Paljon onnea
kaikille vauvan syliin saaneille! :heart: En ole ehtinyt erikseen onnittelemaan, mutta koko ajan seuraan, jännitän mukana ja tykkään.
Kohta ei vaan ole enää jännitettäviä!
Meidän päivä alkoi ihan perseellään... Olin lähdössä neuvolaan vauvan ja 1v 10kk pojan kanssa ja menin laittamaan hevosia ulos, niin tamma, jonka piti varsoa heinäkuussa, oli luonut varsansa yöllä. :'( 4kk etuajassa siis, joten mitään toivoa ei olis ollut, vaikka olis joku paikalla ollutkin.
Varsa oli suunnilleen meidän 9-kiloisen uroskoiran kokoinen... Paniikissa tietty soitin miehelle, kun oli ehtinyt jo lähteä asioille, ja kun ei saanut mun puheesta selvää, niin luuli, että se kahden viikon päästä syntyvä oli kuollut... Mut toivotaan, että saatais se ehjänä maailmaan.
Käytiin tytön kanssa kuitenkin neuvolassa ja pituudeksi saatiin oikein venyttämällä 50,5 cm, joten syntyessään ei oo voinu olla ku max 49 cm.
Olihan hän pieni! :heart: Painoa oli nyt jo 3700g, mä en kestä ku aika menee niin äkkiä ja vauva kasvaa!
Tässä olis nyt synnytyskertomus aika pitkästi, kun kirjoittelin sen itelleni muistoksi.
Lukee ken jaksaa!
Eli 3.3. oli sovittu käynti äitipolille ja tarkoituksena käynnistää, jos saleissa tilaa ja kohdunsuu kypsynyt edellisestä käynnistä. Painoarvioultrassa vauva jo noin 3647g, joten lääkärin mielestä ei vaihtoehtoja. Eli käynnistys heti. Jos olis odottanut viime viikkoon, niin la olis ollu jo "liian" lähellä eikä käynnistyksestä sinänsä hyötyä; käyrillä vauvan paino olis laskettuna aikana ollu jo reilusti yli 4kg, joka siis todistetusti mulle liian iso synnytettäväks, ja kun lopussa se paino nousee tosi nopeasti ja lasketun ajan jälkeen ei enää juurikaan, niin oli juuri oikea aika tehdä jotain. Kohdunsuukin oli sormelle auki ja kohdunkaulaa 2cm, eli edistystä oli tapahtunut. Siispä lääkäri päätti, et ballonki laitetaan ja kalvot puhki, kun tulee ulos. Mies oli autossa odottamassa, kun pikkupojat nukkui, ja mun kassikin oli siellä, joten eikun soittamaan, että haen kassin ja jään sairaalaan. No, itkuksi se meni samantien, paniikki ja pelko iski heti, kun jouduin sen miehelle sanomaan, että nyt se alkaa! Mies oli lähtenyt asioille, kun luuli että mulla kestää, joten sovittiin, että tulee takas, kun saa vietyä pojat kotiin ja hoitajan sinne, ja tuo mun kassin sinne. Istuin vielä hetken siellä äitipolin puolella ja soitin vielä itkien äidillenikin, että sinne jäädään... Muut äidit varmaan luuli mun vauvalla olevan joku hätä, kun itkin koko ajan...
Mutta sitten kätilö tuli hakemaan (sama joka oli kolmannen synnytyksessä) ja siirryin tarkkailuhuoneeseen käyrille. Sinne tuli hetken kuluttua toinenkin äiti samassa tilanteessa.
Ballonki laitettiin klo 15 jälkeen ja lääkäri sanoi, että hyvin yksilöllistä, kuinka kauan kestää, eli voi mennä se vuorokausikin. Mies kuitenkin tuli seuraksi ja käytiin syömässä osaston puolella ym. Eihän siinä mennyt kuin pari tuntia, kun ballonki jo lähti vessareissulla. Vauva oli hyvin ylhäällä ja kalvot puhkaistiin 18.10. Oli todella vaikea toimenpide, kun mua sattu ja yritin kiemurrella sängyllä karkuun ja lääkäri ei meinannu millään ylettää kohdunsuulle. Lopulta onnistui, kun yritin rentoutua ja laitettiin alusastia vielä pepun alle, ja vettä tulikin kuulemma oikein reippaasti. Siinä sitten kulutin aikaa ja mies lähti kotiin hoitamaan hevoset ym. Pikkuhiljaa alko supistelemaankin ja tuntui hassusti kohdunsuulla, ei niinkään heti mahassa ja selässä. Makoilin välillä käyrillä ja välillä kävin kävelemässä, jos jouduttaisi. Huonekaverilla meni melko samaan tahtiin, aina vähän mun jälkeen tapahtui kaikki.
Ja suht samoihin aikoihin alettiin vuorotellen kiroilemaan kipuja, kun kovenivat ja tihenivät. Yhden kerran sattui ihan tosissaan, kun vauva potki ekaa kertaa suoraan keskelle mahaa ylös; oliskohan siinä kääntynyt jotenkin, kun ultrassa vielä kysyin asentoa, ja silloin oli kuulemma kasvot ylöspäin. Molemmilla meillä oli sitten merkattu säännölliset supistukset alkaneeksi klo 20.00 ja sen jälkeen ainakin muistan kävelleeni osastoa ympäri ja aina samassa kohdassa alkoi supistus ja väli oli noin 4 minuuttia, kestäen jo jopa minuutin. Hyvin siis lähti etenemään. Joskus kymmenen aikoihin alkoi olla sen verran kipeä olo, että sain kaurapussin mahalle ja halusin kätilön jo katsovan, olisko edistynyt. Ja olihan se, 5cm auki! Olin ihan järkyttynyt, kun aina olen siinä kohdassa jo halunnut ( ja yhtä synnytystä lukuunottamatta) saanut epiduraalin tai spinaalin, jonka jälkeen tunnissa olenkin ollut kokonaan auki! No, kätilön kanssa päätettiin siirtyä saliin ja tarjosi mulle suihkua, mutta halusin heti jo TENSin ja ilokaasua. Aika nopeasti nimittäin alko sattumaan tosissaan, ja mua pelotti kovasti. Miehelle soitin heti, että nyt kiireellä tänne, jos vaikka aukeekin tunnissa ja meiltä se puolen tunnin ajomatka! Olisin halunnu spinaalinkin heti, mut kätilö meinas, ettei tässä ole niin kiire, kun on erilainen synnytys käynnistystavasta johtuen. Toki lupas tilata heti, jos sitä tarvitsen. Ja oikeasti kipujen puolesta en vielä siinä kohtaa tarvinnutkaan... Mutta pelko niitä kovia supistuksia kohtaan oli koko ajan, ja pelkäsin paniikin iskevän. Mies tuli aika nopeasti, ehkä klo 23 maissa? Mä hengittelin ilokaasua ja rämppäsin tensiä tarpeen mukaan vahvuutta ylös alas supistusten mukaan keinutuolissa keinuen ja välillä jaloittelin. Aika hyvin osasin olla ajoissa ilokaasun kanssa, vaikkei supistuksia seurattukaan heti käyrällä. Vauvalle oli laitettu scalp jo siis kalvojen puhkaisun yhteydessä, joten sydänäänet vaan näkyi.
Kipujen koventuessa kätilö viimein tilas anestesialääkärin ja siinä vielä pohdittiin, että laitetaanko epiduraali ja spinaali, mutta päädyin spinaaliin, kun kolmannessa synnytyksessä epiduraali ei toiminut. Ja lääkäri lupas sen tulla tarvittaessa uusimaan.
Pistäminen oli inhottavaa, kun en vieläkään ollu varmaan "tarpeeksi kipeä", mutta pelkäsin niin paljon niitä kovia supistuksia, että halusin sen spinaalin... Auttoi kyllä heti ja tällä kertaa jaloissa säilyi sen verran tunto, että pystyin itse kääntymään ja liikkumaan sängyllä. Spinaali laitettiin 23.40 ja saman tien oksitosiini, että loput sentit aukeis spinaalin vaikutuksen aikana. Se olikin siis se helppo osuus synnytyksestä.
Klo 00.45 kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen, kun spinaali oli ollu jo tunnin ja vauvan sydänäänet vähän laski aina supistuksen tullessa (miehen kanssa peloissamme seurattiin käyriä...) ja kohdunsuu olikin kokonaan auki! Vauva vaan oli edelleen aika ylhäällä. Siitä sitten kuitenkin alettiin ponnistelemaan, vaikka en tuntenut ollenkaan, mihin suuntaan. Jokaisen supistuksen ja ponnistamisten jälkeen kysyin, tapahtuiko mitään, ja aika vähän oli tapahtunut. Ponnistin enemmänkin päähäni, mutta en vaan saanu suuntaa vaihdettua, kun en tuntenut kunnolla eikä ponnistuttanut. Lopulta ehkä puolen tunnin jälkeen lopetettiin ja päätettiin, että lepään vähän. Spinaali alkoi hiipumaan ja olisin halunnut lisää, mut kätilön mielestä mun piti jo synnyttää!
Joten tilasi lääkärin antamaan pudendaalin; mulle oli sama, kunhan puuduin.
Sen laittaminen meni ihan hyvin, vauva oli vielä hyvässä kohdassa. Mutta edelleenkään ei ponnistuttanut. Kovia supistuksia tuli, imin taas ilokaasua ja puristin miestä kädestä selällään sängyllä maaten, ja ravistin jalkojani, sekin jostain syystä auttoi. Yhden supistuksen puristin lääkärin kättä, kun sattui olemaan vieressä ja kivuissa ei ollu väliä, kunhan sain käden käteeni.
Klo 01.45 on merkattu ponnistusvaihe vasta alkaneeksi, silloin varmaan muakin alkoi viimein ponnistuttaa. Edelleen oli aika tiukassa, mut lopulta aloin löytämään sen oikean suunnan ja vauva alkoi laskeutumaan. Jossain vaiheessa alkoi viimein kiristämään ja tunsin, että vauvan pää viimein alkaa tulemaan ulos. Kätilö käski miehen soittaa kelloa, et tulis toinen kätilö, ja mies soittikin monta kertaa. Kätilö joutui auttamaan vauvaa, ja mies yritti pitää mun jalkoja. Olin aika epätoivoinen, etten saa vauvaa ulos, mut sitten kätilö sanoi, että nyt suutut ja ponnistat, ja mähän päätin tehdä niin, jolloin vauvakin lähti tosiaan tulemaan.
Apua ei saatu, kun kaikissa saleissa oli samaan aikaan tilanne päällä, mut lopulta tunsin vauvan pään tulevan ja sitten kätilö jo käski olla ponnistamatta, jota tosin en uskonut, ja vauva tulikin aika kerralla ulos. Saman tien kova huuto, pissas ja kakkas.
Syntymäaika oli 2.05 eli ponnistusvaihe kesti varsinaisesti 20 min, kuten mulla kahdessa edellisessäkin.
Päässä oli pahka, ja oli siis tullu kyljellään eli viistotarjonnassa, ja siksi niin vaikea saada laskeutumaan ja ulos asti. Mutta sai kuitenki 9/9 pisteitä ja hyvin virkeä heti. :heart: Yhtään tikkiä ei tullu, eka kerta mulla, ja muutenkin olo oli todella hyvä! Sattui enemmän kuin muistin, mutta muuten ihana kokemus, en voi uskoa, etten enää sinne pääse... Ja sitten kun tyttö oli ulkona, joku tuli jossain vaiheessa kurkkaamaan ovelta, onko kaikki hyvin. Osastonhoitajakin oli joutunut tulemaan jonkun synnytykseen avuksi, kun oli niin hulinaa ja vähän kätilöitä. Mutta meillä siis meni kaikki hyvin.
Päästiin osastolle vasta 5.30, kun kätilö joutu jo heti uuteen synnytykseen, ja me jäätiin saliin (torkkumaan
). Huoneessa olikin jo tarkkailuhuonekaveri poikaansa syöttämässä, joka oli syntynyt viereisessä salissa klo 2.02, eli kolme minuuttia ennen meidän tyttöä!
Että näin yksilöllisesti meni ballongin kanssa, kun peräkkäin laitettiin.
Osastolla oltiin muuten samassa huoneessa ja sängyssä kuin edellisen kanssa!
Ja tyttö taas syntyi samassa salissa, kuin esikoinen. :heart: Sitten siinä vaiheessa, kun lastenhoitajia vaihtui ja kaikki oli mulle ennestään tuttuja (kuten myös muutama kätilö synnärin puolella...), ja yksi hoitajakin sanoi muistavansa mut, rupesin miettimään, että olenko ollu siellä jo liian monta kertaa...
Mutta ihanasta syystä aina.
Jälkeenpäin mietin, että jos olisin tiennyt, mitä tulee, niin olisin hyvin mielelläni ottanut
Saajun doulaksi.
Ehkä olis vähän rauhoittanut mun pelkoa, kun aika pitkään olin ilman miestäkin siellä, kun oli hevoset hoidettava ym. Ja se, että yöllä synnyttäminen on paljon raskaampaa! Ei tosiaan pysytty sit vauvan synnyttyä enää hereillä; multa irtos tippakin kädestä, kun imetin vauvaa salissa ja torkahtelin, ja veret ja kaikki oli vauvan naamalla.
Kätilö oli ihan järkyttynyt, ku ei kuulemma koskaan ollu tapahtunut sellasta, mut siitä ei onneks tullu ku patti ja mustelma käteen. Ja vauvan naama selvisi pesulla.
Vielä sellasta, että oletteko tehneet sormustestiä sukupuolen selvittämiseksi tässä raskaudessa? Kun kaveri kyseli sunnuntaina ja sanoin, etten muistanut, mut kysyi, tuleeko mulle "oikea suora", jos nyt teen, niin teinpä oikein kahdesti, kun pyysin esikoisen vielä viralliseksi valvojaksi, niin molemmilla kerroilla näytti lapset oikein ja vielä pojan ja tytön lisää, mutta siinä kohdassa itse pysäytin sormuksen ja lopetin!!! Eieieiei!!!
Cassyput se on kyllä jännä, kuinka aina voi tulla niin ihania lapsia! Ja se just on niin vaarallista! Joka kerta siis oikeesti on vaan ihanampaa, siksi olis pitänyt laittaa jo piuhat poikki...
Mutta hormonikierukka saa nyt riittää, neuvolantäti antoi tänään esitteenki mukaan.
Hurjasti tsemppiä viimeisiin päiviin odottajille ja nauttikaahan kaikki kovasti ihanuuksistanne! :heart:
Bambiina & pieni prinsessa 15 vrk :heart:
