**Maaliskuun murut**

Ihanaa kun taas on uusia maaliskuun odottajia tänne ilmaantunut <3
Itse olen tuollaisen 5-vuotiaan maaliskuisen pojan äiti ja on kiva käydä lueskelemassa näitä pinoja kun samalla muistuu mieleen ne omatkin alkuajat yms kun oli raskaana.

Multa ei kysytty mut vastaan kuiteskin että meillä lasten ikäerot menee näin,ekan ja tokan ikäero on noin 1v3viikkoa,tokan ja kolmannen 1v2viikkoa,kolmannen ja neljännen 1v1,5kk,neljännen ja viidennen 1v8kk <3

Mutta nyt toivotan oikein paljon onnea kaikille plussanneille ja pienille tarrasukkia matkaan <3
 
Varovaisesti hiivin tänne teidän muiden joukkoon. Täällä on plussattu noin viikko sitten, mutta ei olla vielä oikein tajuttu, että se todellakin pitää paikkaansa. Muutama kaveri tietää asiasta, koska he itsekin odottavat lasta, niin tämän vuoksi oli helpompi heille kertoa, jotta voi jakaa asioita. Isovanhemmille ei olla kerrottu vielä asiasta, enkä työpaikallani ole myöskään kertonut, vaikka ehkä pientä aavistusta on voinut jo tulla, kun vatsani on sen verran turvoksissa. Täl hetkellä mennää mun laskujen mukaa 4+4. Hirveä väsymys painaa, selkään ja navan alueelle sattuu; muuten on suht selvitty vielä hyvissä voimissa.

2.3.2014 knyte / 31 / esikoinen / PHKS
 
  • Tykkää
Reactions: Kettula
Mun pitäis varmaan liittyä tänne jos menee taas yhtä pitkäks ku esikon kanssa :D Jos menee yhtä pitkäks nii syntyy 3.3. ;D Mut oon nyt tuol helmikuisissa ku laskettu aika on 14.2. mut katotaa vaa nii maaliskuun puolelle menee ;D
 
Bambi sulla meni sitten ilmeisesti aika monta päivää yli? :D Mulla oli edellisestä la 29.2. ja tiesin että maaliskuun puolella kuitenkin syntyy ja menihän se neljä päivää yli. Nyt siis tulossa toinen maalisvauva, toivottavasti on yhtä ihana ja helppo kun toi meidän esikoinen, joka on nukkunut yöt putkeen jo neljän kuukauden iästä :)

Tervetuloa knyte joukkoon mukaan :)

Täällä vieläkin hyvävointisena :) Väsymys pahenee ja taas kerran kissa oli herättänyt lapsen jo kahdeksan maissa. Hyvä kun jaksoin nousta :D

Voi että, yks kaveri sai vauvan eilen <3 Vauvakuume kasvaa, haluan jo oman!! Niin ja sit melkein kaikki kaverit on raskaana ja saa vauvan jo paljon ennen mua. Oon niin malttamaton :p Onneks on pari kaveria jotka alkaa pian yrittään lasta niin en oo viimenen.

Synnytyksestä, viime raskaudessa kävin 40+1 vyöhyketerapiassa jotta saisin tytön syntyyn ja supistukset alko 40+3 aamuyöllä ja tyttö synty 40+4 klp 3.49. Eli jotain vaikutusta varmaan oli. Aion kokeilla uudestaan jos lapsi menee yli lasketun ajan :)

Jenniii90 & pikkumuru 4+5
 
Viimeksi muokattu:
No nyt on tehty varmistustesti (ensimmäisen testipaketin parasta ennen -päiväys oli mennyt umpeen puoli vuotta sitten) ja kaksi viivaa siellä edelleen nökötti :) Viikkojahan on hurjat 4+2. (Meneehän se muuten niin, että ensimmäinen kiertopäivä/kuukautisten alkamispäivä on 0+1? Ettei sitä vaan tulkita 0+0:ksi.. Termit pääseet unohtumaan sitten viime raskauden.)

Nyt vaan on juilinut ja välillä vihlaissut alavatsaa vas. puolelta siten, että nyt sitten pelottaa kohdunulkoisen mahdollisuus. Ekassa raskaudessa tälläistä ei ollut. Ensimmäinen oli muutenkin ihan superhelppo, mutta kaverit ovat kyllä sanoneeet, ettei ensimmäinen helppo raskaus ja synnytys tosiaankaan ennusta, että seuraava olisi myös.. Mutta ei ainakaan pelota mennä synnyttämään ensimmäisen jälkeen!

Tervetuloa uusille!
 
Maaliskuisten odotusketju


(c) jakemcmillan.wordpress.com

LA/ Nimimerkki / ikä / monesko lapsi / synnytyssairaala

? Villaruusu

28.2.2014 Sydäntähti / 27 / 3.lapsi / K-SKS

1.3.2014 Jenniii90 / 22 / 2.lapsi / TAYS

1.3.2014 AnneD / 25 / esikoinen / TYKS

1.3.2014 Silvia Loco / 37 / 2.lapsi / KOS

2.3.2014 hokapontas / 23 / esikoinen / JS

2.3.2014 Jonsu123 / 26 / 3.lapsi / VKS

2.3.2014 knyte / 31 / esikoinen / PHKS

3.3.2014 sparklingfun / 26 / 3.lapsi / OYS

6.3.2014 Elpis / 32 / 2.lapsi / PKSSK

8.3.2014 Niinuli / 21 / 2.lapsi / KSKS


Päivityspyynnöt punaisella, kiitos!

SYNNYTYSSAIRAALAT

JS = Jorvin sairaala
SAS = Salon aluesairaala
KOS = Kätilöopisto
NKL = Naistenklinikka
PS = Porvoon sairaala
LUS = Länsi-Uudenmaan Aluesairaala (Tammisaari)
EKKS = Etelä-Karjalan Keskussairaala
HYS = Hyvinkään aluesairaala
IAS = Iisalmen aluesairaala
K-HKS = Kanta-Hämeen Keskussairaala
K-PKS = Keski-Pohjanmaan Keskussairaala
KAKS= Kainuun keskussairaala
K-SKS = Keski-Suomen Keskussairaala
KOKS = Kymenlaakson Keskussairaala
KYS = Kuopion Yliopistollinen Sairaala
LKS = Lapin Keskussairaala
LPKS = Länsi-Pohjan Keskussairaala
LS = Lohjan aluesairaala
MKS = Mikkelin keskussairaala
OAS = Oulaskankaan aluesairaala
OYS = Oulun Yliopistollinen Sairaala
PHKS = Päijät-Hämeen Keskussairaala
PKSSK = Pohjois-Karjalan Keskussairaala
Ras = Raahen aluesairaala
SKS= Savonlinnan keskussairaala
SeKS = Seinäjoen Keskussairaala
SatKS = Satakunnan Keskussairaala
TAYS = Tampereen Yliopistollinen Sairaala
TYKS = Turun Yliopistollinen Keskussairaala
VAS = Vammalan aluesairaala
VKS = Vaasan Keskussairaala
 
Viimeksi muokattu:
Elpis onnea :) Raskausviikot lasketaan tosiaan niin että kuukautisten alkamispäivänä (esim. mulla lauantai) vaihtuu aina viikot eli nyt huomenna on mulla 5+0. Eli se alkamispäivänä on se 0+0. :)

Käytiin muuten keskiviikkona järvessä uimassa lapsen kanssa kun oli niin kuuma. Toi meidän tyttö onkin aikamoinen vesipeto ja ostettiin meille uima-allaskin parvekkeelle. Viihtyis siellä koko päivän :)

Ollaan lähdössä miehen vanhemmille vklopuks. Miehen vanhemmat jo tietääkin raskaudesta kun mies kerto. Enää olis mun toiset isovanhemmat joille kerrotaan, muille sukulaisille sitten ultran jälkeen. Näin eilen tytön kummia enkä sitten sanonu raskaudesta mitään vaikka hän tietää meidän yrittävän. No onhan tässä aikaa :)

Jenniii90 & pikkumuru 4+6
 
Huh hellettä! Tykkään joo että on aurinkoista, mutta liika on liikaa! ei meinaaa enää jaksaa enää tehdä mitään tälläsillä keleillä.

ensimmäinen raskaus oli mulla jokseenkin kaoottinen.. rv 6 alkanut pahoinvointi kesti
todellakin sinne rv. 38+2 jolloin siis poika syntyi.. loppuvaiheessa ei ollut enää kun kerran oksentamista, mutta alkuaikoina pää oli jatkuvasti pöntössä useita kymmeniä kertoja. ekassa
tiputuksessa olinkin rv 9.. yhteensä tiputusreissuja tulikin 5 kaikenkaikkiaan. lopussa myös sain riesaksi korkeat verenpaineet ja synnytys käynnistettiinkin raskausmyrykytyksen takia 38+1 viikoilla. synnytys meni hienosti ja sain vain muutaman pintanaarmun,johon tuli muutama
tikki. eli vaikka raskaus oli melko raskas, synnytys taas puolestaan meni hienosti. eli saapa nähdä, millainen raskaus tästä on tulossa. :whistle:

Oletteko miettineet, aiotteko mennä alkuraskauden ultraan?

(.) väsyttää.. ZZzzZZ.. en ymmärrä, vaikka menkatkaan ei ole edes virallisesti myöhässä vasta kun huomenna, mun väsymys on käsinkosteltevaa.. siis voisin vaan nukkua.. mietinkin jo
koska oon sellanen nainen, joka ei vieläkään ole oppinut laittamaan kalenteriin ylös, milloin on menkat, niin jos tämä onkin oletettua pidemmällä ja siksi olotilat niin vahvat? tai sitten mun väsymys kumpuaa osalta työstressin ja ensiviikolla olevien häidemme takia. melko todennäköistä kyllä. muita oireita on tissin kipuilu ja välillä myöskin aika kovinkin tuntuiset alavatsakivut.. kyllä sitä pieni "pelko perseessä" on, että onko kaikki hyvin jne.. mutta taitaapa kuulua asiaan. :)i hanaa tänään alkoi loma! huomenna pitäisi mennä kaupungille ostelemaan loput häätarvikkeet..

Niiinuli ja mini 3+6
 
Viimeksi muokattu:
Juu mies oli ekalla neuvolakäynnillä mukana, tosi meillä oli kaksi ekaa neuvolaa koska muutin paikkakunnalta toiseen ja kävin molempien puolella :D Mut mies oli aina muutenki aina mukana neuvoloissa ja on edelleen :) Tästä toisesta en sit tiedä :)

Ei mennä varhaisultraan koska se on niin hintava. Haluisin kyllä. Mutta tässä raskaudessa en pelkää niinku edellisessä, koska ekakin meni niin hyvin. Miksei siis tämäkin? :) Kyllä sinne rv 13 jaksaa oottaa ja vauvaki näyttää jo vauvalta. Ja kun tosiaan uskon että pienellä on kaikki hyvin niin ei oo syytä käydä.

Odotellaan miestä töistä kotiin et päästäisi lähteen jo. Tyttö alkaa oleen jo aika väsyny eikä voi laittaa nukkuunkaan viä...
 
jenniii90 Korjaatko tuon minun iän tuonne ja laitat 41 tilalle 31. Kiitos. :)

Ei mennä varhaisultraan. Luotan, että siel on kaikki hyvin kun pieniä tuntemuksiakin on, varsinkin tuo kutittelu alavatsas.

Tänään piti käydä ostaa isommat rintaliivit, kun vanhat oli jo muutenkin niin aikansa eläneitä, että olisi ollut aiemmin aika ostaa, mutta ei vain ollut saanut aikaseksi. Nyt kun vanhat alkoivat painaa reilusti ja varsinkin kun nännit ovat niin arat, niin ajattelin tehdä todellisen hankinnan ja ostaa ihan uudet kunnon liivit.
 
Tervehdys, uusi odottaja ilmoittautuu.
LA olisi mahdollisesti 1.3 tai helmikuun ihan lopussa. Ennen jussia tein testin joka näytti haamua. Ja toisen maanantaina ja nopeasti tuli vahva viiva.
Mahaa kipristelee lähes joka päivä ja neitosesta ei tälläistä ollut. Eka pahaolo oli tänä aamuna ja meni parissa tunnissa ohi. Mutta avannepussien vaihto tekee tosi pahaa. Eikä vanhusten aamupesutkaan helppoja ole. Onneksi loma alkaa sunnuntaina.
Millähän viikolla olenkaan menossa?
Tyttö on syntynyt 25.2.11 :saint:

LA 1.3/37v./2. lapsi/ KOS
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa taas uusille!

Mun eka raskaus oli fyysisesti aika rankka, sain pahan raskausmyrkytyksen ja jouduin sektioon, josta tuli vielä isoja komplikaatioita. Kakkosen koko raskaus oli helpompi ja synnytys suoraan oppikirjasta (paitsi että kesti 2vrk).

Ja miestä en ole ottanut neuvolakäynneille sitten esikoisen ekan neuvolan jälkeen :D En vaan koe tarpeelliseksi ja tuskin kokee meillä mieskään. Myöskään ultraan en mene. Toisesta lapsesta pääsin kunnalliselle varhaisultraan keskenmenojen takia. Pelkään kyllä keskenmenoa, mutta kokemuksesta tiedän, että rauhoitun vasta kun näen np-ultrassa kaiken olevan hyvin. Olisi siis turhaa rahankulua, kun edes mielenrauhaa en saisi.

Sydäntähti 5+1
 
Maaliskuisten odotusketju


(c) jakemcmillan.wordpress.com

LA/ Nimimerkki / ikä / monesko lapsi / synnytyssairaala

?

Villaruusu

28.2.2014

Sydäntähti / 27 / 3.lapsi / K-SKS

1.3.2014

Jenniii90 / 22 / 2.lapsi / TAYS

AnneD / 25 / esikoinen / TYKS

Silvia Logo / 37 / 2.lapsi / KOS

2.3.2014

hokapontas / 23 / esikoinen / JS

Jonsu123 / 26 / 3.lapsi / VKS

knyte / 31 / esikoinen / PHKS

3.3.2014

sparklingfun / 26 / 3.lapsi / OYS

Nonna88 / 24 / 2.lapsi / PKSSK

6.3.2014

Elpis / 32 / 2.lapsi / PKSSK

7.3.2014

Cassyput / 29 / 3.lapsi / VKS

Unis / 31 / esikoinen / PS

8.3.2014

Niinuli / 21 / 2.lapsi / KSKS


Päivityspyynnöt punaisella, kiitos!

SYNNYTYSSAIRAALAT

JS = Jorvin sairaala
SAS = Salon aluesairaala
KOS = Kätilöopisto
NKL = Naistenklinikka
PS = Porvoon sairaala
LUS = Länsi-Uudenmaan Aluesairaala (Tammisaari)
EKKS = Etelä-Karjalan Keskussairaala
HYS = Hyvinkään aluesairaala
IAS = Iisalmen aluesairaala
K-HKS = Kanta-Hämeen Keskussairaala
K-PKS = Keski-Pohjanmaan Keskussairaala
KAKS= Kainuun keskussairaala
K-SKS = Keski-Suomen Keskussairaala
KOKS = Kymenlaakson Keskussairaala
KYS = Kuopion Yliopistollinen Sairaala
LKS = Lapin Keskussairaala
LPKS = Länsi-Pohjan Keskussairaala
LS = Lohjan aluesairaala
MKS = Mikkelin keskussairaala
OAS = Oulaskankaan aluesairaala
OYS = Oulun Yliopistollinen Sairaala
PHKS = Päijät-Hämeen Keskussairaala
PKSSK = Pohjois-Karjalan Keskussairaala
Ras = Raahen aluesairaala
SKS= Savonlinnan keskussairaala
SeKS = Seinäjoen Keskussairaala
SatKS = Satakunnan Keskussairaala
TAYS = Tampereen Yliopistollinen Sairaala
TYKS = Turun Yliopistollinen Keskussairaala
VAS = Vammalan aluesairaala
VKS = Vaasan Keskussairaala
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa Silvia Logo! :) Sulla sama la eli viikot tänään 5+0

knyte korjasin ikäsi, pahoittelut. Tällä puhelimella tulee paineltua vääriä kirjaimia ja numeroita :)

Mun tarvii mennä kirppikselle ostaan äitiysvaatteita. Mun äitiysfarkut ei mahdu ja muita housuja ei sit ookaan. Niin ja muutenki housuja vois ostaa kun ne on vähissä. Kaikki vaan tuntuu puristavan mähän kohdalta :D

Ihanaa kun saa vaan maata sängyssä niin pitkään kun haluaa :) Miehen vanhemmat aina niin innoissaan hoitaa tyttöö kun niillä ollaan, ei kuitenkaan kovin usein nähdä.

Jenniii90 & pikkumuru 5+0
 
Hei!
Arvelin varovasti ilmoitella itseni tähän ketjuun :) LA ois laskujen mukaan 3.3. 2.lapsi ja synnytyssairaala ois PKSSK ja ikää itsellä 24 :D
Tämä odotusaika jännittää kovasti, koska esikoinen tulee ensi viikolla vasta puoli vuotiaaksi, että miten sitä pärjää, varsinkin jos on samanlainen tämä ensimmäisen kolmannes kuin esikoisen aikaan :)
Noihin aikaisempiin kysymyksiin, niin miehen kanssa ollaan yhdessä oltu kohta kuusi vuotta. Esikoinen meillä tärppäsi ekasta kierrosta, samoin tää toinen, eli helposti raskautuvaa sorttia tuntuisin olevan :) minun puolelta tää tulis olemaan toinen lapsenlapsi isovanhemmille ja miehen puolelta jo seitsämäs :)

Nonna88 4+5
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: jenniii90
Uskaltaisinkohan mä? :ashamed:

Josko mä nyt sitten uskaltaisin. :D Olen lukenut tätä pinoa alusta asti, kun toivoin niin että pääsisin ehkä mukaan. Keskiviikkona sitten tuli plussa digiin kahden negan jälkeen. Menkkojen piti alkaa eilen, eivätkä alkaneet joten tässä olen. Rv 4+1 siis tänään.

Sinänsä epätodellinen olo, että siitä on vasta reilu kuukausi kun mies ylipäätään sanoi että hänestäkin meille saisi tulla se kolmas. :O Siitä kahden päivän päästä oli kierukka poistettu, ja yhdet menkat odotettiin sitten. Ekasta kierrosta siis alkoi tämä raskaus. En olisi millään uskonut, mutta hyvä näin tietysti!

Kommentoin vaikka huomenna keskusteluihin mitä olette jo käyneet. :)

Saa lisätä listaan jos huolitte mukaan: 7.3.2014 Cassyput / 29 / 3.lapsi / VKS
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: jenniii90
En uskalla vielä virallisesti liittyä ryhmään. 3 keskenmenoa takana, viimmesin joulukuussa viikolla 11. Menkkojen olisi eilen pitänyt alkaa, mutta en vielä testaa kun en halua pettyä jos menkat onkin vain myöhässä, vaikkakin aina ovat melkein kellon tarkkuudella tulleet.
Yhtään oiretta ei ole, mikä laittaa mut epäilemään vain menkkojen myöhästymistä. Edellisissä raskauksissa on alkanut viikkoa ennen kuukautisia järjetön juokseminen vessassa pissalla, mutta ei nyt.
Mitäs oireita teillä on niin voin kidutta itseäni!? :stick:
 
Mullakin alkoi vihdoin jotain oireita (ei sillä, että ne mukavia olisivat): pissillä ramppaaminen ja hullu väsymys. Tosin eihän mulla olekaan menossa vasta kuin 4+3 (kun Jenniii90 korjasi mun laskukaavan :D)
 
Liityn joukkoon. :) Testi tuli tehtyä eilen ja aikamoinen ylläri oli. Tänä aamuna piti vielä varmistaa. Nyt tuossa edessä on kaksi plussatestiä muistuttamassa siitä, että elämä muuttuu totaalisesti. Minut saa lisätä listaan:

7.3.2014 Unis / 31 / 1. lapsi / PS

Sairaalasta en kyllä ole ihan varma vielä, mutta olettaisin näin.

Meidän lapsi on aikamoinen yllätys, sanoisin kertalaakilla tärpännyt ja täysin odottamatta. Jännittää kovasti ja toivon, että kaikki menee hyvin.
 
  • Tykkää
Reactions: jenniii90
Maaliskuisten odotusketju


(c) jakemcmillan.wordpress.com

LA/ Nimimerkki / ikä / monesko lapsi / synnytyssairaala

?

Villaruusu

28.2.2014

Sydäntähti / 27 / 3.lapsi / K-SKS

1.3.2014

Jenniii90 / 22 / 2.lapsi / TAYS

AnneD / 25 / esikoinen / TYKS

Silvia Logo / 37 / 2.lapsi / KOS

2.3.2014

hokapontas / 23 / esikoinen / JS

Jonsu123 / 26 / 3.lapsi / VKS

knyte / 31 / esikoinen / PHKS

3.3.2014

sparklingfun / 26 / 3.lapsi / OYS

Nonna88 / 24 / 2.lapsi / PKSSK

Pikkusukka / 35 / 3.lapsi

6.3.2014

Elpis / 32 / 2.lapsi / PKSSK

7.3.2014

Cassyput / 29 / 3.lapsi / VKS

Unis / 31 / esikoinen / PS

8.3.2014

Niinuli / 21 / 2.lapsi / KSKS


Päivityspyynnöt punaisella, kiitos!

SYNNYTYSSAIRAALAT

JS = Jorvin sairaala
SAS = Salon aluesairaala
KOS = Kätilöopisto
NKL = Naistenklinikka
PS = Porvoon sairaala
LUS = Länsi-Uudenmaan Aluesairaala (Tammisaari)
EKKS = Etelä-Karjalan Keskussairaala
HYS = Hyvinkään aluesairaala
IAS = Iisalmen aluesairaala
K-HKS = Kanta-Hämeen Keskussairaala
K-PKS = Keski-Pohjanmaan Keskussairaala
KAKS= Kainuun keskussairaala
K-SKS = Keski-Suomen Keskussairaala
KOKS = Kymenlaakson Keskussairaala
KYS = Kuopion Yliopistollinen Sairaala
LKS = Lapin Keskussairaala
LPKS = Länsi-Pohjan Keskussairaala
LS = Lohjan aluesairaala
MKS = Mikkelin keskussairaala
OAS = Oulaskankaan aluesairaala
OYS = Oulun Yliopistollinen Sairaala
PHKS = Päijät-Hämeen Keskussairaala
PKSSK = Pohjois-Karjalan Keskussairaala
Ras = Raahen aluesairaala
SKS= Savonlinnan keskussairaala
SeKS = Seinäjoen Keskussairaala
SatKS = Satakunnan Keskussairaala
TAYS = Tampereen Yliopistollinen Sairaala
TYKS = Turun Yliopistollinen Keskussairaala
VAS = Vammalan aluesairaala
VKS = Vaasan Keskussairaala
 
Viimeksi muokattu:
Pumpula76 Täällä ei oireita pahemmin ole ollut, joten välillä saa todellakin itseä muistuttaa olevansa raskaana. Ennen kuin menkat olivat myöhässä mulla oli ainoastaan kylki ja selkä niin kipeä, että vasemmalle kyljelle meno sattui todella paljon. Siinä vaiheessa kun tein sitten positiivisen testin, huomasin, että nännit ovat todella arat ja herkät pienestäkin kosketuksesta, vatsaa ja selkää juilii edelleen välillä, jotku hajut tekee etoa, janon tunne on jatkuva sekä ruoka maistuu ihan eri tavalla kuin ennen. Hyvin vähäistä yökötystä on ollut, kertaakaan en ole vielä oksentanut. Väsymystä riittää, sitä on ollut ihan alusta asti, vaikka olisin nukkunut kuinka hyvin yöllä, niin silti muutaman tunnin päästä haukottelen ja olisin valmis menemään uudelleen nukkumaan.

Kun sanoin tuolla alussa, että saa itseä välillä muistuttaa olevansa raskaana, niin tämä näkyy eniten töissä missä on paljon nostoja ja siirtoja. Olisi paljon helpompi jos yököttäis enempi niin voisin kertoa jo nyt työkavereille todellisen syyn miksi välillä juoksen vessaan ja miksi en voi yksin nostella asiakkaita. Mutta nyt kun ei ole mitään sellaisia oireita ja haluan pitää tämän kuitenkin työkavereiltani vielä salassa (olen kuitenkin vielä sillä keskenmeno riski alueella), niin apu siirtoihin täytyy keksiä johonkin muuhun syyhyn vedoten. Odottelen tässä myös sitä aikaa milloin on hyvä hetki kertoa työnantajalle. Onneksi en tee vielä yövuoroja, niin sen vuoksi ei ainakaan tarvitse asiaa ilmoittaa.
 
Tervetuloa uusille ja onnea plussasta, onpas meitä jo melkoinen joukko! :)

Oireita tällä hetkellä väsymys, nännien arkuus, turvonneet tissit, housut puristaa niin et tosi epämukava olo mahassa, juilimiset, vessassa ravaaminen, nälkä koko ajan. Ei mitään uutta, pahoinvointi pysynyt toistaseks poissa. :)

Mistäs päin porukka on? Itse tamperelainen. :) Helposti en täältä suostuisi muuttaan pois kun lähes koko ikäni asunut täällä.

Paljonko teillä muilla, joilla jo lapsia, tulee ikäeroksi kuopuksen ja tulevan lapsen välille? Meillä se kaks vuotta.

Nyt on sitten kerrottu miehen mammalle ja tädille raskaudesta. Eipä oo tullu niin innokasta vastaanottoon, kai se vaikuttaa kun on toinen lapsi tulossa. Olis se silti kiva, jos onnittelis edes kunnolla. Muilla ollut tällasta, kun ootte kertonu?

Jenniii90 & pikkumuru 5+1
 

Yhteistyössä