"pilkku"
Se tulee töistä, rojahtaa sohvalle ja on siinä loppupäivän.
Kaikki kotityöt jää mulle. Olen kotona lapsen kanssa ja hän olettaa että kaikki hommat kuuluvat minulle. Onko se muissa perheissä samallalailla? Pitäisikö mun jaksaa yöllä herätä hoitamaan itkevää lasta, herätä aamulla hoitaa kaikki aamupuuhat ja vielä illallakin laittaa ruokaa, pyykätä, siivota ja vahtia lasta?
Iltaisin olen niin poikki etten jaksa tehdä mitään ja äijä valittaa kun ei ikinä heru.
Oon sanonut tästä sata kertaa ja aina menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja ukko rupee valittaa että taas mä nalkutan. Jos en nalkuta, räjähdän ja sitten se vasta ottaakin itseensä ja suuttuu.
Omaa aikaa mulla ei juuri ole, jos lähden ilman lasta kavereiden kanssa ulos, tulee vähän väliä valitustekstareita että pitäis tulla jo kotiin. Mies ei itse juuri käy ulkona ja ei ymmärrä että miksi minä tahdon käydä.
Oonko ihan mulkku jos lopetan sen paapomisen ja hoidan vain omat ja lapsen tarpeiden hoitamisen (pyykit, ruuat jne.)? Joskus kiukuspäissäni sanoin että nyt loppu mun kotiorjuus ja vastauksena mies sano että sitten loppuu hänen leivän kanto pöytään.
Onko mitään keinoa saada "koulutettua" tota junttia, vai onko mut tuomittu elämään laiskanpaskan kanssa?
Erota en halua, kun kuitenkinn häntä rakastan ja meillä on yhteinen lapsi. Ja ihan suoraan sanottuna en pystyisi ainakaan tässä vaiheessa jäämään yksin, niin rahapuolen ja jaksamisen takia.
Help?
Kaikki kotityöt jää mulle. Olen kotona lapsen kanssa ja hän olettaa että kaikki hommat kuuluvat minulle. Onko se muissa perheissä samallalailla? Pitäisikö mun jaksaa yöllä herätä hoitamaan itkevää lasta, herätä aamulla hoitaa kaikki aamupuuhat ja vielä illallakin laittaa ruokaa, pyykätä, siivota ja vahtia lasta?
Iltaisin olen niin poikki etten jaksa tehdä mitään ja äijä valittaa kun ei ikinä heru.
Oon sanonut tästä sata kertaa ja aina menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja ukko rupee valittaa että taas mä nalkutan. Jos en nalkuta, räjähdän ja sitten se vasta ottaakin itseensä ja suuttuu.
Omaa aikaa mulla ei juuri ole, jos lähden ilman lasta kavereiden kanssa ulos, tulee vähän väliä valitustekstareita että pitäis tulla jo kotiin. Mies ei itse juuri käy ulkona ja ei ymmärrä että miksi minä tahdon käydä.
Oonko ihan mulkku jos lopetan sen paapomisen ja hoidan vain omat ja lapsen tarpeiden hoitamisen (pyykit, ruuat jne.)? Joskus kiukuspäissäni sanoin että nyt loppu mun kotiorjuus ja vastauksena mies sano että sitten loppuu hänen leivän kanto pöytään.
Onko mitään keinoa saada "koulutettua" tota junttia, vai onko mut tuomittu elämään laiskanpaskan kanssa?
Erota en halua, kun kuitenkinn häntä rakastan ja meillä on yhteinen lapsi. Ja ihan suoraan sanottuna en pystyisi ainakaan tässä vaiheessa jäämään yksin, niin rahapuolen ja jaksamisen takia.
Help?