Onnea, onnea monta tonnia kaikille vauvautuneille!! :flower:
Tässä vihdoin
synnytystarinaa:
La-iltapäivällä alkoivat kivuliaat supistukset, oikeastaan heti n. 10-20 minuutin välein. En ollut varma, onko vettä tiputellut, joten soitin sairaalaan. Siellä neuvottiin tutkailemaan tilannetta. Illalla klo 22 supistuksia oli tullut jo 2 tuntia n. 5-7 minuutin välein. Ei ne kestäneet kuin 30 s, mutta halusin silti sairaalaan tutkittavaksi.
Siellä katsoivat valvontakamerasta kun hyppäsin autosta ja olivat kuulemma kommentoineet "että kun noin reippaasti nousee autosta, niin ei vielä oo mitään hätää"... No, ei ollutkaan supistusten välillä.
Sain jäädä sairaalaan yöksi, sanoivat, että jos supistukset laantuvat aamuksi, niin saan palata kotiin. Supistukset eivät todellakaan laantuneet vaan tulivat kipeinä 5 minuutin välein klo 22 alkaen... Kahdelta soitin hoitajan paikalle, kun en ollut nukkunut ollenkaan. Kivunlievitystä en kuitenkaan saanut kuin vasta 4:30, koska vauvan syke oli 170-180 ja aina välillä supistuksen aikana syke laski 60-70:een. Tuon ruiskeen jälkeen pystyin rentoutumaan ja torkkumaan edes nuo 5 minuuttia supistusten välissä... (Olin siis käyrillä koko yön, joten mitään suihkua tai käppäilyä ei voinut harrastaa).
Aamulla lääkäri katsoi, että olin auennut 2 cm, ja hän oli selkeästi huolissaan käyristä ja päätti puhkaista kalvot klo 10. Supistukse eivät kuitenkaan yltyneet juurikaan, joten n. klo 12 sain oksitosiinia ja epiduraalia (sen verran kovat säryt olivat). Sen jälkeen oli aika rentoa odotella, ei kipuja. Kerran epiduraalia lisättiin.
Klo 14:10 olin 10 cm auki ja 14:30 alkoi ponnistuttaa. Joka supistuksella pikkuisen syke laski 60-70:een, joten aina ponnistusten välillä piti hengitellä sykkeet taas kohdilleen. En kuitenkaan osannut pelätä, luotin siihen, että henkilökunta osaa asiansa.
Ponnistusvaiheen aikana kätilö ilmoitti, että aikoo tehdä episotomian, koska lapsivesi oli ollut vihreää. Ihan hyvä, että sain tietää vihreästä vedestä vasta tuossa vaiheessa...
Ponnistusvaihe tuntui ikuisuudelta, tuntui, ettei tilanne etene ollenkaan. Kauhea paine vain tuntui, suoli tyhjeni, mutta lasta ei vain kuulunut (vaikka kätilö sanoi tosi aikaisin jo, että hiuksia näkyy...). Mitään varsinaista ponnistustarvetta mulla ei ollut, tein vain työtä käskettyä, eli punnersin kun tunsin supistuksen.
Poikamme syntyi lopulta su 14.3. klo 15:39, 1h ja 9 minuutin ponnistamisen jälkeen. Lastenlääkäri imi keuhkot pariin kertaan ennen ensiparkaisua.
Sain pojan heti rinnalleni ja se sai olla siinä aika kauan. Saimme olla kolmestaan synnytyssalissa ihan rauhassa, mikä oli tosi ihanaa. Sen jälkeen sain vielä imettää poikaa ennen kuin isä meni pesemään lapsen ja poika mitattiin ja punnittiin.
Sen jälkeen henkilökunta kuitenkin totesi, että poika on hieman sininen ja tarvitsee lisähappea, eli hän joutui keskolaan. En kuitenkaan osannut olla hirveän huolissani, ihmeen rauhallinen ja luottavainen olo oli koko ajan. Vuorokauden herra sai lisähappea ja sen jälkeen 3 vrk glukoosia, kun verensokeri ei meinannut pysyä. Kävin imettämässä klo 9, 12, 15 ja 18, mutta muuten olin yksin vierihoito-osastolla. Lisämaitoakin piti antaa, koska sitä ei alussa tullut tarpeeksi.
Viimeinen yö keskolassa vietettiin koko perheen voimin vierihoitohuoneessa, se oli tosi hieno juttu!
Kaiken kaikkiaan synnytys oli positiivinen kokemus, eikä minkäänlaisia traumoja jäänyt.
Nyt ollaan oltu viikko kotona ja hyvin on mennyt. Poika syö 2-3 tunnin välein ja on hyväntuulinen ja reipas. Eilen kävivät neuvolatädit kotona ja poika painoi jo 3650 g (syntyessään 3360g ja kotiutuessaan 3385g).
Tähän mennessä tämä
vauva-arki on ainakin ollut aivan ihanaa! Öisin meillä on työnjako, että mies vaihtaa viimeisen iltavaipan n. klo 23-00 ja sitten ekan n. klo 5-7. Mulle jää siten 1-2 vaipanvaihtoa siinä välissä + tietty imetykset joka kerta. Mutta on paljon helpompaa, kun ei tarvitse nousta vaihtamaan vaippoja joka kerta, vaan voi välillä maata oottamassa, että isä tuo pojan maitoautolle
On mulla vaan maailman ihanin mies! :heart:
Imetyskerrat kestävät n. 15-30 minuuttia, välillä jopa 40 minuuttia.
Itse olen
palautunut hyvin, en synnytyksen jälkeen ollut oikeastaan hirveän väsynytkään, vaikken ollut edellisyönä nukkunut. Istuminen oli viikon verran tuskaa, mutta nyt sekin jo onnistuu. Vatsakin on jo hävinnyt lähes kokonaan! Vaa´alla en tosin ole käynyt, eli nykyistä painoani en osaa arvioida
Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!
