Maaliskuiset 2025

Moikka, täällä ensimmäistä kertaa positiivisen raskaustestin tehnyt ja tuntuu että oon pihalla ihan kaikesta. On oikein toivottu raskaus ja laskettu aika tällä hetkellä 6.3, mutta varmaan muuttuu tuosta vielä, kun hyvin epäsäännölliset menkat ollut. Ensimmäisen neuvolakäynnin sain vasta elokuun alkuun ja tuntuu kamalan pitkältä ajalta odottaa sinne asti, että saa yhtään tietää mitään.
Mullakin eka neuvola vasta elokuun alkupuolella, kaiken lisäksi videovastaanottona. Ei muka löytynyt mitään normaaleja vastaanottoaikoja, jotka olisivat olleet mitenkään mahdollisia mulle. Ajattelin kuitenkin vielä yrittää katsoa, jos tulisi vaikka peruutusaikoja tai aukeaisi uusia aikoja tarjolle Maisassa. En pystynyt tätä ekaa käyntiä siellä varaamaan siksi, kun menkat ja oletettu raskauden alkamisaika heittävät niin paljon, mutta ehkä siirtäminen onnistuu, pitää kokeilla...

Eihän videovastaanotolta saa edes neuvolakorttia, ja joka tapauksessa pitäisi käydä tekemässä näytteet ja mittaamassa verenpaine neuvolassa, niin onhan tuo nyt ihan hullua. Onko muille tarjottu videovastaanottoa?
 
Viimeksi muokattu:
Mä kävin tai jouduin lääkärin lähetteellä muun syyn takia, tarkistettiin siis, että kaikki on raskauden kannalta hyvin ennenkuin jatkettiin tutkimuksia jne. Sydän sykki ja yksi siellä kellui
Tänään 7+0, enkä jotenkaan osaa laskea näitä raskausviikkoja oikein, pakko olla sovellus, että pysyn mukana
Rauhallisin mielin, kuitenkin seuraavaan ultraan on aikaa ja tiedostaa, että mitä vain voi tapahtua 🫣
Olipa kiva, että sait lähetteen, jonka myötä pääsit ultraan! Mut on kerran aiemmassa raskaudessa ultrattu neuvolan ensikäynnillä, vastavalmistunut th-kätilö halusi kokeilla osaamistaan protokollan ulkopuolella. Muuten ei kyllä tunnu ultraan pääsevän julkisen puolella. Kerran ennenkin tulin raskaaksi niin, ettei kierrosta ollut mitään tietoa, mutta eipä silloinkaan ultrattu, vaan passitettiin lääkärille, joka sisätutkimuksen kautta arvioi kohdun kokoa. Oli sen verran epämiellyttävää, etten moiseen toiste hevillä edes suostuisi.
 
vierailija
Mullakin eka neuvola vasta elokuun alkupuolella, kaiken lisäksi videovastaanottona. Ei muka löytynyt mitään normaaleja vastaanottoaikoja, jotka olisivat olleet mitenkään mahdollisia mulle. Ajattelin kuitenkin vielä yrittää katsoa, jos tulisi vaikka peruutusaikoja tai aukeaisi uusia aikoja tarjolle Maisassa. En pystynyt tätä ekaa käyntiä siellä varaamaan siksi, kun menkat ja oletettu raskauden alkamisaika heittävät niin paljon, mutta ehkä siirtäminen onnistuu, pitää kokeilla...

Eihän videovastaanotolta saa edes neuvolakorttia, ja joka tapauksessa pitäisi käydä tekemässä näytteet ja mittaamassa verenpaine neuvolassa, niin onhan tuo nyt ihan hullua. Onko muille tarjottu videovastaanottoa?
Kuulostaapa todella erikoiselta, en tiennyt, että tuo olisi edes vaihtoehto. Luulisi että ensimmäinen käynti menisi helpoiten, kun se olisi ihan paikan päällä.
 
vierailija
Täällä kanssa yksi jolla olisi oletettavasti maaliskuinen 25 tulossa, vähän kyllä jännittää, vuosi sitten ollut kkm rv9+5, nyt tämä raskaus sai alkunsa lapsettomuushoidoissa (miehestä johtuva lapsettomuus). Pahoinvointi kyllä erittäin läsnä, samoin väsymys ja rintojen arkuus, mutta niin oli myös keskenmenneessä raskaudessa eli aika pelokas kyllä on tän suhteen 😭 LA 5.3., nyt siis rv6+5, ultraan mennään torstaina. Jännittää ihan hirveesti. Menkkamaista jomottelua ollu tänään paljon mikä nostanu omia pelkoja esiin 😬

-Tuutikki
 
vierailija
Voi kuinka ihanaa kuulla että on muitakin, joilla samoja oireita ja pelkoja!😭❤ Täällä myös ensimmäinen raskaus 6+3, la 7.3. Epätodellinen olo, pitkä haave mutta kuitenkin pillereitä edelleen syönyt eli kyseessä "vahinkoraskaus". En haluaisi edes sanoa niin sillä luotan että kaikella on aikansa ja paikkansa. Nyt kuitenkin kamalat pelot voiko tämä olla totta? Neuvola vasta 29.7. ja tuntuu että tulen hulluksi asian kanssa. Oletteko te kertoneet vielä perheellenne tai ystäville?
 
Mullakin eka neuvola vasta elokuun alkupuolella, kaiken lisäksi videovastaanottona. Ei muka löytynyt mitään normaaleja vastaanottoaikoja, jotka olisivat olleet mitenkään mahdollisia mulle. Ajattelin kuitenkin vielä yrittää katsoa, jos tulisi vaikka peruutusaikoja tai aukeaisi uusia aikoja tarjolle Maisassa. En pystynyt tätä ekaa käyntiä siellä varaamaan siksi, kun menkat ja oletettu raskauden alkamisaika heittävät niin paljon, mutta ehkä siirtäminen onnistuu, pitää kokeilla...

Eihän videovastaanotolta saa edes neuvolakorttia, ja joka tapauksessa pitäisi käydä tekemässä näytteet ja mittaamassa verenpaine neuvolassa, niin onhan tuo nyt ihan hullua. Onko muille tarjottu videovastaanottoa?
Mä kävin videovastaanotolla - se oli mulle helpompi vaihtoehto, ku kauempana töissä. Se toimi hyvin. Olis laittanut mulle kaiken materiaalin ja neuvolakortin postissa, mutta mulle sopi sit hakea seuraavana päivänä se materiaali. Muut käynnit on sit livenä - ensikäynti poikkeus.
 
vierailija
Tänään 7+1 ja on kerrottu jo läheisimmille ystäville ja meidän vanhemmille. En olis pystyny pitään salassa pidempään mitenkään😅 Oon maailman huonoin valehtelija ja suurin osa tietää, että ollaan yritetty vauvaa.
 
vierailija
Voi kuinka ihanaa kuulla että on muitakin, joilla samoja oireita ja pelkoja!😭❤ Täällä myös ensimmäinen raskaus 6+3, la 7.3. Epätodellinen olo, pitkä haave mutta kuitenkin pillereitä edelleen syönyt eli kyseessä "vahinkoraskaus". En haluaisi edes sanoa niin sillä luotan että kaikella on aikansa ja paikkansa. Nyt kuitenkin kamalat pelot voiko tämä olla totta? Neuvola vasta 29.7. ja tuntuu että tulen hulluksi asian kanssa. Oletteko te kertoneet vielä perheellenne tai ystäville?

Jatkanpa samaan kun tajusin, etten laittanut edes mitään nimimerkkiä perään😅

Kävin eilen varhaisultrassa, teidän viestien kannustamana! Siellä näkyi hyvinvoiva pieni ihme ja vahvasti sykkivä syke😭❤ Ehkä nyt voin jo uskoa tämän olevan totta! Pakko oli heti kertoa omille vanhemmilleni ja heidän reaktionsa oli jotain korvaamatonta❤

Näistä teidän viesteistä saa kyllä voimaa ja uskoa, tsemppiä jokaiselle alkuvaiheeseen ja kiitos kun olette❤

-Ropu
 
  • Tykkää
Reactions: Liisa_85
vierailija
Tänään 6+3. Pääsin esh varhaisultraan perjantaina, koska taustalla 3 kkm rv 7-14 viime vuodelta. Nyt sitten luget ja primaspan käytössä. Päivät menevät hitaasti.
Nimimerkki Piirakka
 
vierailija
Hei.
Tänään kk mukaan 4+4 ovulaatiosta laskettuna 5+0

Ravannut hcg seurannassa, koska taustalla keskenmenoja, kohdunulkoinen, ja kkm

14dpo 322,2
15 dpo 449,3
18dpo 1330,4
20dpo 3673.1

Liityn varovaisin mielin mukaan, tänään oli ultra ja siellä näkyi alkanut raskaus kohdussa, ei mitään sykettä vielä, mutta se olisikin hieman aikaista sille.

-myy87-
 
  • Tykkää
Reactions: Liisa_85
Hei,

Täällä meni kesken. Viime viikon maanantaina tuli ensin verensekaista valkovuotoa, enkä siitä olisi muuten huolestunut, mutta koska tuoksui lapsivedelle, epäilykset heräsivät nopeasti. Hiljalleen vuoto lisääntyi, ja lopulta tuli käytännössä kuin normaalit kuukautiset. Tuskin olisin huomannut eroa, jos en olisi tiennyt olleeni raskaana. Mitään suurempia kipujakaan ei ollut.

Laskeskelin tässä, että periaatteessa keskenmeno tuli juuri silloin, kun kuukautisten olisi pitänytkin alkaa, jos olisi ollut kaksi 28 päivän kiertoa toukokuisista menkoista. Mutta jotain hämärää koko hommassa oli, sillä ovis tuli vasta lähes 5 viikkoa menkkojen jälkeen, ja siitä parin viikon päästä testi oli vielä tosi haalea. Mitään normaaleja raskausoireita ei juuri tullut.

Tänään aamulla tein jo negatiivisen raskaustestin, eli hcg on tuskin kovin korkealla ollutkaan. Tajusin jälkeenpäin, että samana aamuna, kun vuoto illansuussa alkoi, olin ihmetellyt, miten kuopusta imettäessä maito virtasi taas niin helposti. Ilmeisesti hcg oli lähtenyt laskuun.

Vaikka olen surullinen siitä, ettei mitään raskautta enää olekaan eikä maalisvauvaa tiedossa, niin olen helpottunut siitä, että keskenmeno hoitui noin helposti ja luonnollisesti, ei tarvinnut mennä minnekään toimenpiteisiin. Positiivista myös se, että raskauden siivittämänä saatiin kuopus vihdoin omaan sänkyyn ja nukkumaan kokonaisia öitä. Olen ollut liian saamaton näihin toimenpiteisiin tähän asti. Kokeilin sekä ilta-, että aamuimetyksen pois jättämistä, ja nopeasti kävi ilmi, että hän nukkuu yön rauhallisemmin putkeen ilman iltaimetystä. Aamulla sitten saa maitohuikat, kun herätään. Sinänsä ihan hyviä muutoksia nyt valmiina siltä varalta, että tässä vielä tulisi uusi, onnistunut raskaus...

Toivottavasti teillä kaikilla muilla jatkuu raskaus hyvin ja saatte vauvat syliin maaliskuun tienoilla!
 
Äärettömän paljon voimia ja jaksamista sinne❤

Voi,olen pahoillani keskenmenosta😔 Itsellä ollut koko raskauden ruskehtavaa vuotoa ja ollut huoli vauvan voinnista mutta ultrissa kaikki ollut kunnossa.Mulla tuli myös rv 8 myös kaksi isompaa limaklönttiä niin huoli ollut todella iso.Tämä kun ollut myös muutenkin paljon oireettomampi raskaus kuin aiemmat.
 
vierailija
Mulla oli tänään varhaisultra ja pieni sydän siellä jumpsutti

Olot on ennallaan täällä. Täytyy kyllä tosi säännöllisesti syödä, ettei ala sellainen outo olo hiipiä.

Ja mulla takana pari ultraa yksityisellä ja 23.7 oli neuvolassa eka lääkäri+ultra.Yksi murunen näkynyt ja syke myös.Kovasti koitti pikkukaveri mennä piiloon kun lääkäri koitti mittoja ottaa.Nt-ultra on elokuun loppupuolella ja seuraava neuvola vasta syyskuussa,tuntuu että tosi pitkään nyt joutuu olemaan ilman tsekkauksia ja joutuu olee huolissaan onko kaikki varmasti ok...
 
  • Tykkää
Reactions: Liisa_85
Hei,

Täällä meni kesken. Viime viikon maanantaina tuli ensin verensekaista valkovuotoa, enkä siitä olisi muuten huolestunut, mutta koska tuoksui lapsivedelle, epäilykset heräsivät nopeasti. Hiljalleen vuoto lisääntyi, ja lopulta tuli käytännössä kuin normaalit kuukautiset. Tuskin olisin huomannut eroa, jos en olisi tiennyt olleeni raskaana. Mitään suurempia kipujakaan ei ollut.

Laskeskelin tässä, että periaatteessa keskenmeno tuli juuri silloin, kun kuukautisten olisi pitänytkin alkaa, jos olisi ollut kaksi 28 päivän kiertoa toukokuisista menkoista. Mutta jotain hämärää koko hommassa oli, sillä ovis tuli vasta lähes 5 viikkoa menkkojen jälkeen, ja siitä parin viikon päästä testi oli vielä tosi haalea. Mitään normaaleja raskausoireita ei juuri tullut.

Tänään aamulla tein jo negatiivisen raskaustestin, eli hcg on tuskin kovin korkealla ollutkaan. Tajusin jälkeenpäin, että samana aamuna, kun vuoto illansuussa alkoi, olin ihmetellyt, miten kuopusta imettäessä maito virtasi taas niin helposti. Ilmeisesti hcg oli lähtenyt laskuun.

Vaikka olen surullinen siitä, ettei mitään raskautta enää olekaan eikä maalisvauvaa tiedossa, niin olen helpottunut siitä, että keskenmeno hoitui noin helposti ja luonnollisesti, ei tarvinnut mennä minnekään toimenpiteisiin. Positiivista myös se, että raskauden siivittämänä saatiin kuopus vihdoin omaan sänkyyn ja nukkumaan kokonaisia öitä. Olen ollut liian saamaton näihin toimenpiteisiin tähän asti. Kokeilin sekä ilta-, että aamuimetyksen pois jättämistä, ja nopeasti kävi ilmi, että hän nukkuu yön rauhallisemmin putkeen ilman iltaimetystä. Aamulla sitten saa maitohuikat, kun herätään. Sinänsä ihan hyviä muutoksia nyt valmiina siltä varalta, että tässä vielä tulisi uusi, onnistunut raskaus...

Toivottavasti teillä kaikilla muilla jatkuu raskaus hyvin ja saatte vauvat syliin maaliskuun tienoilla!
Voi miten harmi kuulla ☹ paljon tsemppiä sinne!
 
vierailija
Voi juma, kirjoitin pitkän viestin ja sit se katosi.

Täällä uusi ketjussa, olen kylläkin käynyt täällä monta kertaa kurkkimassa viestejänne.

Mulla oli kuopuksen kanssa tämän kanavan kautta perustettu facebookryhmä, jossa oli 50 tyyppiä ja keskustelu aktiivista odotukset ja ekan vuoden muksujen kanssa. Onko kiinnostusta moiseen?

Itse olen ihan pihalla tästä raskaudesta. Viikkoja nyt 8+2 ja en meinaa taustamme takia uskoa tähän ollenkaan. Myös mun ikä (39v) hirvittää. Tuntuu ihan siltä, että ei ole mahdollista saada tervettä lasta tällä iällä.

Kertokaahan, jos salainen ryhmä kiinnostaa! Vertaistuki on jotenkin niin kovin oleellista tässä elämäntilanteessa, vaikka en itse tähän edes meinaa uskoa.

-eskape
 
  • Tykkää
Reactions: Cara-mel

Mulla on huono kokemus faceebookin ryhmästä, joten en koe sitä tärkeäksi, en aio liittyä. Pienempi ryhmä riittää ja totta puhuen ei juurikaan ennätä kirjoitella.
Se huono kokemus piti sisällään esim. kellä vähiten paino noussut raskauden aikana, kuka oli saanut kilot ekana pois, kellä oli täysimetys ja kuka ei ainakaan korviketta anna, merkkivaatteet vs markettivaatteet, ihmettelyt miks ei tehdä kuin hän tekee, enemmän toisen äitiyttä arvostelevaa kuin tukevaa.
Juuri sellaisia mitä ei todellakaan tuleva/uusi äiti tarvitse 😱

Mä myös 39v ja kyllä uskon, että tässä iässä saa terveen vauvan. Toivon ainakin kovin.. En halua sitä pelkoa istuttaa takaraivooni 😐

Mulla onneks lähipiirissä vertaistukea, se on kyllä tärkeää ja jokaiselle löytyy varmasti ne omat kanavat ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Browneye2023
vierailija
Mulla on huono kokemus faceebookin ryhmästä, joten en koe sitä tärkeäksi, en aio liittyä. Pienempi ryhmä riittää ja totta puhuen ei juurikaan ennätä kirjoitella.
Se huono kokemus piti sisällään esim. kellä vähiten paino noussut raskauden aikana, kuka oli saanut kilot ekana pois, kellä oli täysimetys ja kuka ei ainakaan korviketta anna, merkkivaatteet vs markettivaatteet, ihmettelyt miks ei tehdä kuin hän tekee, enemmän toisen äitiyttä arvostelevaa kuin tukevaa.
Juuri sellaisia mitä ei todellakaan tuleva/uusi äiti tarvitse

Mä myös 39v ja kyllä uskon, että tässä iässä saa terveen vauvan. Toivon ainakin kovin.. En halua sitä pelkoa istuttaa takaraivooni

Mulla onneks lähipiirissä vertaistukea, se on kyllä tärkeää ja jokaiselle löytyy varmasti ne omat kanavat
Oh my, kuulostaa kaamealta! Meillä sattui sit vissiin hyvä porukka, kun oli tsemppaamista eikä kenenkään toimien arvostelua tai arviointia. Harmi, että sulla sellainen kokemus.
-eskape
 
  • Tykkää
Reactions: Cara-mel
vierailija
Mä oon kans lueskellu tätä ryhmää vähän, mutta kai tänne voi uskaltautua kirjoittamaan jo. Oon vasta viikolla 6+ että hyvin alkutekijöissä. Mä olen esikoisen odotusaikana ja vauva-aikana ollut myös hyvässä Facebook ryhmässä ja olisin kyllä kiinnostunut tämänkin kohdalla sellaseen liittymään. Oon ite kans 38 jo. Asun myös ulkomailla niin nämä Suomi ryhmät on ollu hyvin tärkeitä myös että voi omalla kielellä puhua vauvahöpinöitä.

-Jellybean
 
Yhteistyössä