Maalismussukat - syntyneet

FA, jeeee kiitos kivasta vastaanotosta :) Minkälaisia juhlasuunnitelmia teillä on hääpäivälle? Meilläkin on ensimmäinen hääpäivä tuloillaan tässä keväällä... oon haaveillu yöstä kaksin hotellissa, vaikka kotikaupungissa jos ei muualla. Katsotaan mitä saadaan järkättyä :)

Menkoista olitte puhuneet, mulla alko 9 kk synnytyksen jälkeen. Ehkäisynä on nyt kuparikierukka, ollut erinomainen! Hormoniehkäisyä en ota enää koskaan, sekottaa tämän pään ihan täysin. Mutta tuo kuparinen toimii mainiosti, ei ole onneksi mitään vaikutusta vuotoihinkaan ollut. Oon ollu tyytyväinen.

Ekoja synttäreitä ootan innolla, mutta en ole vielä antanu itelle lupaa alkaa vielä suunnitella niitä, aikaa kun on vielä yli kuukausi. Lähimmät sukulaiset ja ystävät kutsutaan, varmaan suunnilleen samat ihmiset jotka olivat nimiäisissäkin toukokuussa.

Minä olen alkanut kaipailla tekemistä ja kulkemista pojan kanssa. Muskarissa ollaan käyty säännöllisesti, mutta muuallakin olisi kiva käydä. Perhekahvilassa voisi alkaa käydä tai ainakin kokeilla, se on vaan vähän kauempana nyt kun muutimme kuin ennen, mutta jospa sitä viitsisi lauhemmalla kelillä vaunutella sitten sinne ja takaisin. Olis kiva nähdä muita vanhempia ja lapsia, kun tosi harvalla omista kavereista on lapsia.

Jahas, jos sitä menis taas.. ja ottais lämmintä kaakaota pakkaspäivän iltaan ja vaikka jakso Täydellisiä naisia. Ahh. :)
 
novelle mä en tiedä millai muuten sitä vois siedättää... oot varmasti tehnyt ihan oikein...
kokeile vaikka antaa raejuustoa? meillä vauvan suunnaton herkku :) ja aivan tosi tosi vähän kerrassaan. piimääkin on erilaisia, et niistäkin voi kokeilla jotain oikein vatsaystävällistä (gefilus tai vastaavaa)

korvikkeet jos nyt ei ollenkaan sovi, niin sitä kannattais ihan neuvolasta kysästä...

se on hyvä se laktoositon maitojuoma, meillä isommilla muksuilla kun on ilmavaivaa, ilmeisestikin maidosta, niin tuota kun juo niin eipä paukutella :D

mä vaan oon käsittänyt niin, että oireet tulisi hyvin pian syömisen/juomisen jälkeen... eli kokeilepa antaa VAIN yhden kerran aluksi. en sitten tiedä kuinka monta kertaa päivässä oot antanut... ja kun antaa vaikka klo 11 ruualla, tai mihin aikaan teillä eka ruoka sitten syödäänkin, niin siitä on jo niin monta tuntia aikaa iltaan, että vatsa rauhoittuu ennen yöunia, ja unet ei häiriintyis sen takia.

mä en keksi muuta, jospa jollain ois kans vinkkei antaa :wave:

piimä on kyllä tytölle mieluista :) jossainhan sanottiinkin että vauvalla menee noin 16 kertaa, ennenkuin uuteen makuun tottuu... ja mä olen antanut joka ruualla, siis aamupäivän ruualla, piimää. aluks se olikin vaan yksi hörppy, nyt menee jo useita kulauksia.
ja kyllä sitä puistattaakin :D mutta kun tarjoan mukia, se alkaa oikein leveästi hymyillä ja kädet ojossa odottaa että tänne se kippo !! joten on annettu sitten vaan... jos kerran ei hyljeksikään niin juokoon. piimä on kyllä vatsalle hyvääkin.

banaani on tullut tutuksi välipalaksi myös. otan siitä yhden kuoren siivun pois ja raaputan lusikalla, tulee sosetta samantien :) vauva tykkää nyt kovasti, kunhan juurikin tottui makuun ensin. välipalaksi saattaa huitaista kokonaisen banskun ja päälle maitoa :)

mountain no ekaks me mennään tänä iltana kattomaan sami hedbergiä :) ihan kaksin.... saadaan käkättää sitä sitten ... kaveri hoitaa vauvan sillä aikaa, ja isommat tenavat nyt ovatkin siellä reissussa isänsä kanssa... mutta me saadaan olla ilta kaksin :heart:
loppuviikosta kavereita piti tulla käymään, tosin nyt on ilmaantunu flunssaa, etteivät ehkä tulekaan. mutta ei sen väliä sitten. virallinen päivä on lauantai, appivanhemmat tulee meille. remonttia pusketaan päivä, ja kakkukahvit hörpitään tauolla :D romanttista eikö vaan :LOL:
ja sit vaan ollaan ja nautitaan yhdessä olosta... en mä vielä tiedä millai menee, tuo mies yllättää mut aina joskus kivasti muutenkin... mutta jos ei muuta niin kuohari korkataan varmasti, ja tehdään jotain oikeen hyvää ruokaa, sytytellään kynttilöitä ja kuunnellaan jotain hyvää musiikkia, saunotaan.... mitä sitten ikinä keksitäänkään :) mutta sen tiedän, että varmasti seuraavatkin hääpäivät voin koko sydämestäni sanoa tehneeni elämäni parhaimman valinnan :heart:

ehkäisy ja kierukka kaveri otti hormonikierukan just yhtenä päivänä.... kertokaas kellä se ollu, että kuinka nopeesti alkaa pään sekoamista havaita :D ajattelin vaan, kun tää on aikaste tempperamenttinen tytteli, että jos tunnistan oireet niin sanon kyllä että voi sitten johtua kierukasta.....
ja jos se vaikuttaa pääkoppaan kauheasti, niin kai sen saa poistettuakin??????

mä en ainuttakaan ylimääräistä esinettä tunge sisuksiini :D se on jotenkin vastenmielinen ajatus mulle.... mutta hienoa että joillekin se kuitenkin on ollu hyvä ratkaisu.

nonniin johan tätä sepustusta taas aamukahvin kera tulikin :D uus päivä uudet kujeet ;)

ja pakkasta se 15 taas... kuulema hyinen tuuli pitäis olla tänään, joten se ois sitte sisäpäivä vauvoitten kanssa taas..... jihei... ;)
 
Huomenta!

Flower: oli tehnyt hyviä päätöksiä koskien entistä :) Ja kivalta kuullosti hääpäivän juhlinta, ei se tuon enempää minusta vaadi, mukavaa yhdessäoloa :)

tintti: hyvä, kun saitte hyviä uutisia koskien poikaa :)

Moutain kiva kun tulit taas kirjoittelemaan... jossain vaiheessa mietinkin, että täältä on taas vähin äänin kadonnut porukkaa mm. escape ja katjahei... mutta kaipa hekin tuolla taustalla välillä käyvät :) Muutenkin tää pino on vähän sellanen, että joskus tulee hirveesti tekstiä... välillä taas on ihan kuollutta :D

Minua on itseä väsyttänyt niin, etten oo ees jaksanut kirjoittaa... hohhoijaa, nytkin haukottelen :D Meille tuli kanssa pieni nuhanpoikane vauvalle ja keskimmäiselle, ja vauvan yöunet oli hetken ihan persiilleen, nyt viime yö jo vähän parempi.

Maitotuotteet: flower antoikin ihan hyviä neuvoja (ei oo itsellä parempia), mahaystävällisiä tuotteita, gefilus.. laktoositon, niitä koittaa antaa juuri maltilla ja jo päivällä, tarkkailee sitten mitä aiheuttaa. Meillä oli tuo maustamatonjogurtti hetken aikaa pannassa, kun tuli ihan hirveesti ilmavaivaa, mutta nyt ei oo, uudelleen kun oon aloittanut maisteluttamaan, tullut mitään erikoista...vielä ainakaan.. toivotaan parasta...

Menkat: joo´o, alkoi jo joskus 4kk paikkeilla... muistaakseni. Ja ihan sekaisin on vieläkin, luulin jo että säännöllistyi, mutta ei... vuotoakin on joskus pari teelusikallista, joskus ämpärillinen.. :headwall: Se on aika kumma, kun kahden edellisen vauvan kanssa... kuukautiset alkoi, oikeastaan ihan heti säännöllisinä.. ihan samanlaisina kuin ennenkin.. etten nyt sitten tiedä mikä on homman idea...

Meillä kasvetaan lujaa, tuntuu että hän on jo ihan iso tyttö... :) On tullut ilmeisiin sellaista erilaista vivahdetta, hymyjäkin on jo monen monta... jännä ilmiö on tää "vierastaminen" vai mikä se sitten on, kun ei heti uskalla tuttujen (mammat ja papat sun muut sukulaiset) syliinkään mennä.. vaan lähtee karkuun, ja sitten hömisee jossain kilometrin päässä että hähhää :D Kovasti tanssitaan, pyöritään ympyrää kun musiikki soi. Mä siivosin cd hyllynkin (voi hyvää päivää, minkälaisia levyjä löysin) ja tuli siinä samassa tutkittua vähän vauvan musiikkimakua... kaikista eniten taisi liikuttaa dance/pop tyylinen musa :)

Jaahas, jos tässä koittais saada niskasta itseä kiinni ja tehdä jotai hyödyllistäkin..

Mindi83
 
Hellurei taas :) Täällä oli pari päivää ihanan leppoisa sää,vain pari astetta pakkasta ja aurinko paistoi mutta tänä aamuna mittari kivunnut taas 11 pakkasasteeseen:kieh:

flower :hug: hyvä että olet saanut jostain neuvoja eksäsi suhteen,välillä kummastuttaa ´ammattilaisten´asenne.

menkat mulla alkoi muistaakseni 3-4kk synnytyksestä vaikka täysimetin vielä poikaa:O Ovat olleet suht säännölliset sen jälkeen.

hormonikierukka Minulla on ollut ennen keskimmäistä lasta. Ei sopinut minulle yhtään:headwall: Mulla on todella ahtaat paikat tuolla alhaalla ja kun en ole synnyttänyt alateitse niin lääkärikin sanoi ettei välttämättä ole mulle se sopivin ehkäisy. Pelkkä laittaminen sattui niin paljon että pyörryin:x Siellä kierukan päässä on sellainen ´lanka´minkä normaalisti pitäisi mennä sisälle asti mutta mulla se törötti sieltä ulkopuolella. Sitä lyhennettiin useita kertoja mutta silti se vain töröttii sieltä,oli aika nihkeetä heilutella peittoa kun mies sanoi että se lanka osuu koko ajan hänen vehkeisiin. Ja se on siis sellasta kovaa muovia joten ei tuntunut miehestä varmaan kauheen kivalta:$ Menkat mulla tais loppua kokonaan kierukan myötä mikä oli mukavaa mutta päädyimme sitten poistamaan sen kun rupesimme yrittämään keskimmäistä. Loppupeleissä se on todella tehokas ja vaivaton ehkäisy mutta minulle se ei sopinut. Nyt minulla on käytössä tuo ehkäisyrengas ja olen ollut tyytyväinen :)

maitotuotteita olemme ahkerasti maistelleet,juustoa,maitoon tehtyä puuroa yms. Ainut mistä pojalle on tullut mahavaivoja on Tuttelin maitovalmiste mikä on tarkoitettu juuri normaaliin maitoon opetteleville:O Olen nyt antanut ihan huoletta pojalle esim.makaronilaatikkoa missä normimaitoa ja viikonloppuna sai esikoisen synttäreillä voileipäkakkua ja tietenkin täytekakkua eikä mitään oireita tullut.

Tosiaan meillä oli sunnuntaina esikoisen 6v.synttärit :) 6.2.2006 klo.12.49 putkahti maailmaan esikoistyttäreni:heart: Tuntuu että siitä on jo valovuosi aikaa :) Juhlat menivät hyvin,esikoisella oli prinsessateema ja olikin oikein sievänä:heart:

Lennin 1v juhlat pidetään viikon päästä lauantaina:heart: 17.2 on se virallinen päivä ja juhlat ovat 18.pvä. Voi mihin se aika meneekään?:heart: Meille tulee aika paljon ihmisiä,mummit ja kummit summuut.
Sitten viikon päästä maanantaina (20.pvä) mulla alkaakin työt:O Vähän jänskättää mutta odotan jo innolla uutta sivua elämässä. Lennin hoidossa on vielä muutamia epäkohtia ja toivottavasti ne selviävät ennen töiden alkamista.

Lenni osaa nyt kävellä sujuvasti tukia vasten ja ompa muutamana kertana seissytkin ilman tukea ja tapaillut muutamia askelia:heart: Osaa matkia ääniä ja usein ´kommunikoimme´niin että minä sanon esim. tä ja hän vastaa tä :D Iloinen ja reipas poika kaikinpuolin :)

Jaaha,nyt pyykkivuori kutsuu:wave:
 
Mindi83 Olipa ihana lukee että joku kaipailee meikäläistä:) Taustaillut olen kun töissä ollut kauhia kiire. Töistä kun olen päässy niin iltapa onkin menny tytön seuraneitinä:)

Maitotuotteet Raejuusto on neidin herkkua(olen laittanut pöydälle niin neiti saa itse poimia ja samalla harjoitella pinsettiotetta), maustamatonta viiliä on syöty hedelmä soseen kanssa. 1 olen keittänyt puuron maitoon ja antanut juoda maitoa, ei oikein sopinut tuli selvästi vatsanpuruja. Te ketkä annatte vielä korviketta niin tuleeko sitä antaa sinne 1v asti normi maidon kanssa vai vaan jompaa kumpaa?? Neuvolasta ei oikeen järkevää vastausta saanu..

Flower voimia sulle ex miehen kanssa! ja romanttista hääpäivää!:)

tintti ihanaa että saitte hyviä uutisia!

vierastaminen oo meillä ei ole pelkoo että vierastais. Lauantainakin kun vein hoitoon eri paikkaan missä yleemnsä on ,niin neiti oli heti käet ojossa menossa hoitajan syliin. Ja muutenkin jää tosi hyvillä mielin hoitoon, joskus jopa ei haluis lähtee kotiin kun meen hakemaan:LOL:

menkat ja ehkäisy tuli kun neiti oli 3kk, eli heti kun lopetin imetyksen.. Ehkäysyä ei ole, tosin tällä seksi määrällä ei kyllä lapsia tuliskaan, meinaan että meikäläisen halut on hävinny ihan tyystin:( Hormonikierukka mulla oli tarkoitus ottaa theti ekojen menkkojen jälkeen mutta kun en saanu lääkärille aikaa niin se jäi...

Meilläkin neiti kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia, eilen seisoi ekaa kertaa ilman tukea. Oli ihana katsoa kun toinen oikean varovasti laskeutui alas:heart: Ja niin levee haara-asento kun vaan voi olla että ei kaadu:) Kovasti tulee juttua, selkeitä sanoja ei oikein sielä ole. Ainut mikä on ehkä selkein on MITÄ, tai TÄH. Liekö äitiltä oppinu:D
Ja yks päivä ihankuin ois sanonu että äiti, mut en oo varma. Ruoka maistuu todella hyvin, puuroa on ruennut syömään nyt paljon.

Ajatella että nää meidän vauvvelit täytää kohta jo 1V:heart: Kyllä tää aika menee eihan liian joutuin:(

Jaahas täytyy rientää neiti heräs päikkäreiltä! Heido taas joksikin aikaa:)

Katjahei ja Venla
 
FA, oikein kivalta tuo teidän juhlinta kuulostaa! Stand up on niiiin parasta! Ennen käytiin miehen kanssa melkein kerran kuussa katsomassa, nyt ei olla vauvelin syntymän jälkeen käyty kertaakaan. Pitänee elvyttää tuokin perinne, ei nyt ehkä noin aktiivisesti mutta jos kerran edes :) Mutta pitäkää hauskaa siis (ja varmasti hauskaa onkin!)!!

Meillä nukkuminen jatkuu ihan hyvin. Viime yönä poika huuteli 2.30-3.00 mutta asettui sitten rauhoittelemalla lopulta. Herättiin jo 6.30, joka on mulle kyllä liian aikasi, mutta onneksi aurinko paistaa (ja pakkasta -24! ääh!) ja kahvinkeitin toimii, niin kyllä mää jaksan :D Tuo valo kyllä tekee ihmeitä meikäläisen mielelle. Ihanaa kun kevät kohta tulee! Jee! ;)

Niin, aloitimme siis unikoulun, koska pojan nukkuminen meni koko ajan vaan huonompaan suuntaan. Heräili jatkuvasti, nousi sängyssä ylös, ei rauhoittunut kuin syöttämällä, jne. Lopulta omat unet oli niin vähissä että olin totaalisen poikki. Unikoulu alkoi kyllä aika suunnittelematta, yhtenä iltana/yönä yritin kolme tuntia alkaa nukkumaan, mutta poika herätteli koko ajan, lopulta tulin makuuhuoneesta olohuoneeseen jossa mies vielä valvoi ja sanoin etten jaksa enää, että mene ja rauhota tuo lapsi. Niin mies meni ja rauhotti, veihän se aikaa ja vaati multa pitkää pinnaa, mutta koko ajan näyttäs helpottavan. Kyllä se nukkuminen vaan on niiiin tärkeetä! Ja ulkoilu ois kans, mutta kunon tuo peevelin pakkanen! (Anteeksi kun valitan siitä koko ajan, alkaa vaan ihan tosissaan kyllästyttää se - ja kun täällä kerta saa valittaa, niin sen teen!! :D)

Jahas, itkuhälytin kolisee ja paukkuu, pitää mennä jo nyt! Palaanpas taas joskust tässä kun kerran näköjään nyt alan vauhtiin päästä :LOL: Moooi!
 
Jos 1v syö ihan normaalisti kaikkea (viljat, marjat, lihat) niin voit koettaa antaa kaura tai riisimaitoakin, mutta kysy tästä vaikka nlan lääkäriltä :)

meillä tehdää kolmea! ylähammasta. voi tuska, viimeyönä nukuttiin lukuvalo päällä kai puoli yötä, ja vähän väliä pieni parahteli vaikka sai lääkkeetkin. hampaista on piikit nyt näkyvissä että kai se kohta helpottaa! en ole itse uskaltanut edes peiliin vilkaista tänään, voi olla silmät sen näköiset että itku tulis :D
 
Maitoasiat on meillä mennyt esikoisen ja tämän pienen kanssa siten, että imetyksellä ollaan menty 1v asti. Korviketta ei olla käytetty kummankaan kanssa koskaan. Samoin kuin esikoisen kanssa, tämän pienenkin kanssa ollaan alettu 10kk:n iässä maistelemaan hapanmaitotuotteita ja vasta 1v lehmänmaitoa. Imetystä ollaan alettu purkamaan samaan tahtiin lehmänmaidon lisäämisen kanssa sitten 1v+. Jos tuntuu siinä vaiheessa, että kalkkivajetta on, niin annan sitten kalkkitabletteja. Näin päästään tissistä suoraan lehmikseen ilman korvikkeita, pulloja sun muita maidontapaisia valmisteita. Näin meillä.=)
 
korvikkeesta tavis-maitoon mulle neuvolasta sanottiin että kun on täyttänyt vuoden, voi suoraan heittää korvikkeen veke ja tilalle kaupan maito. Just joo, varmaan se suolisto tietääkin päivälleen millon se kestää kaupan maitoa :stick: mä en ton neuvolan tätin kommenteista aina tiedä onko se lintu vai kala...
ite oon noiden aiempien kanssa tehny niin et ennenku maito vaihtuu, laitan puolet korviketta ja puolet kaupan maitoo. sitä semmoset kuukauden päivät sitte annan ja siitä sit korvike pois.
mutta tätä ennen ollaan just aloteltu muilla ensin. piimä, raejuusto, viili, ruokakerma....
ja nyt alotan totuttamaan muun perheen ruokaan myös. Onpa hassua ajatella että tässä tää sit oli....
erään aikakauden loppu... ei enää pilttipurkkeja pakkasessa... :D
tänään annoin kermakastiketta, kastikesuuruksella. jossa siis on jo hiukan suolaakin. ja uppos hillitön määrä pastan kanssa!
eli makuaisti on herännyt :D

sitten siivoileen, pirpanat nukkumassa, joten kahvipaussi ja kotityöt/työasiat... jeah...
 
Mountain Ymmärrän hyvin, että jurppii tuo pakkanen. Mua ärsyttää kans!! Talvi on muuten ihanaa ja kaunista aikaa, mutta sais pysyä kymmenen pakkasasteen paremmalla puolella. Maanantaina ja tiistaina olin ihan fiiliksissä, kun pääsin viikon tauon jälkeen kärryttelemään (täällä oli n. -6- -4). Noh, tänään on taas sisäpäivä, kun mittari näyttää -16, ARGH! Onneksi illalla on omaa menoa. Kaveri pyys mua kattoo Stand up:ia. Mietinkin, että ollaanko Flowerin kanssa samassa näytöksessä (en yhtään muista mistä päin olet). =) Tais sit kuitenkin olla eri koomikko...

Mä oon alkanut vähentää imetystä ja pari kertaa päivässä on poika saanut korvikemaitoa. Siitä ei ole tullut mitään reaktioita, kun on aina silloin tällön saanut sitä pienempänäkin. Hiljalleen vähennän imetystä niin, että imetän vain aamulla ja illalla (eikä maitoa enää kovin paljon tulekaan) ja ihan viimeistään pojan ollessa 1 v. lopetan kokonaan. Vaikka imetys on sujunut hyvin ja ollut ihan mukavaa puuhaa, niin nyt alkaa olla sellainen olo, että voisin jo lopettaa.

Katjahei Mulla sama homma. Pojan syntymästä asti oon ollu tosi haluton. :( Harmittaa mua ja harmittaa miestä, mut en oikein tiedä, miten sitä sais itsensä haluamaan useammin. Ei mekään olla mitään ehkäisyä käytetty niinä muutamina kertoina kun ollaan peittoa heilutettu. Ja tosiaan silloin, kun läheisyyttä on ollut, niin se on ollut tosi ihanaa, mutta kysymys onkin siitä, miten sais itsensä oikeaan mielentilaan...
 
Viimeksi muokattu:
ja vauvan yhdet päikkärit nyt se on vissiin ihan virallisesti jättäny aamu-unet pois. millään ei nukahda edes vaunuilemassa, ja klo 12 vintti pimenee :D menee ulos nukkumaan tai sit omaan sänkyyn, pakkasesta riippuen. mutta nyt kun ulkona voi taas nukkuu, niin eilen veti 3,5 tuntia, nyt nukkunut jo kans 3,5 tuntia. aika hyvin :)
yöt nukkunut käytännössä ihan hyvin, ehkä yhden kerran käyn tutin laittamassa. nukkuu klo 21-07 välisen ajan.

sopii meille :)
 
Mua on alkanut ahdistamaan jo tuo yövieroitus, kun näyttää siltä, että se tosiaan on edessä. Mies on ensi viikon lomalla ja tarkoitus olisi se toteuttaa silloin (miehen toimesta:heart:), kaksi viikkoa siis ennen 1v synttäreitä. Silti jäisi ne tavalliset 5 imetyskertaa päivällä, mikä riittäisi maidon saannin turvaamiseen jo itsessäänkin. Kuitenkin olen päättänyt, että alan pikkuhiljaa purkamaan ihan koko päiväimetystäkin, kun noista öistä ollaan selvitty "kuiville". Meillä kun suihkutissit tuottavat edelleen ilma- ja ummetusvaivaa pienellä. Ja tietysti onhan se imetys sitovaakin, etenkin kun en pysty imettämään kuin kylkimakuulla tai imetystyynyn kanssa.

Anyway, olisinkin turvautunut teihin vinkkien toivossa. Meillä kun on se tilanne, että asumme pienessä omakotitalossa: alakerrassa olkkari ja keittiö ja yläkerta yhtä isoa makuutilaa (muurilla erotettu, muttei ratkaise äänieristysongelmaa). Huolettaa, että jos menee kovin itkuisaksi, niin tulee ihan helvettiä, jos isoveikka heräilee siinä samassa. Meillä ei ole tässä yöhoitopaikkaa esikoiselle. Olisi myöskin kiva, että vauva saisi olla omassa sängyssään eikä esim. matkasängyssä alakerrassa miehen kanssa. Äänieristys on vähän parempi eri asuinkerrosten välillä. Toisaalta voisin olla esikoisen kanssa alakerrassa, mutta hänkin on aikas herkkä noiden uniensa kanssa ja reagoi, jos tulee olosuhteisiin muutoksia. Voi olla, että maalailen piruja seinille taas turhaan, mutta mitä mieltä olette ihan näin käytännön ratkaisuja ajatellen? Vai onko teillä ollut ongelmana tuo perheen muiden lasten heräily/häiriintyminen unikoulun/yövieroituksen aikana?

Todennäköisesti kaikki menee paremmin kuin näin etukäteen mietin, mutta kai tämä muutos tuottaa itsellekin jollainlailla ahdistusta. Kuitenkin ollaan miehen kanssa järkeilty, että kaivataan elämänlaadun kohennusta. Kunpa tämä toisi meille edes vähän yhtenäisemmät yöunet! Yksikin päivä selitin kaverille ihan tohkeissani, kuinka hienosti edellinen yö oli mennyt ja tunsin oloni mielettömän virkeäksi siitä syystä. Kun kaveri kysyi, että montako kertaa sitä oltiin herätty, niin sanoin, että "kolme yösyöttöä + kaksi muuta heräilyä". Kun kuulin sen ääneen sanottuna, niin eihän se kovin kevyeltä tunnukaan. Kaikki on niin suhteellista!:LOL:

Unikouluohjeitahan tuolla aikaisemmin olikin jo aikas perusteellisesti, pitäisi käydä niitä miehen kanssa uudelleen läpi. Eipä kai se sen ihmeempää ole kuin selkeät rutiinit, tassuttelua ja sylittelyä, jos oikein villiksi menee. Esikoisen kanssa kaikki kävi tosi sutjakkaasti, vaikka pahaa pelättiinkin...
 
yövieroitus niin mä en tiedä onko tässä nyt järkeä, mutta ehdotan silti :) että miksi vauva pitää vieroitaa äidistäänkin??
samalla tavallahan pullo-vauva on vieroitettu yösyötöistä, mutta ei niin että sen tekee isä ja sitä äitiä ei enää olekaan...
jos vauva juo edes vettä pullosta, niin tarjoa pulloa, tai jos tutti on käytössä niin tuttia. jotenkin kuulostaa siltä että menee koko perheen nukkumiset sekaisin.
tietysti en voi kokemuksesta sanoa miten imetyksestä vieroitetaan kun kaikki lapset on korvike-vauvoja, mutta yö-syötöistä on ollut vieroitettava. Jotenkin se on vauvalle helpompaa että äiti on kuitenkin saatavilla, vaikkei rintaa saisikaan....
En sitten tiedä, radikaali vaihtoehto voi olla toimivakin, mutta niin...
vaikeeta vaikeeta...

viime yönä täysikuu.... ei hyvä...nukun aina niin huonosti.. ja vauva oli illan kaverilla hoidossa, iltapala ei maistunut joten nälkä oli pitkin yötä... ja kaiketi ikäväkin... herättänyt lukemattomia kertoja. ja syötykin sitten on.
nooooh, stand up oli LOISTAVA :) sami on vaan niin paras :cool:
Arki-iltana tällaset tempaukset on kivoja, mutta huomattiin vaan että työpäivän päätteeks ja seuraavan aamun töihin meno tekee väsyneeksi, ois ollu ihan eri fiilis jos ois ollu vaikka perjantai... mutta hauskaa oli, kahden tunnin hekottelut trimmas olemattomia vatsalihaksia :D täytyy kyllä sanoa että huikeassa ammatissa kaveri on... ei joka poika pystyis... oli täysin rahan arvoinen lippu, ja teki hyvää pompata arkisista ympyröistä toisaalle.

sitten ois taas uusi päivä edessä :) -kunhan nämä silmät sais enste auki ja ittensä hereille....

talitintti muuten liverteli eilen oikeen tosi keväiseen tyyliin :) kyllä se kevät tulla puksuttaa sieltä :) joo varmasti... -15 näyttää mittari :D ei kauheen vakuuttavaa!!!

adjö ja silleen, palaillaan :popcorn: ai nii, vauvaseni tänään 11kk :heart:
 
Huomenta!

Flowerin ilta kuulostaa hauskalta! Mä en ole koskaan käynyt livenä stand up-komiikkaa katsomassa, vois olla kivaa.

Me oltiin toissapäivänä neuvolassa, mittoja en muista enkä jaksa käydä kaivamassa korttia kun oon niin hyvin peiton ja kahvin kanssa itseni tähän nojatuoliin länttässy :cool:, pituutta oli tullut hyvin, painoa vaan 600g. Muahan ei ne käyrät kiinnosta vaikka paino kuulemma putosi nyt miinuksille. Assi oli just kipee ja liikkuu ihan älyttömästi.

Meillä noustaan nyt ilman tukea seisomaan ja ensiaskeleet ei ole kaukana.:heart:

Haluttomuus... Mulla oli sitä kovin poikien syntymien jälkeen ja jotenkin lipsahdin sitten totaalihaluttomaksi siihen aikaan. Käytin myös ehkäisyrengasta silloin. Nykyään mä pakotan itseni "hommiin" usein vaikkei niin aina jaksaisikaan. Koska olen huomannut että itseään täytyy vähän painostaa niin ne halut pysyy myös ylläkin. Hormonaalista ehkäisyä en halua, hyi olkoon. Se ei sovi mulle.

Unikoulusta en osaa neuvoa, Assille ei ole tarvittu. Saattaa herätä jokusen kerran yössä mut silittely ja asennon korjaaminen auttaa. Sehän nukkuu ihan mun sängyn reunassa kiinni lasten sängyssä niin on kätevä hoitaa öisin, usein en edes aamulla muista onko Assi herännyt vaiko ei. Jaksamista toivon teille, ketkä joudutte öisin heräilemään/valvomaan!

Pakkanen :mad:... Täällä on nytkin -24 astetta. Talissa olin jo ruokkimassa hevoset ja kyllä kyllästyttää tuo sää. Hevoset joutuu olla tekemättä mitään ja niiden ulkoilukin on monen loimen takana, vie yllättävän paljon aikaa pukee takit 8:lle hepalle joka aamu...
 
FA: isää suositellaan siksi hoitamaan tissiyövieroitus, kun ei haise maidolle ja siten "kiusaa" vauvaa. Totta kai olen itsekin hollilla ja käytettävissä, jos tarvitaan rauhoitteluapua. Pullolle en ala enää 1-vuotiasta totuttelemaan, kun ei ole tähänkään asti sitä syönyt. Muki toimittaa jo hyvin asiansa. Tuntuu, että meidän isille yövieroituksen hoitaminen on tärkeä asia, kun on vähän niin kuin "hänen juttunsa". Ja sujui niin hienosti viimeksi.

Tintti83: voisiko vauvalle antaa kalkkitabletteja, jos et halua lehmistä antaa liian aikaisin? Tai jos vatsa ei kestä. Calsichewssa on ainakin yhtä lapsille annettavaa (ellei kaksi) sorttia, jossa voi puolikkaan antaa alle vuosikkaalle ja kokonainen 1-vuotiaalle. Murenee hyvin käsissä ja sulaa suussa.:) Nesteen saannista voi huolehtia sitten vedellä ja nestepitoisella ravinnollakin. Tämä hätävarana siihen saakka, kun lehmistä (ja muuta) alkaa mennä - siis jos tuntuu, ettei sitä 5-6 desiä maitotuotteita mene päivässä.

Taas on kova pakkaspäivä. *huokaus* Eilen vielä päästiin ulos, mutta nyt tuntuu liian kylmältä. Tosin tuntuu lauhtuvan kovaa kyytiä. Neiti nukkuu verannalla +12 asteessa. Aurinko vain alkaa jo kohta ikkunoitten läpi lämmittämään ja meillä saattaa verannalla lämpötila nousta nopeastikin. Koko ajan täytyy käydä tsekkailemassa, ettei tule sitten kova hiki.
 
Tissivieroitus/isän rooli Mä kans suosittelen sitä, että jos isän on mahdollista osallistua tissivieroitukseen, niin ilman muuta kannattaa hyödyntää se. Vauva tulee muutenkin protestoimaan tissittömiä öitä, niin todennäköisesti protesti on kovempaa, jos se äiti tisseinensä on lähistöllä. Periaattessahan äiti voi yövieroituksen yhtä hyvin hoitaa, mutta varmasti pääsee helpommalla jos on isä mukana. Ja kun vauva on tottunut tissittömiin öihin, niin sitten voi äiti taas palata kehiin mukaan. Yövieroituksen jälkeen meillä on nukuttu tasan 1 yö kokonaan illasta aamuun, eli ei se välttämättä tarkoita sitä, että yöt nukutaan putkeen kun tissistä luovutaan. Mutta heräämisiä on huomattavasti vähemmän nyt ja yöllä rauhoittelijaksi kelpaa yhtä hyvin sekä isä että äiti. Aiemmin, kun annoin rintaa yöllä, niin jos mies yritti rauhoitella poikaa yöaikaan, niin siitä seurasi vain kauhea huuto ja jos otti syliin, niin hän veti vaan selkää kaarelle. Elikka, paljon tsemppiä teille tikrulainen yövieroitukseen!! Itselläni kun on vain tämä yksi lapsonen, niin en osaa antaa vinkkiä siitä, miten takaisi esikoisen yöunet huutojen aikana. Jotkut kuulosuojaimet kun toiselle lapselle sais, niin avot. ;)

Eilen tuli tosiaan naurettua ja paljon stand up keikalla! =) Ja ihan siellä Raumalla ei oltu. ;) Ja oli muutenkin kivaa, kun sai vähän situkkaa naatiskella ja rupatella hyvässä seurassa.

Viikonloppua jo odottelen. Tiedossa mukavaa vaihtelua arkeen. Lähdetään itä-Suomeen kaveripariskunnan luokse. Heillä on pikkuinen vauveli, jota ei olla vielä nähty. Tiedossa mukavan seuran lisäksi hyvää ruokaa, saunomista (heillä on maailman paras sauna!! =) ) ja varmasti paljon vauvoista jutustelua.

Jaaha, mittarissa -18 eli sisällä kökitään :(
 
Annatteko maitoa nokkamukista? Tuttipullosta? Vai millaisesta astiasta? Ja annetaanko sitä oikeaa maitoa sitten vain ruoan kera vai pitkin päivää milloin sattuu vai miten? Pitänee kysellä 1-vuotisneuvolassakin tästä tarkemmin, mutta valottakaa amatööriäidille miten toimitte ;) Minäkin olen ajatellut nyt pikkuhiljaa alkaa vähentämään päivän imetyskertoja, katsotaan aloitetaanko jo pian korvikkeilla vai odottellaanko sinne vuoden tienoille lehmän maitoon...

Tintti, onnea uudesta kodista! Mekin muutimme vast'ikään uuteen, pihalliseen asuntoon. On se ihanaa, ja varsinkin odotan kesää kun pääsee omaa pihaa laittamaan ja siellä lekottelemaan. Oon jo suunnitellu mitä sinne kylväis :)

Mulla on samanlaiset ajatukset tuosta isän roolista tissivierotuksessa kuin Marnilla ja Tikrulaisellakin, että jos isä hoitaa vieroituksen alun, maito ei tuoksahtele vauvan nenään jatkuvasti ja samalla hän tottuu isänkin rauhotteluun. Meillä kyllä suurin syy miehen vierotuksen hoitamiseen oli minun valtava väsymykseni ja lyhyt pinna itkemiselle. Onneksi on mennyt hyvin.

Jee, huomiseksi on luvattu jo lauhempaa! Tänään käytiin -18 asteella kaupassa vaunuillen. Onneksi matka on suht lyhyt, eipä näyttänyt poikaa palelevan vaan taisi olla aika mielissään kun neljän seinän sisältä pääsi ulos autoja kattelemaan. :) On nimittäin kova katselemaan kaikenlaisia koneita ulkona ja sitten pitää hänelläkin pärisyttää auton ääntä :D

Nyt iltahommiin ja unille. Tänä aamuna poika päätti herätä jo kuuden maissa! Huh huh! Viikonloppu on onneksi jo ihan nurkan takana, jeeeee! :)
 
Viimeksi muokattu:
yövieroitus niin aivan, siis maidon tuoksuhan onkin äidissä. sori mammat, en ajatellut :)
no, mutta kyllä jokainen saa vieroitettua, uskon että luontaiset vaistot auttaa jokaista vanhempaa löytämään sen oman tyylin. pääasia että saa jatkossa kokonaisempia öitä :)

tintti vaude, millasilla neliöillä talo ja tontti? oma tontti vai vuokra? onnea uuteen kotiin :hug:

itekin odotan kuin kuuta nousevaa, kunnes remppamme on valmis, isolla Veellä :) vielä siihen tovi vierähtää, mutta eikös se jonain vuonna ;)

mountain siis mun vauvahan on korvike-vauva joten pullosta on menny koko ajan maito. ja vesi.
nokkamuki tiivisteosalla on käytössä ollut kans, mutta aina kuten tälläkin hetkellä kun hampaita tekee, ikenet on niin arat ettei huoli nokkista.
maitoa annan aamupalalla, ja lounaalla vettä. klo 12 maissa kun käy päikkäreille, annan maidon, noin 100ml, ja välipalalla vettä. päivällisen jälkeen maitoa, vettäkin. ja vielä iltapalalla maitoa puuron tai muun sapuskan jälkeen. maitoa haluaa vielä juuri ennen unta.
sitä on vähän vaikea niin tarkasti selittää, mutta jotakuinkin näin :) toivottavasti on avuksi :)

vettä meidän neiti juo muunakin aikana, usein myös öisin. antibiootti mitä siis saa joka ilta, ilmeisesti janottaa. tai sitten se vika munuaisissa mikä saa janottamaan. tiedä sitten.

no joo,

potta joko kellä on säännöllisessä käytössä? on harkinnut, mutta en toteuttanut... josko sitä jo, mutta ei oikeestaan oo kovin selkeitä aikoja millon vauvan sais siihen..
tai siis on.... mutta siihen hetkeen on TÄYSIN mahdotonta saada pottaa..... nimittäin vauva kakkaa aina kun lähdetään autolla ajamaan :D
ja kuka sitä sitten autossa mitään pottailua alottaa :LOL: hei ei :D
eli ei se potan aika ole meillä ihan vielä, eihän :LOL:

lapset ovat parasta aikaa koneessa kohti suomea... voi mun rakkaitani :heart: tuskin maltan odottaa että saan puhelimen päähän heitä huomenna!!!!

mindi kiitos :hug: piristit niin kovasti!!!

ja ei kai muuta.... täysikuu jatkaa oloaan, ja sitä rataa, joten turha toivoakkaan että nukkuisin hyvin... annoin vauvelille särkylääkkeen yötä vasten ja nyt tuntuu nukkuvan...

öitä kaikille, voitteko kuvitella et se on TAAS perjantai huomenna!!! :D
 
mountain se piti vielä lisäämäni, että siis jos on kuukauden päästä vuoden ikäinen, ei kai korvikkeiden kanssa kannata alkaa enää tässä vaiheessa... ootko syöttänyt jo muita hapanmaitotuotteita? jos oot, niin anna suoraan vaan tavis-maitoa...
jos et, niin sitten en tiedä :D mutta en lähtis enää välissä korvikkeisiin totuttamaan, periaatteessahan voisit jo antaa tavis-maitoakin ihan hyvin..... vallankin jos piimä tms muut sopii..

meillä alotetaan ihan pian käyttään puolet tuttelii, puolet maitoo-sekotusta. haikeeta... meidän vauva :)
miten sitä onkin eri fiiliksin täs kohtaa.. no, jos tässä vielä raskautuu jossain vaiheessa, ni ainakin kerran mä saan taas tämänkin vaiheen elämässäni kokea :)
 
Mountain: Meillä juodaan maitoa ruuan kanssa nokkamukista ja lisäksi yöunille (joskus päikkäreillekin) mennessä pullosta. Illalla saa lämmitettyä maitoa, ruuan kanssa kylmänä.

Ja ihan tavallista kevytmaitoa juodaan, korvikkeet jäi pois jo reilu 9 kk iässä. Alkuun annoin niin, että tein esim. mannapuuroa ja siihen tavallista maitoa. Sit otettiin ruuan kanssa ja kun ei niistä mitään oireita tullu, niin sitten vaan jätettiin korvikkeet pois ja annettiin tavallista. Parina päivänä oli kakka vähän erilaista ku yleensä, mut muuten ei ole reagoinut mitenkään. Hassuahan on, että tuolle neidille ei käyny tavalliset korvikkeet, mut tavallinen maito käy :)

Korvatulehdus meille tuli nyt sit kuitenkin. Perjantaina kun asiasta puhuin täälläkin, ei sitä vielä todettu. Mutta eilen nousi kuume ja tänään sit käytiin lääkärin juttusilla. Molemmat korvat on tulehtuneet ja viides antibioottikuuri (lokakuun jälkeen) menossa... Ens keskiviikkona on korvaläääkärille aika ja toivon, että päästäisiin putkitukseen...

Tyttö on kehittyny ihan huimasti taas. Puhetta tulee enemmän ku laki sallii :D Tosin eipä sitä kukaan ymmärrä... Kävelee kärryn (ja melkein minkä vaan tuen kanssa, joka vaan suinkin liikkuu...) kanssa, tukea vasten ja seisoo pieniä hetkiä ilman tukea. Saattaa myös leikkiä pitkiäkin aikoja yksikseen, kovasti tykkää keitellä soppaa noilla leikkikattiloilla yms.

Vähän mä olen ollut huolissani tuon typyn kasvusta, kun viimeks neuvolassa oli tullu niin vähän painoa ja pituutta, mutta toivon sen johtuvan sairastelusta ja liikkeelle lähdöstä.

Mut nyt on pakko lähteä nukkumaan, ennenkuin pikkupotilas taas herää
...
 
Huomenia!

Flower: kiitoksia eilisestä tarjoilusta, oli kiva nähdä :) Ja kuinka mukavaa, että täältäkin on tullut löydettyä elämää uusia kivoja ihmisiä! (empä ois odotusajan alussa ehkä uskonut...)

Tintti: onnea uudesta asunnosta! Kyllä oma piha onkin kätevä!! :)

Pakkanen: no mua ei oikeastaan haittaa yhtään... toki voisi ehkä vähän inhimillisempää olla, kun nytkin on yli -20. Enemmän inhoan loskaa... ja kuraa... mikä on kohta puolin edessä... joten nautin nyt tästä puhtaudesta ja valoisuudesta! :)

Maitotuotteet: hmm, lehmänmaitoa alle 11kk:n iässä.. siitä tunnutaan olevan aina kauheen erimieltä.. mutta siis rasittaako munuaisia ja vaikuttaa jotenkin kasvuun..? Vai olenkohan jostain lukenut jotain moskaa...? :D Ootteko muuten ostanut millaisia tuotteita, viiliä, piimää jne.... tuntuu, että valikoimat kasvaa vuosi vuodelta... on hylaa, gefilusta, rasvatonta...

Tissistävierotus: niin meillä vielä yötissiä, joskus ehkä päivälläkin.. ei kuitenkaan mitään varsinaista imetystä enää. Yötissikään ei aina kelpaa, joten vauva ilmeisesti on itsekin valmis lopettamaan.. riittää itkiessä kun ottaa viereen ainakin useimmiten... Keskimmäinen oli kauemmin yöllä tissillä, mutta hänkin sai nukkua vieressä (ja nukkuu siis joskus edelleen, vaihtelee aika paljon) ja se riitti sitten siitä 1,5 vuoden iästä asti. Esikoista ei tarvinnutkaan vierottaa, kun imetys loppui jo ennen 6kk ja hän nukkui aina vauvana omassa sängyssä. Mies ei ole hirveesti näissä asioissa auttanut, hänellä niin eri työaika, etten oikeen vois pyytääkään.. ainakaan arkena! On joskus kyllä valvonut mun kanssa ihan piristys mielessä.. mutta toisaalta hänen ei tod. ole hyvä lähteä väsyneenä töihin...

Himot: hmm, ei taida mulla olla ongelmaa tällä saralla tällä hetkellä :D

Potta: ei ole vielä.. meinasin, että kun kesä tulee ja lämmin.. niin saa vaikka iman housuja vipeltää tossa pihalla ja tarjoan pottaa kun tilaisuus koittaa :LOL:

Kaikille hauskaa viikonloppua!

Mindi83
 
Mountain: sellaista nyrkkisääntöä mä olen pitänyt, kun vauvan masu on 1v+ kunnolla tottunut lehmänmaitoon, niin vesi on janojuoma ruokailujen välissä ja maito on ruokajuoma. Piimä vaihtoehtoisesti, jos vain huolii. Jos tähän ikään asti olette selvinneet ilman korvikkeita, niin ei minustakaan kannata niihin alkaa totuttelemaan enää tässä vaiheessa. Imetys ja hapanmaitotuotteet yhdessä todennäköisesti takaavat riittävän maidonsaannin, vettä kiinteän ruuan yhteydessä ja pikkuhiljaa lehmänmaitoa vuosikkaana. Kalkkitabuja tarvittaessa. Meillä juodaan hörpytysmukista tai tavallisesta mukista. Pulloja ja nokkamukeja ei ole koskaan käytetty.

Mäkään en pidä kiirettä lehmänmaidon kanssa ennen 1 vuoden ikää. Voi suoliston ohella kuormittaa munuaisia. Masuvaivat huomaa päällekin päin, mutta munuaiskuormitusta taas ei... Miksi kiirehtiä? Saman kysymyksen heitän ilmaan oikeastaan kaikissa lasta koskevissa asioissa.:LOL:

Pottaa ei olla käytetty mitenkään systemaattisesti. Likka on tosin kakannut pottaan jo joulusta lähtien. Hänet on helppo viedä, kun kovan vatsan vuoksi ehtii. Sinne on myös helpompi vääntää. Ei kuitenkaan mitään varsinaista pottailua vielä. Ehkä jossain kohtaa keväällä meinaan aamu- ja iltapesujen yhteydessä istuttaa potalle ja harjata siinä vaikka hampaat. Tulee joku rutiini. Katotaan, jos innostuu, niin sitten useammin.

Isi jää ensi viikoksi talvilomalle, jeeeeeeeeeee!:heart: Kovia suunnitelmia ei vielä ole tuon yövierotuksen lisäksi - tai vuoksi. Varasin liput Lintsin Sealifeen, josko tehtäisiin täältä Tampereelta autoretki stadiin. Meinattiin jäädä HKI:iin yöksikin, kun löydettiin Katajanokalta kiva hotelli, jossa oli makkari, tupakeittiö (sis. olohuone) ja sauna ihan normi hotellihuoneen hinnalla. Ei tartte sitten pimeessä miehen kanssa kökkiä, kun lapset nukkuu jo kasiin mennessä. No, tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, kun ei yhtään tiedä miten tuo tissittömyys öisin menee eikä haluaisi heti sotkea pakkaa ja vaihtaa maisemaa. Onneksi isäkk alkaa huhtikuun puolivälissä, niin joskos sitten tehtäis yön yli reissuja. Nyt matalammalla profiililla!
 
maito siis nimenomaan, jos meilläkin vielä tota refluksia munuaisessa, niin en kans halua muita vaurioita enempää. eikä ne varmaan näykään välittömästi. voi kai kyteä "pinnan alla" ja vaivata isompana.
huh, ja siis eihän se suolistokaan ole kestävä vielä. mutta jotkut tekee toisin.

himot joo ei kans ongelmia, muuta kuin illalla tuleva uni joka menee usein kyllä etusijalle... krooh pyyh :D

tintti ja lasten yhteinen makuuhuone meillä nuo isommat jakoi todella pitkään, vielä kouluikään asti makkarinsa. ja vaikka toinen on poika ja toinen tyttö. sisarukset ovat varsin läheiset toisilleen, ja nykyäänkin tykkäävät usein nukkua niin että toinen hilaa patjansa toisen sängyn viereen :) helluista :heart: uskon vahvasti, että läheinen sisaruus-suhde antaa eväitä pitkälle aikuisuuteen. näin itsekin kokenut omasta lapsuudestani.
ja meillähän oli yli vuoden tässäkin talossa niin, että lapset nukkui meidän makkarissa, läheisyys on tavallansa rikkaus :)

pakkaset paukkuu mutta ajatelkaas et muutama kuukausi ettiipäi, ni sama on lämpöasteina jehhhheeeiiiiiiiiiiii :) joo olipa tosi lohduttavaa :D
 
Lehmänmaidosta: Meillä neuvolassa sanottiin 10 kk ikäisenä, että saa vaihtaa korvikkeen tavalliseen maitoon. Enkä ole nähnyt missään mitään muuta suositusta. Ja osittain käytännön syystä noudatettiin tuota neuvolan ohjetta, koska tuota korviketta ei saa meidän kaupoista, vaan piti hakea kauempaa...
Muutenkin tuo syö jo meidän kanssa samaa ruokaa, suolaa lisätään sit muiden annoksiin. Välillä saa ihan samaa ku muutkin, suolaisenakin...

Enkä ole kyllä koskaan kuullut, että se maidon juominen vaikuttaisi vauvan kasvuun :O

Mindi: Me ostetaan ihan "tavallisia" tuotteita, siis perusviiliä, jogurttia, piimää jne. Osittain hinnan takia ja osittain sen takia, että mä koen ihan turhiksi tuollaiset kaikenmaailman "terveysvaikutteiset" tuotteet (joilla ei ole todettu olevan oikeasti mitään hyötyä...) Meillä lapset saa Gefilus-tippoja ajoittain, varsinkin nyt kun on ollu antibioottikuureja. Satunnaisesti ostetaan esim. gefilus-lasten jogurtteja, kun halutaan vaihtelua makuihin.

Nyt meillä on noussut suosikiksi turkkilainen jogurtti (partaäijä) johon laitetaan marjoja, kiisseliä, mehukeittoa tms. sekaan ja ehkä lapselle pikkuripaus sokeria, riippuen siitä onko "lisukkeet" makeita vai ei...


Mut nyt sapuskalle :)
 

Yhteistyössä