MAAILMAN PARAS LEFFA???

"Borat on Larry Charlesin ohjaama ja Sacha Baron Cohenin tähdittämä yhdysvaltalainen komedia vuodelta 2006.

Elokuva on pseudodokumentti Cohenin esittämästä fiktiivisestä kazakstanilaisesta toimittajasta Boratista, joka lähetetään Yhdysvaltoihin kuvaamaan dokumenttielokuvaa maansa kansalaisia varten.

Elokuva sai ensi-iltansa Belgiassa 1. marraskuuta 2006 ja 3. marraskuuta mennessä Yhdysvalloissa, Kanadassa ja neljässätoista Euroopan maassa. Boratin lipputulot Pohjois-Amerikassa avausviikonloppuna olivat 26,4 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, joka on kaikkien aikojen suurin elokuvalle, jota on esitetty alle 1 000 elokuvateatterissa.[1]

Suurin osa elokuvan kohtauksista, joiden kerrotaan tapahtuvan Kazakstanissa, on kuvattu Romaniassa ja monet elokuvan "kazakkia" puhuvista hahmoista puhuvat todellisuudessa romaniaa. Useimmat kohtauksista ovat käsikirjoittamattomia ja suurin osa henkilöistä ei ole näyttelijöitä (pois lukien Borat, Azamat, Pamela Anderson, afroamerikkalainen prostituoitu ja Boratin perheenjäsenet). Sacha Baron Cohen puhuu elokuvassa hepreaa, Azamatia esittävä Ken Davitian armeniaa.[2] He myös käyttävät eri slaavilaisista kielistä väännettyjä sanontoja."

Muhun toi borat ei uponnu lainkaan. Oli niin yli mun hilseen :x
Ei naurattanu tippaakaan. Hyvä ettei itkettäny, kun yritin loppuun asti sinnitellä :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miuski harmailee:
Mun mielestä ei ole The Breakfast Clubin voittanutta!
Hee, peesaan, täytynee katsoa taas lähiaikoina! Mutta ehkä ihan huipuin kuitenkin löytyy toisesta kategoriasta, koko TARU SORMUSTEN HERRASTA sarja on spektaakkelien spektaakkeli!
 
Alkuperäinen kirjoittaja merili:

Eikö teitä häiritse se, että TSH:ssa tarina on ihan poskellaan? nim olen lukenut kirjan vähintään 30 kertaa
 
Alkuperäinen kirjoittaja juuei:
Mutku emmä oo nähny kaikkia leffoja!

mutta finaaliin pääsee: Hiljaiset sillat, Yksi lensi yli käenpesän, Dogma ja Naisen tuoksu.
Näistä oon nähnyt "yksi lensi ylin käenpesän "(on loistava) ja "naisen tuoksu"(hyvä).
Lisää kommentteja leffoista!Kiitos
 
American History X, tuon nostaisin yhtenä kandidaattina.
Rujon kaunis kuvaelma ihmisistä ja heidän ennakkoluuloista, sekä samalla kuvaus siitä miten ympärillä olevat ihmiset voivat vaikuttaa hyvällä tai pahalla tavalla nuoren henkiseen kehitykseen.

Itse kun olen tämmöinen elokuvafriikki, niin todella vaikeaa nimetä vain yhtä elokuvaa parhaaksi. Lähinnä voisin listata joka genrestä parhaat :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja juuei:
Alkuperäinen kirjoittaja merili:
Alkuperäinen kirjoittaja Miuski harmailee:
Mun mielestä ei ole The Breakfast Clubin voittanutta!
Hee, peesaan, täytynee katsoa taas lähiaikoina! Mutta ehkä ihan huipuin kuitenkin löytyy toisesta kategoriasta, koko TARU SORMUSTEN HERRASTA sarja on spektaakkelien spektaakkeli!
Eikö teitä häiritse se, että TSH:ssa tarina on ihan poskellaan? nim olen lukenut kirjan vähintään 30 kertaa
Mie oon tehnny semmoisen päätöksen etten katso leffaa jos olen lukenut kirjan ja toisinpäin. On mullakin juu mennyt monta hyvää leffaa ja kirjaa siksi suorastaan piloille joten siksi näin. Varsinkin just niinpäin että on ensin lukenut kirjan koska ei mikään leffa voita omaan mielikuvitusta jos seon etukäteen muodostanut oman käsityksen. Puhumattakaan että hyvää kirjaa on mahdoton pakata kolmeen tuntiin.
Eli en ole lukenut THS kirjoja ja siksi liputan leffojen puolesta!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Marko 31v:
American History X, tuon nostaisin yhtenä kandidaattina.
Rujon kaunis kuvaelma ihmisistä ja heidän ennakkoluuloista, sekä samalla kuvaus siitä miten ympärillä olevat ihmiset voivat vaikuttaa hyvällä tai pahalla tavalla nuoren henkiseen kehitykseen.

Itse kun olen tämmöinen elokuvafriikki, niin todella vaikeaa nimetä vain yhtä elokuvaa parhaaksi. Lähinnä voisin listata joka genrestä parhaat :D
ketä näyttelee?

Ja helgaP toi saksikäsi edward on hyvä mut kauheen jotenkin surkee...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Saraste:

http://www.imdb.com/title/tt0120586/

Tuossa tärkeimmät tiedot American History X leffasta.

Alkuperäinen kirjoittaja Marko 31v:
Alkuperäinen kirjoittaja miss xander:
Alkuperäinen kirjoittaja katus:
hurjapäät..... autoja.... :p :p :p :p :p
Kyllä todellakin :p
Initial D myös...lisää autoja B)

Mites Cannonball Run 1/2/3 (Kanuunankuularallit siis) ja Smokey and the Bandit(Konna ja Koukku)?

Nuokin löytyy omasta DVD-hyllystä :p
Kyllä löytyy noi kyseiset elokuvat, mutta en ole vielä katsonut, kun on muutama muukin elokuva katsomati, kun ei meinaa ehtii...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Marko 31v:
American History X, tuon nostaisin yhtenä kandidaattina.
Rujon kaunis kuvaelma ihmisistä ja heidän ennakkoluuloista, sekä samalla kuvaus siitä miten ympärillä olevat ihmiset voivat vaikuttaa hyvällä tai pahalla tavalla nuoren henkiseen kehitykseen.

Itse kun olen tämmöinen elokuvafriikki, niin todella vaikeaa nimetä vain yhtä elokuvaa parhaaksi. Lähinnä voisin listata joka genrestä parhaat :D
Komppaan.American History X on upea elokuva.Mutta yhtä parasta en osaa minäkään nimetä..Vihreä maili ehkä yks ehdokas myös...
 
Yhteistyössä