määräaikainen työ

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja määräaikainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

määräaikainen

Vieras
Hei!

Raskauteni on aivan alkumetreillä. Mitä olette mieltä siitä, jos otan nyt homman, jonka määräaikainen sopimus (sijaisuus) kestäisi elokuun loppuun. Tämän hetkisten laskelmieni mukaan äitiyslomalle jääminen olisi ajankohtaista jo elokuun alussa.

Mitä tuumitte?
Oikeastaan parista näkökulmasta ajateltuna:
1) onko törkeää työnantajaa kohtaan?
2) kehtaako niin tehdä, vaikka olisikin törkeää?
3) Jotta edellisen puolen vuoden työtulot otetaan huomioon, täytyy työn olla "jatkuva" eli sellainen, joka olisi jatkunut mikäli oikeus äitiysrahaan ei olisi alkanut. Hyväksytäänköhän tuollainen "jatkuvaksi", kun sehän olisi jatkunut vielä kuukauden, mutta on kuitenkin määräaikainen.

Hieman sekavaa, mutta ajatuksia kiitos! :)

Niin, siis mun pitäisi saada nyt pian töitä.
 
Hei!

Itse hoitoalalla työskentelevänä, jatkuvaan määräaikaisuuteen vangittuna kehoittaisin sinua ottamaan työn vastaan ja ajattelemaan itsekkäästi, eli tulevaa äitiysrahaasi ja vanhempainrahaasi. Tänä päivänä tuntuu, että yhä useampi työnantaja toimii vain omaksi hyväkseen ja antaa työntekijöilleen määräaikaisuuksia määraikaisuuksien perään, niin että kaikki lomat ym. edut jäävät saamatta... Ei parane olla liian kiltti kun maailma on raju.
 


itse otin vastaan määräaikaisen työn heti plussattuani, tietäen jääväni äitiyslomalle ennen määräaikaisuuden loppumista. Toki olisin mieluummin halunnut vakituisen työn. Jäädäänhän vakituisesta paikastakin pois äitiyslomalle, onko se jotenkin hyväksyttävämpää?. nykyisin vakituinenkaan paikka ei ole ikuinen, joten anna palaa vaan töihin vaan. Olen ollut vielä niin "ikävä ihminen", että hankkinut vielä toisen lapsen samoilla määräaikaisessa työsuhteessa tienaamillani 6kk työtuloilla. Eli 6kk töissä=2 äitiyslomaa putkeen. työnantaja sai uuden määräaikaisen työtekijän, joka ekana työpäivänään rehvasteli uusineensa e-pilleri reseptinsä vuodeksi, huvinsa kullakin. Vakityötä haeskelen kun nämä pikkuiset vähän isompia. En kadu että otin työn vastaan, jos olisi tullut keskenmeno olisin jatkanut työtä määräaikaisuuden loppuun, olisiko minua sittenkään vakinaistettu,?työ hoitajan sijaisuus.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.01.2007 klo 14:57 äiti-77 kirjoitti:
Hei!

Itse hoitoalalla työskentelevänä, jatkuvaan määräaikaisuuteen vangittuna kehoittaisin sinua ottamaan työn vastaan ja ajattelemaan itsekkäästi, eli tulevaa äitiysrahaasi ja vanhempainrahaasi. Tänä päivänä tuntuu, että yhä useampi työnantaja toimii vain omaksi hyväkseen ja antaa työntekijöilleen määräaikaisuuksia määraikaisuuksien perään, niin että kaikki lomat ym. edut jäävät saamatta... Ei parane olla liian kiltti kun maailma on raju.

Ehdottomasti peesailen tätä!!!
 
Itse olen yrittäjänä palvelualalla. Minulla on takana kaksi raskaaksi tullutta työntekijää, joista toinen oli vakituinen ja toisen palkkasin määräaikaiseksi. Tämä jonka palkkasin määräaikaiseksi oli silloin raskaana kun haki työpaikkaa. Hän ilmoitti minulle siitä kun tiesi tulleensa valituksi tehtävään. Sovimme hänen kanssaan siten(hänen omasta tahdostaan), että hän saa itse valita milloin jää äitiysvapaalle, eli mihin päivään asti laitamme määräaikaisen työsopimuksen kestämään. Minusta se oli ihan hyvä ratkaisu. Hänen laskettuaikansa oli muistaakseni maaliskuussa ja hän halusi itse lopettaa työt tammikuussa. Kun hän jäi äitiysvapaalle sanoin hänelle, että ottaa yhteyttä kun on valmis palaamaan työelämään. Otin hänet heti takaisin kun ilmoitti olevansa halukas tulemaan. Nyt hän on ollut minulla töissä yli kaksi vuotta. Rehellisyys oli mielestäni kunnioitettava teko. Tiedän, että he tällä hetkellä yrittävät saada toista lasta ja että hän varmasti jää pian äitiyslomalle, mutta uskon, että hän ilmoittaa minulle heti kun tietää asiasta varmasti. Hyvistä työntekijöistä kannattaa pitää kiinni. Ja rehellisille on varmasti aina töitä tarjolla myös äitiysloman jälkeen.
 

Yhteistyössä