Maaliskuun lapset 2010

  • Viestiketjun aloittaja Vilivinkka
  • Ensimmäinen viesti
Cheycel
Kiitokset Vilivinkka & Callie jumppamuistutuksesta, olen kyllä jostain neuvolanopuksesta lukenut lantionpohjanlihasten harjoittamisesta, mutta eipä ole ollut enää tahi vielä mielessä. Kantsis varmaan jo alotella vai mitä konkarit suosittelette?:)

Mä näin toissa yönä unta, jossa mun mieheni ylpeenä esitteli jollekin tuntemattomalle meidän tyttövauvan ristiäiskuvaa, jossa komeili myös nimi. Olikin sitten semmoinen nimi ettei ollut tullut mieleen muttei ollut lainkaan hassumpi, nyt on harkinnassa. Oottekos jo paljon miettiny nimiä? Meillä pojan nimi tuottaa toistaisex ainakin suurta tuskaa, ei olla päästy lähellekään yhteisymmärrystä. Tytölle olisikin sitten pari hyvää vaihtoehtoa.

Ja taas asiakasta tyrkkää häiritteen mun palstailua, mur..
 
Lady Grey
Makin olen monesti miettinyt tuota lantiopohjanlihasten jumppausta, mutta aina unohdan. Eli kiitos Callie ja Vilivinkka muistutuksesta! Pitais tehda johonkin tiettyyn aikaan niita, etta siita tulisi rutiini eika paasisi unohtumaan.

Callie enkohan ma parjaa uhmaikaisen kanssa. Olin kaksi ja puoli vuotta toissa paivakodissa ja siella kylla koki niin monta eri uhmaa. Sanoisin, etta ne pikku prinsessat ja prinssit, jotka olivat tottuneet saamaan tahtonsa lapi, olivat ne pahimmat tapaukset ;) En kylla tieda miksi yhtakkia nain tuollaista unta! Aika hassua.

Niin ja Callie sun eilinen paansarky kuulosti tosi ikavalta. Raskaana ei edes pysty ottamaan kunnon sarkylaakkeita siihen. Toivottavasti et joudu karsimaan niista kovin usein! Itse taidan olla onnekas, kun en ole koskaan karsinyt paansarysta... (kop kop)

Cheycel toihan kavi hyvin teilla, jos nait unta nimesta! Mun unissa ei ole paljastunut vauvan sukupuolta, mutta yksi tyton nimi me ollaan kylla keksitty jo. Keksittiin myos siihen sopivat toka ja kolmas nimikin (yksi niista supisuomalainen ja toinenkin suomessa kaytossa oleva, mutta enemman kansainvalinen). Munkin mielesta poikien nimet ovat paljon vaikeampia. Ma en millaan keksi mitaan kivaa ja ajattelinkin jattaa sen sitten siihen, jos vauva paljastuu ultrassa pojaksi. Eipa mieskaan ole keksinyt mitaan ettei sen puoleen.

Onko teilla muuten tytto-tai poikaoloa? Mulla ei ole tuntemuksia kumpaankaan suuntaan.

Mulla on nippaillut mahasta hirveasti tanaan ja eilen. Ei mitenkaan kipeasti, mutta sellaista pienta nipistelya ja valilla tuntuu silta kuin pistaisi. Kai se kohtu vaan kasvaa ja tekee tilaa itselleen.

Mutta taytyy varmaan alata jumppaamaan niita lihaksia ettei taas unohdu!

Lady Grey 14+1
 
Hamale
Kiitos tuosta jumppamuistutuksesta! Tahtoo meikäläiselläkin aina lantionpohjatreenailut unohtua, vaikka mikä sen helpompaa olisi kuin esim. televisiota katsellessa jumpata. Nyt pitää ryhdistäytyä!

On muuten ihan totta Callie, että se salailu työpaikalla on aika puuduttavaa. Itselläkin helpotti huomattavasti siinä vaiheessa, kun aloin julkistaa uutista. Nyt ovat kaikki niin tohkeissaan ja kyselevät vointiani.

Me ei olla mietitty nimiä vielä ollenkaan. Meillä on muuten melko samanlainen maku mieheni kanssa kaikissa asioissa, mutta tiedän, että tästä nimiasiasta saattaa tulla vääntöä. On nimittäin täysin erilainen maku meillä nimien suhteen.

Hamale
 
Sari_80
Hei kaikille!
Ajattelin liittyä tähän ketjuun aikaisintaan viikon päästä, kun np-ultra on suoritettu kunnialla. Olen kyllä käynyt lukemassa juttujanne ja odotan innolla mukaanpääsyä. Olen vain hieman epä- ja taikauskoinen vielä raskaushistoriastani johtuen (2 keskenmenoa takana). Keskenmenojen takia en vielä uskalla liittyä vakiporukkaan.
 
Lady Grey
Tervetuloa mukaan vain Sari! Toivotan samalla onnea np-ultraan ja toivottavasti kaikki on siella sitten kunnossa, etta paasisit meidan pikkuryhman jaseneksi :) On aika piinaavaa tuo odottelu ja ymmarran varovaisuutesi.

Otin tanaan ekoja raskauskuvia masusta. Viela kun pikkuisen kasvaisi lisaa niin saisi vahan taiteellisempiakin sellaisia!

Mutta eipa muuta kuin hyvaa viikonloppua kaikille, jos en ehdi seuraavaan pariin paivaan piipahtamaan taalla!

Lady Grey 14+2
 
Elli M
Heips,

Meillä on nimi pojalle valmiina, esikoiseni on tyttö. Musta pojalle on paljon helpompi keksiä nimiä! Mutta saas nähdä jos poika tulee, otetaanko valmis nimi käyttöön. Meinaatteko muuten käydä 4d-ultrassa ja/tai ottaa sukupuolen selville? Me ehkä mennään ja kysellään taas, niinkuin ekastakin.

Täällä olo viikonlopun löhöilyn jälkeen hieman parempi, toivottavasti nyt alkaisi jo helpottaa! Olin eilen illalla tuntevinani outoa kuplintaa (=liikkeitä?) mutta en tiedä oliko ne niitä, tai voiko niitä toiskertalainenkaan näin aikaisin tuntea.

Ens pe menen np-ultraan, ja se jännittää jo! Olispa kaikki hyvin!

T.Elli M 10+6
 
Hamale
Me ollaan harkittu sukupuolen kysymistä. Ainut mikä siinä arveluttaa on se, että sekään ei oo aina ihan varmaa. Ystäväni toisen lapsen piti olla poika, mutta tyttöhän sieltä tulikin. Toisaalta, jos vaan asennoituu siihen, että se ei oo varmaa..

4d-ultraa ei olla vielä mietitty. Kertokaahan viisaammat, että miten sellaiseen pääsee ja mitä se maksaa? Ja koska siihen kannattaa mennä? Oon vaan joskus kuullut tällaisesta mahdollisuudesta mut en oo sen enempää selvittänyt. Työkaverille oli ihan tavallisella ultrakäynnillä näytetty 4d-kuvaa ja oli kyllä hienoja kuvia!

Masu alkaa muuten jo kivasti näkyä. Tavallisia farkkuja käytän, mutta napin joudun jättämään auki. Aika hienoa Elli, jos olet nyt jo tuntenut jotain. Musta tuntuu, että mun täytyy saada ihan kunnolla monoa ennen kuin tunnen mitään. Kuplintaa nimittäin tuntuu jatkuvasti ilmavaivojen vuoksi, joten ota siitä nyt sitten selvää ;)

Nyt poden flunssaa. Pahoinvointi + flussa + rankka fillarointityömatka eivät ole kovin mukava yhdistelmä. No sopivasti lepoa ja kevyttä ulkoilua, niin eiköhän se tästä :)
 
Lady Grey
Heippa taas,

Omassa olossa ei ole mitaan valittamista talla hetkella. Pahoinvointia ei ole ollut pariin viikkoon, joten toivottavasti se on nyt taakse jaanyt asia. Pienta nippailua vain mahassa, muttei mitenkaan pahaa.

Niin ja tilasin eilen Lontoon maanalaiselta Baby on Board rintamerkin. Ihana keksinto ja ihan ilmaiseksi saan sellaisen :) Sen tarkoituksena on kertoa kanssa matkustajille raskaudesta, etta osaavat tarjota istuintaan sita tarvitseville.

Me ei kylla varmaan menna tuohon 3D/4D ultraan. Aika kallista se on ainakin taalla ja laitan mieluummin ne rahat muihin hankintoihin. Vaikka kyllahan ne kuvat ja videot nayttavatkin hienoilta.

Pikaisia parantumisia Hamaleelle!

Tulkaahan muutkin linjoille :)

Lady Grey 14+6
 
Vilivinkka
Ihan pikaheit reissun päältä.

Sarille tervetuloa ja peukkuja.

Elli, en usko, että vielä voi liikkeet tuntua. Kuplinta voi kyllä olla raskauden aiheuttamaa (kohdun venymistä tms.). Itse elätän toivoa, että näin tokakertalaisen tuntisin liikkeet joskus viikolla 15-16. Eka kerralla taisin tuntea viikon 17 alussa.

Hyvää mieltä,

Vilivinkka 13+0
 
Vilivinkka
Hei,

korjaus: tunsin (varmasti) liikkeet viime raskaudessa kun minulla oli 17 viikkoa täynnä, eli viikon 18 alussa. Menin sekaisin viikkojen merkitsemisessä äsken, kun laskin ja kirjoitin kiireessä esikoinen sylissä. Luulen, että minun on realistista odottaa liikkeiden tuntemista toisella kerralla korkeintaan pari viikkoa edellistä aikaisemmin, eli siis rv 16-17.

Tosi yksilöllistähän se liikkeiden tunteminen on, jotkut tuntevat tosi aikaisinkin. Ekassa raskaudessa kai yleensä alkavat tuntua viimeistään viikon 20 tienoilla, mutta niitä voi olla vielä silloinkin vaikea tunnistaa. Minulla liikkeet tuntuivat aluksi juuri eräänlaisena kuplintana ennen muuttumistaan selkeiksi tuuppaisuiksi ja myöhemmin potkuiksi ja koko mahan heilumiseksi. Loppuraskaudesta ei enää tuntunut kovin selkeitä potkuja tms. mikä johtui vauvan perätilasta: pää oli ylöspäin ja jalat eivät mahtuneet tai ulottuneet potkimaan. Liikkeet olivat loppuajasta pikemminkin muljahtelua.

Okei, nyt tuli muistot mieleen ekasta raskaudesta ja taidan alkaa odottaa liikkeitä aika kärsimättömästi...:)

Vilivinkka
 
Cheycel
Nopea huikkaus maalismammoille, olin alkuviikon yht´äkkiä yllättäen työmatkalla ja nyt kahden päivät rästit toimistolla odottamassa.. Ovatkos kaikki täysin uppotuneita töihin, kun on ollut kovin hiljainen alkuviikko??

Mä komppaan myös, että en malta odottaa, et tuntis ensimmäiset liikkeet. Meiän neuvolalääkäri sanoi, että ensisynnyttäjäkin voi tuntea liikkeet jo vkolla 16, sitä odotellessa..

Palailen paremmalla ajalla myöhemmin, aurinkoista keskiviikkoa!!


Cheycel 15+5
 
Callie ejk.
Huomnta tännekin! Täällä on ollut muutaman päivän syyssiivousurakka, jota olen siis tehnyt sekä sisällä että ulkona. Vessanpesu odottaa vielä, mutta muuten sisäpuoli alkaa olla kuosissaan, mutta pihalla sitten onkin sitä enemmän hommaa. Onneksi ainakin tänään pitäisi olla hyvä kelikin. :eek:)

Ultassa on käyty ja siellä kaikki hyvin. Pikkuinen oli hieman isompi kuin mitä viikot antavat, mutta ei niin paljoa, että la:ta olisi siirretty. Siellä se nukkui ja pisti peukkua suuhun. :eek:P Eikä tykännyt yhtään, kun sitten ruvettiin häiritsemään. Jotenkin se sydämen näkeminen helpotti oloa kovasti, se näytti niin rauhoittavalta että. Ja nyt sitten kerrottiin jo pojallekin, että on vaua tulossa. Poika ottikin sitten vastaan isoveljen vastuullisen tehtävän ja jo heti ekana iltana luki pikkuiselle sadun ;oP Hassu!

Meillä täällä kunta maksaa vain ja ainoastaan np-ultran, kun en kuulu mihinkään riskiryhmään. Viimeksi oli sama juttu. Silloin käytiin yksityisellä rakenneultrassa sitten varmistelemassa, että kaikki on hyvin. Nyt en osaa sanoa, mitä nyt tehdään, kun se on rahasta kiinni, kun molemmilla on lomautuksia, niin on rahat aikas tiukalla. Haluaisin kyllä, mutta saa nyt nähdä. Mihinkään 3/4d-ultraan meillä ei kyllä ole varaa (en kyllä yhtään edes tiedä mitä maksavat, mutta oletan että edelleen enemmän kuin tavallinen ultra). Mutta en tosiaan tiedä, täytyy miettiä vielä sitä asiaa.

Meillä on pojalle nimi valmiina (keksin sen yhtenä yönä esikoista imettäessäni ja mieskin sen hyväksyi ja edelleen tuntuu hyvältä). Tytölle on vielä pari vaihtoehtoa, joita nyt sitten "maistelen". Meillä on esikoisella kolme nimeä, joten niin tulee sitten tälle toisellekin. Kolmannesta tytön nimestä olen jo ihan varma, mutta eka ja toinen vielä tosiaan odottavat päätöstä, vaihtoehtoja on. Mutta onhan tässä aikaa vielä. Toivottavasti (en ole vieläkään kovin varma, kuten huomaatte).

Ja kuten vilivinkka tuossa kommentoikin, niin ei liikkeet ihan vielä viikolla 11 tunnu. Valitettavasti. Maltetaan vielä hetki. Kyllä niitä potkuja sitten satelee kylkiluihin ja ne ei ole mitään mukavia, kun tuntuu, että luut murtuvat! :eek:)

Toivottavati Sari kaikki on siellä hyvin ja pääset mukaamme! Pidän peukkuja!

Callie
 
Lady Grey
Onnea Callie hyvista ultra nakymista! :)

Cheycelkin ollut linjoilla- toivottavasti olet selvinnyt sahkoposti urakastasi!

Olette puhuneet liikkeiden tuntemisesta. Olen tuntenut sellaisia kuplintoja muutamana paivana, mutta olen ihan sata varma etta ne ovat liittyneet suoliston toimintaan kun maha on kurninut saman aikaisesta :D En kylla usko, etta voisi olla mitaan muuta viela.

On pitanyt jo pitkaan kysya teilta, etta onko maapahkinat (peanuts) Suomessa kiellettyjen listalla? Taalla niita kasketaan valttamaan, jos itsella, puolisolla tai lahisuvulla on jotain allergioita. Suurin syy on tietysti pahkinaallergia, mutta esimerkiksi pelkka heinanuhakin mainitaan syyksi valttaa niita ja mieheni karsii siita. Jotenkin tuntuu vahan hassulta tuo kielto, jos suvussa ei ole sita pahkinaallergiaa...

Lady Grey 15+0
 
Sari_80
Hei kaikille!
Nyt uskoisin uskaltavani liittyä tähän porukkaan. Aamulla käyty np-ultrassa ja kaikki oli kunnossa. Vähän jännitti tosiaan, koska mulla on kaksi keskenmenoa taustalla ja kohta vuosi yritystä. Eka km todettiin juuri np-ultrassa (viime marraskuussa), vastasi viikkoja 9+ ja toinen meni nyt huhtikuussa kesken eli rv 5+4. Taustoista vielä, että ollaan aika samanikäisiä mieheni kanssa. Mieheni on 29 ja minä täytän tämän kuun lopussa 29.

Aiempiin keskenmenoihin liittyen olen tässä raskaudessa ollu todella neuroottinen ja koko alkutaival on ollut yhtä tuskaa. Olemmekin käyneet melkein viikottain yksityisellä ultrassa katsomassa, että onko kyytilänen vielä matkassa. Ei se, että keskenmenolle mitään mahtaisi, mutta en halunnut sitä tilannetta, että kuollut alkio olisi ollut sisälläni yhtään päivää ylimääräistä. Kuten ekassa raskaudessani kävi. Silloin oli varhaisultrassa näkynyt syke ja np-ultrassa tulleet uutiset olivat todella paha shokki. Silloin ei oikein osannut edes pelätä mitään keskenmenoja. Ajatteli sokeasti, ettei niitä minun kohdalleni voisi sattua. Toisen keskenmenon jälkeen pelko lähinnä kasvoi, koska ajattelin, ettei kahta ilman kolmatta...

Rahaa on siis pistetty palamaan, mutta ihan mielenterveyden takia. Se tieto, että mahassa kaikki on kunnossa ja kaveri kasvaa kuten pitääkin, on aina riittänyt jaksamaan seuraavan viikon. Ja taas sama rumba alusta. 8+ viikon ultrassa olin jo aivan varma, että sieltä se löytyy kuolleena mutta toisin kävi ja nyt ollaan pidemmällä, kuin koskaan ennen. Viikkoja siis tänään menkoista laskettuna 11+0, mutta sikiö on jo kolmen viikon ajan ollut pari päivää edellä laskuista eli vastasi kokoa 11+2.

Mitä np-ultraan tulee, niin niskaturvotusta oli todella vähän, 1,1 ja nenäluu näkyi kuvissa. Osallistuin myös kunnan tarjoamaan veriseulaan, joka otettiin samalla kertaa ja sitten viikon päästä saan tietää, mitkä riskilukemat omalla kohdallani on trisomiaan. Mutta ultraajan mukaan hyvä lähtötilanne ja siitä lähdetään :) .

Raskaus on muuten sujunut hyvin. Olen lähinnä aamuisin voinut pahoin ja satunnaisesti silloin, kun vatsalaukku pääsee tosi tyhjäksi. Tissit ovat arat, mahaa vihloo välillä ja työpäivän päätteeksi väsyttää. Muuten olen kyllä voinut hyvin ja alkuraskauden aikana kiloja on karissut sen sijaan, että niitä olisi vielä tullut lisää.

Sellainen stoori. Lisäänpä itseni listaan...

t. Sari 11+0
 
Lady Grey
Tosi isot onnittelut Sari!! :)

En yhtaan ihmettele, etta olette kayttaneet rahaa ultrissa kayntiin, mutta olisin luullut, etta kuntakin olisi jo tarjonnut parempaa seurantaa kahden keskenmenon jalkeen.

Mutta tosi hienoa, etta saimme uuden jasenen tanne :)
 
Elli M
Onnea ja tervetuloa Sarille munkin puolesta!

Vainoharhaisena ja edelleen kuplintaa silloin tällöin tuntevana soitin neuvolaan, ja kyllä se on ihan mahdollista tuntea pieniä liikkeitä sisäisesti jo tässä vaiheessa. Hyvä niin, koska tiedän ihan varmasti ettei kyseessä ole ilmavaivat, ne tuntuvat musta erilaiselta. Mutta näitä kuplia tulee siis ihan satunnaisesti kyljellään maatessa. Eivätkä ne tietenkään tunnu "liikkeiltä" sanan varsinaisessa merkityksessä.

Meillä 4D-ultra maksoi n.100e kelan korvauksen jälkeen, jota nykyin ei käsittääkseni enää saa ns. normaalitapauksissa. Rakenteet katsottiin tosi tarkkaan, saatiin kuvia ja mittoja ja sitten kuultiin se sukupuoli. Musta se tehtiin n.rv20 kieppeillä. Kuvista tunnistan nykyisin tyttäreni ja silloinkin minusta se näytti ihan itseltäni :) Ihan hassua, mutta tosi suloista.

Mä en ole kuullut että pähkinät olisivat mitenkään varottavien listalla täällä Suomessa, korjatkaa jos olette eri mieltä.
 
Sari_80
Lady Grey: Suomessa ainakin toistaiseksi on niin, että täytyy kokea kolme keskenmenoa, ennenkuin pääsee lisätutkimuksiin. Joka on mielestäni vähintäänkin sen yksi liikaa. Jostain toisesta ketjusta tai aiemmin taisin lukea, että Norjassa aloitettaisiin tutkimukset jo kahden keskenmenon jälkeen. On mielestäni hassua miten terveydenhuolto vaihtelee niin paljon maittain ja jo pelkästään Suomen sisällä. Onneksi kuitenkin pääsee hoitoon, vaikkakin olen kuullut, että hoitojono on pääkaupunkiseudulla puolen vuoden mittainen. Mun mielestä jo ajallisesti toi on jotenkin epäinhimillistä ottaen huomioon asian arkuuden.

Tässä kolmannessa raskaudessa kysyin 8+ viikon ultrassa lääkäriltä, että mitä mieltä hän on Minidisperiinistä, jos hemoglobiini on korkea? Hän vastasi, että pieninä annoksina siitä ei ole mitään haittaakaan. Ja menin siltä seisomalta apteekkiin ja ostin 50mg Minidisperiiniä, jota olen nyt siitä lähtien syönyt yhden päivässä. Mulla on aina ollut korkea hemoglobiini ja se oli ensimmäisen neuvolakäynnin verikokeiden aikaan 141. Luin monia keskustelupalstoja siitä, miten monien naisien selittämättömät keskenmenot voisivat johtua siitä, että on paksu veri eli korkea hemoglobiini ja se aiheuttaisi tukostaipumusta. Mä en ole ensinnäkään koskaan ollut leikkauksessa, joten en senkään takia tiedä, että tulisiko minun veren paksuudellani esim. veritulppia. Nimittäin niille naisille, joilla on leikkauksen yhteydessä todettu veritulppariski tai veritulppa, niin saavat heti alkuunsa verenohennukseen lääkkeet. Mutta kokeillaan nyt tosiaan tälläistä lähestymistapaa, kun siitä ei noilla annoksilla ole mitään haittaakaan.

Voi olla, että ketjun alussa on ollut puhetta vitamiineista yms. terveellisestä lisästä, mutta kysynpä vielä uudestaan, että syöttekö te lisänä vitamiineja ja/tai kalaöljyä tms.? Mä aloitin heti plussattuani syömään MultiTabsin Raskaus -monivitamiineja ja sitten myös kalaöljykapseleita.

t. Sari
 
Sari_80
Hamale 26+30, esikoinen, 2.3.
Lady Grey 30+31, esikoinen, 3.3
Cheycel 30+34, esikoinen, 5.3.
MarsiL 32+32, toinen/(enkelikaksoset), 6.3
Vilivinkka 31+34, toinen, 16.3.
FridaLainen 26+26, esikoinen, 25.3.
Elli M 28+29, toinen, 30.3.
Celina 28+32, esikoinen, 31.3.
Sari_80 28+29, esikoinen, 31.3.
 
Sari_80
Ekan raskauden aikana kun kirjoittelin Plazan palstalla, niin ketjussa oli tapana laittaa tuohon omiin tietoihin mahdolliset keskenmenot ja myös synnytyssairaala. En tiedä kiinnostaisiko teitä lisää sellaista informaatiota noiden olemassaolevien tietojen lisäksi?
 

Yhteistyössä