Maalismasut 2009:stä vauvautuneet, kesän ketju

Kumpaan sitä nyt liittyisi vai kumpaankin..? =)

Eilen mies aikoi syödä banaanin ja piteli poikaa sylissä. Tobias oli tosi kiinnostunut banaanista, joten mies antoi maistaa. Se olikin aika kiva juttu ja niin Tobias veteli puolikkaan banaanin, iskän pidellessä vain kiinni siitä. Ikenillä mössäsi itse. Hassun näköistä! Ja jos banaanin otti pois, pojan suu ammotti auki ja jos ei saanut banaania takaisin, rupesi itkemään. Varmaan teki hyvää ikenille, kun banaani oli jääkaappikylmää... Voisin laittaa kuvan, heti kun laitan kuvat koneelle... :LOL:
 
Kaa
Banaani olisi kyllä kaapissa, olenkin miettinyt sen maistattamista pikkumiehellä. Eilen tuli muuten kokeiltua poitsun vatsalaukun kokoa. Olen tähän mennessä vaan maistattanut eri makuja tuolla pojalla (max 3 tl), mutta eilen päätin antaa luumu-kasvissose -sekoitusta niin paljon kuin napa vetää. (Luumu on muuten ihan suosikkimaku!) Loppujen lopuksi jouduin kuitenkin itse rajoittamaan syömistä, kun alkoi kaksi kolmannesta purkista olla mennyt. Olisi siis varmaan syönyt sen pilttipurkillisen jos olisin antanut. :eek: Onkohan tämä merkki siitä, että kiinteät pitäisi aloitaa "ihan oikeasti"?

Poitsu on muuten kipeä. Lämpöä 38 C, aamulla oli ihan lötköpötkö, pääkään ei pysynyt pystyssä. Eilen illalla alkoi. Pientä yskää ja nenärohinaa on ollut plus tuo lämmönnousu. Annoin hieman kiinteitä tuossa pari tuntia sitten ja nyt poitsu on aikalailla reipas. Kipeä se on yhä, mutta paljon energissempi kuin aamulla. Josko tuo tauti menisi pois äkkiä.

Nyt taas viihdyttämään potilasta. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

Kaa ja poitsu 5 kk 1 vko
 
ihan ensiksi kiitos kaikille haleista :heart:
taitaa olla vieläkin nuo hormoonit sekaisin kun niin paljon itkustin sen päivän aikana.
nyt on siten kaksi yötä tullut valvottua jeren kanssa ja näyttää että tämä yö tulee olemaan pahempi :/ ei ole mitään oireita ollut että olis kipeeks tulossa mutta nyt tänään on ruvennut nenä vuotamaan. ei meinaa millään nukkua vaikka supon laitoin. taitaa tulla lääkäri keikka huomenna jos vaikka varmuudeks nuo korvat kävis näyttää.
pukeutumisesta on ollut juttua.
meillä nukutaan kahdet päikkärit ulkona ja on vielä riittänyt ihan housut ja body.
illemalla kun mennään rattaissa ulos ollaan pistetty takki,pipo mikä tulee korville ja vielä jalkojen päälle peittoa. sen verran tuo ilma viilenee iltaa kohti.
jaahas jos sitä menis koittaa antaisko jere hetken nukkua. toivotaan.
 
Miten teillä vauvelinne syö riisipuuroa? Meillä näyttäs olevan ainut ruoka mitä Ninni ei suostu syömään. Laitoin tänä aamuna luumuakin sekaan niin pari lusikkaa enemmän suostu syömään. Pitää vissiin sit joskus myöhemmin taas kokeilla syöttää tuota riisipuuroa.

Ja Meilläkin mennyt todella katkonaisiksi yöt. Aamuyöstä olen niin väsynyt ollut että on pakko ollu ottaa Ninni viereen. On siis aikasemmin nukkunu omassa sängyssä. Itellä tulee nukuttua yöt nyt tosi huonosti ja väsynythän sitä on sitte koko ajan :attn: Miun mieski on lopettanu tupakan polton ja kärty on haissu hälläki. Pikku riitoja on sitten koko päivän. :'( :attn: Mut joo eipä siittä sen enempää....

 
Moikka pitkästä aikaa kaikille!

Oon taas taustaillut, mutta kiirettä on ollut tytön kanssa, kun miehellä ollut paljon töitä, niin että kirjoittelut on jääneet vähemmälle. Kiva on ollut kuitenkin lukea kaikkien juttuja ja niistä on tullut vastauksia moniin kysymyksiini :)

Meillä ei vielä kiinteitä ole aloitettu, mutta ensi viikolla olisi tarkoitus, kun neiti täyttää 5 kk. Oon myös oottanut, että mieskin pääsisi näkemään sen ihan ekan maistelun ja se ei ole nyt onnistunut, kun on ollut niin paljon töissä. En ole vielä päättänyt, millä aloitan. Onko kukaan aloittanut kiinteitä perunalla tai porkkanalla? Miten maistui?

Talvihaalaria en ole vielä muistanut ajatellakaan. Täytyykin kaivaa pakkauksen puku ja sovittaa, josko se vielä menisi. Tyttö oli 4 kk neuvolassa 63,7cm ja 7750g, joten voi kyllä käydä se haalari pieneksi melko pian, jos on entistä vauhtia neiti kasvanut :LOL:

Rytmi meillä ei ole vieläkään mitenkään vakiintunut. Aamulla tosin yleensä herätään 5.30-6.00. Lyhyitä päikkäreitä otetaan parin tunnin välein ja illalla nukkumaan mennään kasin ja ysin väliin. Olis mukava, jos aamulla nukuttaisiin vähän pidempään. Ajattelin ensin, että tuo aikainen nukkumaan meno aiheuttaa aikaista heräämistä, mutta yhtä aikaisin tyttö herää, vaikka myöhemmin menisikin nukkumaan. Sitten on vaan päivällä väsynyt ja kitisee, eli ei kannata yrittää valvottaa.

cadillac osaanottoni!! Ja Kaan pojalle paranemiset!

Vielä liikkumisesta: meillä ei vielä tietoisesti liikuta suuntaan tai toiseen. Sonja on nyt alkanut nostella vuorotellen ylävartaloa käsien varaan ja toisaalta peppua konttausasentoon. Tällä ihme mönkimistyylillä liikkuu välillä taaksepäin :heart: Näkee kyllä, että menohaluja olisi. Saa nähdä, milloin ryömiminen tajutaan täällä...
Onnea kaikille liikkumaan jo oppineille!

En muista enää mitä muuta piti kommentoida. Hyvää loppukesää kaikille! :flower:

Eka ja Sonja kohta 5 kk
 
Mennyt hieman aikaa kun viimeeksi ehdin kirjoittelemaan.

Lääkäriaika peruuntui meillä lääkärin sairastumisen takia ja seuraava yritys on kahden viikon päästä.

Koko viime viikko mennyt mustikassa ja 20 litraa on tullut käsin poimittuna. Kerrallaan ei kauaa ole voinut metsässä olla. Miehellä on neiti ollut rintarepussa ja saa kuulemma reidet maitohapoille kun yrittää samalla poimia marjoja:)

Sisko kävi myös perheensä kanssa ja grillattiin kaikkia herkkuja täällä.

Meillä oli eka kerta vauva-uintia. En osaa sanoa tykkäsikö neiti, ei ainakaan itkenyt, että ilmeisesti ihan ok. Kaikkea katseltavaa oli kamalasti ja selällään kelluminen oli kivaa kun sai ottaa varpaista kiinni ja yrittää saada niitä suuhun. Tosi hassun näköistä oli:)

Poika keräsi mummolasta kolme sankoa viinimarjoja ja minä mehustelin niitä. Sain 12 litraa viinimarjamehua. Ihan älyttömän herkkua! Muutenkin lapset kalasteli ja savukalaa tehtiin niistä.

Illalla ajeltiin kotiin ja kaikki oli tosi väsyneitä.

Lotta ja neiti 5kk 2vko 1pv
 
Lotta täällä myös mehunkeittoa eilen ja tänään :) Kyllä siitä tosiaan tulee niin hyvää!

Eilen piti lisätä Siirin makuihin vielä luumu, kun tuntuu olevan massu kovalla kiinteistä. Herkkua tuntui olevan heti ensi maistelulla. Tänään kokeillaan ekan kerran bataattia. eilisissä sosetalkoissa valmistui lisäksi porkkanaa, jota ei olla myöskään vielä kokeiltu.
Riisipuuro meillä maistuu aamu- ja iltapuurona hedelmäsoseen kanssa hyvin. Ilman sosetta ei kyllä uppoaisi.

Siiri kaipaa viihdyttäjää, joten nettiaika umpeutui juuri :D

Kaatjuska ja Siiri 4 kk 3vko 2 pvä
 
Heippa!

Ekakertalainen; me aloitettiin kiinteet kans tytön täyttäessä 5 kk. Perunaa annoin kahtena ekana päivänä ja eilen otettiin ruokalistalle porkkana. Perunasoseen tein itse, mutta porkkana oli ihan kaupasta ostettua sosetta. Varsinkin porkkanasose oli ihan herkkua, likka söi eilen sitä 1/4 purkkia, eikä mitään mahaongelmia ole tullut. Huomenna ajattelin antaa jotain hedelmää.

Mäkin kävin poimiin vähän karviasia anopilla. Noin 4 l poimin, joista osan laitoin pakkaseen ja osa odottaa tuolla jääkaapissa. En oikein tiedä mitä niistä tekis. Kiisseliä ehdin just tekeen raparperista ja mansikoista, mut jos niistä karviaisista sit jonkun piirakan väsäis.

Meillä olis tänään iltapäivällä 5 kk:n neuvola ja pankkiin pitäis kans mennä neuvotteleen laina-asioista. :eek: Plääh... yhtään ei huvita, mutta kai se pakko on.

Meinaako teidän miehet pitää isäkuukauden? Meillä mies pitää isäkuukauden joulukuussa, eli heti mun äitiysloman perään. Esikoisesta mies piti isäkuukauden vasta mun hoitovapaan perään, jolloin mies sai olla koko kesän kotona; ensin 4 viikkoa isäkuukudella ja sit 4 viikkoa kesälomalla. =) Nyt miehen pitäis pitää isäkuukausi viimestään toukokuulla, mut me päätettiin et on hyvä et mies on joulukuun pois töistä ja saa tehdä kunnolla raksalla hommia. Jos vaikka me tosiaan jouluks päästäis muuttaan. Eli meillä isäkuukausi ei mee ihan "oikeissa" merkeissä... :LOL:

nyt tekeen ruokaa, ennen neuvolaan lähtöä.
 
Ekakertalainen: meillä alotettiin porkkanalla, mut nyt se on meillä hetken pois ruokavaliosta ja kattellaan josko iho-oireet helpottas. Porkkana maistu kyl hyvin.

No nyt on meillekin alkanut kiinteille aueta suu pikkuhiljaa. Määrät ei vieläkään oo huimia, mut äsken söi jo melkeen puol pilttipurkillista. Ensin reilu teelusikka bataattia ja päälle viel saman verran persikkaa. Enkä oo huomannu et makeet menis jotenkin paremmin ko muut. Perunaa kukkakaalilla sai viikonloppuna, mut siit tuli mahavaivaa ja se jätettiin pois.

Nyt sit oon aatellu lisätä soseruoan myös päivällisaikaan, eli sit meillä syötäs kolme kiinteetä. Josko ne yöunetkin sit rauhottus :whistle: no sitä odotellessa. Nyt sit nystyrät töihin ja miettimään mitä siihen ruokavalioon lisäis. Peruna, bataatti, persikka, luumu, päärynä käytössä, porkkana ja kukkakaali ainakin hetken pois. Tuota kesäkurpitsaa vois koittaa...

Aamulla herättiin taas ajoissa, neiti aivan tukossa eikä nukkumisesta tullut yhtään mitään. Oli lämpösen tuntunen, mut lämpö oli 36,8. Jonkun verran kiukkua havaittavissa. Kakkakin suht vetelää. Suppoa vissiin täytyy laittaa jos ei olo neidillä helpota.

Mä oon myös keränny viinimarjat ja äiti keitti niistä mehua, mulla ei oo mehustinta, eikä kellaria säilytykseen. Raparperia ois vielä kasvamassa, niistä täytys jotain keksiä niin ja kaks omenaa tulossa :LOL: niistä ei ehkä saa kuin neidille maistiaisia isovelvien kanssa jaettuna.

Marza: meillä taitaa jäädä isäkuukausi käyttämättä, tai voihan tuo mies yllättää.

mun ajatukset sotkeentu moneen kertaan tätä kirjottaessa, et on varmaan parempi lopettaa ja palata kun nuo lapsukaiset on unilla
 
Isäkuukautta ei meilläkään pidetä ihan taloudellisen tilanteen takia. Eri asia jos mulla olis työpaikka mihin palata äitiysloman jälkeen..

tuossa aamulla pakkasin taas reissu kamoja kasaan ja samalla innostuin Ninnin vaatevarastoa tyhjentämään pienistä vaatteista. Siis koko 68 alkaa oleen jo melko naftia ja päätin sitte laittaa pienten vaatteitten kasaan. siis ihan yks kaks taas kasvanu tuo pirpana. Pitäs alkaa kokoa 80 hamstraamaan ja miksei vähän isompaankin. Onneksi isoveikalla on kasvu vähän laantunu niin sille ei nyt tarvii mitään ostaa tai no talveksi ulkovaatteet.. Noh jahka ne tässä kerkiää.

Mut ei se nyt auta. Pakko jatkaa pakkaamista että tässä joskus pääsis sinne reissuun.

Jossu ja Ninni 5kk 2vk
 
Heipähei, pitkästä aikaa! :wave:

Ihan kaikkea en ennätä nyt lukea, mutta pintapuolisesti voisin kuulumiset kirjoittaa.
Meidän päivärytmi on jotakuinkin tällainen:

8.30-9.00 Herätys

10.00 aamupala (puuro tai hedelmäsose)

10.30 Päikkärit

11.30-12.00 Herätys


14.00 Lämmin ruoka, jonka jälkeen unille

15.30-16.00 Herätys

19.00 Iltapuuro

19.30 Nukkumaan

Maitoa tarjoan aina herätykseen ja nukutukseen. Rintamaitoa saa enää n.3-4kert/vrk. Maidontulo vähentyi kiinteiden myötä. Venla syö yleensä 1-1,5 purkkia lämmintä ruokaa kerrallaan. Sormiruokana olen tarjonnut laatupakarin maissinaksuja, niistä Venla tykkää. :)
Ruokailut ruokaillaan syöttötuolissa, sitterissä syömisestä ei tuu enää mitään..

Liikkumaan ei taida meidän tytöllä olla vielä kiire, sen sijaan verbaalisia taitoja harjoitellaan ahkerasti. Venla tykkää "laulaa" paljon ja tanssijalkakin vipattaa välillä musiikin soidessa kun tytön nostaa pystyasentoon. :D Huipun kuuloista ja näköistä. Venla ei liiku juurikaan muuten, kuin kääntyy selältä vatsalleen ja punnertaa sitten käsiä suoraksi. Navanympäri liikkuu kyllä halutessaan. Mutta selkeästi enemmän sellainen tuumailija ja lauleskelija tyttönen ainakin tällähetkellä. ;) Noista aktiviteeteista on ollut puhetta täällä, minä tahtoisin viedä tytön vauvamuskariin mutta en ole lötänyt täältä Joensuusta vielä sellaista. Täytynee kysyä neuvolasta tietäisivätkö siellä.

Aika on mennyt kuin siivillä, Venla täyttää muutaman päivän päästä jo puolivuotta!
:heart:

Niinu & Venla
 
Moi!

Täällä kuumuudessa huhkitaan, meillä on siis ilmastointi rikki, eikä ilma vaihdu tietty yhtään mihinkään suuntaan. Ruokaa ei viitti laittaa (käryt jää sisälle kun liesituuletin ei veda) ja ikkunat on välillä huurussa. Lämpötila parhaimmillaan 28. Nyt sinnitelty 2 viikkoa, ja tänään soitin taas isännöitsijälle ja kiristin korjausaikataulua. Kuulema tarkempaa tietoa saan keskiviikkona. Voi perhana siis et on huono ilma ja tuskasen kuuma. Ja voi lapsiparkaa!! Voisin valittaa tästä sivutolkulla, mut säästän teidät nyt tältä. Ärrin murrin......

Monet on keränny paljon marjoja yms, mukavaa! Minäkin haluaisin, mutta ei ole mistä kerätä, eikä mahdu kyllä pakkaseenkaan. Täällä pääkaupunkiseudulla lähin mustikkapaikka olisi ehkä nuuksiossa, mut sinne on kyllä matkaa....

Marza: myydäänkö kaupassa pelkkää porkkanaa soseena? En ole nähnytkään, voisin kanssa kokeilla. Mitä merkkiä purkki oli?

Päksy, mietit ehkä enimmäkseen kasvisruokia lisää, mutta tuli vaan mieleen, että kuningatar-sose on massulle yleensä aika mieto ja maistuukin hyvälle, mutta tuo on enemmän tuota herkkupuolta.... Entä sitten puuron lisääminen iltaan yöunien rauhoittamiseksi? Kaura/riisi tms? Kaupassa on kuulemma jotain Muksun maidotonta riisipuuroa, onko kukaan kokeillut? Meinasin lähteä sitä tänään etsimään, ettei Ilari kyllästy jokailtaiseen kauraan.

T.Marais ja Ilari kuumuuden tuskissa
 
Heippa kaikille ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen! Ihana oli lukea teidän kuulumisia. Viimeksi olen lukenut ihan vastasyntyneiden maalisvauvojen touhuamisista ja kontrasti on aikamoinen.

Kukaan ei minua taida muistaa, mutta laitanpa tähän meidänkin kuulumisia: Samuel on nyt pari päivää yli viiden kuukauden ja on todella tyytyväinen ja helppo lapsi. Ikinä ei olisi voinut kuvitella, että meillä kaikki menee näin helposti. Samuel on vielä täysimetyksellä, mutta tänään ajateltiin kokeilla vähän perunaa. Muuten tähän mennessä on saanut rintamaidon lisäksi vain puolitoista desiä korviketta, kun äiti ja isi olivat leffassa. Pumppaamalla en ole saanut maitoa kunnolla tulemaan.

Vauva nukkuu yöllä hyvin ja herää kerran tai kaksi syömään tissiä puolinukuksissa. Itse asiassa mä saan nyt nukuttua enemmän kuin töissä ollessa. Samuelin kasvu on ihan keskimääräistä. Neljän kuukauden neuvolassa oli 6780g, 66cm ja pipo oli 41,8cm. Viiden kuukauden neuvola peruuntui juuri tältä päivältä.

Samuel tuntuu kovasti haluavan jo liikkeelle. Nousee konttausasentoon ja heijaa siinä edestakaisin. Yrittää myös kontata eteenpäin, mutta tuloksena on yleensä muksahdus otsalle. Tykkää myös istua vaunuissa nojaamassa takareunaan. Muutaman kuukauden päästä siirrytään varmaan vaunujen ratasosaan. Yhtään en kyllä tiedä koska tämä kannattaisi tehdä.

Muutenkin täällä menee kivasti. Toukokuu meni remontoidessa, kun muutimme 70-lukukuntoiseen kolmioon. Laitoimme täällä kaiken uusiksi lattiasta kattoon (vaatekaapit jäivät ja vessaremontti oli pari kuukautta aiemmin taloyhtiön toimesta). Alue on rauhallinen ja viihdymme täällä hyvin. Alusta asti on ollut yritys päällä numero kakkoseen, mutta täysimetys näyttää mun kohdalla olevan hyvä ehkäisykeino. Toivottavasti pian tärppää! Oliko täällä jo joku uudelleen raskaana?

Melita ja Samuel
 
Marais: semperillä ainakin on pelkkää porkkanaa soseena. Me alotettiin sillä. Niin ja meillä käytössä iltaisin se Muksun päärynä-riisipuuro, sitä menny hyvät annokset iltasella, mut vaan on yöt yhtä h***'ttiä. Tunnin välein herätään tissille. Vatsaa tuntuu usein aamuyöllä vääntävän. No ehkä ajan kanssa. Ja tuo tissille heräily saattaa olla kyllä ihan opittua, tai ei vaan neiti osaa nukahtaa yöllä ilman. Illalla siis hyvin nukahtaa omaan sänkyyn. Myös kaura-vadelmapuuroa meillä testattu ja se kelpaa myös oikeen hyvin.

Mustikoita ja puolukoita tekis myös mieli lähteä metsästä poimimaan, vaikka ensin aattelin et kaipa nuo Pirkka-mustikat pakastealtaasta kelpaa ja riittää meen tarpeisiin :LOL: Eikä tää ollu mainos :D

Zoe-F: Tuo sauvasekoitin on kyllä oiva vekotin, varsinkin just noiden lihojen suhteen. Muut taitaakin aikahyvin saada haarukallakin soseeks. Tuo liha juttu kuulostaa ihan hyvältä. Mä meinaan, kunhan saan aikaseks, ni laittaa minigrip-pusseihin teelusikallisen/pussi. Niin ja kai se lihan määrä vähän riippuu siitäkin paljonko sitä perunaa tms menee. Muutamaan lusikalliseen ei kai kannata ihan hirveesti lihaa kerralla laittaa, mut tuo ½tl kuulostaa alkuun ihan hyvältä.

Ja nyt oon sit koukuttanu itteni ihan muutaman illan aikana Facebookin FarmVilleen :D tää on ihan kauheeta.

No taas on mentävä, neiti kaipaa kai tissiä, ihme :kieh:
 
moro

täällä suhteellisen hyvin levännyt äiti =)
Jenna nukkui viime yönä 21-4.40.. heräsin kolmelta kattomaan onko toinen ees hengissä kun ei oo vielä heränny :whistle: siitä on viikkoja kun noin hyvin meillä nukuttu. ( ei oo kun pari kertaa edes tuonne asti nukkunut )

Zoe: Muistelen että esikoiselle ainakin laitoin sitten maisteluiden/totuttelun jälkeen sen kokonaisen jääpalan kokoisen palan lihaa toiseen päiväruokaan ja hengissä on edelleen ;) Sauvasekotin on ainakin meillä tuiki tarpeellinen.

Meillä menee nyt siis bataatti ( on herkkua ja sille aukeaa suu odottavasti :D ) kesäkurpitsa (tähänkin alkaa jo tottua) ja päärynä annoin tänään ekan kerran. Pari päivää annoin semperin mustikkaa jälkkäriks muutamia lusikallisia ja Jenna sai siitä kauheita inhon väristyksiä.. maistoin itsekkin ja minusta mitään kovin herkkua ollut, joten aloitettiin varovaisesti päärynän kokeilu.
Banaani on varmasti aika monen herkku mutta eikös se saata kovettaa massua?? Ainakin itsellä oli kuulrmma bansku vetäny mahan jumiin vauvana :whistle: ;)

seuraavaksi taidetaan ottaa mukaan peruna ja sitten alkaakin olla 5kk täynnä ja kun peruna kokeiltu ja maisteltu niin otetaan puuro kehiin :)

Marzako se tuskaili että kuivaksi oppimiseen on tullut takapakkia pikkuisella.. (sori en muista varmaksi kuka oli :ashamed: )
Meillä pojalla tuli myös jossain vaiheessa sama homma kun kuivaksi opetteli.. ensin meni pitkään hyvin ja sitten alkoi "unohtaa" mennä pissille.. muisti/huomasi mennä vasta sitten kun oli kerennyt jo housuun asti vähän. pian kylläkin asia korjaantui =) Minkäs sille mahtaa kun oli välistä niiiiin kivat leikit menossa ;)

Isäkuukautta meillä ei mies pidä.


Käytiin iltasella metsässä kävelemässä koko perhe ja on se vaan kätevä tuo manduca :D kylkee hyvin neiti mukana ja pääse itsekkin metsöpoluille.. ei tartte kotia sen takia jäädä että ei vaunuilla pääsisi =) Tyttö otti siinä ilta torkut samalla.

danjuska ja jenna 4kk3vk


 
Moi! Mulla on varmaan yhtä pitkä tauko ollu palstailla kun Melitallakin. :)

Meijän tyttö nyt 4kk ja 2viikkoa ja hyvin on kaikki mennyt.

Teetkö Zoe kaikki ruuat ite? Meen ite sellaselle seurakunnan järjestämälle soseruokakurssille niin jospa sieltä sais jotain kimmoketta alkaa myös itsenikin ite tekemään.

Yritän ahkerasti imettää vaikka tyttö saakin soseita, haluisin niin sinne lähemmäs vuotta imettää.

Meillä mies pitää sen isyyskuukauden.

 
Zoe-F, ei mennyt potun kanssa mikään vikaan, se ei vaan kypsennettynä tykkää pakastamisesta. Itse olen joskus pakastanut keittoja, joissa on perunaa, ja kyllä ne palaset maistuvat aika kummallisilta. Perunaa voi pakastaa muiden vihannesten joukossa ja mieluiten niin, että se on "vähemmistössä". Eli tekee vaikka porkkana-kukkakaali-perunaa.

Me päätimme lopettaa vauvauinnin vähäksi aikaa, kun ei neiti nauti edes kotona kylpemisestä. Oma äiti kertoi, että meidän kolmen sisaruksen poppoo on alkanut nauttia vedestä vasta siinä vaiheessa, kun osasimme istua itse ammeessa. Uintiin meneminen ja koko se vaatteiden vaihto häsläys on kuitenkin pitkä ja vähän hankala prosessi, enkä minä tykkää siitä liukuhihnameiningistä joka altaassa on. Ohjaajatkin ovat yllättävän tympeitä.

Nyt aamupalalle,
Minilla ja Ada
 
huomenta kaikille :wave:
se olis siten viimeinen nätti päivä tällä viikolla :/
toivottavasti kummiskin vielä näitä aurinkoisia päiviä piisaisi.
isäkuukaus mies ei pidä. ei kyllä pitänyt isyyslomaa eikä kesälomaa. yhden melkein koko päivän oli pois töistä kun kävimme särkänniemessä. meni kyllä silloinkin aamulla kuuden aikoihin töihin ja tuli yhdeksän aikoihin kotiin. jos sitten ensi kesänä pitäis koko viikon lomaa. taitaa olla toiveajattelua...
istuminen meillä ollaan nyt syötetty syöttötuolissa vajaan viikon. sitterissä kun tuli aina kauhea huuto. myös rattailla ollaan joka päivä tuossa pihalla mutta ei jere siinä ihan istumassa ole. hieman on makaavainen asento.
zoe-f on se ihanaa kun joku viitsii kaikki ruuat tehdä itse. mie en yksinkertaisesti kerkee tekemään (ehkä vähän laiskakin) tuntuu ettei aika riitä edes kämpän siivomiseen. kokoajan on jotain tekemistä ja en osaa istua sohvalle katsomaan telkkaria jos tiedä että olis jotain siivottavaa :/
mie olisin ihan valmis muuttamaan puolet pienempään taloon missä olis vain yks kerros. tämän tontin kyllä haluisin pitää :D
eikös täällä ollut joku muukin kun oli namulakolla?
mulla on ihan hyvin pitänyt. saan kyllä syödä herkkuja jos pisteet antaa myöden ;)
nyt on sitten painoa tippunut raskauden jälkeen (kun kaikki vauvat ja muut ol lähtenyt) niin 12,5 :D ja ollaan noin 4 kiloa kevyempiä kun rupesin jereä odottaa.
vielä olis tavoitteeseen 7,2 kiloa ja palkaksi odottaa kaapissa suklaalevy :whistle: voi kyllä olla ettei tul otettua kun rivi ettei vaan tul huono olo.
on tää ihanaa kun vanhat vaatteet rupee kaapista mahtuu ja meinaan vielä mahtua eräisiin farkkuihin mitkä on ollu jalassa monen monta vuotta sitten.
nyt aamukafelle kun jere nukkuu =)
 
Huomenta!

Minilla, meillä myös harrastus mahdollisesti katkolla: jos tänään Ilari ei viihdy muskarissa niin sitten lopetetaan ja jatketaan vanhempana. Saisivat laulaa tänään vähemmän ankeita biisejä...

Cadillac: Hieno painonpudotus! Mulla kans tippunu 12 kiloa, ylin paino oli viikko siitä kun poika oli syntynyt. Vielä ois 4kg jäljellä lähtöpainoon, mutta tuntuu et ne on hirveen tiukassa. Niin kuin on vanhat housutkin :LOL: Mä oon vaan ihan onneton noiden herkkujen perään, pulla, karkit, sipsit, suklaa, kaikki menee minkä kiinni saan :ashamed: Vauva mukaan lukien mulle tuli 23kg, suurin osa ihan viimeisinä kuukausina, kun jäin aikaistetulle äitiysvapaalle ja oli aikaa mässyttää kaikkea & liikkuminenkin oli kielletty. Jos joskus tuun tokaa kertaa raskaaksi, niin tästä viisastuneena yritän edes syödä terveellisesti. Nyt oikein annoin itselleni luvan raskauden varjolla syödä kaikkea niin paljon kuin sielu sietää. Juu, ja iän myötä huomaa myös, ettei enää pysty syömään niin kuin "nuorena", jolloin macissäkin kävi harvase päivä eikä karkkipussi päivässä tuntunu missään. Nyt näkyy ja tuntuu.

Kahvia täälläkin,

T:Marais ja poju
 
Heippa!

cadillac Ihailtavan paljon oot saanu pudotettua painoa! Oon kade! Mulla on lähtöpainoon 2 kiloa ja ihannepainoon 7 kiloa. Niinkuin Marais tuossa sanoikin, niin ei ne kilot lähde enää entiseen malliin. Nuorena riitti, kun oli pari päivää ilman karkkia ja kävi kävelyllä, niin oli taas ihan tikkulaiha. Nyt olen kesän ollut karkkilakossa, mutta ei näy painossa ollenkaan. Eilen katsoin tv viiden sitä laihdutusohjelmaa, niin ihan kauhean työn se tyttö siellä teki. Alkoi masentaa, että pitääkö sitä tosiaan tehdä noin paljon muutaman kilon takia...

Isäkuukaudesta Mies aikoo pitää sen joulukuussa. Minullakaan ei ole työtä mihin palata, mutta mies on kolme viikkoa työmatkalla marraskuussa, joten siitä saamme sitten rahat pitää isäkuukautta. Saan myös veronpalautuksia 800 ?. Kai me sillä pärjätään... Töihin olis hinku, mutta toisaalta en haluais kyllä laittaa poikaa hoitoon..

Nyt poika jo heräsikin. Pitääpi mennä!
 
Hienoja pudotuksia!
Mulle tuli painoa, vauva mukaan luettuna, 20kg! Ja nyt jäljellä viime kesään verrattuna vielä +5kg, eli 15kg lähteny (jos vauva lasketaan mukaan) :) Liityin eilen Painonvartijoihin ja lasken nytten imetyspisteitä. Jos vaikka pääsis vielä noista viimeisistä kiloista niin olisin niin onnellinen. Aattelin, että pv:ssa olisi turvallista laihduttaa.
Laskeeko muut pisteitä?
 
Tyttö heränny viime yönä tunnin välein! Oliskohan hampaat mitkä vaivaa? Mutta piereskeli tosin myös aika tiuhaan. Sai eilen ensimmäisen kerran kukkakaalia, oliskohan siinä syy? Mutta eikös hampaatkin voi aiheuttaa ilmavaivoja?
 

Yhteistyössä