Maaliskuun malttamattomat

Huomenta vaan kaikille ja aurinkoista lauantaipäivää!!

Synnytyksestä; esikoisen synnytys meni tosi hyvin, epiduraalin sain ja homma kesti 8 tuntia. Kuopuksen syntymä oli KAMALA! Synnytys käynnistettiin ja kun supistukset alkoi, mulle sanottiin ettei tässä vielä kiirettä epiduraalille kun käynnistyslääke aiheuttaa supistuksia eikä ne supistukset vie avautumista välttämättä vielä eteenpäin...olin niiiiiin tuskissani; missään asennossa ei ollut hyvä, enkä pystynyt olemaan paikallaan mutta liikkuminenkin oli tuskaa. 3 tuntia sen jälkeen tyttö oli syntynyt, ilman kivunlievitystä, ponnistusvaihe 3 min. Jos vois valita niin synnyttäisin mieluummin kauemmin ja "hallitusti" kuten esikoisen kans meni. Joten....synnytys pelottaa. Nyt keskenmenneen raskauden alussa oli heti mielessä tuleva synnytys. Uskon, että käyn pelkopolilla juttelemassa jos vielä synnyttämään pääsen.

Ja sit tähän päivään; sorruin eilen kauppareissulla rfsu-testin ostoon, ylläri

:kieh: ja tein testin tänä aamuna. Tuloksena 5 min sisään näkyvät kaksi viivaa, testiviiva hailakka mutta punertava MUTTA puolen tunnin sisään testiviiva meni harmahtavaksi ja nyt, tunti testin teosta, kaks viivaa edelleen näkyvissä. :eek: en kestä itteeni :snotty:
 
sohvi77 :hug: Eikös se ole sitten plussa sitten? Onnea :heart:

Mulla ei ole menkat vieläkään alkaneet.. :(
Toivottavasti ei kierto menisi kauheasti yli tuon 49 päivän.

Synnytyksistä.. Mulla esikoisen synnytys oli melko kamala. Tai ponnistusvaihe ainakin.
Synnytys kesti kokonaisuudessa n.17h, ponnistuvaihe 1h15min. Esikoinen ei hengittänyt kun syntyi, mä repesin pahasti jne..
Mua ei kuitenkaan seuraavan raskauden aikana pelottanut synnytys.
Ponnistusvaihe kun tuli iski pieni paniikki, että mitäs jos taas menee huonosti.
Seuraavat synnytykset mulla käynnistettiin ja olivat paljon helpommat ja lyhyemmät. Tosin kivuliaammatkin.
sohvi77 Miten sulla käynnistivät? Siis kun kyllä mä kivunlievitystä sain. (ilokaasua käytin, muutakin olisivat antaneet mutten haunnut)
Vau, siis sehän on hienoa kun pystyit synnyttämään "luomusti" :) Mä olisin halunnuut, mutten pystynyt :ashamed:
Mulla toinen käynnistettiin sellaisilla "pillereillä". Synnytys kesti n.6 1/2h, ponnistusvaihe 9min,
ja toinen kalvojenpuhkaisulla+"tipalla", kesti 2h45min, ponnistusvaihe oli 5min.

Hauskaa päivää kaikille
ja plussatuulia! :heart: :wave:
 
Tiukun äiti jollain tableteilla käynnistivät, ilokaasua olisin saanut mutta siitä on tullut aikaisemmin huono olo, joten jätin väliin.

En vielä plussaan uskalla uskoa, mutta maanantaina voisin uudestaan testailla. Menkkakivut jatkuu. Mulla on nyt meneillään armoton siivousvimma(joka on yleensä muuten ennakoinu menkkoja), aurinko paistaa ja kylläpäs taas talven jälkeen näkyy koko karmeus. Toisaalta kun vanha talo niin aivan sama kuinka siivoais niin ei auta ei
:/ =)
 
Hmm.. Tein ihan mielenkiinnosta ovulaatiotestin, kun kaikki on siitä vouhkannu r-testinä ts. sen "korvikkeena". Viikko kylläki vielä menkkoihin ja tiedä nyt sen todenmukasuutta, mutt kontrolliviiva tuli hailakkana. Eli mulle kävi noin kun testasin ovulaatiotestillä, se siitä luotettavuudesta siis ;) :)

T: Edelleen eräs kärsimätön ja malttamaton :)
 
Mulla taitaa olla tällänen naivi ensisynnyttäjän kuva synnyttämisestä ( siis jos musta joskus tulee ensisynnyttäjä), että ei se nyt niin kauheeta oo. Okei, tiedän että se voi olla, mutta en osaa sitä pelätä ollenkaan. Oon ollu töissä lapsivuode osastolla ja vois aatella, että alkais pelottaa kun siellä näkee ja kuulee kaikkia kauhujuttuja, mut ei. Ennemminkin tuli sellanen olo et kaikki noi on siitä selvinnyt niin kyllä minäkin =)

Täällä muuten aika kuivaa meininkiä, kun mies vaan töissä kun niillä projekteja riittää niin ei sit kotona enää mitään jaksakaan touhuta. Mä sanoinkin sille et mee takas sinne vanhaan työpaikkaas mikä ei ollu noin stressaava ni ehittäis harrastaa taas niinku ennenki. Ärsyttävää!!

Katotaa joskus 2012, jos oisin vaikka raskaana... heh

Sohvi77 toivottavasti plussaat!

tervetuloa nirppurotta ja kaikki uudet!
 
sohvi77 Juu, siis mullakin niillä tableteilla, eikä millään pillereillä olen ihan unotanut :ashamed:
Mä en osannut sitä ilokaasua ottaa oikein kun esikoinen syntyi. Seuraavalla kerralla kätilö osasi neuvoa hyvin miten sitä käytetään ja sitten siitä olikin hurjasti apua.

wannabemama Parempihan se onkin ettei synnytystä liikaa pelkää.
(enkä tietenkään vähättele tai arvostele kenenkään synnytyspelkoa tms)
En minäkään pelännyt ennen esikoisen syntymää synnytystä ja kuvittelin että kaikki menisi hyvin. Ei sitten mennytkään. Mutta turhaa sitä miettiä, kun sitä ei voi etukäteen tietää miten menee..

Paljon haleja :hug: kaikille tarvitseville! :hug: :heart:
 
Mulla tulee toisesta tissistä "nestettä" :eek: :/ :D Voiskohan tää olla sitä...tai sit mulla on joku prolaktiini häiriö tai jottain B)

Huomasin kun oli jotain valkosta nännin päässä...no sit piti tietty puristaa :saint:
 
täällä eilen aika selvä plussa ovistestissä. mutta eipä ollut kuitenkaan läheskään yhtävahva kuin toinen viiva... :( tänään tein testin ja hailakampi plussa.. tiedä sitten noista. kun ei selvää ovista ja testit koko aika jollain tavalla plussia. 8 päivänä nyt kuitenkin tehnyt testejä.joko ovis oli eilen tai sit jo viikko sit ennen ku aloin testaa, olis ollut kyl tosi ajois.. vitsit, tekis mieli tehä jo r-testi :D. mulla ollut veristä limavuotoa useampi päivä... tuskin se mitään kiinnittymis vuotoakaan voi olla :eek:
 
tänä aamuna tein taas testin.... :D nyt sain räpsästyä siitä kuvan ja näkyy vähän jo kuvassakin.. http://www.aijaa.com/v.php?i=3851592.jpg nyt on vaan ongelmana se, että oon nitkauttanu alaselän huomaamatta ja nyt on niin kipeä etten voi nostaa edes kauppakassia, eli jos kipu ei yhtään helpota niin maanantaina on pakko jäädä töistä saitsulle... viimeks selkä on ollu näin kipee varmaan 5vuotta sitten...
 
Onnea plussanneille!!!! :flower: :flower:

Sohvi77, kyl se kuulostaa tosi kovasti siltä että siellä on matkustaja mukana massussa.

äippäliini83, näkyy selkeästi toinen viiva! hienoa! onpas harmillista tuon selän kanssa...toivottavasti se siitä paranee pian.

Oma tilanne on nyt vähän ihmeellinen. Ei oikeestaan ole ollut mitään oireita, mitä nyt tällä viikolla aamuisin oli vähän huono olo, mutta olen pistänyt sen uuden työn aiheuttaman jännityksen piikkiin. Eilen tein kuitenkin sit testin, joka näytti negaa. Illalla sit huomasin vähän (siis ihan minimaalisesti) "tuhrua" paperissa ja ajattelin että no nyt ne menkat alkaakin jo. Mut ei ne mitään oo alkaneet, vähän oli tuhrua tänään aamupäivällä kans paperissa, mut muuten ei mitään havaintoa mistään sen enemmästä. JA sitäpaitsi oon tosi hyvällä tuulella ollut koko viikon ja tänäänkin, vaikka yleensä olen menkkojen alkaessa tosi kiukkunen. Hassua.

No, en nyt kuitenkaan usko että olisin raskaana, koska ei musta nyt siltäkään oikeen tunnu, mut ihmettelen vaan että onkohan greippimehu oikeesti vaikuttanut mun kiertoon ku ensinnäkin en oo ikinä ennen "tuhruillut" ja sit jos vaikka huomenna alkais menkat niin kierto on lyhentynyt usealla päivällä. Mulla ku yleensä kierto on lähempänä 31 päivää ku 29.
 



Tiukun äiti...............kp 44/28-49..............yk1
Vaava......................kp 42/28-44
Sohvi77...................kp 32/?................yk2...........haamu 9.3. (kp19)
Hippuli-81............kp 32/33-45........yk2
Hemmi......................kp 28/28-31
saralia......................kp 27/?.................yk7
Chili24......................kp 26/26................yk3
äippäliini83...............kp 26/28...............yk3
Emppu3008..............kp 25/30...............yk3
Rauna.....................kp 25/37.................yk3
JääKyynel.................kp 25/29-30..........yk2
Zande.......................kp 25/31
nirppurotta...............kp 22/27.................yk11
Sero........................kp 22/25-31...........yk4
Marta.......................kp 20/29................yk5
unelmoya................kp 20/28.................yk2
marrr........................kp 19/29-30........yk4
Sisely......................kp 18/29-30..............yk2
Lintsi85..................kp 18/28.................yk3
Helmiläinen..........kp 18/28.............yk2
Alice81....................kp 17/25..................yk1
Pipopi.....................kp 17/26-32.............yk9
tyttokarpanen.........kp 16/24-28.............yk1
ikuisuus....................kp 16/?...................yk1
wannabemama.......kp 14/31-39..................yk5
mimomamo..............kp 12/28
jenninho..................kp 9/32-36...............yk3
Minna77...................kp 1/26-32...............yk7
moumou...................kp 1/29-31..............yk5



Plussanneet




Alisa84.....................plussa 12.3..........kp 34/26-35
unelma....................plussa 12.3...........kp 27/28................yk2
Alppiina...................plussa 15.3...........kp 33/32-39............yk1
 
Pahoittelen kaikille, että olen päivitelly väärin kp:iä. Edelleen on influenssa päällä, ja ilmeisesti kuumeisena ei onnistu toi keskittyminen.... Tänään kuitenkin eka kuumeeton päivä, toistaiseksi, kun iltapäivä on hyvin vauhdissa. Ps: en tarkoita vauvakuumetta... ;)

Sohvi En ole päässyt lukemaan paljoa viime päivien aikana, mutta oletko siis plussannut???! Tällä sivulla, mitä olet kirjoittanut, kuulostaa kyl lupaavalta. Uskallankohan onnitella jo....

JääKyynel Puhallan sinne päin ja muillekin malttamattomille kärsivällisyyttä ;) Eikö herkät r-testitkin näytä useimmin vasta 3 pvää ennen menkkojen alkuja? Vai onko ovistestit herkempiä? Vai onko se vain sattumaa, että o-testitkin näyttää r-plussaa? Kysyn vaan, kun en ole koskaa aikaisemmin kuullu vastaavasta.

 
Sisely, Pahoittelut sullekin!! Oon ilmeisesti ollut ihan pihalla tossa päivittelyssä :ashamed:

Muuten, jos ehditte, niin tarkastatkaa te muutkin, että teidän kp:t on oikein.

ON: Mullakin om kierto on ihan seko. Ilmeisesti mun menkat alko vasta tänään, eli kp oli oikeasti 32. Se, mitä luulin menkoiksi oli ilmeisesti vain tuhruilua keskellä kiertoa.

Oikein hyvää sunnuntaipäivää kaikille!
 
Minna77 Nyt kun tuli noi kiertopäivät puheeks, nii omien laskujen mukaan mulla ois tänään kp 25. Kattelin just nii sulla on ainaki minun kohalla jääny lauantai päivittämättä eli sinne on jääny perjantain kp kummittelee. En tiedä onko muiden kohdalla sama juttu.

-----

Ja tää teki sit päätöksen. En kyllä ala testailee yhtää millää tikuilla, oli se sit ovis- tai r-testi, ellei sit ole tarvetta. Viikon päästähä se nähään kiroonko täällä vai olenko onnesta sekasi :)
 
Onnittelut plussanneille :flower: :flower: :flower:

Täällä vietetty hieman hiljaiseloa, koska tästä kierrosta nyt tuli sitten ovuloimaton kierto :headwall: :kieh: mutta ensi kuussa sitten taas paremmalla onnella..nyt en siis edes viitti turhaan r-testejä tuhlailla..liekö kevät tehnyt kepposet vai mikä..mut kyllä harmittaa toi ovis-oilin katoaminen |O

Kaikille isoot +++++ :whistle:

Minna kp:t nyt 25/30 :)
 
No niin, toivottavasti nyt ovat kaikkien kp:t kohdallaan. Tosiaan, lauantaina jotenki pääsi unohtumaan ihan kokonaan itse kp:ien päivitys :ashamed: Pahoittelen paljon!!

äippäliini Oletko säkin nyt r-plussanut????

Emppu3008 :hug: Tosi harmittavaa! Tuntuu kuin koko kierto olisi ollut ihan turha. Mistä muuten päättelet, että oli ovuloimaton? Ootko tikuttanut vai oireiden perusteella päättelet?
 
Sunnuntaita! Onnea kaikille plussanneille :flower: Mä täällä toivon, että jos kävis samallalailla kun kävi tuosta pojasta, eli heti, kun liityin mukaan tälläiseen ketjuun, niin pamahti plussa ;)

Jospa heti siirtyis omaan napaan...Eli menkkajomotukset jatkuu, mutta tässä vaiheessa kiertoahan vois ehkä jo kuukautisista johtuvaa kipuiluakin olla. Mulla kyllä yleensä menkkakivut on vasta sinä päivänä kun täti tulee. Mies on aivan innoissaan kun rinnat on suurentunut....tai mun omin sanoin "riippikset ne on edelleen mutta hiukan täydemmät sellaiset" :D Mies huomasi myös sellaisen asian eilen saunan jälkeen, että "häppärit" on tummemmat, kuin aikaisemmin :ashamed: . Mulle ei kuitenkaan missään vaiheessa oo ollut sellasista tärppitunnetta, koska pettymyksiä on ollut tässä vuoden aikana niin paljon. Olishan tää ihan mahtavaa, jos oisin raskaana, miehelle olis ensimmäinen ja hän on kuitenkin jo 42-vuotias. Ja ollut varma, ettei koskaan saa omia lapsia.

Niin tuohon liittyen meidän historiasta sen verran, että me ollaan kohtuullisen uusi pari: mä olin asumuserossa mun miehestä ja eropaperit oli vetämässä, kun tapasin nykyisen mieheni. Kaksi viikkoa tapaamisesta menimme kihloihin, vaikka vielä olinkin virallisesti naimisissa :ashamed: Ja kun mun ero varmistui, niin siitä puolentoista kk:n päästä menimme naimisiin. Eli me oomme olleet yhdessä vasta noin vuoden, mutta tunteet oli niin varmat alusta asti, että annoimme heti vauvalle luvan tulla.

Jep jep. Mutta nyt alan katella luontodokkaria. Niin ja tällä hetkellä siis Kp 22/27
 

Yhteistyössä