Maalismasut 2009:stä vauvautuneet *talviketju*

Kiitos onnitteluista! Onhan se aina jännää, kun tulee uusi perheenjäsen, vaikkei nyt tietenkään ihan niin jännää kuin silloin kun tulee ihmisvauva.

Riksu: meillä kyllä sama, että kengänjyrsijä löytyy valmiiksi talosta.

Melitalle ja ärrierille onnittelut raskaudesta!

Violalla varsin kiva arpajaisvoitto.

cadillac: hauska kuva! Hyvä, että reissu sujui mukavasti.

Kaatjuska: yritä jaksaa töissä. Mun mielestä 31 h kuulostaa aika paljolta, jos sen lisäksi pitää valmistella tunnit, mahdollisesti korjata kokeita jne.

Kuulostaa kyllä tutulta, että joskus harmittaa, kun kukaan täällä ei tunnu noteeraavan, mutta ei sitä kannata ottaa henkilökohtaisesti. Tänne tulee välillä niin paljon tekstiä ja varsinkin jos ei muutamaan päivään itse kirjoita, niin millään ei muista kommentoida kaikkea. Ja kun juttuaiheita/kysymyksiä on niin paljon, niin itselle vieraat tai semmoiset, mistä ei ole mitään kokemusta, tulee yleensä vaan sivuutettua.

Miten Maraisin unikoulutapaaminen meni?

Meillä on mennyt muutama taas vähän huonommin. Ei ole tarvinnut syöttää yhtä kertaa useammin, mutta kanniskelemaan on joutunut sitäkin enemmän.

Misstra + Velmo 9 kk
 
Iltoja!

Misstra: Käytiin tänään juu unilääkärillä, ja Leolle tehtiin lääkärintarkastus. Paino oli kuukaudentakaisesta laskenut! Eikä pituuttakaan ollut tullut lisää. Näin ollen saimme lähetteen perusteellisiin verikokeisiin, joissa tarkastetaan että mitään elimellistä syytä laihtumiseen/vähäruokaisuuteen ei ole. :/ Huolestuttaa, tai oikeastaan tuo Leon vähäruokaisuus on huolettanut koko ajan enemmän tai vähemmän. Lääkäri sanoi, että koska Leo on niin hoikka (75cm/8650g), niin yösyömisiä ei kannata lopettaa, ennen kuin varmistetaan, että mitään sairautta tms ei löydy. Eli komento takaisin toistaiseksi. Olisi tietty ollut hyvä, että tuo lääkärintarkastus olisi ollut ennen, kuin puhelimessa ohjeistettiin lopettaa tuo yöimetys.

Juteltiin ja lääkäri kyseli kaikkea, ja lopputulos oli: Imetyksestä loppu samantien. Korviketta tilalle. Ollaan kuulema sellaisessa tissittelykierteessä, että siinä ei nuku kukaan. Tai tietty voidaan jatkaa imetystä, mutta sitten ei nukuta. Ja kuulema voi olla mahdollista, että mun maidossa on enää hyvin vähän energiaa ja sitä on liian vähän, jolloin Leo saisi korvikkeilla painoa sitten ylemmäskin. Tämä olisi tietysti toivottavaa.

Nyt korvikekasan äärellä suren imetyksen lopettamista, tuo järkytys Leolle koittaa lauantai-aamuna, kun mies on kotiutunut huomisesta iltamenostaan. Pitää juoda sit korviketta nokkamukista, kun meillä ei se pullo oikein käy. Ja toivoa, ettei refluksioireet tule takaisin, ettei jouduta maitoaltistukseen......

Keskiviikkona mennään sitten uudelleen tonne lääkäriin ja katsotaan verikokeiden tulokset + suunnitellaan miten jatketaan.

Mitenköhän tästäkin taas selvitään? Ja mitenköhän Leo selviää?

Misstralle vielä onnea uudesta pikkuisesta: Velmosta ja pikkukoirasta tulee varmaan erottamattomat ystävykset :heart: Oliskohan Velmolle tulossa lisää hampaita, kun on ollut levottomampaa?

Violalle onnea vaippavuoresta! Oli kyllä tosiaan rahanarvoinen voitto! Saatko vielä valita minkälaisia vaippoja otat? Nythän pääsisit sitten todenteolla vertailemaan teippi/housuvaippaa jne :)

Cadillac:
Olitko ihan yksin, vai oliko mies matkassa? Jos todella olit yksin kahden vilpertin kanssa, niin iso hatunnosto! Oliko Jerellä hytissä laivan pinnasänky? Oliko se hyvä?

Kommentoimisesta: Mä oon siinä maailman huonoin. Keksin vaan tylsiä toteamuksia, joita ei aina edes viitsi kirjoittaa, säästän teidät itsestäänselvyyksiltä :LOL:

Sisäpäikkäreistä: Mites kantoreppu/liina? Danjuska jo noista vaunuista mainitsikin.

Outius: Meilläkään Leo ei välttämättä ilmoittele nälkäänsä, pitää kellosta välillä katsoa että jahas, 3h on mennyt (pidän sitä edelleen syöttövälinä). Useimmiten kuitenkin alkaa olla sellaista "maitohätää", että ei voi ärtyneestä äänensävystä erehtyä.....

Ai niin, ja kiitos kaikille jotka olette toivottaneet meille tsemppiä näiden mystisten unikoulujen kanssa! :flower:

T.Ex-imettäjä-Marais ja kohta varmaan traumaantuva Leo
 
Nopsasti Marais sulle kommentti.. Mä lopetin imetyksen loppuviimeks aika kertaheitolla, yhtenä yönä poika oli isänsä kanssa mummilla, ja ku en ollu paikalla, ni vaikkei iltapäivällä ja illalla pullo kelvannu, ni aamuyön maidot meni sit jo pullosta, ja sen jälkeen on ollu pullopoika, ja ihan tyytyväisen oloinen pikkukaveri :D Ittellä oli kyllä hyvin haiku olo..
En tiiä, voi olla että on ollu juttua jo aiemmin, mut mitä pulloja oot kokeillu, ku sanoit et pullo ei kelpaa? Meillä ainun yms peruspullot ei kelvannu, mut tommy tippeet on nyt sit käytössä. Ne on oikeesti niin erilaiset et jos et oo vielä kokeillu niin suosittelen lämpimästi. Tsemppiä imetyksen lopetukseen ja öihin, toivottavasti ei oo mitään suurempaa syytä painonlaskuun!

Agda
 
Huomenta!

Ilmoitan nopsaan, että kokeilin jo Aventin pulloa, ja aamumaito meni siitä!! Nyt koitan jatkaa samaan malliin =) Agda: En oo onnistunut löytää noita Tommy Tippee pulloja, pitää katsella taas kaupoista :)
 
cadillac Ihana kuva lapsista :heart:

Outius Roni ei ainakaan kummemmin ilmoittele mitään nälkäänsä vaikka ruoka myöhästyisikin.
Voihan se olla, että sä olet niin hyvin hoitanu sen syömisen, ettei Annika on nähny tarpeekseen ilmotella nälästä.
Mä olen kans jääny lukkojen taa Ronin kans, eikä tietenkään sillo ollu kaukaloa mukana niin sain retuutella poikaa sylissä sen aikaa, että mies tuli töistä kotiin.

Danjuska Roni osaa pitää pulloa itse, ei vain aina ymmärrä kallistaa pulloa. Annan Ronille pullon sänkyyn :ashamed: ennen päikkäreitä ja päivällä kun pitää antaa vielä vähän maitoa niin annan pullon Ronille. Kyllä se siitä saa hörsittyä minkä juo, sitten se pullo unohtuu minne sattuu ja mä voin noukkia sen :D
Ymmärrän mitä tarkotat tuolla läheisyysjutulla, mä en ole enää jaksanut sylissä syöttää, kun Roni on muutenkin sellainen sylivauva.

Tommee Tippeen pullot
on täälläkin ainoat mitkä kelpaa. Pulloja olis kymmenmäärät, mutta koko pullotteluaika on hoidettu kahella pullolla. Lastentarvikeliikkeestä löytyy täällä ainakin niitä.
 
danjuska: me kasvatetaan erästä työlinjaista terrierirotua...

Tyttö sitten kaatui eilen oikein railakkaasti seisaaltaan ja nyt on poskessa mustelma. Tänään typy löysi lattialta aurajuustomurua kun multa tippui vahingossa ja söihän se ne... :whistle: Räkätauti alkaa pikkuhiljaa hellittää ja yöt ovat taas kokonaisia, jes!
 
Heipsan!

Ihan ekaksi Melitalle ja ärrierille onnea raskaudesta :flower:

Marais hurjasti tsemppiä ja kyllä Leo pärjää :hug: Useimmitenhan noissa painonnousunhidastumisissa on kyse ''vaan'' allergioista, jotka hyvässä lykyssä menevät ohi aikuisikään mennessä. Ja hyvä että nyt tutkitaan, mikä on. Imettämisen lopettaminen ei varmasti ole helppoa, mutta olethan sä jo tosi kauan imettänyt ja tällä kertaa näin on parempi.

Viola hyödyllinen voitto :) Mä voitan yleensä jotain tyyliin ''osta 100 eurolla niin saat 5 euroa alennusta''-kuponkeja. No ei vais, olen mä kerran voittanut kahdelle kolmen päivän liput RMJ:een.

Kommentointi ei mulla ole mitenkään tiettyihin ihmisiin sidottua. Yleensä unohdan puolet mihin piti jotain sanoa, sama pää kesät talvet :LOL: Ja yleensä ne asiat, jotka koskettavat jollakin tapaa myös itseään, jäävät mieleen. Koira-ihmiset kommentoivat koirajuttuja yms :)

Outius mustakin tuntuu enemmänkin siltä, että sä olet Annikan ruoka-aikojen suhteen precis oikeassa ajoituksessa :D

Mimosa tuli sitten edellisyönä kipeäksi. Ajattelin jo, kun typyä laitoin nukkumaan, että rohiseepas nyt hengitys. Yöllä alkoi rääkyminen klo 3.00, reppanalla nenä niin tukossa ettei saanut enää henkeä kuin suun kautta. Sain onneks niistäjällä röörit auki. Mittasin kuumeenkin, kun Mimo tuntui aika lämpimältä, ja olihan sitä 39 astetta. Suppoa takamukseen, sitten tissiä että rauhoittuis ja loppuyön nukkui mun sylissä/kainalossa että olis pystyasennossa jottei nokka menis taas tukkoon. Päivällä oli ihan pirteä taas, kuume nousi kerran mutta laski supolla. Illalla alkoi taas känkkäränkkä ja neiti nukahti 02.00 |O Ei onneksi herännyt yöllä kuin kerran ja tyytyi silittelyyn ja tuttiin. Hyvin tuo syö ja juo, että ei tässä nyt mitään hätää ole, kurjaa vaan kun toisella on koko ajan räkää leukaan asti ja vähän normaalia huonotuulisempikin on.

Ai niin, Kaalle kukkasia uudesta pinosta! :flower:

upupa ja Mimosa 9,5kk
 
Kaa
Ärrierille ja Melitalle onnea!

Unikoulukokemuksista olen lueskellut. Meilläkin se on edessä vuoden vaihteen jälkeen. Viime yönä oli taas 7 heräämistä... huokaus. Mutta pistän miehen hommiin siis tuossa tammikuun puolella.

Misstralle kärsivällisyyttä pennun kanssa. :LOL: Ja onnea uudesta perheenjäsenestä. Pennut on kyllä ihania, mutta olen hyvin tyytyväinen kun koira saavuttaa sen parin vuoden iän. Silloin on hieman ehkä jo järkeä päässä koirallakin.

memppuli kyselit 8 kk mitoista. Poitsu oli 9900 g ja noin 76 cm. Ihan hyvän kokoinen sälli siis. Nyttemmin paino on ollut noin 10,4 kg ja pituuskin on varmaan sentin enemmän. Ikää tulee parin päivän päästä 9 kk.

M a r z a kyseli sukulaisten ja kaverieiden suhtautumisesta uuteen raskauteen. Olen kertonut vasta muutamalle ystävälle asiasta ja kaikki ovat olleet hyvin iloisia asiasta. Molempien vanhemmille ja perheelle kerrotaan jouluna. Saas nähdä miten he reagoivat. Toistaalta siskoni lasten ikäero on vielä pienempi, joten ehkä suurin järkytys on poisluettu.

Violalla/Saagalla on ollut onnea arvonnassa, onnittelut. Itse kun käytän kestoja, niin heti tuli mieleen se miten kauhean arvokas tuo palkinto on. Iso säästö!

Hampaita taidetaan täälläkin tehdä. Äyh. Ylhäällä pilkottaa toinen etuhammas, toivottavasti tulee pian näkyviin. Yöt ja päivät ovat olleet melkoista huutomyrskyä viimeiset pari viikkoa.

Outius mietti lapsen nälän ilmoittamista. Meillä alkaa tietynlainen "rallattaminen" ja lahkeessa roikkuminen kun nälkä on tulossa. Melko selvää.

Maraisin Leolle toivon pikaista selvyyttä tilanteeseen.

Omaa napaa sitten; pahoinvointi ja väsymys jyllää täällä yhä. Energiapalkki on melkoisen matalalla. Ensi viikon alussa on taas uusi ultra, jossa pitäisi selvitä taas vähän enemmän tuon raskauden keston suhteen. Se kun on yhä epäselvä. Mutta kyllä tästä elämä voittaa aikanaan. Hyvästä syystähän tässä öllötellän ja podetaan väsymystä...

Kaa ja poitsu 9 kk plus Sintti rv xx
 
mulle käy kanssa usein niin ettei muista kaikkia kommentoida kun tekstiä tulee välillä todella paljon. ja aina ei kerkeä päivittäin lukemaan.
melita ja ärrieri molemmille paljon onnea raskaudesta :heart:
ja viimeksi unohdin onnitella violaa mahtavasta voitosta :flower:
outius ja marais kyselitte laivareissusta. siis kolmestaan oltiin. minä,4v ja jere. miestä ei kiinnosta lähteä pahemmin mihinkään missä lapset mukana. minä sitten taas tykkään reissata.
meillä oli sviitti joten me kaikki kolme nukuimme siinä parisängyssä. yleensä laivoilla on lastenhuoneessa mikro mutta tässä ei ollut. tämä kun oli europan tilalla ja tämä laiva yleensä menee helsinki tallinna väliä niin siellä ei kuulemma paljoon lapsia ole. saatiin kyllä ihan hyvin lämmitettyä ruuat kahvilassa. meillä oli tytöllä joskus kunoli pieni niin sieltä lainattu matkasänky ja oli ihan hyvä. nyt jo mietitään koska seuraavaksi mentäisiin.
viikolla kannattaa mennä koska silloin on paljon rauhallisempaa =)
nälästä ei jere ilmoittele nälästä ja jos kerkee menemään siihen asti että rupee niin ei syömisetä tule enään mitään. aika hyvin osaa kellosta katsoa koska rupee olemaan se hetki ja näkee koska rupee olemaan uninen.
 
Täällä on tosi väsähtänyt äiti ja taitaa olla koko perhe. Neiti on yli viikon kitissit yöt. Tunnin välein herää ja itkeskelee, etsii uutta asentoa ja nukahtaa taas hetkeksi. Alkaa olla pää aivan sekaisin kun en osaa nukkua. Päivälläkään ei ole ehtinyt kun neiti nukkuu juuri puoli tuntia ja sitten herää. Hohhoijaa.... Tiistaina pitäisi jaksaa aloittaa työt ja jouluvalmistelutkin on tekemättä. Koti on kuin pommin jäljiltä ja se että jaksaa perusasiat hoitaa, niin vaatii ponnisteluita. Miehen kanssa sovittiin että menen nyt alakertaan nukkumaan viikonlopuksi, josko tätä univelkaa sillä sais pois.

Välipaloja olen tässä miettinyt, enkä oikein keksi mitään vaihtelua. Teen vatkattua puolukkapuuroa ja marjakiisseleitä. Mutta mitä ihmettä vielä voi keksiä. Ohrarieskaa yritin mutta siitä tuli liian kovaa. Niinpä kokeilen vielä peruna- ja porkkanarieskaa. josko niistä tulisi pehmeämpiä. Hedelmiä en halua syöttää, niinpä aika yksipuolista vielä tuo välipala puoli. Odotan että 10kk tulee täyteen jotta voin alkaa viiliä antamaan. Tuntuu että ruoan välit on sen verran pitkiä että välipalaa tarvitaan, muutakin kuin maitoa.

Pitäis vielä tehdä piparkakkutaikina huomiseksi, jos vain jaksaa.

Lotta ja neiti 9kk
 
Huomenta!

Täällä ollaan hyvissä ruumiin ja sielun voimissa.
Leo siis kelpuutti eilen pullon, vaikka luulin ettei edelleenkään kelpaisi. Onneksi olin väärässä!!! Eli maito maistuu pullosta, kerralla menee koko nan-tölkki :eek: Oonko mä pitäny mun lasta nälässä?? Sellainen pieni miinuspuoli tässä on, että ruoka ei maistu enää senkään vertaa, osoittaa kädellä pulloon päin ja hamuaa sitä. Itku tulee kun pullo tyhjenee ja otan sen pois :eek: :eek: Eli Agda: Meilläkin taitaa olla nyt pullopoika :D Nyt pistän vielä kädet ristiin, ettei tulisi allergiaa.

Yö meni himpun verran paremmin, 21.30 käytiin nukkumaan, ekat kitinät rauhoitin 22.30 ja sit herättiin maidolle 1.00. Siitä poika nukkui 4.30 asti, ja sit maitopullon jälkeen 8.00 asti. Eli älyttömän hyvin meille. En yöllä lämmittänyt maitoa, hyvin meni huoneenlämpöisenäkin :)

Onko teille tullut viljoista mitään oireita? Annoin pari päivää sitten Muksun luumu-omena-ohrapuuroa, ja maha meni löysälle. Pitäisiköhän altistaa ohralle pienissä määrin, jotta tuo korjaantuisi, vai suosiolla kokeilla esim. 1kk päästä uudestaan? Kokemuksia?

Lotalle voimia, osaan niin samaistua tuohon sun väsymykseen :hug: Eikä mun mielestä ole väliä, vaikka koti olisi kuin räjähdyksen jälkeen ja jouluvalmistelutkin jotain sinne päin. Jos ei jaksa niin sit ei vaan jaksa, ensi vuonna uusi yritys sitten. Voimia töihin! Mietin eilen muuten, et sitten kun kohta käännytään kevättä kohti ja valoisuus lisääntyy, niin väsymys on varmaan helpompaa kestää. Vai sanoikohan joku muu tuosta ylempänä, ei muisti pelaa =)

Muuten, kun lähdetään reissuun, niin voinko pistää maidon suoraan pulloon odottamaan juontia? Hankalaa, jos pitää ottaa tölkki ja pullo erikseen, ja räpeltään sitten se maito pulloon esim. liikkuvassa bussissa. Suostuuko teidän vauvat juomaan maidon lämmittämättä?

Ai niin: Haen muuten tänään kebabin valkosipulilla ja otan kyytipojaksi oluen :p Aika ihanaa, että vihdoin saa syödä mitä haluaa!


T.Marais ja Leo 9kk 1vko
 
Moikkelis!

Viola Tosi mahtava arpajaisvoitto! Kelpais kyllä meillekkin! Itse en oo koskaan mitään voittanut arpajaisista. Tai, muutama vuosi sitten kesällä voitin karvahatun, joka oli täynnä purkkaa :D Se oli joku Jenkin freeze-purukumi kilpailu. Eipä ole sitä hattua tullut käytettyä.

Marais Hyvä, että ottavat selvää, mikä pojalla on. Helpottuu sit varmasti noi yötkin. Ja hyvä, että pullo kelpaa ja maito maistuu. Ja tuosta nälässäpitämisestä: silloin kun mulla oli imetys jo loppumetreillä, niin tyttö oli koko ajan jotenkin kiukkuinen ja äreä. Kun päätin lopettaa imetyksen tyttö joi pullosta maitoa ihan tosi suuria määriä ja oli paljon paremmalla tuulella. Itseäni siitä syyllistin, että olin pitänyt tyttöä nälässä. Ajattelin että kiukkuisuus johtui siitä, ettei multa enää riittänyt maitoa ja tyttö joutui nälässä olemaan :( Ei ollut hauska tunne. Tuli sellanen paskaäiti-fiilis :(
Mä oon joskus laittanut maidon kyllä valmiiksi pulloon, jos tietää, että on vaikea ruveta räpeltämään noiden pullojen ja maitotölkkien kanssa. Kyllähän sen maidon luulisi hetken aikaa säilyvän pullossa.
Ja noista viljoista. Ettei olisi johtunut tosta luumusta toi vatsan löysyys? Meidän tytöllä ainakin reagoi vatsa tosella herkästi luumuun.

Kiitokset [bKaalle][/b] uudesta pinosta :flower: Unohdin aikaisemmin kiittää :ashamed:

Kommentoimisesta Enpä mäkään yleensä kaikkien juttuja kommentoi. Tänne kun tulee kirjoittamaan niin pää tyhjenee heti ajatuksista :D Ja niinhän se on, että sellaset asiat mitkä itseään koskettaa, niin niitä tulee helpommin kommentoitua. Enkä oleta, että kaikki kommentoisi minunkaan juttuja. Tänne on aina ihana kirjoittaa ja teidän juttuja on aivan mahtava lukea. Minulla ei ole kaveripiirissä oikein ketään lapsiperheitä, niin aika yksin näiden juttujen kanssa joutuu olemaan. Että kiitos aivan ihanasta vertaistuesta :heart:

Paljonko pitää olla ulkona pakkasta, ettette enää nukuta lasta ulos? Meinasin vaan kun ensi viikolle on luvattu kovat pakkaset, niin viittiköhän tuota tyttöä ulos laittaa. Toisaalta ei tänne Etelä-Suomeen ole niin hirveitä pakkasia tulossa, että eiköhän tytön voi tuonne parvekkeelle unille laittaa.

Tyttö heräsi just! Pitääkin mennä. Paremmalla ajalla taas
:wave:
 
upupa Mimosalle paljon paranemisia :hug:

Kaalle parempia vointeja :)

lotta-75 Täälläkin on koti ihan pommin jäliltä. Joulusiivousta piti aloitella jo pari viikkoa sitten, mutta eihän siitä mitään ole tullut kun mies on ollut vain töissä töissä ja vähän lisää töissä :(
Parempia unia teidän pikkuiselle :hug: Ronilla on ruokaväli noin 3h ja saa väleissä maitoa.

Marais Miä en ole edes ajatellu, että jos on maha vähän löysemmällä että jotenki eri tavalla antaisin uutta ruoka-ainetta :ashamed: no ei Ronille kuitenkaa ole nyt mistään ihottumaa tullut niin kuin tomaatista tuli mutta juurikin kakka on välillä ihan ihmeen väristä ja mitä sattuu koostumusta.
En tiedä miten tuo pullojuttu, mutta pystyihän jauhemaitokin muistaakseni tekemään jonkun määrän valmiiksi joten ei kai tuo ole kovinkaan eri asia.

Aplo En nukuta ulkona, mutta muistelisin jostakin lukeneeni jotain -15asteen suuntaan.
 
Heippa vaan kaikille! :wave:

Ei olekaan taas kerinnyt/kehdannut aikoihin mitään kirjoitella. Täällä on varmasti ollu jos jonkinmoista puheenaihetta, mutta hampaat ja levottomat unet ovat meilläkin ajankohtaisia. Venlalle tulee nyt hurjaa vauhtia hampaita koko ajan lisää, seitsemäs jo tuloillaan. Iltaisin/öisin välillä mahdoton suorastaan. Esimerkiksi viimeyönä heräsi 3:00 ja nukahti uudelleen vasta viiden maissa. Itselläni piti vielä herätä varhain aamulla kun oli kouluratsastuskisat tänään. Näitä levottomia pyörimis ja valvomisöitä on nyt piisannut itsellä univelka vaan kasvaa. Isäntää on turha yrittää nakittaa yövahdiksi kun se ei herää ääniin ja tyttö ei oikein tyynny isin kanssa yöllä jos itkee. Valvon siis aina itse.. :/ Taas heräsi näköjään uniltaan vaikka oli ihan mahdottoman väsynyt kun klo20 meni nukkumaan..huoh. Onneksi tämä vauvakausi alkaa kuitenkin olla jo loppusuoralla (?!), josko sitä vuoden päästä jo hiukan paremmin nukuttais.

Kuulumisia: Venla ryömii jo päämäärätietoisesti ja käy samalla konttausasennossa, etenee sillai hassusti mittarimato tyylillä :D Musiikista tykätään kovasti, tyttö hytkyttelee ja heiluu musiikin tahtiin ja muskarissa on viihdytty. :) Joululahjaksi Venla saakin omat marakassit joilla pääsee soittelemaan.

Yöllä en anna enää maitoa muuten kuin näissä tapauksissa jos valvoo 2h niin sitten saa maidon. Vettä tarjoan pullosta ja yleensä se kelpaakin hyvin janoon.

Pitäisi vissiin nukkumaan kammeta hiljalleen, josko tuo neitikin kainaloon nukahtaisi niin saisi siirrettyä omaan sänkyyn.

Niinu&Venla ( 9,5kk )
 
Mul jäi tänään aikaisemmin jutut vähän kesken. Joten jatkan nyt...

Kaatjuska Jokos teidän Siiri-neiti kääntyy? Entäpäs joko ryömii? Meidän tyttö ei nimittäin vieläkään ryömi, saatika sitten konttaa!

Upupa Luin tuossa yksi päivä Vauva-lehteä ja siellä oli kuva Mimosa-vauvasta, joka syntynyt helmikuussa(päivää en muista). Onko Kuva teidän Mimosasta? Ajattelin vaan kun tuo taitaa olla hieman harvinaisempi nimi, että jos olisi teidän neiti!

LottaOlet kyllä saattanut jossain aiemmassa viestissä mainita mutta en nyt ollenkaan muista:ashamed: , eli minkätakia et halua hedelmiä syöttää?

Tänään paketoin joululahjoja. Tuli aika kivan jouluinen olo :) Miehelle on vielä hankkimatta lahja. Ajattelin, että jos varaisin saunallisen hotellihuoneen, niin vietettäin kaksinkeskistä aikaa. Siitä joululahjasta varmasti pitäisi. Ainut vaan, että sit pitäis viedä tyttö mun porukoille hoitoon :( Pitänee vielä miettiä.
Huomenna lähdetään likan kanssa joulumarkkinoille vähän vielä joulumieltä nostamaan! Taidetaan sinne kävellä, niin tulee mukava lenkki heitettyä.

Joo...eiköhän tää ollut tässä! Hyvät yöt!
 
Aplo En ole lukenut Vauvaa, mutta ainakaan mun tietääkseni ei ole meidän Mimosa siinä :D Ei tuo Mimosa mikään kovin harvinainen nimi ole, mutta taitaa suurimmalla osalla olla se toisena nimenä. No, on oikeastaan meilläkin, mutta koska mulla ja miehelläkin on toinen nimi kutsumanimenä, on niin Mimosallakin :)

Me saatiin miehen kans tää sama räkätauti mikä Mimosalla alkaa olemaan ohi jo. Tänään olis ollut miehen veljen synttärit, ja siellä olis ollut paljon ihmisiä joita olisin halunnut nähdä, mutta ei sitten voitukaan mennä. No, ei voi mitään. Olis niin ihanaa päästä tuonne lumeenkin peuhaamaan Mimon kanssa. Onneks tää tauti ei ainakaan Mimolla kestänyt kauaa.

Ulkona ei olla koskaan nukutettu Mimosaa, paitsi vaunulenkeillä. Asutaan niin keskustassa etten uskalla jättää yksin ulos, ja kun täällä kulkee noita kattejakin vapaana. Pakkasrajaa en tiedä, mutta lämpötilaa katsoessa kannattaa ottaa huomioon myös tuuli. Ja jos on suojaisa parveke, niin siinä on useimmiten hiukan lämpimämpi kuin esim. ok-talon pihassa. Lämpömittari vaunuihin vaan, ja harso suuaukolle, välillä käy kokeilemassa tuntuuko muksu lämpimältä ja mitä mittari näyttää.

Minkälainen toppapuku teidän vauvoilla on käytössä? Mimosalla on nyt nollan tienoilla ollut käytössä kirppikseltä ostettu Kapphallin haalari, mutta se on sen verran useamman kerran pesty ettei ole kyllä noilla kymmenen asteen pakkasilla tarpeeks lämmin. Sitten on se äitiyspakkauksen puku, joka on tuolle meidän pikkuselle ihan kauhean kokoinen. Siis hihat ja lahkeet on hyvän mittaiset, mutta se keskivartalo-osa on niin säkki Mimosalle joka on tuollainen luipero, että reppanan on melkein mahdoton touhuta se päällä mitään. Enkä viitsis ennen joulua lähteä haalariostoksille, kun saman saa parin viikon päästä jopa alle puoleen hintaan.
Ja lisää talvipukeutumisesta: mitä teidän vauvalla on jaloissa kun ulkoilette (annatte möyrytä hangessa)? Meillä on vaan nuo äitiyspakkauksen töppöset, ensikengät ajattelin ostaa vasta kun Mimo oppii kävelemään. Meillä ei siis ole tyttö päässyt vielä maahan möyrimään, kun täällä on ollut vaan KURAA, KURAA, KURAA vaikka kuinka kauan. Pitäis murulle joku villahaalarikin varmaan hankkia, tai housut, muutama villapaita löytyy jo.

räkäinen upupa ja Mimosa 9,5kk
 
On taas muutama päivä menny niin etten oo kuin istunu koneelle ni on jo ollu jollain jotain tooois tärkeää asiaa :kieh:

Ärrieri onnittelut raskaudesta :flower:

Misstralle onnittelut uudesta perheenjäsenenstä :flower: On ne haukkuvauvat kyllä ihania, mut sit niistä kasvaa isoja :D Meillä myös metsästyskoira, johon mulla menee heti hermo jos on ollu ilman metsää muutaman päivän. Mulle riittää et muksut kohkaa. Ei siinä enää yhtä koiraa tarvita :kieh:

Meen tyttö oli 8kk 8380g ja 70cm.

Yöt on meillä jossain määrin rauhottunu. Misstran innoittamana en oo enää antanu neidin nukahtaa rinnalle vaan vien sänkyyn ja taputtelen ja silittelen sinne puol uneen. Eilen jo pystyin lähtemään huoneesta niin ettei heti alkanu ihan hirvee huuto vaan tyttö nukahti omaan sänkyyn ihan hetkessä ja ihan ilman itkua! Jipii :wave: niinpä yölläkin kun herää (edelleen kyllä 01 asti tunnin välein), saan ihan nopsaan rauhoteltua takas uneen sanomalla et "nyt on yö nyt nukutaan" ja taputtamalla muutaman kerran pyllylle. Viime yö tosin meni penkin alle kun oltiin illalla seitsemään asti mun kotona käymässä ja siellä oli mun sisarukset lapsineen. Lapset olivat 7v, 5v, 3v, 2v, 1v ja 9kk... Hulinaa siis riitti.

Ite en vieläkään oo hirveitä määriä ruokaa neidille tehny. Zoe-F hatun nosto sulle siitä et viitsit. Viikolla tein kyllä kalakeittoo ja otin siitä osan pois ennen suolaa ja maitoo. Se kyllä kelpas tytölle ja toisen mitä annoin oli suolattomasti tehdyt lihapullat. Nekin maistui.

Meillä on alettu seisoa polviseisonnassa ja siitä yrittää askeleitakin ottaa. Eilen yritti myös seisaaltaan lähteä kävelemään. On luulo omista taidoista vissiin suuri :LOL:

Violalle onnittelut vaipoista :flower: Se tuli varmasti tarpeeseen.

Upupa, onneks Mimosa on jo parantumaan päin. Se vaan on ikävää kun ootte miehen kans tulleet siihen tautiin. Täytyy kuitenkin tytön kans jaksaa touhuta.

Marais: Ikävää et jouduit imetyksen lopettamaan, mut toisaalta jos sillä paranee yöt ni eikö se oo sit jo sen arvosta. Oothan saanu imettää kuitenkin näinkin kauan. Ja hyvä et Leolle kelpas sit kuitenkin pullo. Niin ja onhan se hyvä et syy lopulta löytyy. Omat fiilikset ei varmaan ollu parhaat mahdolliset, kun miettii jälkeenpäin et nälkääkö tuo mun lapseni on huutanu. :hug: Niin ja musta sen korvikkeen voi pullottaa 1-2 tuntii ennen käyttöö, mut uudelleen ei saa lämmittää jos on kertaalleen lämmittäny.

Meillä käytössä äp:n haalari. Onhan se siitä vartalon kohdilta aika reilu, mut mahtuupa alle tavaraa kun tulee kylmemmät ilmat. Ostin kyllä 74cm Lassien haalarin kun halvalla sain, mut se on kyllä niin iso et se on varmaan vasta ens syksynä sopiva :whistle:

Meillä ei pahemmin myöskään nälkää ilmotella, mut annan tasasin välein. Tosin jos ruoka myöhästyy, tulle tytöstä tosi kärttynen eikä missään oo hyvä. Niin ja jos tissi meinaa unohtuu ruoan jälkeen konttaa neiti maiskutellen mun perässä, et äiti äläpäs jälkkäriä unohda :heart:

Päikkäreitä meillä nukutaan vallan ulkona, mut katotaan kuinka käy kun meen pitäs lähtee jouluks pohjoseen anoppilaan. Ja jos pakkaset paukkuu normaalisti joulun ajan lukemissa siellä en tiä missä tyttöä nukutan. No täytyy katsella kuinka käy. Paljon vaatetta ja fylliä vaunuihin ja joku rätti aukon eteen ni eiköhän siellä nukkua voi.

No mut kaipa mä meen nyt imuroimaan vielä kun tuntuu neidille unet maistuvan...
 
Moi,

Ensinnäkin Melitalle ja ärrierille onnittelut raskautumisesta. :flower: Ja tervetuloa meidän odottavien joukkoon ;) Miten olette voineet, onko väsymystä, pahoinvointia ja muita kuten mulla, Kaalla ja mutylla? Onko raskaus jotenkin erilainen kuin eka?

Mulla on täysin erilainen. Kaikki maistuu hyvältä (niinä päivinä, kun ei tarvitse oksentaa), koskaan ei ole närästänyt, kuten ekassa ihan joka asia. Väsymys on ollut kaksinkertaista ja pahoinvointi aluksi aamuisin melko kovaakin, mutta nyt mennään näin, että ehkä muutaman kerran viikossa tarvitsee enää potea. Ja pojastahan oksensin siis aamusta iltaan ja yöhön lähes kahdeksan kuukautta! Alkaa siis elämä voittaa täällä. Kaalle tsempitykset, miten paljon viikkoja sinulle suurinpiirtein pitäisi olla? Eiköhän se siitä helpota. :) Vaikka hyvän asian puolesta öllötellään kuten sanoit, niin se on laiha lohtu silloin, kun oikeasti koettelee ja pieni huutaa äitiä vieressä. Tsemppiä siis!

Marais: kiva että pullottelu lähtenyt käyntiin. Ja toivottavasti kaikki on hyvin ja kasvunpysähdys johtuisi vaan huonosta syömisestä. Ja voihan se tosiaan olla niin, että maitosi ei enää ollut niin tuhtia tavaraa. Ihan pakko vielä kommentoida sulle, että jos Aventin pullojen kanssa tulee ongelmia, niin kokeile NUK:n koliikkipulloja. Me ollaan käytetty niitä alusta asti (Prismasta saa ainakin) ja se tuttiosa on kuin nänni. Imemisotekin on siis lähes sama. Tavallisessa pullossa suu on enemmän supussa. :)

Marza: lähipiiri on ollut raskautumisesta pelkästään hyvillään ja onnellinen. Meillä on tehty tätä paljon, siskolla ja mulla ikäeroa tasan vuosi, samoin äidillä ja hänen veljellään jne. Tietty on sitten niitä kaukaisempia sukulaisia, jotka ajattelee vaan mun uraa. Mutta hei, olen 24 vastavalmistunut maisteri ja teen koko ajan keikkahommaa, kyllä minä sen urankin ehdin luomaan vielä. Mutta myöhemmin, myöhemmin! Ei ne kaikki vaan ymmärrä, mutta mulle on ihan sama mitä muut ajattelevat.

Zoe: joko siivous on tehty? ;) Olit niin ihana, kun tarjouduit kaveriksi mun urakkaan. Mutta tosiaan, vois olla pitkä siivousreissu :D. Mutta lämmitti mieltä. Ja me saatiin siivottua miehen kanssa silloin viikko sitten lauantaina ja sunnuntaina olikin iso porukka itsenäisyyspäivän aterialla meillä. Minä niin rakastan sitä, kun pöydässä on syöjiä <3 Ootpa ollut taas ahkera soseiden kanssa, minä tulen perässä taas hitaasti mutta varmasti. Kerrotko vielä, miten teet sen risoton? Soseutat varmaan senkin monitoimikoneessa hienommaksi?

Upupa: meillä käytössä pakkasilla Reiman toppahaalari tai äp:n toppapuku. Poika on jotenkin söpö siinä, kun se on ehkä vähän tytölle enemmän omasta mielestäni. Mutta mitä se haittaa. Ja jalassa Cirafin töppöset, joiden alla villasukat. Mutta nyt on menty aika pitkään myös Rasavillin tuulihaalarilla, kun on ollut niin lämmintä.

Riksu: ensi viikolle lupasi tosiaan kovia pakkasia. Pakkasraja on mielestäni alle yksivuotiaille -15. Ihan niistä hengityssyistä. Meillä nukkuu pääasiassa ulkona, ainakin toiset unet, mutta yliväsyneenä saa kärrätä jonkin verran, ennen kuin nukahtaa. Sitten sisälle nukahtaa, kun vie oikeaan aikaan. Yliväsyneenä ei hommasta tule mitään. Usein nukahtaa pullolle. Tai sitten laitan viltin mutkaan ja heijaan hetken.

Violalle onnea vaippavuoresta. Ja Misstralle koiranpennusta. Sanoitkin varmaan jo, mutta minkärotuinen söpöliini teillä on?

Kaatjuskalle tsempitykset töihin. 31 tuntia on toodella paljon, koska eihän opettajan työ lopu siihen, että käy näyttäytymässä tunneilla. Se on rankkaa työtä. Miltä on tuntunut muuten? Itse rakastan sitä, kun on saanut kohtuudella käydä. Ja sitä, että saa pukeutua kivasti, laittaa vähän hiuksia jne. Tekee hyvää. :)

Meillä on nukuttu nyt viikko omassa huoneessa. Hyvin on mennyt, vaikka äidistä tuntuu pahalta. Mutta minulla raskaus valvottaa ja alkoi mennä meillä siihen, että poikakin heräili kevyen unen aikaan äidin pyörimiseen. No, joka yö hipsin katsomaan tuhisevaa pientä. Kaippa tähän tottuu.

Meillä on nyt muutaman päivän aikana oppinut sen, että osoittaa selvästi, kenen syliin haluaa. Ojentaa siis kätensä usein äitiä kohti joko lattialta tai jonkun toisen sylistä. Se on tosi söpöä, onko muilla tätä jo? Ja joo, meilläkin siis on äitivaihe menossa. :)

Ai niin Marais vielä: meillä kelpaa huoneenlämpöinenkin maito, mikä on autoreissuilla aika kätevää, kun lämmitysmahdollisuutta ei ihan lähellä ole. Eli kannattaa tehdä vaikka niin, että laittaa pulloon lähtiessä huoneenlämpöistä maitoa ja laittaa pullon vaikka lämpimän sukan sisään, niin pysyy kylmilläkin ilmoilla suht haaleana. Me tehdään joskus myös niin, että lämmitetään maito lähtiessä ja laitetaan sukkaan, pysyy lämpimänä toista tuntia, kun on tarpeeksi paksu sukka (miehen huippu keksintö, insinööri kun on :D).

päksy: teilläpä siro tyttö. Kiva, että yöt rauhoittumaan päin.

Nyt laittamaan anoppi ja appi matkaan, ovat olleet viikonlopun vietossa. Anteeksi romaani, mutta oli paljon asiaa sitten viime kuuleman.

 
Aplo Mulle tuli kans tosi hempee olo kun paketoin lahjoja :D

upupaepops Mulla on ollu vaihtelevasti äp:n vaunupukua ja toppapukua ja sellasta ohuempaa pukua tässä nyt. Vähän hassuja kelejä kyl ollu ny. Roni ei ole ollu hangessa, kun tääl on aika paljon kuraa, mut luulisin et sukat+villasukat+veden kestävät töppöset riittäs jos ei ole kovasti pakkasta.

päksy79 Miä oon tehny anopin kanssa niitä ja siellä kahvitellessa ne on samalla tulleet. Ainut on se kuoriminen, siitä mä en kyl tykkää. Se on kyl minust tosi kivaa :)

Minea24 En ole kerenny vielä ollenkaan siivoomaan. Vähän jotain pientä sieltä ja toista täältä. Ei oikein ole tullut mitään, kun aina kun luulen että miehellä olis vapaa päivä tai pari, niin jo taas soitetaan töihin :(
Minust on kanssa tosi kiva laittaa kotia ja ruokaa ystäville et tulevat vaikka syömään ja juttelemaan tai katsomaan leffoja ja napostelemaan :)
Oon keittänyt puuroriisiä, hernemaissipaprikaa tai vastaavaa, porkkanoita, sipulia ehkä vähän kukkakaalia ja sitten porkkanaa. Riippuu mikä liha on menossa niin sitä laittanut sitten kanssa.
Mulla on melkein kaikissa ruuissa porkkanaa puolet tai ainakin melkein, minust se on parempi vaihtoehto kuin peruna ja bataatti on aika kallista.
Meillä on kans Roni tuolleen tullut syliin jo pari viikkoa, se on niiiiiin ihanaa :heart:

Monetko päikkärit teillä muilla nukutaan? Roni tuntuu siirtyneen kokonaan yksiin päikkäreihin (automatkoilla kyllä nukkuu, mutten mä jaksais joka päivä ajella)
Roni herää siinä 10:00 ja nukkuu päikkärit noin 12:00-13:00 1-1ja puoli tuntia. Illalla Roni alkaa olemaan aika kiukkuinen ja kiukuttelee viidestä asti noin 20:00 asti kunnes laitetaan nukkumaan.
Oon yrittäny laittaa vaikka miten päin toisille päikkäreille mutta ei niin ei.
 
Minea, meillä myös tyttö näyttää hyvinkin selvästi kenen syliin tahtoo ja kääntyy kyllä pois päin jollei jonkun syli kiinnosta. Kädet ojossa odottaa syliä lattialla/syöttötuolissa.

Niin ja nokkamukista juo itse. Pullosta juomisesta joku kyseli, mut pulloo ei käytössä ni nokkamukista pitää kiinni ja juo. Meillä käytössä tavallinen nokkis ja sit mam taikamuki ja molemmista onnistuu ite.

Meillä tyttö myös ruoan aikana näyttää koska tahtoo vettä mukista ja koska ottais lusikalla ruokaa suuhun Käsi vaan viuhtoo ja suu menee tiukaks viivaks jos "väärää" sorttia yrittää. :LOL: Mites muilla?

Päikkäreitä meillä nukutaan kahdet. Aamupäivällä 10-12 ja sit ilta päivällä 15-17. Noin aikoja. Välillä pidemmät, välillä lyhemmät.
 
Zoe, Meilläkin nukutaan kolmet päikyt: 9-10.30, 14.00-15.00 ja 17.00-18.00. Nuo on tietty "noin-aikoja" :) Naapurin 10kk tyttökin on muuten siirtynyt yksiin päikkäreihin, ja on iltaisin kiukkuinen kuin ampiainen :LOL:

Päksy: Meilläkin osataan haluta itse ruokaa / tai olla haluamatta. Ja kädet ojossa on nokkamukia kohti. Siis mulla jätättää tänään varmaan päässä, annoin pojalle sormiruokaa, enkä katsonut miten monta lihapullaa mahaan meni. Tai katoin siis kun ruokailu oli loppunut: 15! Pieniähän ne oli, mut silti :( Nyt tuli varmaan joku proteiinimyrkytys..... Ja siinä sivussa söi myös omin käpälin sellasen Vilpuri-sämpylän, päälystettynä margariinilla.

Tietty oon nyt tyytyväinen et mahaan meni noin paljon ruokaa, ja söi selvästi paremmin kuin sai syödä itse, mut neuvolasta saatais nyt kyllä huutia. Ei oteta tavaksi =)

Jaa, nyt lihapullat kiehuu kattilassa, laskin et 90kpl. Eikä meinata syödä huomenna kaikkia :wave:

Ai niin, ja Upupan porukalle toivotan minäkin toipumista!

T.Marais ja Leo 9kk 1vko
 
Minea24: Tämä on mun kolmas raskaus ja ekasta pahoinvointia tai muitakaan vaivoja ei ollut ollenkaan, toisesta hieman etoi alkuraskaudesta mutta tästä kolmosesta pahoinvointi on ollut voimakasta. En ole vielä oksentanut mutta yökkäys tulee rajuna ja ääneen (noloa) ihan yllättäen. Väsyttää kyllä hieman mutta toisaalta tuo kakkonen rasittaa aika tavalla koska on niin pieni vielä. Päivisin on hulinaa melkeinpä aamusta iltaan mut yöt sentään antaa nukkua..

Upupa: Meillä nukutaan rattaissa Eisbärchen-pussissa. Erittäin kätevää kun ei tartte pukea mitenkään (paitsi myssy, tumput ja villasukat). Nyt kovilla pakkasilla laitan kyllä villa-asun päälle vauvalle.
http://www.pikkupingviini.fi/index.php?id=2&products_action=view&products_id=1554

Maitoa meillä ei lämmitetä vaan kun uusi Tutteli avataan, sitä juodaan huoneenlämpöisenä ja loput laitetaan jääkaappiin. Sieltä sitten juodaan tarpeen mukaan ja jääkaappikylmänä ihan siis. Vilma ei edes huoli lämmitettyä maitoa ja mikäs sen parempaa janojuomaakaan on kuin kylmä maito ;) Aterioilla juodaan nokkamukista (ei juo itse) ja muuten pullosta.

Zoe-F: Meillä nukutaan kahdet päikkärit eli puolen päivän jälkeen 2-3 tuntia ja iltapäivällä n. ko 17 hujakoilla 1 tunti. Yöunille mennään klo 21 ja herätään 7-8 maissa.

Marais: elä huoli, tuskinpa lihapullista koitui haittaa ;) Minulta tippui aurajuustoa lattialle ja ennen kuin ehdin tehdä mitään, tyttö jo söi ne murut...
 
Moi!

Kommentoin pikaseen, kun olen tässä saunaan menossa. =)

Marais, meillä likalle kelpaa maito huoneenlämpöisenä. Se on aika näppärää kun ei tarvi esim. kaupungilla ollessaan alkaa etsimään lämmitysmahdollisuutta, vaan voi antaa likalle maidon heti. Ja mun mielestä voit hyvin kaataa maidon valmiiksi pulloon ennen lähtöä johonkin. Mä usein kaadan illallakin maidon valmiiksi pulloon ja otan pullon lähettyville; ei sitten tarvi yöllä nousta lämmittään jääkaappikylmää maitoa tai alkaa availeen maitopurkkeja. Me ollaan kyllä ton asian suhteen varmaan vähän liiankin "lepsuja", saatan antaa likalle maitoa mikä on ollut jopa 5-6 tuntia jo pullossa. :eek: :ashamed: Mutta ikinä ei ole likalle mitään vatsavaivoja yms. tullut, joten tuskin maito on koskaan pahaksi mennyt.

Pakkasrajana oon pitänyt noin -15 astetta.

Ulkoiluvaatteina meillä on tähän asti ollut semmoinen ohut syyshaalari ja sen alla villahaalari. Pari kertaa olen laittanut likalle toppapuvun, ilman villahaalaria, ja tyttö on ollut hiestä märkä. Mutta nyt kun on pakkasta luvattu, täytyy vissiin kaivaa toppahaalarit esiin uudestaan. Lisäksi meillä on vaunuissa semmonen paksu lämpöpussi itseasiassa sama kun ärrierillä, eli tuo Eisbärchen-pussi.

Jalassa likalla on ulkona villasukat ja toppatöppöset. Ensiaskelkengätkin ostin tuossa jokin aika sit kun oli alessa, saas nähdä koska niitä päästään käyttään.

Päikkäreitä on nyt parin päivän ajan nukuttu kahdet. Hetken aikaa mentiin jo yhdillä. Mutta nyt siis likka nukkuu noin klo 10-14 ja klo 17-19. Mutta taitaa sekin taas muuttua kun ääneen asian ilmaisin. :LOL:

Meilläkin likka osaa pyytää jo syliin ja osaa myös juoda nokkamukista, joskin aina juomat ei mene ihan sinne minne pitäis. :D

Marais, mäkin tuossa yks päivä annoin likalle äidin tekemiä lihapullia ja ihan tavalliseen maitoon tehtyä perunamuusia. :D Eikä tullut mitään oireita.

Ja pitää mennä sinne saunaan. =)

marza
 
heipat

viikonlopun vietosta palauduttu :) Oltiin minun vanhemmilla ja la iltana käytiin miehen kanssa kaverin pikkujouluissa :D Jenna oli äitillä ja esikoinenhan lähti torstaina jo anoppilaan. Koukattiin sitten tullessa poika kyytiin.
Oltiin takas 1.30 mutta Jenna nukkui mummon ja tätin kanssa niin sikeästi että ei herätelty omiin sänkyihin vaan mentiin siskon sänkyyn nukkumaan.. aamulla olin ennen seiskaa hereillä ja kuulostelin millon alkaa jennan kalitus kuulua :heart:
syötin tytön jne ja sitten menin vielä pariks tuntia nukkumaan kun tyttökin meni päikkäreille.
Jenna oli nukkunut hyvin ja nukahtanutkin ilman onglemia illalla, vaikka pe iltana kun sisko yritti laittaa nukkumaan niin sai vaan hirveen raivarin :whistle: äitin tyttö ;)

Marais: Hienoa että pullo on alkanut kelpaamaan!! =) Toivotaan että mitään vakavaa ei löydy verikokeista. Millos ne otetaan? Meillähän oli pojalla kananmuna, maito, ruis ja vehnä allergia/yliherkkyys... kaksi kun täytti niin soi jo kaikkea muuta paitsi kananmunaa.. ja nyt on kaikki ruokainen :D Tsoin pojalla ei vaikuttanut nuo allergiat kasvuun vaan kasvoi ihan normaalisti.. oli "vaan" ruvella päästä varpaisiin :'(
Imetuksen lopettaminen on haikeaa :| itsekkin sitä oikein hätkähdin. esikoisesta se ei tuntunut lähellekkään tältä mitä Jennasta. Vaikka nautinkin nyt jo hieman siitä että pärjää muutkin tytön kanssa jos tarvis, eikä tartte alkaa pumppailemaan jos pidempään poissa.

Itse olen joskus laittanut maidon pulloon valmiiksi jos ei joudu tunti tolkulla siinä olemaan.. mutta esim. yöllä laitan vasta sitten maidon pulloon kun herää syömään.
Meillä syödään yöllä maito huoneen lämpöisenä.. muuten lämmitetöön.. paitsi ruualle.

Lotta: Hurjasti jaksuja! :hug: Meillä on ollut vaikka kuinka monta viikkoa just tuota että heräilee vähän väliä ( huonolla tuurilla nukku vaan 12-30min ) ja sitten taas heräsi kitisemään ja sai tassutella 10min ennen kun nukahti |O Meinas vähän ajatukset harhailla ja univelkaa tuli :whistle: Nyt kuitenkin hieman yöt rauhoittuneet..

Aplo: itse katson vähän ilman mukaan tuota pakkasrajaa millon en laita ulos.. jos kauhea vinkka ja paljon pakkasta niin nukkuu sisällä. meillä tuo verano suojaisa ja ylempänä maanpinnasta niin saa olla 15 ja laitan luultavasti ulos. Tarpeeks vaan päälle.

meillä käytössä äp:n toppis, mistä Upupa kyseli.. ja sitten ne tumput ja tossut kans. niitten alle sitten villaa tarpeen mukaan.. vielä ei ole tarvinnut laittaa mutta nyt ( mittairssa -17 ) on kyllä jo ajankohtaista jos ulkona meinaa käyttää :whistle:

Jennan olen antanut mönkiä maassa syksyllä, kun oli vielä sulat/kuivat maat ja nyt sitten kun on ohut kerros lunta. Ei viihdy kauan, kun toppapuku päällä hankala kontata, mutta aikansa katselee ja mönkii. sitten haluaa syliin.
Ja olikos kengistä joku kysellyt? Jennalle kengät jalkaan sitten kun lähtee kävelemään. Tai no piti alesta ostaa aivan ylisöpöt kengät, mutta ne on sitten ensi kesäksi ;)

Minea:
jenna osoittaa kans selvästi kenen syliin haluaa. kädet on ojossa heti :D ja sama on ruuan kanssa.. jos massu on täynnä niin pää kääntyy pois ja suu menee kiinni ;)
ja jos tahtoo nokkamukista maitohörpyt keksen syönnin niin alkaa kädet viuhtoa mukin suuntaan.
Meillä myös sitä että alkaa paukuttaa mukia pöydänreunaan ja samalla katsoo minua. Sanon että jenna ei, ja tyttö virnistää oikein voiton riemuisesti ja aloittaa uudestaan.. kiellän uudestaan ja sanon että ei kun laita suuhun, niin laittaa mukin sitten suuhun :D :heart: Tosin ei vielä osaa kallistaa mukia niin että siitä tulisi mitään..

Upupa: hienoa että Mimosan tauti alkaa hellittää. Inhottava pikkuisilla räkätauti kun eivät osaa niistää eikä yskiä kunnolla limaa pois.

Zoe: Meillä nukutaan kahdet päikkärit, ellei olla autolla liikenteessä että ottaa useammat pikku torkut. Tässäkin kuitenkin pyritään aina siihen, että siais edes toiset päikkärit nukkua ihan rauhassa vaunuissa.
Pojalla päikkäreitten laatu vaikutti suoraan yö uniin. Jenna ei näyttäis ihan niin herkkä olevan.

nyt täytyy kyllä kammeta nukkumaan.. huomenna pitäis poitsulle käydä ostamassa sisäpelikengät ja itselle toppahousut jos aikoo näillä pakkasilla tareta ulkoilla :LOL: piti mummolasta lähtiessä pyörtää ovelta takaisin ja ottaa äitiltä legginssit housujen alle kun meinas vähän viilee olla :whistle: tuulipuvunhousuilla oon tähän asti tarennut.

mutta jatkampa huomenna jos runosuoni kukkii samaan malliin ;)

danjuska ja jenna8kk1vk+
 

Yhteistyössä