siitä puuttui paljon. olin tyytyväinen, en onnellinen. rakastin miestä, mut en niin kuin olisi pitänyt. (esim nykyisen miehen kanssa olen onnellisempi kuin ikinä ja nyt tiedän mitä TOSI rakkaus on). päätin erota miehestä, ja se romahdutti hänet todella pahasti, mut en voinut aatella eläväni loppuelämääni niin, et oon vaan tyytyväinen.

 

...Mies...
....se ei tee mua onnelliseksi.

...se ei tee mua onnelliseksi.

Mutta miten mä voisin tulla onnelliseksi, sitä mä en tiedä.

...Tää mies kun ei...., mitkä tekis mut onnelliseksi,...

Pakko kysyä tiedätkö mitä onnelllisuus on?

Onko onnellisuus elämän tarkoitus?

Oletko koskaan yleensä ollut oikeastaan onnellinen?

Missään (pari)suhteessa toisen osalpouolen velvollisuus EI TODELLAKAAN ole TEHDÄ toista "onnelliseksi".

Sinun olisi osattava kasvaa / kypsyä ihmisenä.

 

nii ja lisäys tuohon, kaikki sukulaiset ihmettelivät ratkaisuani, ihmettelivät et jätin hyvän miehen. mussa oli vikaa ku mulle ei kuulemma sit kelpaa mikään. kaikki tosiaan puhuivat keskenään ja pohtivat et miks ihmeessä toimin ku toimin. ennemmin yksin ku onneton.

jaksuja :hug:

 

Tuntuu, että kuljen vaan kehää enkä löydä omaa minuuttani..

eli siinä juuri on ogelman ydin - ei miehessäsi.

Et myöskään pääse niin vähällä, että ulkoistat ongelmasi toisiin tai esim. mieheesi.

 

Aiemmassa kirjoitit, että olet muuttanut itseäsi paljon tämän miehen takia.
Ei ihme, ettet ole onnellinen, vaikka miestä rakastatkin!
Mikä sut on saanut muuttamaan itseäsi? Sekö, että muut pitäisi myös sua "timanttina" tälle miehelle? Että sun pitää olla tän miehen arvoinen.
Varmasti olet hänen arvoisensa omana aitona itsenäsi
Sun pitää nyt vaan etsiä se oma itsesi, eikä elää muita varten
Ehkä se helpottaa tilannetta.

Mä oon muuttanu itseäni tietoisesti sen takia, että meidän suhde toimisi. En sen takia, että muut pitäis myös mua "timanttina" miehelleni. Mä oon uhrannut minuuteni, jotta tulisin onnelliseksi tän hyvän miehen kanssa. Nyt vaan tajunnu, että se on ollut todella suuri virhe, enkä oo yhtään onnellinen enää.