Mä en kestä enää lasta, äitiyttä, itkua, kaikkea!

Lapsi parkaa! Yritä nyt ap kaataa se katkeruutesi jonnekin muualle kuin viattoman lapsesi niskaan. Välinpitämätön äiti aiheuttaa lapselle elinikäiset arvet ja vaikuttaa lapsen käytökseen vielä aikuisenakin. Sillä kasvatathan nyt tulevaa aikuista.

Vaikeuksista ja "ennusteista" huolimatta sinulle annettiin lapsi. Kun kaikella on tarkoituksensa, niin ehkä tämä nyt on sinun paikkasi oppia epäitsekkyyttä. Lapsi voi antaa niin mielettömän paljon hyvää, kun hänet vaan päästää lähelle! Se suhde on ainutlaatuinen! Voimia ja jaksamisia!

 

Kurjaa, mutta minulta et kauheasti myötätuntoa saa. Elämä ei korjaannu sillä, että antaa kaikkien vaarallisten tunteiden hallita itseään ja sitten vielä toiset silittävät päätä, että voi voi, sinullahan on oikeus tuntea noin.

Sinun ON otettava itseäsi niskasta kiinni. Olet aikuinen ihminen kuitenkin. Joskus jonkun on sanottava suoraan tuo, jos vähän tulisit järkiisi.

Ei se, että jollain on LAPSI(a),tai ikää tietyn verran, tarkoita, että kyseessä olisi henkisesti aikuinen ihminen. Lapsia voi fyysisen puolen kannalta saada jo ns teini-ikäinen. Jotkut säilyvät äidiksi tulemisensakin jälkeen henkisesti lapsina koko "aikuisiänsäkin"

 

Koska jo ennen raskautta ja varsinkin synnytyksen jälkeen oon kärsinyt koko ajan terveysongelmista niin mun on hyvin vaikea tuntea myötätuntoa JOS ihminen on terve ja kokee ja tuntee noin omaa lastaan kohtaan (enhän tietenkään voi olla varma oletko terve vai et siis henkisesti, ehkä sitten olet jos niin itse koet). Mulla ei oo menny päivääkään ettenkö olisi tuntenut/ajatellut että saisinpa vihdoinki taas olla terve ja oikeasti nauttia lapseni seurasta. Siis ei ikävä kyllä vaan onnistu enkä itse sille voi mitään.. Ehkä ajattelin lapsellisesti että kun saan lapsen niin mun terveysongelmat katoaa.. No eipä ne mihinkään kadonnu. Oon ollut melkein koko ajan kuitenkin päävastuussa lapsesta (en tiedä onko hyvä vai huono asia) vaikka on ollut todella rankkaa välillä ja on tehnyt mieli oikeasti välillä luovuttaa. Mutta oon kuitenkin todella kiitollinen siitä että mulla on lapsi ja yritän jaksaa hoitaa sitä joka ikinen päivä niin paljon kuin vaan mahdollista. Toivon vaan sun ja lapses puolesta että asiat jotenkin järjestyisivät lapsen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla!

 

Toivottavasti tää on höpöjuttu,ei kai kukaan voi olla tuollainen ja vielä kirjoittaa sitä tänne!!!
Vaikka kyllä sitä valitettavasti näkee työssäkin jos jonkinlaisia lapsikohtaloita.Lapsistakin kasvaa kuitenkin aikuisia tähän maailmaan,ja vanhemmat vaikuttaa aika paljon siihen,millaisia niistä kasvaa.Mikä onni,että tuolla lapsella on ISÄ!
Kolme ensimmäistä ikävuotta ovat lapsen kasvun ja kehityksen kannalta merkittäviä,eli sinuna tekisin päätöksen vaikka poistua lapsen elämästä kokonaan.
En kyllä käsitä,miten joku voi olla noin itsekäs.

 

Voisiko lapsen antaa vielä adoptioon?

 

Noni hei, se muksu on nyt jo kohta kolmevuotias, tuskin ap enää on paikalla.