19.2. Aamuyöllä klo 04.50 heräsin kun oli pissahätä, mutta kun nousen sängystä, meni vedet. Soitin synnärille, ja kätilö neuvoi odottamaan, mutta jos supistuksia ei kuulu, pyysi menemään tarkastukseen myöhemmin aamulla. Supistukset tietenkin alkoi heti puhelun jälkeen. Olivat tarpeeksi kivuliaat, mutta vain 7-10 min välein ja kesto vajaan minuutin. Sinnittelen 06.15 asti, jolloin soitin uudelleen synnärille. Kivut oli nyt voimakkaammat ja olo niin tuskainen, että olisin jo halunnut lähteä. Kätilö kuitenkin halusi, että odotan vielä tunnin ja nevoi sillä aikaa kokeilemaan lämmintä suihkua. Se ei kuitenkaan auttanut, parempi oli maata sängyssä miehen vieressä ja pitää häntä kädestä. Lisäksi tunsin sellaista painon tunnetta peräsuolessa, luulin että on vessahätä, mutten pystynyt menemään kokeilemaan...
Sitten lopulta supistukset tulivat 5 min välein, kesto edelleen vajaa minuutin, mutta entistä voimakkaammat, enkä pystynyt enää odottamaan lähtöä. Kävellessä autolle ja autolta täytyi pysähtyä supistusten ajaksi ja mennä ihan kivusta sykkyrään.
7.30 saavumme synnärille. Meidät ohjattiin pieneen tutkimushuoneseen, koska kaikki synnytyssalit oli varattuja. Olivatkohan varautuneita lähettämään meitin takaisin kotiin odottamaan... Kivut oli valtavat ja tuntui kuin supistuksia tulisi koko ajan. Aika kului, mutta mä en pystynyt muuhun kuin vain keskittymään niihin supistuksiin. Kätilö oli siinä koko ajan ja pari muuta henkilöä, mutten kiinnittänyt huomiota mitä ne puuhas. Yhtäkkiä tuli myös valtava ponnistuksen tarve, en pystynyt olemaan ponnistamatta. Kätilö yritti sanoa ettei vielä tarvitse ponnistaa. Sitten se kysyi, onko mulla sellaista painontunnetta peräsuolessa. No, on, sanoin, mutta en ollut ollut siis älynnyt sanoa sitä itse, luulin että on vain vessahätä... Kätilö pikaisesti teki sisätutkimuksen, ja kohdunsuu olikin jo täysin auki, ja sanoi että saakin ponnistaa. Alkoivat pikaisesti laittamaan synnytyssalia valmiiksi.
Kivut oli valtavat, mutta kun ponnistusvaihe alkoi, eivät enää ehtineet antamaan kipulääkettä. Tosin, kaikki kivut aivan yhtäkkiä hävisivät ihan kokonaan, enkä tuntenut alapäässä mitään ponnistusten aikana. Ponnistussupistukset rauhoittuivat hieman liikaa, ja kätilö laittoi tipan. Ponnistin vain kun tunsin että vatsalihakset kiristyy, mutten tuntenut tapahtuvan mitään edistystä. Ajattelin ettei se vauva ole mihinkään tulossa omin avuin, että ajattelin, että mitenköhän tässä menee. Kaiken kisäksi koko ponnistusvaihe tuntui kestävän tuntikaupalla, kun oikeasti se oli 50 min.
Lopulta, en ollut yhtään varautunut, vaan valmistauduin keskittyneenä seuraavaan ponnistukseen, niin kätilö näyttää mulle vauvaa!! En yhtään tuntenut sen tulevan ulos ja olin ihan kuin ällikällä lyöty. Mä sain vauvan mun rinnalle, ja se oli niin sanoinkuvaamattoman ihana tunne, kuinka se siinä makasi, rauhoittui ja katseli mua ja ympäriinsä.
Olin valtavan onnekas; ponnistus meni niin mukavasti, ettei mitään revennyt tai tarvinnut leikata tai ommella. Lisäksi koko homma kesti 4,5 tuntia. Näin jälkikäteen voin olla ylpeä, että oli myös luomusynnytys... Tosin juuri silloin supistusten aikana olin niin valmis saamaan kivunlievitystä.
Uloskirjoituskeskustelussa kätilön kanssa, hän sanoi että oli unelmasynnytys ja sanoi sanoneensa muille, että he olivat jääneet paitsi jostain kauniista. Nyt on helppo hehkuttaa.
Lucas siis painoi 2974 g, pituus 49 cm ja päänympärys 33 cm.
1. kuva on synnytyksen jälkeen, 2. kuva on noin kahden viikon ikäisenä.
Lääkärintarkastuksessa kuultiin sydämessä sivuääni, ja ekko-dopplerissa Lucaksella todettiin pieni VSD.
Tosin niin pieni ja Lucas on ihan "normaalin" terveen oloinen, että luulatavasti se sulkeutuu itsestään ajan kanssa. Tosin se saattaa kestää 1-2 vuotta, vaikka voi tapahtua nopeamminkin. Palaamme kuitenkin Norjaan huhtikuun lopussa käymään, koska haluavat kontrolloida sydämen silloin uudestaan.
Edelleen voi Lucas oikein hyvin; syö hyvin ja kasvaa hyvin, joten tuo VSD on ilmeisesti hyvin hyvin pieni.