MAALISKUUN MUSSUKAT 2015 *Joulukuu*

Heippa mammaset :heart:.

Mulle kävi nyt sama homma mitä monet täällä mananneet että kun pitkät tekstit ottaa ja häviää pois... Oma moka kun telkkua oli välillä pakko katsoa niin se vissiin nyt syynä.

Nyt siis tiivistän paljon siitä mitä alunperin kirjoitin ja kun en enää muistakaan kaikkea...voihan -piip- sanon mie!

Syy miksi olen ollut poissa täältä on kun nuhaa podin reilun viikon tuolta marraskuun lopulta alkaen. Tytöllä oli se ensin kuumeisena ja sitten mies niiskutti seuraavaksi. No vaikka ehdin riemuita jo niin tulihan se mullekin :snotty:.
Olin jo tukkoisuuden vuoksi menossa lääkärille että jos onkin jo poskiontelotulehdus kun meni makuaisti ja räkäisyyttä podin kauan. Ihme kyllä viimein helpotti enkä periaatteesta halunnut antibioottikuuria kun en esikoisenkaan aikana yhtään niitä tarvinnut.
Mulla nyt tämä allergia pitkittää aina myös perusnuhia. Ainoa positiivinen seikka tässä oli että jospa joulu oltaiskin terveinä koko perhe =).

Olen sitäkin jo pohtinut otanko sittenkin sen influenssarokotteen kun tämäkin oli niin sitkas tauti. Ensi maanantaina sen saisinkin kun on neuvola aika.
Ja siis mitä, miten onkaan suit sait taas yksi kuukausi mennyt! Vastahan mie sain sen "sokerituomion". Uskottava se vaan on.

Luotan että tuo sokerin radikaali vähennys sekä liikunnan lisäys nyt näkyisi myös painossa siten ettei ainakaan hurjasti olis noussut, jännää on siis maanantaina luvassa.

Tänään viimein diabeteshoitajan sain kiinni ja hänen mielestään arvot eivät olleet hälyttäviä. Itsekin niin arvelin mutta kun eihän niistä tiennyt tähän mennessä mitään niin paha oli mennä sanomaan miten tässä nyt kävikään.
Hoitaja sanoi etten tule käymään edes sairaalalla koska vain yksi arvo mulla hieman heitti ja saattoipa nuo tuloksetkin ratkaista sen asian.
Sovittiin että RV 32 soittavat ja kysyvät kuulumisia ja toki voin heille aina soittaa jos tulee jotain kysyttävää tai esim. arvot huononevat yht'äkkiä radikaalisti tms.

Sekin selvisi että olin ottanut arvoja liiakin tiheään. Ei olisi kuulemma tarvinnut kuin aamun paaston mitata sekä sen jälkeen tunnin arvot aamupalasta, lounaasta sekä päivällisestä yhteensä 4 liuskaa kun mulla meni 6 liuskaa/päivä sen kahden viikon ajan...!
Sanoinkin että alkoi jo tuntumaan aikamoiselta pistelyltä ja onneksi oli lauhat säät ettei sormenpäät alkaneet moisesta aukeilla :LOL:.
Jatkossa minun tarvitsee mitata 2-3 päivänä viikossa.

Toki mitä suuhun laitan jatkuu ennallaan sekä liikunta tässä pikkuhiljaa palaa mukaan.
Sokeriakin olen sortunut syömään. Yli-ihminen en sentään ole. Lähinnä hesessä 2 kertaa suklaapehmiksen sekä 2 muuta pehmisannosta. Lisäksi tietysti satunnaisia herkkuja mutta hyvin on mennyt täytyy sanoa.
Mulle oli pahin se ekat 2 viikkoa. Siinä sokerikoukun huomasi ja silloin olin ärtyisänä kun ei sitä suklaatakaan saanut syödä, mutta nyt jo menee oikein sujuvasti tämä ja kun muistaa että se on itsensä ja vauvan parhaaksi.

Onko moni ehtinyt tiedostaa vauvan rytmejä? Toki mullakin sama että jos kiire päivä on niin ei mitään hajua. Ainakin itse olen huomannut että tämä kello 23:00 on jumppahetki ja samoin joku aika päivällä olisko tuossa yhden kahden maissa aika varmaa liikettä. Toki öisin kun asentoa vaihdan saattaa liikahtaa mutta yleensä vaikuttaa että päivärytmissä taidetaan nyt hyvin mennä ja öisin nukutaan =).

Entä moniko ei vielä ole kertonut tai saanut tietää sukupuolta? Olisi kiva kuulla ja nähdä päivitettynä listalla onko meillä maaliskuussa tyttö vai poikavoittoista?

Joku mutta en muista kuka kirjoitti Kelalle tehneensä vanhempainrahahakemuksen puolen vuoden tuloista. Sitä jäin miettimään miltä ajalta se nyt sitten kannattaa hakea jos sillä voi vaikuttaa siihen että rahan suuruus olisi suurin mahdollinen? Itse en ole vielä hakemusta tehnyt ja vieläkin arvon sitä äippälaatikkoa mitä sen kanssa teen.
Kertokaa siis viisaammat tuosta Kelan hakemuksesta jos jotain tietoa on ;).

Siis Pecanpie näin jälkikäteen; hurja ja pelottava uutinen oli kyllä :(!
En vaan siihen aikaan jaksanut kommentoida sitä. Mullakin sattui tuossa RV 27 kun nuha alkoi sellainen yksi päivä jolloin supisteli useasti päivän aikana ja lirahti sitten klo. 21:30 illalla semmoinen teelusikallinen lapsivettä...! Onneksi se oli ja meni kuitenkin mulla ohi.
Kyllä herätti ajatuksia että niin se vaan on että yhtäkoska voisi tulla synnärille lähtö!
Toivottavasti sulla nyt vaavi malttais kasvaa sinne kevääseen ihan rauhassa. Mikä on vointi tällä hetkellä?

Piip, älä ihmeessä toivo suurta masua.
On se sen verran kurja olo kun itsellä on suuri. Onneksi nyt tullut jotenkin seesteisempi vaihe kun viimeinen kolmannes starttasi että nyt tätä vatsaa taas kestää paremmin mutta huonoja hetkiäkin on kokenut ison vatsan kanssa.
Ottaisin paljon pienemmän jos saisin valita mutta --> "näillä mennään" ;).
Ja mulla on taas se älytön väsymys väistynyt. Olen kyllä myös käsittänyt että tässä vaiheessa voikin olla pirteämpi vointi, loppua kohden sitten alkaa varmaan uusi ja se viimeinen väsykausi. WC;ssä edelleen sieltä RV 25 kerran yössä max. käyn. Monesti kyllä viimeisen kerran ennen unia klo. 23: - 0:00 niin silläpä aamuun pärjäänkin jopa ilman vessaa.

Vauvan vaatteista ja varusteista. Eipä juuri mitään tarvitse. Ainoastaan pitäisi jossain välin alkaa esikoisen entisiä vauvavaatteita purkamaan ja tarvittaessa pesemään arvelen että tammikuussa voisi olla viisas ajankohta. Kirpparilta löysin tuttikotelon ja sitten ihan hand made uudet suloiset printtipipot (vastasyntyneen ja n 3-4 kk ikäiseksi toisen) tyttelille :heart:.
Ja se pinnis tulee sitten hakuun netin kautta käytettynä jos minun vanhaa pinnistä ei saada tuunattua ajoissa.
Kylpypunkkaan tarvii hommata ne jalat kun on sitten eri kätevä kylvettää vauva seisten kuin että lattialla kontaten.
Sellaista pientä säätöä ja enemmän suuret linjat liittyy huoneiden ja tavaroiden sekä vaatteiden järjestelyyn että niille saisi fiksut paikat ennen vauvan syntymää. Mutta sitten tammikuussa vasta ei aiemmin.

Ps. sattuipa oivaan aikaan uutistiedote kun siinä oli siitä vakuumiin pakatun lohen listeriavaarasta mainittu. Se on yllättävän suuri jos 20-30% riski on se saada. Itse olen graavilohen ystävä mutta hyvä kun tuli tämä uutinen niin oikeasti malttaa olla koskematta siihen tuotteeseen. Ainoastaan jos lohi tuoretta eli itse valmistettua suoraan tuoreesta lohesta niin se on se jota uskaltaisi syödä.

Riittävän stressitöntä ja tunnelmallista joulun odotusta kaikille :xmas:.

Daria 09 ja tytteli, RV 28+4 (viimeinen kolmannes alkanut, jeee :D)
 
  • Tykkää
Reactions: Piip-
Darialle vastaan täältä taustalta, että mulle meidän palkanlaskija sanoi, että vain silloin kannattaa hakea kelan rahaa viimeisen puolenvuoden tulojen mukaan jos tulot on nousseet kahdessa vuodessa yli 20% muuten kannattaa ihan sen normaalin verotustietojen mukaan hakea. Näin ainakin itseäni neuvottiin.
 
  • Tykkää
Reactions: Daria09
Moi ja ihana kuulla kaikista, hurjasti tekstiä :popcorn:

Mieleen tuli vaikka mitä, mutta kommentoidaan nyt jotain edes :)

Herkkuhimo vaivaa täälläkin, jotenkin ekassa raskaudessa pysyin paremmin ruodussa. Pitää myös joulun jälkeen aloittaa tiukempi linja, kun juuri tuolla pari konvehtia päivässä tahdilla saan itselleni liikakiloja kun tuo ruokakin maistuu niin hyvin :D

Sukupuolta me ei selvitetty tälläkään kertaa, ja jotenkin en sitä kauheasti mietikään. Hän on jo siellä jompi kumpi ja maaliskuussa nähdään minkälainen tyyppi sieltä tulee :heart: Viimeksi oli selvästi itsellä enemmän oloja siitä kumpi on tulossa, nyt ei yhtään tyttö/poikaunia edes.. Esikoisen mielestä vauva on tyttö :) Kovasti muutenkin on nyt alkanut mahaa silitellä ja eilen tunsi potkunkin käteen ja kovasti hihitti :heart:

Vaunut meillä siis jo on. Yhdistelmät varsinaisina ja matkarattaat auton perässä/kesäkäytössä. Meillä Maaliskuu2015 juurikin niin, että kaukalon saa kiinni matkarattaisiin, eli ns. travel system. Se oli kätevää kauppareissuilla ym. Ja telakka todella säästää aikaa ja selkää. Mulla menis hermo aina kaukaloa laittaa vöihin kiinni. Toki nyt kun on 2 autoa niin toiseen ei telakkaa hankita, mutta enemmän mun tulee tuolla meidän "ykkösautolla" ajettua sitten lasten kanssa, mies saa ajaa "kauppakassilla" työmatkansa ;)

Pakkausta ei otettu, vaan rahana. Ja tosiaan elnastiina näen sut siellä kaupan lastentarvikehyllyn edessä :D Ja niin totta tuo, että ei sitä vaan muista mitä tarvitsee, vaikka esikoinen on meillä vasta 2,5vee. Niin sen vaan unohtaa kun lapsi kasvaa.

MariaR81 kuulostaa antiobioottikuurin tulevan tarpeeseen, suusta helposti leviää tulehdukset muuallekin. Itse sain ihan automaattisesti viisuripoiston jälkeen antibiootit.. Ja samoin täälläkin menee lantio "lukkoon" kun istuu pitkään. Pitää lähteä aika hitaasti liikkeelle kun välillä tuntuu että ei toinen jalka kanna ollenkaan. Muuten mulla ei ole liitoskipuja, mutta just noi istuma-asennot välillä yllättää.

Kela jutuista joku kyseli. Eli muistakaan hakea kolmea eri juttua; äitiysavustusta (pakkaus tai raha 140€), äitiys- ja vanhempainraraa sekä vielä lapsilisää. Nämä kaikki saa haettua superkätevästi Kelan verkkopalvelusta pankkitunnuksilla. Mukaan tarvitsee vain tuon neuvolasta saatavan todistuksen raskauden kestosta, siitä kopio postiin tai skannattu versio liitteeksi sähköisiin hakemuksiin. Jos hakee tulojen perusteella niin tarvitsee liitteeksi myös palkkatodistuksen äitiysloman alkupäivästä takautuvasti 6kk ajalta. Eli yleensä palkkahallinto lähettää sen suoraan Kelaan kun se viimeisin palkkalaskelma ennen äitiyslomaa valmistuu. Ja sen hakemuksen voi tehdä jo valmiiksi, ne yhdistää sitten Kelassa sen palkkatodistuksen siihen hakemukseen kun todistus saapuu. Ja tosiaan jos tulot on noussut yli 20% niin voi tuota 6kk soveltaa. Samoin jos olet ollut aiemmin äitiys/hoitovapaalla sen viimeisimmän valmistuneen verovuoden osalta niin kannattaa kokeilla sitä 6kk tulojen perusteella hakua, sillä silloin tulot on olleet tosi alhaiset ja 20% nousu on aika todennäköinen. Jos siis on tässä välissä palannut töihin. Ja vielä Kelalla on se 3vuoden sääntö, että saa saman päivärahan kuin aiemminkin jos on esikoinen alle 3 vuotta vauvan syntyessä. Mutta ei huolta, Kela kyllä sitten kertoo mitä juuri suhun sovelletaan, eli kannattaa aina kokeilla sitä 6kk hakua myös jos epäilyttää että olisi parempaan oikeutettu :)

Daria 09 samoin harmittaa tosi paljon kun tän joulun ruokavalio on niin kalarajoitteinen, mä rakastan sillejä, silakoita, graaavi- ja savukaloja, ne tekee mun joulun eikä kinkku ;) Miten onnistunkin olemaan aina jouluna raskaana :DD

Ihanaa viikonloppua taas kaikille ja oli kiva luka kuulumisia :)

Vappuvaavi ja tulokas 27+3
 
  • Tykkää
Reactions: Daria09
Moi!

Ihanaa perjantaita! Valtaosalle se taitaa tarkoittaa parin päivän hengähdystä ;)

Mä hain just sitä 6kk tulojen mukaista koska olen ollut pitkillä sairauslomilla kahtena ed vuonna ja nyt siis syyskuusta alkaen töissä ja meillä osittainen provikkapalkka niin ehkä se viimeinen 6kk sitten olisi suurempi. Ellei ole niin sittenhän se menee tosiaan jonkun aikaisemman tulotason mukaan, olisko ollut 2013? Yrittänyttä ei siis sakoteta =)

Mä olen nyt kaatuillut sitten oikein urakalla viime päivinä ja ollut huolesta soikeena... toissapäivänä koirat nykäs mut polvilleen (siis hetken juoksin perässä mut sit putosin polvilleni) ja siitä iskusta kun selvisin säikähdyksellä ja itkun tuhraamisella ja yhdellä rauhoittavalla soitolla neuvolaan niin tänään aamulenkillä sitten koirat painiessaan juoksivat polvitaipeeseen ja minä siitä sit suorilta jaloilta selälleni maahan. Kyllä pelottaa kun vielä ei edes ole liukas! Mies kyllä lupas hoitaa koirat jatkossa ja onneks sillä ei ole ennen toukokuuta kuin yks lyhyt työmatka niin pystyy hoitamaan noi koirien lenkitykset.
En tiedä sit onko se sitä omaa kömpelyyttä vai varooko koko ajan kaatumasta...mut nyt ei kyl sais kaatuilla enää yhtään!

Viime yönä repäs mahan sivusta/nivusesta kylkeä kääntäessä niin kovaa että heräsin siihen enkä pystynyt hetkeen liikkuun yhtään! Onko nää nyt niitä "repäsykipuja" ihan kuin olis irrotettu lihasta luusta...tai kalvoa tai jotain...ihan kauhee tunne.

Siinäpä omaa napaa kerrakseen.

Kiitokset Vappuvaavi tuosta vaunuasiasta, osaan ainakin jatkossa käyttää oikeaa termiä :LOL:

Mie hiljensin vauhtia Prismassa eilen siinä lastentarvike-välikössä mutten vielä rohjennut astua peremmälle.... on se niin uus maailma! Mut kuitenkin niin ihana!

Kivaa viikonvaihdetta ihan jokaiselle! :xmas:
 
Pitkästä aikaa sai koneen päälle ja jaksoi kirjottaa.

Neuvolassa käyty. Lääkärin vastaanotto. Menin aamupalaksi juomaan appelsiinituoremehua ja pissassa näkyi sitten hiukan sokeria. Sokerirasituskehotukset jäivät taakse ja sain käskyn mennä varmuuden vuoksi. Ei kiva. Painonnousu on hiipunut. Ei enää yhtä radikaalia. Turvotuskin hiukan laskenut. Hiukan. Ei paljon. Verenpaineet nousseet jonkun verran. Ei ilmeisesti mitään huolestuttavaa, koska mitään ei sanottu. Oli mielestäni aika turha tuo lääkärintarkastus. Lääkäri jutteli enemmän itsestään, kuin keskittyi minun asioihini. Kaikki merkinnät ja mitat oli tehty vähän jotain sinne päin. Oma terkka lupasi korjata tiedot oikein seuraavalla käynnillä.

Kysyttiin tänään toista kummia. Suostui heti. :) Yksi asia hoidettu. Vielä toinen kummi pitäisi koittaa saada. Ongelma vain, kun haluamani ihminen tuohon tehtävään asuu 350km päässä meistä.

Myös kastepäivän juhlavaatteet hankittu. Nyt vain toivotaan, että tulokas tosiaan on se luvattu tyttö :D

Oloja on ollut. Turvotusta päivittäin. Tukivyötä käytettävä päivittäin, tai ei pysty supistuksilta kävelemään. Närästystä aamusta iltaan. Tyyppi vetää jotain sirkustemppuja mahassa ja aiheuttaa todella tukalaa oloa välillä. Pari kertaa mennyt sellaiseen asentoon, että meinannut henki loppua ja alkanut rytmiräiriöitä tulemaan. Levottomat jalat vaivaavat päivittäin. Istumaan ei pysty kuin hetken kerrallaan, tai maha painaa reisistä verenkierron poikki. En odota loppuajan vaivoja kovin innolla.

Lillitys, rv28+3
 
Huomenia sunnnuntai aamuun!

En jaksanutkaan heti perjantain kirjoitella neuvola kuulumisia, oli liiton pikkujoulut ja eilinen meni niin vauhdilla ohi :D Kaikki hyvin siis siellä, huih kun painoa tullut paljon lisää....
RV 24+3
Painoa /vk 540g
RR 124/65
Hb 127
Sf 25
Liikkeet ja syke ++ 153
Painoarvio vauvalle 682g

Kelalle todistuksen anto ja teinkin eilen ne hakemukset. Ainoo et se vanhempainraha hakemus jäi kyllä kesken ku en oo varma maksaako työnantaja mitäkä jne.. Sit synnytysvalmennuksesta sen verran mainihti vain, että rupeaa sitä suunnittelemaan ja joskus tammikuussa se vissiin alkaa! :) jännää :)

Öm, mitähän oli kommentoitava, jos kurkkais noita tekstejä..Niin, vauvanrytmeistä. Ei kyllä osaa vielä sanoa, taitaa olla justiin se pari hetkeä päivästä jolloin kyllä aina liikettä tuntuu muttei muuten osaa sanoo.. :) Ja hui sentään kun liikkeet jo niin näkyy mahan läpi, siis apua. Aivan niin ufon näköistä kun maha itekseen liikkuu ja sitte tuntee vielä mahan sisällä liikettä :D hahh, illallakin tuli tovi tuijotettua napaa ja kauhisteltua :LOL:

UU niin, meille nyt neuvolassa annettiin sitten tyttölupaus! :heart: :)

Jepsis, semmostapa tälle kertaa. Täytyneen käyä koiraa lenkittää, niin laiskoja lenkkeiliöitä kyllä vielä ollaan että!

Piip- ja pieni kettutyttönen 24+5 :heart:
 
Kiitos ulkopuoliselle vinkkaajalle tuosta Kela-vinkistä ;).
Omalla kohdalla se sitten tarkoittaa sitä että jos mahdollista haen ilman muuta tämän vuoden tulojen perusteella vanhenpainpäivärahaa. Tästäkin vuodesta vaan 4,5 kk on työtöntä aikaa kun "kivasti" työsuhde katkesi keväällä kuukaudeksi mutta jatkui vielä kesän ajaksi. Siltikin parempi tulojen suhteen tämä vuosi kuin vuosi 2013 mulla.

Sitä en sitten tiedä mistä ajankohdasta "taaksepäin" tulot katsotaan? Lasketusta ajasta vaiko ihan vaan edellisen verotusvuoden kohdalta?? Hitsi kun olen saamaton tämän asian suhteen :stick:. Yritän "laiskana" kysellä täällä jos joku on viitsinyt selvittää asiaa ;).
Mulle nämä byrokraattiset kuviot selvästi nyt teettää ja esim. en ole mitään muutakaan hakemusta tehnyt vaikka neuvolan täti onkin jo Kelalle sen neuvolasta toimitettavan todistuksen aikaa sitten Kelalle laittanut. Mahtavat siellä Kelalla ihmetellä mitä tämä nyt tarkoittaa, mappi ööhönkö? :LOL:

Oi! Onnea Piip teille tyttösestä :heart: ja muillekin jotka uutisia on kuulleet lähiaikoina.

Ja kurjaa Maaliskuu2015 että olet kaatuillut noin paljon :(.

Tuosta juontuikin mieleen että en ole muistanut täällä mainita kun sain itselleni ostettua kunnon nastapohjalliset noihin talvilenkkikenkiin joulukuun alussa.
On nimittäin paras arkinen hankinta aikoihin täytyy kehua!
Ihan Koo-kenkäketjun kaupasta ostetut jotka siis sujautetaan lenkkikenkien päälle. Niissä on päkiän kohdalla 6 nastaa ja kantapään kohdalla 4 ja hyvin purevat jäähänkin! Nämä siis kävelyyn tarkoitettu malli.
Hävitin jo pakkauksen missä olivat mutta niissä oli mainittu että kehitetty Norjassa, valmistettu kylläkin Taiwanissa. Hintaa oli peräti 14,90 eur joten halpa vakuutus sille että sen jälkeen ei tarvi enää tasapainoilla noilla jatkuvasti liukkailla keleillä ;).
Suosittelen ilman muuta ostamaan ja ihan kenkäkaupasta, niissä on laatu kohdillaan ja esim. nuo omani eivät juuri tunnu jalan alla toisin kuin jotkut paljon kömpelömmin valmistetut "halpismallit". Istuvat kuin sukka kengän päällä eli ei tarvi pelätä että irtoilee kesken lenkin.
Olen jättänyt täksi talveksi lenkkikenkiin (goretex lenkkarit), joilla siis ainoastaan ulkoilen ja kävelen. Noilla kengillä haen päivittäin postitkin solmimatta kengännauhoja eikä kaatumisesta pelkoakaan :D.
Toki löytyy vielä ihan nastakenkiäkin mutta ne sitten maksaa aikas paljon ja nuo minusta ajaa ihan saman asian.

Tänään kävinkin viikon tauon jälkeen n. 45 min lenkin heittämässä ja kyllä teki vaan hyvää =). Varsinkin kun päivän valossa tuli käveltyä. Olen nyt myös ottanut käyttöön sellaisen raskaustukivyön ja käytän sitä jatkossa lenkeillä ja muutenkin jos tiedän että kävelyä tulee esim kaupungilla paljonkin. Kotioloissa ei vyötä pidä. Onhan se kuitenkin ihollekin koitos koska ei minusta ole niin hengittävä ja eipä sitä kotona "hiippallessa" ainakaan itse tarvi kun ei esim. selkäkään krakaa.

Vauvan rytmeistä
vielä sen verran korjaisin että toki vauva heti aamupäivällä liikkuu jo eka kerran ja pitkin päivää mutta selviä kellonaikoja jo alkaa hahmottumaan jolloin on selvästi virkeämpi.
Se vaan on harmittanut kun tuo istukka on minulla edessä niin kyllä se paljon vaimentaa vauvan liikkeitä. Eipä ole vieläkään perheenjäsenet päässeet osalliseksi liikkeistä vaikka jo näillä viikoilla mennään... no sitten kun istukan laitamille potkii niin paremmin onnistuisi.
Itsellä ei kyllä millään tavoin käy kipeää ne liikkeet, pehmeää menoa tytöllä kyllä on ollut. Eikä potki tuonne alakertaan tai sitten en vaan tunne ;). Ihan alavatsalla tuntuu välillä sellaista ihanaa "räpeltämistä" niinkun sormenpäillä siellä tunnustelisi. Sitten tuossa heti kylkien alapuolella ja yllättäen hieman navan yläpuolella ja lähettyvillä mukeltaa jaloilla tai jollain?

Mulla lähinnä murheena jossa sitä siksi voi sanoa on se että tuntuu kuin tuo vatsan nahka varsinkin tuosta heti navan yläpuolelta ei vaan kestä tätä isoa vatsaa ja pingotusta. Ihan verinaarmun näköisiä nuo uusimmat raskausarvet :/. Kirvele ei kiitos sen voiteen mutta ikävä homma itselle.

Niin on yksilöllistä mitten raskauden vaivat kelläkin on. Tsemppiä siis niille joilla vaivoja tuntuu urakalla olevan kuten sinulla Lillitys :hug:.
Mutta oletpahan ollut toimeliaana Lillitys kun kasteasiatkin jo olet hoitanut! Ei itsellä ole oikeastaan ajatusta vielä sinne suuntaan. Sen verran vaan että kastemekko odottaa esikoiselta kaapissa ja esikoiselle on jo ihanan vaalean keltainen kokopitkä mekko löydetty. Teemavärikin voisi olla ihan kevään kunniaksi sama.
Eniten huolestuttaa juuri tuo asia ketä ihmettä kummiksi pyytäisi? Saas nähdä, ehkä jompikumpi kahdesta sisaruksestani mutta vielä pitäisi toinen jostain taikoa. Toisaalta ajattelen niinkin että asioilla vaan on tapana järjestyä.

Mikä myös hetkittäin ollut mielenpäällä on synnytykseen liittyvä lääkitys. Vaikka viimeksikin meni ihmeen hyvin ilman epiduraalia ensikertalaisen synnytys (kesto 9h) niin kyllä pisti lähes vihaksi kun tekstitv;ssä oli uutisoitu että suurin osa saa nykyään ja on saanut viime vuosina puudutuksen synnytykseen.
No mie onneton olin se vähemmistö siinä asiassa :vampire:. Aion tällä kertaa huolehtia siitä että sen saan jos siltä vähänkin alkaa tuntumaan tai edes jotain muuta vastaavaa. Ja sehän tässä on pointti että itsellä on henkisesti levollisempi olo kun tietää että apua saa jos tarvii ja haluaa.

Minusta vanhankantaista ajattelua että puudutusta ei helpolla annettaisi. Kuka ihme henkilökunnasta voi tietää tai edes päättää äidin puolesta sellaista??
Kun tosiaan multa ei missään vaiheessa edes kysytty koko puudutuksesta, henkilökunta vain loisti poissaolollaan ja sinä päivänä juuri oli niin kiirettä että. Kahden siis miehen kanssa oltiin ja paljon silloin.
Nythän "kuulemma" LKS;ssä on systeemit kohentuneet kun koko äitipolin kaikki toimet tehdään samassa kerroksessa. Toivossa on siis hyvä elää.
Silloin vuonna 2009 vielä synnytettiin sairaalan alakerrassa josta sitten äidit kärrättiin ylimpään kerrokseen vauvan kanssa. Että tällainen paatos tästä asiasta.

Vappuvaaville vielä kommentoisin että itse olen käsittänyt että silliä joka on purkitettu voisi huoletta syödä? Eli että tuo kalakielto nyt koskisi tuota vakuumipakattua kalaa?? Silliä olen pitkästä aikaa syönyt lähiaikoina siis sitä purkkisilliä...hyvää se kyllä oli mutta miten se nyt sitten onkaan.

Jännää, tosi jännää mennä huomenna sinne neuvolaan. Lähinnä siksi että toivon niin nyt painossakin näkyvän tuon sokerilakon :flower:.

Ja olen päätöksen tehnyt; aion aiemmista uhkailuistani huolimatta nyt kuitenkin huomenna ottaa sen influenssarokotteen koska tämä norminuhakin kesti ja kesti ja pilasi minun liikkumisetkin kahdeksi viikoksi... :vampire:. Eli yritän nyt sillä varmistaa että joulu ja alkuvuosi menisi taudeitta kun viimeisillään ja allergisena ei vaan ole "kiva" tauti potea varsinainen influenssakaan.

Daria09 ja tytteli RV 29
 
Huomenta ja jouluista viikkoa! :xmas:

Tosiaan nastakengät olisivat tänä aamuna Daria09 olleet tarpeen! Oli niin liukasta kyllä. Mulla ei ole vielä, mutta pitää varmaankin jotkut raudat käydä ostamassa, varisinkin kun muutetaan nyt syrjempään keskustasta niin on tietkin vähän eri lailla hoidettu.. Esikoisen aikaan lentelin koko ajan takapuolelleni, välillä oikein komeassa kaaressa :ashamed: Silloin soittelinkin polille kertaalleen, että pitääkö huolestua jos oikein kunnolla kaatuu. Sanoivat, että jos liikkeet jatkuu normaalisti, eikä tule vuotoa tai supistuksia noin tuntiin niin kaikki on todennäköisesti kunnossa. Toki jos mahapuolelle kaatuisi niin voi olla hurjempi tilanne, mutta mä yleensä aina pyllähdän ahterin päälle.

Silliä en ole uskaltanut syödä, sillä suola ei listeriaa tapa ja silliä ei ole kypsennetty ennen purkitusta. Abban asiakaspalvelusta tätä selvitin esikoisen aikaan (silloin piti kaikki selvittää niin tarkaaan ;) ) ja sieltä vastasivat että eivät suosittele, koska eivät voi poissulkea sitä, että purkkisilleissä ei olisi listeriaa vaikka se epätodennäköistä onkin. Tyhjiöpakattuhan se on sillipurkkiki, vaikka vakuumista yleensä varoitellaan. Mä nyt taas totesin kun noita "20-30%" uutisia luin, että jos vakuumilohessa joka kolmannessa paketissa on listeria niin kyllä sitä voi muuallakin aika isolla prosentilla olla. Itse graavattua kalaa voisin syödä, samoin itse savustettua, mutta muuten jää nyt nuo kalat väliin tänän jouluna, vaikka niin mieli tekisikin.. :)

Kelan jutuista, Tulojen mukaan kun hakee niin se päivämäärä, mitä takautuvasti katsotaan on ensimmäinen äitiyslomapäivä. Eli jos äitiysloma alkaa vaikka 1.2.2015 niin 6kk takautuvat palkkatiedot on silloin 1.8.2014-31.1.2015. Ja sen hakemuksen voi tehdä etukäteen netissä ja toimittaa/työntantaja toimittaa sen palkkatodistuksen sitten kun se valmistuu. Silloinhan se päätös ei välttämättä ehdi tulla ennen ensimmäistä maksupäivää, mutta sitten saa rahat takautuvasti tietenkin :) Ja jos ei hae 6kk tulojen mukaan niin meillä se on just tuo verovuosi 2013, jonka mukaan päiväraha lasketaan, TAI se sama kuin edellisestä lapsesta jos on alle 3 vuotta lasketun ajan ja edellisen syntymäpäivän välillä.

Lillitys tsemppiä sinne vaivoihin, nyt voi jo sanoa että ei ole enää pitkään meilläkään tätä raskautta edessä :heart: Ja harmi jos neuvolalääkäri oli omanapainen.. : /

Piip kiva että kaikki hyvin neuvolassa, ja onnea tyttölupauksesta! :flower:

Tuntuu että kaikki on nyt kipeänä, tsemppiä sairastaville! Meillä esikoinen yskii koko ajan ja mies valitellut kurkkuaan jo toista viikkoa. Nyt vaan pidän paukkuja, että me saatais olla joulu ja joulumuutto terveinä! Se siitä puuttuis kun joku norovirus vielä tulisi kun pitäisi muuttaakin.. Mutta eikö siinä aina käy niin, saatais ikimuistoinen joulu ;)

Vappuvaavi ja tulokas 27+6
 
Okei Vappuvaavi, pitääpä sitten unohtaa tuo sillinkin syönti näköjään. Juuri tuossa purkissa nyt ei sitten sattunut listeriaa olemaan, olis jo parin syönnin jälkeen tullut jotakin jos olis ollut arvelen...
Itsetehtyä graavilohta aion syödä ja onneksi sentään kinkkua ja monta muuta ruoka-ainetta kuitenkin saa syödä ;).

Kyllä se vaan niin on että suomen talvet on menneet niin liukkaiksi että vaikka ei olisikaan raskaana mutta ulkoilee paljon niin saa olla vähintään nastapohjalliset jotka kiinnitetään kenkään tai vedetään kengän päälle. On ollut nyt itsellä huoletonta tuo ulkoilu tosiaan niiden hankinnan jälkeen.

Voihan kökkö sanon mie. Mikään noista Kelan vaihtoehtoista ei nyt sitten meille ole suotuisa, ei tuo puoli vuotta eikä myöskään verotusvuosi 2013 :vampire:. Ihmettelen miksei katsota edellisen verotusvuoden tuloja? Vissiin joku ihana porsaanreikä josta me nyt mennään läpi että heilahtaa. Pienillä tuloilla joutuu sitten kituuttamaan.
Onneksi on jo totuttu siihen ja osaa kuitenkin arvostaa että on terveyttä ja ihana sekä toivottu vauveli perheeseen syntymässä :heart:.

Ja sitten niitä neuvolakuulumisia;

Ensinnäkin painoni oli jopa pudonnut 2,1 kg!! En ollut uskoa tulosta ja punnittiin vielä uudestaan virheen vuoksi.
Jipii sanon mie!! Eli uurastus palkittiin vaikka nuhaakin tuossa pari viikkoa podin :D.

Eli RV 29 + 1
Painoa vauvalle tullut 530g/viikko
Oma verenpaine 118/70
HB 120 (edellisen kerran 133 että laskenut muttei hälyttävää)
Kohdunpohjan korkeus 28
Vauvan sykkeet 135-145
Liikkeet ++

Oikein mallikasta menoa siis meillä.
Influenssarokote nyt otettu ja samalla lisää sokeritestaukseen liuskoja.

Olen siis niin onnellinen ja iloinen että sokerittomuus ja liikkuminen toivat niitä positiivisia tuloksia :LOL:

Daria09 ja tytteli RV 29+1
 
  • Tykkää
Reactions: Vappuvaavi
Heippa odottajat,

Listeria: Onneksi en syö graavilohta enkä sillejä, niin ei ole jouluruokien kanssa ongelmaa.

Daria 09: kannattaa vielä soittaa kelaan ja kysyä tuota raha-asiaa, jos tulot ovat kasvaneet paljon 2013. Niin saattavat tehdä poikkeuksen.
Ja hienoa että sokerittomasta ruokavaliosta on ollut hyötyä! mahtavaa!

Lillitys : Voi kun kuulostaa ikävältä sinun vaivat. Toisena vaivaisena osaan ottaa osaa.. Koita vaan tsempata ja löytää sellaista mukavaa tekemistä, jota jaksaa tehdä. Musta ei enää tässä vaiheessa ole suorittamaan siivousurakoita tai muita. ottaa kunnolla kunnon päälle. Joten jalat ylös sohvalle ja antaa joulun tulla.. vaikka maja onkin sotkuinen. tehdään vain perussiivous ja koristeet esiin. Eli ihan joulufiiliksissä vaivoista huolimatta. Mietin tässä vaan että mihkäs kauppaan menisi, mistä löytyisi kaikki lahjat kerralla, ettei tartte tallustella monia kauppoja läpi.

Haltijakummeja ei olla vielä mietitty yhdessä. Itse olen miettinyt paria läheistä kaveripariskuntaa. Mutta en tiedä mitä mieltä mies on.

Maaliskuu2015: Koitapa pysyä pystyssä.. itsekin kaatusin viime/toissa viikolla meidän pihassa kun oli jäätänyt. Hiukan peljästytti kyllä. Tänään tosiaan muakin hirvitti kun astuin ovesta ulos, ja näin pihan, mutta onneksi autotiet olivat puhtaat… suolatut. joten rapa roiskui tyylikkäästi motarilla.
Tuntemasi repäisyt on varmaan juurikin niitä ”repäisykipuja”.

ON: Nyt ei jaksa valittaa, mutta tukala on olo, vaikka pyöreästä masusta tykkäänkin… Alkaa olla aika vaikeaa tämä istuminen. Mutta jos tämän viikon jaksaisi, niin sitten olisi ensiviikko lomaa. =)=)=) Kamala sää jälleen.. ja kohta kotimatkalle. Katsotaan kuinka taas suppailee ajaessa... ainakin nyt on parit harjoitussupistukset jo tässä loppupäivästä tullut työpaikalla, jotka olen rekisteröinyt.. ja niistä alavatsa hiukan kipeän oloinen. Ja jos alkaa kovin suppailemaan, niin olen tietty neuvolaan yhteydessä jo heti huomenna.

Mutta se hammas on jo paljon parempi :x käyn vielä huomenna tarkistuksessa.


Mariiia ja Nappula 29 + 2
 
Viimeksi muokattu:
Joka päivä täällä käynyt mutta aika vaan tahtoo mennä niin nopsaan etten jaksa tällä puhelimella alkaa kirjotteleen.. :( oli porukatkin viikon kylässä ja vaikka onkin ihanaa, niin kyllä kaikki luppoaika on hyväksikäytetty soffalla :)

Suppareita tulee, välillä kivuttomia, välillä jo melkosen tujuja. Mun alapää tosta etuosasta on ihan turvoksissa, neuvolasta sanoi pari viikkoo sit että on hormonaalista.. Mut se vaan pahenee ja epäilen et on nestettä. Kun seison, tai istun ni se oikein pullistuu ja hirvee paine tuntuu.. Ihan kuin noi luut työntyis ulospäin ku vauva painaa. Saan jopa hetkeks sen työnnettyä takas ja kohta turpoo takas. Mut on inhottava.. Näkyy jopa olohousujen läpi. Oon siis muuten hoikkanen ni näkyy tosi selvästi.

Noh, huomenna ylimääräinen neuvolalääkäri näitten mun suppailujen vuoksi ni kysäsen taas samalla.

Pikkuherra viihtyy edelleen perätilassa ja oonkin nyt yrittänyt iltaisin vähän konttailla pylly pystyssä että sais vähän tilaa kääntyillä.. Mulla kun vauvat pysyy siinä asennossa ilmeisesti loppuun asti mihin ovat jo alkujaan päättäneet mennä. Alkaa jo ahistaa ja pelottaan vaikka tiedän kyllä että aikaa kääntyä vielä on.

Pelkopolilla kävin tänään. En niinkään syntymän pelon vuoksi vaan siksi että edellinen synnytys ei menny ku strömsöössä ni tehtiin nyt vähän suunnitelmaa.

Huih.. Kaatumisia täällä ollut. Kulkekaahan varovarovasti..

Hirmuista kyytiä aika menee. Äippälaatikko tuli jo postissa ja niitä ja muita vaatteita ihailtu mitä vihdoin viimein on saanu aikaseks hommattua.

Vaunut nyt valittu ja itkuhälytin ostettu. Kaukalo ja sänky valmiina. Vielä koliikkikeinu ja tilpehöörit ja avot.. Oman rintapumpunkin saan lainasta takaisin. Huom.. Tuo on muuten tosi tärkee vempele olla ensi viikoiksi ja suosittelenbtuota aventia. Voi tietty olla et on jo tullut uusia malleja tässä seitsemässä vuodessa mut silloin toi ainakin oli tooooosi hyvä.

Ny saunaan mut yritän palailla vähän useammin.. Tai mä en siis voi saunassa istuu ku tulee huono olo mut pikkusen lämmittelen alalauteella :)

Höpönenä ja pikku-ukko 26+0
 
Viimeksi muokattu:
Heips ja 6 yötä jouluun! :xmas:

Kiirettä taas pitänyt töissä ja muutenkin niinkun joulun alla aina, mutta nopeasti tulen kirjoittelemaan kuulumisia: Omituisin raskausoire tähän mennessä pitää nimittäin nyt heti raportoida teille ;) Mulla lähti maanantaina töissä näkö sumenemaan silmissä niin että en meinannut millään saada selvää tekstistä teitokoneen ruudulla. Ensimmäiset sanat lauseista hävisi ja ekat kirjaimet sanoista. Ensin mietin että olen vaan väsynyt työpäivästä, mutta sitten kun se jatkui ja tuntui niin omituiselta niin varasin samantien työterveyslääkärin vielä illalle. Lääkäri tutki kaikki puristusvoimat, silmien liikkeet ja tasapainojutut ja ei niissä mitään vikaa ollut, myöskään pikaverikokeissa ja virtsanäytteessä ei ollut mitään häikkää. Itse mietin ekaksi raskausmyrkytystä, mihin voi kuulua näköhäiriöitä tai jotain veritulppaa. Verenpaineet on mulla kuitenkin ihan olemattomat ja mitään viitteitä tulpasta ei löytynyt verinäytteestä. Lääkäri oli tosi ihana, jäyhä ja iso vanha ukko, joka soitteli mun labrassakäyntiajalla jollekin neurologikolleegalleen. Ja selvisi, että mulla oli aurallinen migreenikohtaus, mutta ilman särkyä. Ja että on kuulemma yksi yleisimmistä neurologin konsultaatioon tulevista vaivoista raskaana. Johtuu hormooneista jotenkin ja on hyvänlaatuista :) Jälkeenpäin kun juttelin tästä meidän äidille niin hänelläkin on ollut ihan samaa mun odotusaikana, oikein kunnon sahalaitakuvioita ja näkö lähtenyt välillä toisesta silmästä näiden "migreenikohtausten" aikana. Että kaikkea sitä voi tulla! Nyt tietää, että jos toistuu niin ei muuta kun kone kiinni ja kotiin huilaamaan.

Daria09 Vau, mikä tulos sun dieetillä! Hienoa, että neuvolassa kaikki kunnossa :)

Kummeista meillä ei ole mitään tietoa.. Muutama ajatus, mutta kun en haluaisi kummeiksi ketään meidän kaveria, kun sukulaisia kuitenkin näkee vähän säännöllisemmin niin haluttaisiin mieluummin perheestä kummit niinkuin esikoisellekin. Mun omat kummit on myös häipyneet ympäri maailmaa (olivat vanhempien nuoruudenkavereita ja elämä vei eri suuntiin) niin jotenkin ei haluaisi samaa lapselle. Ja lisäksi monella kaverilla on kummilapsia jo joka sormelle.

Perätilasta kylläpä täällä sitkeästi istutaan pepullaan! ;) Toivottavasti kaikki ymmärtävät kääntyä, ja suosittelen jo hyvissä ajoin alkaa tekemään niitä asentoharjoituksia (löytyy mm. täältä: Home - Spinning Babies), kyllä niistä on monelle ollut hyötyä. Ja vaikka ei olisi perätilassakaan niin saattaa ehkäistä tarjontavirheitä raivotarjonnassakin kun vauva laskeutuu optimaaliseen asentoon synnytyskanavassa.

Muutto lähestyy meillä ja saa nähdä miten itse jaksaa puuhata. Nyt on viikon aikana ollut taas liitoskipuja enemmän. Mulla siis liikkeellä ollessa on tosi hyvä olo, eikä tunnu kipua. Mutta istupas hetki jossain ja nouse siitä ylös niin hohhoijaa, on niin lukossa ja jumissa häpyliitos ja tuolla istumaluissa ja lantiossa jotkut kohdat ettei meinaa päästä kävelemään. Sitten taas hetken päästä notkistuu ja kipu hellittää. Mitä tästä opimme, ei pidä istua tai maata vaan olla koko ajan liikkeellä jaloillaan :LOL: Mutta sitten taas alkaa tulla harkoitussuppareita, ei ole helppoa ;)

Kohta se viikonloppukin jo tulee ja 3 päivää töitä jäljellä ennen joulua! Ja nyt kun laskin niin joulunpyhien jälkeen mulla on enää tasan 4 viikkoa töitä..!:attn::heart: Miten voi olla.

Vappuvaavi ja tulokas 28+2
 
Tässä olen nyt loppuviikon kotosalla lepäilemässä. Tiistai iltana kun tein ruokaa sai ihan nojailla pöytään hämmentäessä, kun vatsa tuntui niin kovalta ja heikotti. Häpyluun ja haarojen alue kipeytyi totaalisesti ja alkoi tuntua kipuja myös kohdunduulla/kaulalla. Illan sitten lepäsin sohvalla. Mutta kivut lientyivät vähäisiksi yön akana, ja keskiviikko aamuna menin hoitamaan muutaman jutun töihin, mutta soitin päivällä neuvolaan ja sain loppuvikon saikkua. Nyt jos istun niin alkaa heti kohdunkaulalla pistämään, joten leposaento tai kevyt kävely/liikkuminen on paras.

Vappuvaavi: muistathan ottaa muuton kanssa rauhallisesti ja anna muiden kantaa laatikot. Tässä on nyt vaan asetetteava itsensä ja mahan asukki kaiken edelle ja mentävä omien tuntemusten mukaan. ja oltava rehkimättä liikaa...

Itselläkin on ensiviikko lomaa ja neuvolakin osuu maanantaille, niin saa levättyä ja pääsee juttelemaan oloistaan paremmin neuvolatädin kanssa. Mullakin on enään 4 viikkoa jouluviikon jälkeen töitä ja uuden vuoden viikkohan on risa ja loppiaisviikko ja loput olen lyhentänyt 4 päiväisiksi, jos maha antaa vaan myöten käydä töissä.

Syntymättömän vauvan vakuutuskin on nyt hoidettu.

Joulua hiukka varjostaa mun palkka. Menikin lisäprosentin mukaan, niin johan romahti tulot. Tätä en ollut tajunnut ollenkaan, elikä meillä vaihtui töissä y-tunnus joten alkuvuoden palkat eivät näkyneetkään palkkanauhalla, kun ne oli edellsellä y-tunnuksella tienattuja... Harmittaa niiiiin vietävästi!!!!!!!! Koko tiistain näin punaista!!!!! Onneksi saadaan apuja joulun järjestämiseen vanhemmilta... ja lainataan rahaa jos tarvitaan.

Noh, tällaista täällä ja eikun välipalaa nauttimaan..

Mariia ja Nappula 29 + 5
 
Viimeksi muokattu:
Neuvolalääkärissä kaikki hyvin kohdunsuun kannalta, kiinni ja kiinteä on ja 3cm, vähän arka vain. Taas uusi virtsanäyte.. Taitaa olla jo ainakin viides tässä muutamaan kuukauteen, suppailujen vuoksi ja viime näytteessä jotain pientä. Nyt oli muuten protskut yhdellä plussalla. Eipä oo aikasemmissa raskauksissa koskaan ollu mitään.

Ja selvishän tuo mun alakerran hirvittävä paine ja tuo häpykummun outo ja hirmuinen turvotus. Kauheet suonikohjut, nice. Oli niin pahat, että kehoitti nyt ottaan rauhallisesti ja mahdollisimman usein ketarat kattoon :) ois saikun kirjottanu, mut en kyenny vielä. Jään sitte heti vuodenvaihteen jälkeen ni ei jää mua kaiveleen että huono työntekijä oon. Vaikka ei noin sais ajatella, ni en voi sille mitään että koen tosi vaikeena just näin ennen pyhiä ilmoittaa etten töihin oo tulossa. Eipä tuossa montaa päivää oo.. Muutama välipäivä ja uusvuos. Sitte taitaa olla taputeltu mun työt. Täytyy myöntää että kyllä mä ihan viimoisilla hiilillä nyt vetelenkin, niin jotenkin helpottavaa myös itselle tehdä tää päätös että lepoa on saatava. Musta siis tuntuu että mun alapää työntyy ulos ja pitäis kävellessäkin pitää kädellä haaruksista kiinni :/ ja mun työ siis fyysistä, eikä kevennystä voi oikein järjestää.

Vakuutuskin myönnettiin, jeiii :)

Äh nyt pitäis tosissaan alkaa tuota kelan äippärahaa hakemaan.. Oon jotenkin pitkittänyt sitäkin :(

Onneks hb oli noussu ni nyt ei tarvii ihan joka mutkassa tirsoja vetää :)

Masussa kova tohina välillä, perätilassa mutta selkeesti yrittää välillä kääntyillä kun poikittain on. Yritän kannustaa täältä kovasti kun tuntuu niin kova homma olevan ;D

Ny täytyy nuo isommat joulujuhlijat viedä pesulle ja kuorsaamaan :)

Höpönenä ja pikku-ukko 26+2
 
  • Tykkää
Reactions: Vappuvaavi
Moikka masuilijat!

Voi MariaR81, uskon että raha-asiat harmittaa.. vielä ennen joulua : / Ja tsemppiä sinne kipuihin, yritetään lepäillä kummatkin :)

Höpönenä kiva kuulla neuvolakuulumisia :) Ja tsemppiä suonikohjujen kanssa! Kuulostele nyt oloasi, ei kannata töissä huhkia jos vaiva vaan pahenee... :( Mulla seuraava neuvola joulun jälkeen ja uusi neuvolantäti muuton takia, mutta sen pitäis olla mukava ja kokenut. Harmi tosiaan kun meillä ei ole tässä kohtaa sitä neuvolalääkäriä, vasta rv35 niin ei tiedä paikkojen tilannetta tässä vaiheessa. Mutta tuskimpa mulla mitään olisi tapahtunutkaan kun supparit ei ole kipeitä olleet missään vaiheessa, epämukavia vaan.

Vakuutus on täälläkin nyt voimassa. Kyllä kun tuota meidän vakuutusmaksujen määrää nyt katsoo talokauppojen jälkeen niin voihan huhhuijaa.. OP-Pohjolalle menee kyllä euro jos toinenkin! |O

HB oli muuten siinä pikaverinäytteessä, jonka alkuviikosta sain työterveyslääkäriltä ->130, eli noussut 124stä. Ja tässä välissä söin vain 10päivää Obsidania yhden kapselin päivässä väsymyksen ja kovan hengästyneisyyden takia. Eiköhän tuo riitä mulle rautatankkaukseksi jos on seuraavassakin neuvolassa noin hyvä.

Ihanaa kun viikonloppu edessä, univelkaa on taas sen verran että odotan nukkumista.. zzz :)

Vappuvaavi ja tulokas 28+3
 
Oikein ihanaa joulunaikaa kaikille maalismasuille! :xmas: :flower:

Täällä pikkuhiljaa vetäydytään joulunviettoon ja muuttohommiin, koneella varmaankin paremmin taas ensi vuoden puolella tuoreiden neuvolakuulumisten kanssa. Pitäkää masuistanne ja perheistänne huolta ja nauttikaa tunnelmista pereheen kanssa :heart:

Vappuvaavi ja tulokas 28+6
 
Viimeksi muokattu:
Täällä kotiuduttu sokerirasituksesta, hyvin meni. Lapset oli mukana pelien ja vehkeitten kanssa ja oma huone saatiin (aattelivat varmaan et näin joulun alla voi vähän sääliä muita labralaisia). Kiirehän siellä oli ja unohtivat tulla ottaan tuon tunnin arvon.. Jouduin ite mennä vaatimaan ku oli jo 1,5h mennyt. Saa nähä. Menikö tuo ny pilalle? Vähän pukkas öklöoloo mut hyvin vähän.. Eikä se litkukaan mitään pahaa ollu.

Oikein ihanaa joulua teille kaikille <3

Höpönenä ja pikku-ukko 26+6
 
efi
Hei kaikille!

Täälläkin aletaan valmistautua joulun viettoon. Huomenna vielä viimeiset valmistelut, mutta kaikki alkaa olla kyllä jo hyvällä mallilla. Hiukan harmittaa, että mies on huomenna koko päivän töissä ja en pääse täysillä keskittymään joulun valmisteluun, kun pitää tietty myös esikoista viihdyttää ihan riippumatta siitä, että olisko aikaa/energiaa. Ite oon ollut viime viikot aika väsynyt. Puolen päivän jälkeen on melkeen pakko ottaa päiväunet tai aivot siirtyy totaaliseen offline-tilaan. Onneksi mieskin on sen huomannut ja kotona ollessaan pitää kyllä huolen siitä, että menen lepäämään heti kun alkaa väsymys näkyä. Onko muilla ollut huomattavaa väsymystä?

Sokerirasitus oli viime viikolla. Tuloksista ei mitään tietoa, mutta tulipahan käytyä. Tammikuun puolenvälin jälkeen on seuraava lääkäri ja siellä varmaan selviää ne tuloksetkin.

Tänään, kun koko päivän siivoilin, niin ilmesty jotain kipuja. Olisko ne sitten niitä liitoskipuja...? En tiedä, kun ei oo ikinä ennen ollut. Varmaan jo viikon verran on tuntunut vasemmalla puolella, jotain määrittelemätöntä tunnetta. En oikeen osaa edes tarkaan selittää, että missä kohtaa. Luulen, että tämä tämänpäivänen kipuilu liittyi ihan samaan asiaan. Auttaiskohan venyttely tai lihasten vahvistaminen....?

Joululoman jälkeen mulla olis edessä vielä lähes 2 viikoa töitä enne kun siirryn äitiyslomalle. Odotan jo kyllä sitä, että saan jäädä kotiin, vaikka töissä onkin vielä paljon asioita hoidettavana. Maha on jo niin iso ja raskas ja kyllähän mulla kotonakin tekemistä riittää. Kaikki vauva valmisteluthan mä oon suosiolla jättänyt sinne äitiyslomalle hoidettavaksi. Mulla kun sitä äitiyslomaa on se 8 viikkoa, niin uskaltaa jättääkin sen valmistautumisen sinne ihan hyvin. Nimiäkin aijon miettiä vasta äitiyslomalla.

Supistuksista kärsiville tiedoksi, että mulle lääkäri määräsi magnesiumia myös niihin. Mulla se ainakin auttoi ja selvästi auttaa myös yöllisiin suonenvetoihin.

Nyt siirryn jouluviettoon ja toivotan teillekin kaikille rauhallista joulua!

Efi 27+4
 
Hox kaikille!

Toivottavasti kaikki on saaneet viettää ihana ja rauhallisen joulun! Itse "pääsin" viettämään joulun töissä, mutta enää kuusi (6!) vuoroa ja sitten pitämättömien lomien ja ylityövapaiden kautta äitiyslomalle... Jotenkin vain on hieman vaikea uskoa että olisi jäämässä äitiyslomalle, kun sitä äitiyspäivärahapäätöstä ei ole tullut vieläkään. Mites teillä muilla? Onko muutkin yhä Kelalla odottaa verotietoja tilassa vai oletteko saaneet päätöksenne jo? Alkaa kyllä jo vähän nyppiä, sekä minua että meidän palkanlaskijaa, kun hänenkin pitäisi tietää paljonko maksaa sitä erotusta sen ensimmäiset kolme kuukautta...

Maanantaina olisi taas neuvola-aika, onpas mukava mennä kaikkine näine joulukiloine sinne :headwall: on taas tullut kinkuista ja erityisesti suklaasta nautiskeltua... Mutta niin kauan kun sokereissa ei ole itään ihmeellistä ja murkulalla on kaikki kunnossa niin en jaksa hirveesti stressata. Synnytyksen jälkeen sitten salille ja kunnon hikitreenit päälle ilman armoa! Nyt on joutunut ottamaan vähän turhankin rennosti treenaamisen suhteen niin sitten otetaan kaikki irti tämänkin edestä... Tosin tänään alkoi jo suklaat tulla korvista ja oli ihana syödä kunnon annos raikasta salaattia mango-chilikastikkeella, nams...

Nyt on ollut ihanat kelit ulkoilla. Ollaan käyty koko perheellä kävelyillä jäällä ja tänään pitkä lenkki metässä pikku ponin kanssa, kun neiti 6-wee kävi maastossa ratsastamassa niin olin jalkapatikassa mukana peesaamassa. Oi, kuinka odotan sitäkin kun pääsee taas hevosen selkään! Jouduin siis lopettamaan ratsastuksen jo pari kuukautta sitten kun kävi niin mahdottoman kipeää ja supistukset alkoi aina saman tien, mutta kohta taas päästään pärtsäämään tammulin kanssa pitkin peltoja! Tai aloitetaan nyt turvallisuus syistä sisätiloissa, mutta aina sitä haaveilla saa...

Talvisin terveisin ja hyvää vuoden vaihdetta toivotellen,

elnastiina ja 30+0, poks vaan...
 
Hyvää joulun jälkeistä aikaa ja lähestyvää uutta vuotta :) oon jouluihminen, mutta aina on silti yhtä ihanaa, kun päästään näistä joulun pyhistä eroon :D

Ens viikolla pääsen neuvolaan ja lääkärille kuuleen sokerirasituksen tulokset, toki myös tutkimus tehdään. Olot on kuitenkin olleet niin hyvät ja vähäsesti mitään vaivoja, että en usko mitään yllätyksiä tulevan. No, rasituksen tulos nyt voi olla kumpi vaan, mutta näin joulun jälkeen mahdollinen sokeridieetti ei kuulosta mitenkään huonolta ajatukselta muutenkaan :)

Innolla ootan lähetettä synnytystapa-arvioon. Se on sit viikolla 36 varmaankin. Aika menee vikkelään! Parit hankinnat (kaukalo, hoitotaso) tarvii tehdä, mut muuten vauvalla on jo kaikki valmiina.

Sisunen ja potkutteleva pötkö 27+1
 
Moi!

Nopeasti tämän päiväiset neuvola kuulumiset, tai miten sen nyt ottaa kun ei mikään muu kuin paino ollut muuttunut oikein miksikään...

Rv 30+2
Painon muutos +721 g/vko (hups....)
RR 118/66
prot/gluk neg.
b-Hb 130
kohdunpohja 27,5 cm
syke +140
liikkeet ++

Joten näillä siis kolme viikkoa taas eteenpäin. Hurjaa vaan kuinka se aika humahtaa, mulla on käynti Gravidassa 9.2. ja kun se aika silloin annettiin niin tuntui että siihen on tosi kauan vielä ja eihän siihen sitten kuitenkaan niin kauaa ole enää. Viisi viikkoa, silloin ollaan jo viikoilla 35+2, huh heijaa...

elnastiina ja av 30+2
 
Heippa,

On pitänyt monena päivänä kirjoitella tänne mutta en ole jaksanut istua koneen ääressä. Nyt on aikaa kun olen töissä... ainakin tän päivän. Olo on aika ikävä noiden kasvukipujen , harjoitussuppareiden ja väsymyksen kanssa, joten luovutan ja huomennna soitan th:lle että olen loppuviikon saikulla. Ensiviikolle keskiviikolle onkin jo varattuna ylimääräinen lääkäri, jossa tarkistetaan paikat ja pyydän saikkua loppuajaksi. Väsymys, työmatkat ja autoiluun liittyvät harjoitussupistukset + muut kivut ei ole kovinkaan kiva yhdistelmä. Olen ihan valmis jäämään kotiin. mutta silti kovan mietintätyön tässä on joutunut tekemään, että päättää että on itse valmis jäämään töistä pois. Toinpa työkavereille ainaskin suklaatia. :hug: kaikki tuntuvat ymmärtävän töissä tilanteen ja tukevat minua siinä. Mikä tuntuu hyvältä ja samalla surulliselta.

****

Neuvolakuulumisia viimeviikolta:

Rv 30+2
Painon muutos +493 g
RR 115/80
prot/gluk neg.
b-Hb 113 (viimeksi 114 --> tuplasin rautamäärän ja yhä väsyttää) :headwall:
kohdunpohja 27 cm
syke +140
liikkeet ++

Sokerirasituksen verensokereissa ei kai ollut mitään erikoista kun th ei niitä käynyt mun kanssa läpi.

****

Joulua ennen käytiin miehen kanssa tekemässä viimeiset jouluostokset ja parissa kaupassa pyörähdettiin, ehkä noin 2 tuntia. Kotiin tultuani söin ja lepäsin hetken, ja pakkasin lahjat. Vessassa kun kävin tulikin vähän verta paperiin. Kyllä sydän pomppasi ympäri ja hain puhelimen huusin miehelle että nyt tulee verta, ja soitin sairaalaan. Onneksi sieltä vastattiin heti ja rauhoitteli minua. Ja käski laittamaan siteen ja tarkkailemaan ettei verentulo ylly. Verta tuli vain ehkä teelusikallinen ja sitten se loppui, joten johtui varmaan limakalvovuodosta. Eikä sen jälkeen ole tullut. Mutta kyllä säikäytti totaalisesti minut sekä miehen.

****

Joulu meni lomaillessa, ja nopeasti.. harmittaa vaan kun ei oikein pysty lasten kanssa rakentelemaan lumilinnoja ym. Ja on aina väsynyt. Mutta sain kivan kirjan ja aloitin virkkaamaan vauvalle peittoa, joten aika menee mukavasti kun lepäilee.

Pikkuvaatteet sain myös lajiteltua koittain ja pienimmän on pestynä ja pinnasänky vamiina makkarissa. Toppapuku pitää vielä hankkia ja se hoitopöytä.

Nyt jatkan töitä vielä parituntia ja sitten suuntaan aikaisin kotiin.

Mariia ja nappula 31+2
 
Jouluähkyterveiset täältäkin pitkästä aikaa! Suklaata ja muuta herkkua on vedetty niin että napa raikaa, jospa sitä saisi jotain rotia aikaiseksi tähän herkutteluun sitten ensi vuoden puolella :)

Edellisestä neuvolasta on jo pari viikkoa, siellä ei mitään ihmeempää, paitsi virtsassa ketoaineita, kun en ehtinyt syödä itse aamupalaa ennen lähtöä. Terkkari mittasi sitten sokeritkin, jotka oli aika alhaiset (4,2 muistaakseni), mutta lupasin muistaa ehtiä syödä aina aamuisinkin, niin pääsin lähtemään ilman kontrollikäyntiä...

Tänään oli äitipolikäynti, jossa vauva jälleen ultrattiin. Kasvaa kuulemma hieman alakäyrän alapuolella, nyt painoarvio 1,2 kg. Ja ilmeisesti jotain pientä häikkää istukan toiminnassa / napavirtauksissa, mutta ei mitään hälyyttävää, koska seuraava kontrollikäynti on sitten tammikuun lopussa. Sitten kuulemma ultrataankin jo viikon välein ja pyysi myös valmistautumaan mahdolliseen käynnistykseen jos vauvan vointi sitä vaatii. Vähän kyllä säikäytti, vaikka nyt kaikki onkin ihan kunnossa. Ongelmat ovat kuulemma yleensä tullakseen sitten loppuraskaudesta, jos tulevat. Siksi kai puhui siitä käynnistyksestä jo nyt, ettei sitten tule yllätyksenä, jos siihen päädytään. Toivon kuitenkin, että vauva saa rauhassa kasvaa mahdollisimman pitkään mahassa, mutta luotan kyllä asiantuntijoiden arvioihin asiassa.

Joku täällä kyseli, millä mallilla Kelan äitiysvapaahakemukset ovat, myös minulla se on tilassa "odottaa tietoja työnantajalta". Ja siinä tilassa se varmasti pysyykin aika kauan, sillä työnantaja maksaa palkan äitiysrahakaudelta, joten palkkatodistukset venyvät sinne pitkälle kevääseen. Meillä siis työnantaja hakee ne korvaukset Kelalta suoraan ja sitten vanhempainrahakaudella Kela maksaa tuen minulle suoraan.

Mutta mukavaa vuodenvaihdetta kaikille maaliskuisille, loppusuoraa kohti mennään! Laittakaahan taas kuulumisia, niitä ihan pieniäkin, että pysytään aktiivisina :)

Marrastuuli + vauveli 29+2
 
Kotona ollaan. Soittelen neuvolaan kunhan soittoaika aukeaa. Olen iha uskomattoman väsynyt levottomista öistä, kipuilusta ja suppailusta. Varmaan th ymmärtää..

Tuli mieleeni että neuvolatäti sanoi että vauva olisi perätilassa - pää tuntui navan yläpuolella, ja nyt kun olen joulun ajan kuulostellut vauvan liikkeitä, niin hän ei olekaan enää pyörähdellyt ympäri kohtua, vaan on jämähtänyt perätilaan. :confused: Etsin netistä ohjeita, joilla vauvan saisi kotikonstein kääntymään raivotarjontaan. Ja löysinkin liberon sivuilta tälläisen listan:

Kotona tehtäviä asioita
Voit kokeilla kotona seuraavia:

1. Seiso mahdollisimman paljon. Painovoima voi pakottaa lapsen pään kääntymään alaspäin. Seiso lattialla joka päivä, kun luet lehtiä.
2. Tee varovaisia nykäyksiä sivulle. Lantionpohjan alue voi laajentua, mikä auttaa lasta kääntymään.
3. Silityslauta. Asetu laudan tai silityslaudan päälle makaamaan 45 asteen kulmaan pää alaspäin ja polvet taivutettuina 15 minuutin ajan kolme kertaa päivässä. Painovoima auttaa lasta siirtymään ylöspäin kohdussa ja kääntymään.
4. Lämmin ja kylmä. Aseta jääpussi kohdun yläosaan ja lämmin pussi alaosaan. Lapsi kääntyy pää kohti lämmintä.
5. Laula ja puhu. Nauhoita äänite, jossa laulat ja puhut lapselle. Toista äänite jalkojen väliin asetetuista kuulokkeista. Ääni voi kannustaa lasta kääntymään pää alaspäin.

Linkki:
Lapsi on perätilassa - Libero


Ja siitä vain kokeilemaan... :)
Tämä on mulle nyt uutta, koska molemmat pojat asettuivat pääalaspäin jo aikaisin, mutta ei vielä näillä viikoilla pitäisi olla huolta.. ja lääkärihän voi vielä yrittää kääntää vauvaa, kun perätila on todettu. Ei tuo perätila synnytys tai sektio innostaisi.. mutta otetaan vastaan mitä tulee. ja Hyvä tietää jo ennakkoon mitä saattaa olla tulossa.

Äitiyspäiväraha päätöstä ei ole vielä minullekaan tullut. Varmaan ne tulee vasta tamikuussa tai helmikuussa.

Mariia ja Nappula
 
Moikka!

MariaR81: Olen lueskellut tällaisia sivuja josta löytyy vähän erilaisempia vaihtoehtoja kuin jääpussi ja silityslauta ;) http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=194

Miten rohkaista optimaalista vauvan asentoa loppuraskauden aikana

Pystyasentojen ja etunoja-asentojen säännöllinen käyttö viikoilta 34 eteenpäin rohkaisee vauvaa asettumaan parhaaseen asentoon. Kun lantio kallistuu eteenpäin, sen sisämitta laajenee ja samalla se mahdollistaa laajemman pään läpimitan mahtumisen lantioon ja antaa vauvalle tilaa taivuttaa pää hänen rintaansa.

•Istu selkä mahdollisimman suorana niin, että polvet ovat matalammalla, kuin lantio. Käytä tyynyjä pepun alla ja alaselässä.
•Lue istuen ruokapöydän tuolissa kyynärpäät leväten pöydällä, polvet auki, nojaten hieman eteenpäin.
•Istu takaperin ruokailutuolissa, käsivarret leväten selkänojalla
•Katsele TV:tä kontallaan säkkituolin päällä
•Ui vatsa alaspäin
•Kun lepäät tai nukut, makaa kyljellään, mieluiten vasemmalla, tyyny jalkojen välissä, ylempi jalka leväten sängyn päällä.
•Jos vauva on sitkeästi avosuisessa tarjonnassa suositellaan nukkumista vatsallaan tyynyjen päällä.

Tuolta löytyy miellyttäviä synnytyskertomuksia sekä sellainen synnytystoivelista joka sitten tulostusvaiheessa tulostuu ystävälliseen muotoon ja sen voi ottaa mukaan synnytykseen, jos on erityistoiveita esim että lapsi saisi olla äidin sylissä heti synnytyksestä kaksi tuntia ja vasta sitten kiikutettaisiin punnarille ja kylpyyn yms...tämä auttaa kuulemma naisen omia hormoneja toimimaan kuten pitää eli istukan irtoamiseenkaan ei tarvitsisi lääkkeitä ja vauva toki voi paremmin. Tämä kaikki vain jos ei ole terveydellistä syytä ottaa vauvaa pois jne jne. :heart:
Itse raapustelin tuollaisen vaikkakin laitoin siihen kaikki lääkkeellisetkin vaihtoehdot mukaan. Ei sitten tarvitse rupatella jos ei jaksa synnytyksen aikana ;)

Kuinka ihmeen paljon teillä muilla ultraillaan? Mulla on ollut vain se alkuraskauden ultra (yksityisellä), jolloin julkinen peruttiin ja sit rakenneultra (ja ne alkuongelmien ultrat tietty). Mutta mitään virtauksia ei ole kyllä ultrailtu.... Ei meidän neuvolassa edes ole ultraa! Yhtään lääkäriä ei ole ollut vielä(kään) julkisella!

Äippärahasta: ei ole päätöstä meillä vielä kun hain 6kk tulojen mukaan. Onkohan se niin et jos äippäloma alkaa 15.2. niin kaikki tulot 14.2. saakka luetaan mukaan?

MariaR81:llä ollut pelottavia aikoja tiputtelujen sihteen, itse olisin aivan paniikissa! Kun tuntuu et joka ikisellä vessareissulla tulee vilkuiltua että eihän vaan....ja jos valkovuotoa tulee enemmän niin varsinkin silloin tulee vessaan kiire tsekkaamaan tilanne!

Eilen oli neuvola! Tässä tilannetietoa:
Eli RV 28
Paino +630g/viikko (kaiken kaikkiaan jo 11kg!)
Oma verenpaine 128/75
HB 121 (edellisen kerran 110 että noussut onneksi!!)
Kohdunpohjan korkeus 26,5
Vauvan sykkeet 152
Liikkeet ++
RT

Sokerit käytiin nyt huolellisesti läpi, mun 2h arvo oli vain jotain 3,6 joka oli alle paastoarvon? eli sokerit laskee mulla supernopee....kahden tunnin välein syötävä jotain ja sen oon kyl huomannut! Sit syön vaan. Neuvola opasti kyllä syömään niitä hitaita sokereita mutta senhän tietää miten paljon helpompaa on saada käsiinsä ne nopeat sokerit kuin ne hitaat :D

Seuraava neuvola onkin perhetyöntekijän kanssa ja tulevat kotikäynnille :p siinäs ihmettelevät sataa kiloa uroskoiraa (eli 2X50kg) kun edelleen tuleva lapsenhuone on edelleen koirien huone! Saas nähdä mitä kertovat meille silloin! Onko kokemuksia, mikä on käynnin agenda?
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä