Maa vaikuttaa vanhalta

Nooan arkista sen verran vielä, että mun järkeni hyväksyy ajatuksen, että kyseinen herra asusteli jossain suistossa perheineen ja kun veden pinta alkoi nousta, lastasi paattiinsa löhisuvun lisäksi siemenet viljelemistään kasveista sekä kotieläimet. Ja ruokaa ja vettä. Tuskin muuta.
 
Mikäs niistä kaikista maailman jumalista maapallon loi?
Sillä ei periaatteessa ole tässä topicissa väliä, koska tunnetuimmat uskonnot eivät anna kovin vanhaa maata. Gilgamesin mukaan (jos oikein muistan) maa olisi 100 000 vuotta vanha.

Yleensä keskustelu käydään akselilla ateismi-Luoja.

Mutta tietty koska ap on kristitty ja heitetään aika rohkeasti reilut 6000 vuotta, niin tässä ketjussa puhutaan kristinuskosta (ja vastaus:kristinuskon Jumala loi).
 
No mistä ihmeestä mä olisin sellaisen saanut?

Ja jos löytäisin jotain arvokasta, niin kyllä toimittaisin kaikki Museovirastolle. On mulla muuten metallinpaljastin...

Echolle vähän melajuttua

Kysyn: miten kaisla/bambukori säilyy 10 000 vuotta? Missä hapettomassa tilassa se on ollu - vaikka eipä nuo arkeologitkaan tukehtunu eli ilmaa oli.
 
Tuo luku ei kyllä pidä paikkaansa. Maan tarkan iän pystyy laskemaan Raamatusta noin 20 vuoden tarkkuudella: https://ihanjarkevablogi.blogspot.com/2021/03/maan-tarkka-ika.html

Tuo kori ei voi mitenkään olla noin vanha, koska tuolloin ei ollut vielä edes ihmisiä (tai edes koko planeettaa) olemassakaan.
Juu mutta en mä usko että kaikki tiedemiehet ovat epärehellisiä.

Ja jos oikeesti lähdetään tuolle 6000-6200 vuoden linjalle, ja arkeologit sanovat toista, niin herkempi voi menettää jo järkensä.
Koska Jumala ei valehtele, ja tiedemiehetkään eivät yleensä valehtele.

Tuo sun aloitusviestin teoria valmiista, mutta vanhannäkösestä maasta ontuu siinä, että Jumala olisi saanut 6.päivänä aikaan maan, jossa makoili jo eläinten fossiilinraadot maan uumenissa. Ei dinosaurukset kuole 1-2 päivässä ja sujahda maan uumeniin.

Mä en usko että Jumala semmoisen valmiin säilykepurkin halusi tarjota ihmisille.

Mun teoria on, että ikämääritykset on pielessä, ja että vedenpaisumus kasasi fossiilikerrostuma nopeasti.
 
Kysyn: miten kaisla/bambukori säilyy 10 000 vuotta? Missä hapettomassa tilassa se on ollu - vaikka eipä nuo arkeologitkaan tukehtunu eli ilmaa oli.

“Organic materials usually do not have the ability to survive for such long periods,” Dr. Naama Sukenik from the IAA’s Organic Material Department told The Jerusalem Post. “However, the special climatic condition of the Judean Desert, its dry weather, have allowed for dozens of artifacts to last for centuries and millennia.”
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria

Centuries and millennia. Muttei 10 000 v? Tuossa jutussa kehuttiin ku löytyi värejä jostain 2000 vuotta vanhasta vaatteesta. Juu, helposti löytyy, mutta 8000 v.siihen lisää...

Kuiva ilmasto....äh. Olen ollu Israelissa ja se ilmasto on niin kuiva, että siellä ei hiki jää iholle. Mutta sieltä, kuten lähi-Idästä ja Saharasta pitäis löytyä vastaavia kippoja hurumykket, koska sitä kuivaa ilmastoa riittää.
 
Mä en edes välittäisi vanhasta maasta. Se ois ihan turha.

Mutta Pietarin kirjeessä on kohta, joka voidaan ymmärtää 2 eri tavalla.

"5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta."

A) Tuo "ikivanhastaan" kuvaa 4000 vuotta vanhaa maata
B) "ikivanhastaan" kuvaa montaa miljardia vuotta.
 
Viimeksi muokattu:
Kysyn: miten kaisla/bambukori säilyy 10 000 vuotta? Missä hapettomassa tilassa se on ollu - vaikka eipä nuo arkeologitkaan tukehtunu eli ilmaa oli.
Roosaruusa jo ehtikin kaivaa tietoja. Ei ole mitään ongelmaa kun se on ollut luolassa jossa kuiva ilma kiertää eikä mätänemistä tapahdu hiekkaperäisessä maassa.

Nyt aukesi mitä koria tarkoitit

Nooan arkista sen verran vielä, että mun järkeni hyväksyy ajatuksen, että kyseinen herra asusteli jossain suistossa perheineen ja kun veden pinta alkoi nousta, lastasi paattiinsa löhisuvun lisäksi siemenet viljelemistään kasveista sekä kotieläimet. Ja ruokaa ja vettä. Tuskin muuta.
Uskiksilla on jatkuvasti aivot narikassa no, ensin Aatami ja Eeva saivat parit sällit ja he lisääntyivät keskenään (kylkiluuäidin kanssa). Ja sitten tuli tämä vedenpaisumus ja taas uudestaan yksi pieni perhe, jossa oli 3 poikaa, kansoitti maan

”Nooalla oli kolme poikaa, Seem, Haam ja Jaafet. Raamatun mukaan arkissa olleet olivat ainoat, jotka selvisivät elossa vedenpaisumuksesta ja kaikki ihmiset sen jälkeen polveutuvat tulvasta selvinneistä”

Ei jumankekka sentään:ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:

Echo, Algoma ja ap. Eikö teitä yhtään hävetä uskoa moiseen soopaan???
 
Uskiksilla on jatkuvasti aivot narikassa no, ensin Aatami ja Eeva saivat parit sällit ja he lisääntyivät keskenään (kylkiluuäidin kanssa). Ja sitten tuli tämä vedenpaisumus ja taas uudestaan yksi pieni perhe, jossa oli 3 poikaa, kansoitti maan

”Nooalla oli kolme poikaa, Seem, Haam ja Jaafet. Raamatun mukaan arkissa olleet olivat ainoat, jotka selvisivät elossa vedenpaisumuksesta ja kaikki ihmiset sen jälkeen polveutuvat tulvasta selvinneistä”

Ei jumankekka sentään

Echo, Algoma ja ap. Eikö teitä yhtään hävetä uskoa moiseen soopaan???
Eikö sua hävetä jankata samoja viisuja, joihin sulle on jo vastattu?
 
Roosaruusa jo ehtikin kaivaa tietoja. Ei ole mitään ongelmaa kun se on ollut luolassa jossa kuiva ilma kiertää eikä mätänemistä tapahdu hiekkaperäisessä maassa.

Nyt aukesi mitä koria tarkoitit

Sanamuoto on centuries and millennia.

Jos mä sanon että "mun huonekasvi kukkii viikkoja, jopa kuukausia", niin niiden kuukausien määrä ei silti pomppaa 10:een.
Se sanamuoto tarkoittaa, että se on just ylittänyt viikkojen ja kuukausien rajan.
 
Ja jos mä Latte jankkaan, niin edelleenkin on kyse siitä, onko joku jumaluus kaiken tämän takana.
Aloita ensin vain jostain epämääräisestä, ylimalkaisesta jumaluudesta, jos Aatami-stoorit on liian paksuja sulle.

Koska jumaluus, yliluonnollisuus on luomisen ja ei-luomisen rajapinnassa.
 
Tässähän se korin ikä on sanottu, ei auta venkoilut mitään. Faktat näkyy ahdistavan aina ja iankaikkisesti:rolleyes:

A perfectly preserved large woven basket dating back some 10,500 years was unearthed in the Judean Desert, the Antiquities Authority announced Tuesday.
 
Ja jos mä Latte jankkaan, niin edelleenkin on kyse siitä, onko joku jumaluus kaiken tämän takana.
Aloita ensin vain jostain epämääräisestä, ylimalkaisesta jumaluudesta, jos Aatami-stoorit on liian paksuja sulle.

Koska jumaluus, yliluonnollisuus on luomisen ja ei-luomisen rajapinnassa.
Kaikki jumaluudet on ihmisen luomia, joten forget it.

Alotetaan mieluiten Big Bangillä, koska siitähän aikakin alkoi.
 
Yhteistyössä