**Maaliskuun murut 2014** Maaliskuussa - meidän kuukausi <3

Piti vain tulla sanomani, että arjen kiireiden keskellä kirjoitteluni todennäköisesti lopahtaa. Olette kuitenkin olleet kullanarvoinen tuki ja turva raskaus-matkalla, vertaistukea parhaimmillaan! Päivitin parhaillaan tunnin välein palstaa ja jännäilin puolestanne. Vieläkin teitä muutama odottaa poksahtamistaan :)

Tulen varmasti vielä hetkiksi palaamaan kirjoituksillani mutta nyt on aika keskittyä kahteen nappulaani, tiedän jo kokemuksesta että vauva-aika menee liian nopeaa eikä minulla ole mahdollisuutta jäädä nauttimaan siitä kotiin yhtään pidemmäksi aikaa kun mitä äippäloma kestää. Pitää ottaa ajasta kaikki irti :)

Ootte tytöt mahtavia! <3
 
Nyt taidamme olla täälläkin jännän äärellä, enkä usko että enää jaksan venyä aprilliin asti :) Heräsin aamukuudelta pariin napakampaan supistukseen, ja niitä tuli sitten ylösnousun jälkeen satunnaisesti. Päästin kuitenkin miehen töihin, kun ajattelin katsovani epäsäännöllisten suppareiden kanssa kuinka ne nyt etenevät. Esikoisesta ei pystynyt olemaan ollenkaan kotona kun supistukset alkoivat, vaan sairaalaalle oli suunnattava suunnilleen heti.

Nyt esikoinen nukkuu päiväunia, ja minä olen saanut vähän aikaa levättyä mutta supistukset tulivat taas ja jotain lorahtaa välillä housuihin, en jaksa uskoa että lapsivettä on kun tulee niin vähän ja on limaista. Yritän sinnitellä miehen työpäivän ajan ja ottaa rennosti, mutta jos ei tästä lähde rytisemään aikaisemmin eteenpäin tai vedet valu pitkin jalkoja, viimeistään miehen kotiutuessa lähdemme tarkistamaan tilanteen. Ihan vain suvussa esiintyvien syöksysynnytysten takia, kun on ihan kelvollisen olon takia jääty kotiin liian pitkäksi aikaa ja sitten suunnilleen pää jalkovälissä vilkkuen vasta päästy sairaalalle asti...

Nynaeve ja edelleen tauoilla kovasti sambaava Nuppi 39+3
 
Nynaeve no et sinäkään sitten malta sinne huhtikuulle :D kuullostaa tosiaan siltä että teillä kohta jotain tapahtuu! Tulehan kertoilemaan myöhemmin tilannetta, jos pystyt ;) Minä jatkan odotusta ja jään tänne varmaan itsekseni lopulta kirjoittelemaan :LOL:

Selina76 + pikkuinen tyytyväisenä yksiössään rv39+1
 
  • Tykkää
Reactions: Nynaeve
Meillä tuli eilen viikko ikää ja suloinen on kyllä tyttö :heart: Mies jo ehdotti että joko kesäkuussa neljättä, juu ei kiitos ihan hetkeen kun pääsin mahasta eroon :D Ehkä vuoden päästä sitten. Välit kun on ekan ja tokan välillä 1v8kk ja nyt 1v5kk niin en jaksais kyllä hetkeen olla raskaana ja kärsiä pahoinvoinnista ja oksentelusta mutta sen verran on mielessä neljäs että vuoden päästä vois alkaa yritys... Nyt haluan vaan nauttia vauvasta ja lapsista ja hyvästä olosta ilman oksentelua, ihanaa :)

Ja ihanaa vielä sekin, ihan luksusta että mies jääkin isyyslomalle :) Ei ollut tarkoitus jäädä kun opiskelee ja nyt ois näyttöjä mitä pitäis tehdä ja ensviikolla työharjoittelu mutta mietti että haluaakin jäädä meidän kanssa kotiin ja on jo suorittanut jotain näyttöjä ja käy suorittamassa sitten loman aikana/tekee sen jälkeen loput.

Oltiin jo lasten kans (1v5kk ja 3v) kanssa keskenään pari päivää ja ihan hyvin meni, tosin mulla käsi vähän kipeä kun onnistuin kaatumaan ja ei meinaa parantua, lääkärissä ois käytävä.

saraheinä&tyty 8pv
 
  • Tykkää
Reactions: Irene80
Babytwo, varmasti kaikilla kirjoittelu vähenee arjen alettua. Ihanaa vauva- aikaa kaikille tasapuolisesti :heart: Ja todellakin siitä pitää ottaa kaikki irti, niin nopeasti se menee! :heart:

Nynaeve nyt kuulostaa lupaavalta, jee! Itselläni ainakin alkoi juuri noin. Lapsivesi meni sitten seuraavan päivän iltana kunnolla. Tosin siitä meni vielä 31 tuntia ennen kuin vauva syntyi :LOL: Mutta jospa sull vähän nopeammin. Tsemppiä!

Saraheinä kiva, että mieskin jäi isyyslomalle. Me päädytti samaan ratkaisuun ja syödään vaikka makaronia jos tekee taloudellisesti tiukkaa. On se miehelle kuitenkin niin ainutlaatuinen kokemus :heart: Ja täällä myös mies jo ehdottelee kolmatta..ja ehkä jopa neljättä...:p
 
  • Tykkää
Reactions: Nynaeve
Hassuja miehiä teillä! Minusta tuntuu, ettei mun mies ole edes ymmärtäny koko vauvaa vielä :D Kamera kädessä vaan kulkee. Itsellä ei ainakaan mikään kiire tehdä seuraavaa lasta :)

Me tultiin just ekalta vaunulenkiltä ja taitaa alkaa nälkä painaa neitiä.

Onnea synnytyksiin niille, joilla ne on käsillä!! Ihana lukea muiden synnytyskertomuksia <3

~~Päivitin tänään syntyneiden listaa, huomauttakaa, jos joku puuttuu tai jos on virheitä!!!~~
 
Snupalle tsemppiä tämän päiväiseen :heart:!

Ja toivotaan, että Nynaeve on päässyt jo tositoimiin!

Minäkin voisin tässä laitella vähän kertomusta, kun poitsu vetelee sikeitä tuolla sohvalla, eilen siis kotiuduttiin, vaikka äidin hemppa onkin vielä alhainen (77), joka on sinänsä jännä kun se ei tunnut olossa millään lailla :D!

Elikkäs silloin torstaina kävin siellä taysissa näytillä ja osastonlääkäri pyöräytti kalvoja kivasti ja olinkin silloin jo 3cm auki, mutta kohdunkaulaa edelleen jäljellä n. 3 cm. Päivällä ei oikeastaan sen kummempia tapahtunut, mutta yö oli normaalista poikkeava ja siitä kirjoittelinkin jo aiemmin.

Perjantaipäivä valkeni ihan ok, supistukset ja juilinnat oli loppuneet ja isäntäkin lähti töihin normaalisti. Illalla kahdeksan aikaan siirryttiin esikoisen kanssa yläkertaan iltatouhuihin ja silloin alkoi supistella jonkin verran ja jossain vaiheessa supistuksia tuli 10 min välein eli minun nukkumisestä ei juurikaan tullut mitään. Yritin sen kymmenen minuutin aikana aina pikkaisen torkahtaa. Isäntä tuli töistä puolen yön jälkeen ja minä jatkoin ähinääni sängyssä :LOL:! Kahden aikaan kuitenkin lähdin alakertaan, kun mikään asento ei enää tuntunut hyvältä ja supistukset napakoituivat, tosin niitä tuli edelleen 10 min välein. Ajattelin, että en tätä kyllä neljää päivää kestä, jos sama käy kuin esikoisestakin. Yöllä kolmen jälkeen supistukset alkoivat jo itkettää, joten kävin herättämässä isännän ja esikoisen, jotka kyyditsivät minut sitten taysiin ja lähtivät itse takaisin nukkumaan :D!

Taysiin minut kirjattiin saapuneeksi 3:43 ja saliin olen päässyt 4:05. Alkutoimien jälkeen kävikin ilmi, että olin jo 4cm auki ja sain muistaakseni heti n. 4:30 epiduraalin ja sitten helpotti. Ilokaasulla en olisi pärjännyt, supistukset voimistivat niin, että oksennuskin meinasi tulla pariin otteeseen. Sitten sain onneksi levätä, epiduraalia sain kaiken kaikkiaan kolme annosta, oksitosiini lisättiin suppareita vauhdittamaan vasta n. klo 10:00 eli siihen asti mentiin omilla suppareilla.

Avautuminen pysähtyi omilla suppareilla 7 cm (kalvot puhkaistiin klo 8:58), mutta loppuavautuminen tapahtuikin sitten vauhdilla ja neljän minuutin ponnistuksen jälkeen poika syntyi. Loppu oli niin rajua ja kaikki tapahtui n. 10 min sisällä, että tuntui joka paikka repeävän ja huutoni ja kiroiluni kuului varmaan kauas :LOL:, onneksi ei ollut videokameraa. Repeämiä ei kuitenkaan ihmeekseni tullut yhtään. Ai niin, ja isäntäkin saapui saliin juuri loppuhuipennukseen kuulemaan huutokohtaukseni.

Istukkaa yritettiinkin kaikin konstein irroittaa n. tunnin verran salissa ja kun se todettiin mahdottomaksi niin minut kärrättiin vielä laikkaussaliin kaavintaan. Kaiken kaikkiaan pari litraa verta meni ja eilen kotiutuessa hb oli vaivaiset 77, mutta eiköhän se tästä lähde nousuun.


Nyt pitäisi sitten ruveta miettimään poikien nimiä, kun olin ihan varma, että tulokas on tyttö :p enkä ollut mitenkään tähän tilanteeseen varautunut.


Irene ja poju kohta 3 vrk
 
Owl
Poika on jo 9 päivää, ja en ole vieläkään saanut aikaiseksi synnytystarinaa,
käyn kuitenkin kurkkimassa muiden kertomuksia ja kovasti toivottelen tsemppiä,
joilla synnytys vielä edessä!:hug:
 
Suuren suuret onnittelut kaikille vauvansa jo saaneille! :flower: Ja isot tsempit vielä odotteleville :)

Täällä poika on jo 1kk ja 2pv vanha! Edelleen oikeastaan vaan syö ja nukkuu. Parit pikkuhymyt olen ollut bongaavinani.

Jos kerhossa jotain keskustelua saadaan aikaan, niin mielelläni osallistuisin, mutta aika heikolta taitaa näyttää sen suhteen?

Elluska ja pikkuveli
 
Snuppa tsemppiä! Tiedän niiin tunteesi, toivottavasti lähtee etenemään :)

Juu, noi kerhot on tosi kiva jatkumo odotusketjulle, mutta valitettavasti ainakin omasta kokemuksesta osaan itsestäni vastata etten yksinkertaisesti kerkeä/muista näistä vauva-ajan asioista tuumiskella niin ahkeraan :/
Raskausaika on jotenkin eri asia, kuulostelet siinä omaa kehoasi ja se on sun juttusi, vauva kasvaa vielä silloin sisälläsi :)

Ai kauheeta, mulla on vähän baby bluesia ja herkistyin jo tajutessani että on raskautta ikävä! Kalauttakaa puupalikalla päähän :D Kasvatellaanhan näitä kahta ja hankitaan se ammatti, sitten sais vielä murunen tulla.. ( ei kerrota miehelle :D )
 
Noniin, niinhän siinä sitten kävi maanantaina, että vikan viestin jälkeen pieni tytön tylleröinen oli sylissä jo alle 4 tunnin päästä :) vähän meinasi kiire tulla, mutta mies ehti töistä, saatiin esikoinen sairaalan parkkikselta hoitoon, saliin asti, vaatteet pois, kohdunkaulapuudute, ilokaasua, kalvojen puhkaisu ja kauhealla karjunnalla tyttö pihalle :LOL:

Tarkempaa tietoa myöhemmin, kun pääsen itsekin kertomuksen avulla kärryille siitä mitä tapahtui :) se pitää vaan todeta, että liitoskivut eivät tällä kertaa valitettavasti jääneet saliin. Tyttö viihtyy rinnalla ja on oikein pro siinä hommassa. Huomenna kotiin, vaikka tää potilashotelli onkin melkein lomailua, jos unohtaa verisen vaipan omissa housuissa :LOL:

24.3. Nynaeve 39+3 tyttö 3260 g 49,5 cm
 
  • Tykkää
Reactions: bambiina77
Onnea Nynaeve ja Snuppa! Vallan nopeat rutistukset kummallakin :) Päivitän teidän muruset listaan vielä tänään.

Minä oon vähän samoilla linjoilla kuin Babytwo. Vielä varmaan jonkin aikaa jokusen kerran täällä piipahtelen, mutta jatkossa varmasti kirjoittelu hyytyy. On niin uutta ja ihmeellistä kaikki ja jokainen hetki on tärkeä. Myös ne alkuyön tunnit kun itketään kilpaa vauvan kanssa kun ei ymmärretä toisiamme :)
 
  • Tykkää
Reactions: Nynaeve
Täällä oli eilen pari tuntia epäsäännöllisen säännöllisiä supistuksia, ja oltiinkin ihan varmoja että lähtö tulee. Mutta niin vain herättiin vieläkin yhtenä kappaleena tänä aamuna...Olenkohan minä täällä kohta ainoa, jolla on vielä synnytys edessä :O Pakko myöntää, että vaikka 9kk on ollut aikaa odotella, valmistella ja ihmetellä niin tulee se silti kuin puun takaa nuo supistukset. Pieni paniikki iski, että mitenkäs päin tässä olisikaan :D
 
Tulihan ne sieltä ja aika reippaat toimituksetkin vielä! Onnea Nynaeve ja Snuppa! :heart:

pikkumyylle tsemppiä, jospa sinullakin kohta olisi nyytti sylissä :)

oliko teillä facebookissa myös ryhmä vai onko se joku muu porukka?

Täällä käytiin tänään pienellä vaunulenkillä ja kylläpä tytölle maistui uni ulkona :)
 
Onnea nynaeve ja snuppa :heart:

pikkumyy täällä vielä toinen, joka jatkaa odotusta :wave: Nyt ehkä pikkuhiljaa alkaa mennä tajuntaan, että pitäisi varmaan jossain vaiheessa synnyttääkin :D Ei ole kyllä mitään muuta merkkiä kuin se, että harjoitussupistuksia tulee nyt useampi päivässä jo. Vauva jumppailee mahassa niin että tuntuu et se tulee kohta kyljen kautta ulos kun monottaa niin kovaa! Tänään oli mulla lääkäri; kohdunkaulaa ei juurikaan jäljellä, paikat pehmeät mutta kiinni. Eli odotellaan!

Selina76 + pikkuinen rv39+4
 
Meillä menee Selina tosiaan sitten aika käsikädessä tää odottaminen :D Mulla on tänään 39+3 ja neuvolassa terveydenhoitaja aavisteli, ettei kauan menis...Mulla on ollut nyt parina iltana jo kipeitäkin suppareita ja vauveli on niiden aikana kyllä vetänyt sellaiset potkuraivarit, ettei oo ihme jos tuliskin jostain kylkiluun välistä ulos :D Tsemppiä Selina sulle, jospa me nämä babyt saadaan synnytettyä viikonlopun kunniaks ;)
 
Nyt onkin jännät paikat, ehtiikö viimeisestki mohikaanit vielä syntyä maaliskuussa vai meneekö huhtikuun puolelle! :) Näyttää muuten melkosen komialta jo tuo syntyneiden lista. Vielä viimeisiä odotellessa :)

Täällä neiti täytti eilen 10 vuorokautta ja neuvolantäti kävi kotikäynnillä. On ollut tyttö ruoka-aikaan kotona, painoa tullut viikossa lähes 300 grammaa, ollen nyt 3380g (kotiutumispaino sairaalassa 3088g) :D Isänsä ruokahalu selvästi. Iltaisin yleensä saa rintaraivarin, joka menee sitten vaan oikeastaan ajan kanssa ohi, mutta muuten melkoisen rauhallinen tapaus :) Sitterissä nukkuu hyvät pätkät niin, että minä ehdin puuhailemaan omia. Mulla on tullut tämmönen myöhäinen pesänrakennusvietti, sohvanpäälliset ja verhot jo vaihtunu parin päivän aikana. Katsotaan periikö tyttö äitinsä (ja mummonsa ja tätinsä) sisustusvimman.

Mutta nyt taidan kehitellä jotain muutakin aamupalaa kuin salmiakkia... :wave:

Saaju ja tyttö 11 vrk
 

Yhteistyössä