Mä en jaksa!

Olen niin neuvoton. Minulla on 2 lasta 3 vee erittäin uhmakas poika, 2 vee rauhallinen mutta isoveikkaa matkiva tyttö. teen 5 päivä viikossa töitä, yksi vapaa päivä uppoaa koulun käyntiin. töissä paahdan kuin hullu kun muuta vaihtoehtoa siellä ei ole, kotona odottaa huutava poika ja mun päässä helisee. en pysty ottamaan pojan uhmaa johdonmukaisesti. olen itsekin kuin uhmakas lapsi ja tappelen poikani kanssa koko ajan. lapset suurimmaksi osaksi kinaavat keskenään, välillä en jaksa enään puuttua asiaan. mies painaa samaan tahtiin hommia, mutta on kuitenkin kärsivällisempää sorttia kuin minä, ja jaksaa pojan uhmat. poika jo tekee tahallaan kaikkea kiusaa. saan siivota olohuoneen vaikka kymmenen kertaa päivässä kun sälli on pistänyt sen mullin mallin. vaikka joka kerta sanon ja lopulta huudan pojalle ettei kaikkia tarvitse repiä alas, ymmärrän majan teon, mutta kaikkien tavaroiden ja peitteiden ja patjojen repimisen yhteen kasaan en ymmärrä, ja kun en saa mitään järkevää selitystä kun kysyn aluksi ihan rauhassa että mitä tekee. Ruuat kannetaan väkisin olkkariin ja sinnekkin ne vaan levitetään pöydälle, kaikkea vaan rikotaan ja revitään, eläimiä kiusataan ja nypitään, poika ulvoo ku juna ja hakkaa ja potkii siskoaan ja minua... antakaa mulle vähän valoa risukasaan! onneksi pääsee töihin niin saa olla vähän rauhassa välillä. :'( :'(

 

vietätkö tarpeeksi aikaa lastesi kanssa? vietättekö aikaa yhdessä koko perhe? tuli vain mielikuva, että teillä on miehesi kanssa kova kiire työelämässä ja sinä vielä käytät toisen vapaasi opiskeluun. tuleeko kiire mukana kotiin? onko ylitöitä? yhteisellä ajalla en tarkoita välttämättä jotain ohjattua harrastetta tai matkustelua, vaan ihan sitä arkea ruuanlaittamisineen ja siivoamisineen, johon lapset osallistuvat. lapset kaipaavat yhteistä leikkiä/loruttelua/lukemista/sylittelyä jne..
tsemppiä, toivottavasti perhe-elämä rauhoittuu! :flower:

 

Homma kannattaisi viheltää nyt heti poikki, soita perheneuvolaan ja pyydä apua. Jos et itse jaksa laittaa poikaa kuriin, niin pyydä kotiapua, kyllä sitä yleensä saa, kun on tosi kysymyksessä. Perhe taitaa teillä vähän kärsiä työn painostuksella ja se ei ole hyvä juttu lapsiperheessä. Lastenkasvatus pitäisi olla pääasia eikä työnteko, joten nyt arvot järjestykseen ja lapsille kuria. Aikuinen on se joka sanelee säännöt eikä 3v. Jos nyt päästät pojan niskan päälle etkä näytä kuka määrää, niin teillä on myöhemmin todella vaikeaa. Lapsen kanssa ei myöskään kannata tapella se ei ole hyvä juttu. Toivottavasti saatte ammattipaua ennen kuin homma karkaa ihan käsistä. Tsemppiä ja jaksmista teille! :hug:

 

se mitä mä aina yritän tuntuu menevän täysin tyhjille seinille. pyydän kyllä mukaan kodin askareihin mutta se on sellasta imurin repimistä, taikka mattojen repimistä, ei mitään rauhoittavaa taikka mukavaakaan. piirtäminen on kynien poikkaisemista tai paperien repimistä, syöminen on ruualla leikkimistä, poika kerjää koko ajan välipaloja ja kiipeilee keittiön kaapeissa vaikka keittiöönkin on portti niin siitä vaan kiivetään yli. eilen aamulla huomasin että muksut oli repineet uudesta orkideasta kaikki nuput pois... huoh.. ja mä siitä monta tuhatta kertaa varoitin että siihen ei sit kosketa ja asia oli tuntunut menneen jakeluun... :'(
Aamulla tunnen olevani reipas ja pirteä ja jaksan mitä vain, jaksan niin kauan kuin poikani alkaa lyömään tai ulvomaan vaikka yritän olla kuinka johdonmukainen tahansa. kuria yritän koko ajan pitää, olen ehdoton enkä anna periksi, ja siitähän poika ei tykkää. on niin jääräpää, mikä toisaalta on varhaisemmassa iässä ihan hyvä, että pitää puolensa, mutta antaisi äidillensä armoa.
Ei se voi olla aina meissä äideissä ja isissä se vika että lapsi ei osaa käyttäytyä, kyllä se luonnekkin sen tekee. mutta me teemme siitä elämästä onnellisen omalla käyttäytymisellä ja yritämme olla roolimalleja.
Kysyin äidiltäni eilen että olimmeko me kamalia 2 ja 3 vuotiaana, äitini vastaus oli: "kyllä te minua vastaan olitte liittoutuneet" sillä kun meni totaalisesti hermot minun ja isosiskoni kanssa. (terveissä rajoissa)
Olimme pari päivää sitten sirkuksessa ja mukavasti meni, poika kyllästyi aika samoihin aikoihin kuin minäkin, meinattiin lähteä puolessa välissä pois kun ei jaksettu katsoa, tyttö ja mieheni kyllä jaksoivat, siinä se jako meneekin.
Vaikka välillä raskasta on mutta saanhan kuitenkin rutosti haleja, ja sitten siinä sylissä tulee taas kahdella pirpanalla tappelu, kuka siinä saa olla, ja meikä lähtee alta vaan pois etten saa turpaani. Äsken poju tuli sängystä ja sanoi, että " äiti, mä otin vaipan pois, kun se on märkä, en halua pitää sitä." eli hän meni ilman vaippaa päikkäreille... huisaa! ja kiitos poju!

 

Rauhoittakaa kotihommia ja viettäkää aikaa yhdessä. Se rauhoittaa kummasti, voin kertoa kokemuksesta. Mitä enemmän annat aikaa ja jakamatonta huomiota lapselle ennen "pahantekoa", sitä vähemmän hän sitä hakee pahalla.

Jos lapsesi sotkee olkkarin monta kertaa piävässä, miksi se olen juuri sinä, joka siivoaa? Osaavat lapset itsekin laitella tavaroita paikoilleen, kunhan sinäkin osallistut hommaan. Oletko kokeillut, jääkö majan repiminen pois, jos menet itsekin majaleikkeihin mukaan?

Tiedän, että työssäkäyvillä vanhemmilla aika on kortilla, mutta ajan antaminen lapsille todella kannattaa. Kun opetelt uudelleen leikkimään itsekin (etkä ressaa kotitöistä, niin kuin minäkin ennen), niin huomaat kyllä muutoksia.

 

\

Ruuat kannetaan väkisin olkkariin ja sinnekkin ne vaan levitetään pöydälle

Tähän antaisin neuvon et selkeä sääntö. ei anneta periksi jos lähtee kuljettamaan ruokaa, ruoka otetaan yhden kehoituksen jälkeen pois kokonaan. Rankkaa se on jos lapsi siitä raivostuu mut jos jaksaa olla johdonmukainen siinä tarpeeksi kauan niin pian huomaat et syö kiltisti keittiössä. Välipalaa jos koluaa niin aina kantaa vain pois keittiöstä kerta toisen jälkeen. Nin oppii että ruoka-ajat on syömistä varten.
Tällainen on rankkaa mut palkitsee pian. Ei ala saarnaamaan vaan itse puree vaikka hammasta ja toimii joka kerta samanlailla. Lapsi alkaa oppia et äiti toimii näin eikä muu auta.
Itse kokenu kaikenlaista jääräpää-tytöt kaa.. Olen saarnannu, torunu, luennoinu ja perustellu,itkeny ja huutanu. :kieh: Mikään näistä ei toiminu ja teki mieli antaa tehdä mitä haluaa. Sit päätin et mun teoille ja auktoriteetille ei tarvita perusteita vaan asia vain menee äidin säännöillä. Yritän toimia mahdollisimman selkeästi, kerran selittäen miksi äiti ei tykänny tästä ja tarvittaessa lapsi jäähylle. Maksaa kyl palkan.
Tsemppiä ja piiiiiiitkää pinnaa :heart:

 

Olisko sulla mahdollisuutta jäädä töistä osittaiselle hoitovapaalle? Minä oon tehnyt sitä kaksi vuotta ja kohta alkaa kolmas. Yksi vapaapäivä lisää viikossa on ruhtinaallista pienten lasten kanssa!! Eikä tulot putoa juuri ollenkaan, kun hoitopäiviä tarvii vähemmän ja verot on pienemmät. Minusta näin työ- ja vapaa-aikaa on molempia juuri sopivasti, jaksaa töissä täysillä silloin kun on siellä ja voimia jää vielä kunnolla kotia ja lapsia varten. Minusta kuullostaa siltä että sinä olet jaksamisesi äärirajoilla nyt molemmissa, eikä sitä jaksa kukaan kovin pitkään. Pidä itsestäsi huolta! Voimia sinulle :hug:

 

Mulla tuli sitten mieleen sellainen vaihto ehto että ovatko lapsesi tarpeeksi ulkona? Meille aikuisille saattaa riittää vähempikin aika ,mutta muksut tarvitsee pitkiä aikoja ulkona jossa touhuta kaiken maailman juttuja Ulkona olo vie energiaa ja tuo myöskin sitä mukana mutta se on positiivisempaa.. Onko mahdollista ,että lapsesi ovat turhautuneet siihen ettei ole "tekemistä"? Kyllä se siitä ! Muista olla johdon mukainen ja älä näytä lapsille "ärsytystä " ainakaan aina sillä se voi vain provosoida heitä.

 

http://vanhemmat.mll.fi/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy/3-4vuotias.php?dir=/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy

http://vanhemmat.mll.fi/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen/lapsi_kiukkuaa_ja_uhmaa.php?dir=/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen

 

Mulla on vähän samankaltaisia kokemuksia poikani kanssa. Hän on ollut aina erittäin haastava lapsi. Tai no, vauva-aika meni rauhallisesti mutta siitä lähtien kun hän oppi kävelemään on kyllä äidin pinnaa kiristetty. Meilläkin on 1.5 vuotta nuorempi pikkusisko, jolta ei myöskään akku helpolla lopu. Lapset panin tarhaan kun poika oli 3 v. eikä ole ollut tarhantädeilläkään helppoa. Vaikeuksia on ollut mm. pukemisen opettelussa, erilaisissa siirtymätilanteissa, keskittymisessä ym ym.
Jäin vähän miettimään, että kuinka sun orkideasi on ollut lasten saatavilla niin että siitä nuput kaikesta kieltämisestä huolimatta nypittiin. Meillä koti kyllä riisuttiin kaikesta ylimääräisestä niin että ei tarvinnut olla koko ajan kieltämässä. Näinhän ei kai asiantuntijoiden mielestä saisi tehdä, mutta kyllä se mun elämääni helpotti. Poika kun ei kieltoja kuunnellut. Itse asiassa huomasin just tänään että kaapinovissa on vielä lapsilukot, ne kai jo voisi sentään ottaa pois (lapset 5 ja 3.5).
Me aikamme tarhastakin tullutta palautetta kuunneltuamme otimme yhteyttä erityislastentarhanopettajaan. Hän (sekä neuvolalääkäri) suositteli perheneuvolan käyntejä. Nyt on istuttu palavereissa monenmoisissa. Tilanne on alkanut helpottaa, vaikka kylläkin (vasta nyt!?) 2 tarhavuoden jälkeen poika viime viikon palaverissa päätettiin laittaa tarhassa 2 paikalle, koska tarvitsee edelleen erityistukea monessa asiassa. Mitään diagnoosia hänelle ei ole tullut.
Esim. hampaanpesua harjoittelimme 4 vuotta. Nyt se sujuu ilman suurempia tappeluja. Toisto toisto ja vielä kerra toisto. Äärimmäisyyksiin viedyt rutiinit ovat olleet meidän perheemme pelastus.
Kyllä suosittelisin avun hakemista ja mahdollisimman pian. Itse olisi pitänyt päästä puhumaan tilanteesta paljon aikaisemmin, niin olisi ehkä nauttinut äitiyden ensivuosista enemmän. Nyt se jäi suureksi osaksi vain selsiytymiseksi jollain lailla päivästä toiseen. Perheneuvolaan on jono, eli et sinne kuitenkaan pääse tämän vuoden puolella. Toimi siis heti. Ja tseppiä sulle. Meillä jo helpottaa!! Muista että vika ei ole sussa, vaan poikasi vaan on syntynyt Duracel-pupuksi.