*** mä vihaan tota marttiinaa!!!

No toi on Martinan mielipide ja jokaisella on oikein omaan mielipiteeseen. Kaikki vaan ei olla samanlaisia. Musta hienoa, ku näyttää noin timmiltä raskaana ollessa, vaikka itse en raskaana liikkunut kuten normaalisti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja runner:
Eli koittakaahan nyt ymmärtää, että se EI kaikilla yksinkertaisesti ole MAHDOLLISTA.

Tää puoli on selkeästi tullut ymmärrettyä että kaikki ei siihen pysty. Mutta ennemmin mä sanoisin että koittakaa ymmärtää että jotkut siihen pystyy ja se ei ole väärin, turhamaista, pinnallista, itsekkyyttä ja vaikka mitä mitä yleensä rinnastetaan siihen jos raskaana ollessa on elämänsä kunnossa korkokengillä.
Tai jaksaa synnärillä meikata ja käyttää omia vaatteita.
Tervejärkinen ihminen tietää itse oman vointinsa ja lapsen voinnin ja elää sen mukaan. Ei sen mukaan mitä muut tekee. Kumpikaan ei ole terveellistä, ilman aikonen kouhaaminen jos vointi ei sitä kestä tai sänkylepoon itsensä junttaaminen ilman tarvetta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

sii joo samaa mieltä oo tästä, mut mielipiteensä voi ilmaista vähän kauniimmin ja niin ettei yleistä.
 
Mun mielestä Martina vaikuttaa hauskalta tyypiltä. Sanoo suoraan asiat eikä pidä turhan matalaa profiilia, mikä on plussaa ja mikä hänessä monia varmaan ärsyttää tosi elämässä.

Sekin on ihan jees, jos haluaa/pystyy treenata raskauden loppumetreille asti. Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät siihen syystä tai toisesta pysty, mutta tarvitseeko siitä kamalaa pulttia ottaa, jos joku toinen niin tekee?
 
Alkuperäinen kirjoittaja päärynärouva:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No toi on Martinan mielipide ja jokaisella on oikein omaan mielipiteeseen. Kaikki vaan ei olla samanlaisia. Musta hienoa, ku näyttää noin timmiltä raskaana ollessa, vaikka itse en raskaana liikkunut kuten normaalisti.

sii joo samaa mieltä oo tästä, mut mielipiteensä voi ilmaista vähän kauniimmin ja niin ettei yleistä.

No mitä luulet olisko sarja viihdettä ja tunteita nostattavaa jos se olis leikattu bliisuksi? Kyl noihin sarjoihin ympätään aina kaikki tunteita nostattava.
 
Alkuperäinen kirjoittaja runner:
Alkuperäinen kirjoittaja Alaston lohikäärme:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä sitä jaksaa liikkua jos on aijemminkin ollut kova liikkumaan. Uskon näin.

No niin minäkin uskon. Ja liikuin ihan loppuun asti itse, vaikka painoa tuli jtn. 18 kg.

Mä olen kilpaurheilija. Tarkemmin sanottuna kestävyysjuoksija. Harjoitellut 15 vuotta 2-4 krt päivässä. Väittäisin, että fysiikkani on parhaassa mahdollisessa kunnossa.
Enkä kyennyt liikkumaan, vaikka mikä oli. Siis raskausaikana. Viikosta 14 eteenpäin liikkumiset oli lähikauppaan kävely hitaasti tai kotona rappujen nouseminen yläkertaan.

Eli koittakaahan nyt ymmärtää, että se EI kaikilla yksinkertaisesti ole MAHDOLLISTA.

Näinhän se on, mutta monet jotka pystyvät liikkumaan koko raskausaikansa ihmettelevät silmät pyöreinä miksi kaikki eivät voi liikkua samaan tapaan ja sen täytyy siis varmasti johtua laiskuudesta. Halutaan uskotella, että kaikki on aina omissa käsissä. Ne joilla on helpot raskaudet, eivät aina osaa kuvitellakaan millainen on vaikea raskaus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hjjkj:

:flower:
Tämä mua ärsyttää, ei martina, ei hänen kroppansa tai liikkumisensa tai kenenkään muun vaan tuo mustavalkoisuus.
 
Oonkohan mä katsonut jotain eri ohjelmaa vai miksi mulla on sellainen käsitys et nämä kaikki kuohuttavat jutut on kuuluneet sieltä hänen ystävien suistaan ja Martina on vain peesaillut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja miljoonakala:
Alkuperäinen kirjoittaja runner:
Eli koittakaahan nyt ymmärtää, että se EI kaikilla yksinkertaisesti ole MAHDOLLISTA.

Tää puoli on selkeästi tullut ymmärrettyä että kaikki ei siihen pysty. Mutta ennemmin mä sanoisin että koittakaa ymmärtää että jotkut siihen pystyy ja se ei ole väärin, turhamaista, pinnallista, itsekkyyttä ja vaikka mitä mitä yleensä rinnastetaan siihen jos raskaana ollessa on elämänsä kunnossa korkokengillä.
Tai jaksaa synnärillä meikata ja käyttää omia vaatteita.
Tervejärkinen ihminen tietää itse oman vointinsa ja lapsen voinnin ja elää sen mukaan. Ei sen mukaan mitä muut tekee. Kumpikaan ei ole terveellistä, ilman aikonen kouhaaminen jos vointi ei sitä kestä tai sänkylepoon itsensä junttaaminen ilman tarvetta.

Mä käytin omia vaatteita, meikkasin synnärillä ja kuljin raskaana ollessa korkkareissa. Ja veljeni vaimo haukkui mut lähes pystyyn. Kun ne kävi katsomassa meitä sairaalassa, se päivitteli, et "miten sä voit näyttää noin hyvältä ja oot kerinny meikkaamaankin, en mä vaan jaksanut".
Mä olin synnytyksen jälkeen elämäni kunnossa (suorastaan ylienerginen). Miks pitää mollata sitä joka jaksaa?
 
Mä en ollenkaan vihaa. Mutta en tajua, miksi se pisti Eskon ottamaan botoxia naamaansa. :laugh: Mun mies sanoi, ettei kyl suostuis. Ja mä ku luulin, et se tekis mun puolest mitä vaan. :'(
 
Alkuperäinen kirjoittaja tuota:
Jos telkkari saa aikaan ihan vihantunteita, niin sen voi laittaa kiinni. Itse en Martinasta pidä ja siksi en ohjelmaa seuraa. Se on niin yksinkertaista;)

Näin juuri. Eilen katsoin ja kiinnitin huomiota et on negatiivinen ja vihainen ihminen koko ajan. Ehkä ap on saanut vihaamis tartunnan. :D
 
mutta paljonhan on oikeesti ihmisiä, jotka laittavat lihomisen ja liikkumattomuuden ym. raskauden piikkiin, joten tottahan tuo marttiina turisee.

toki on niitäkin, joilla oikeasti itten on jokin liikuntaa estävä vaiva tai vastaava.

mutta yleensä normaali terve aikuinen kyllä pystyy liikkumaan lähes normaalisti ihan loppuun asti, eikä kilojakaan kerry välttämättä kuin ihan muutama.

mulle tuli raskausaikana 5kg, alkuun oli todella paha pahoinvointi, mutta sen jälkeen olo oli lähes normaalitilassa. olin töissä vielä viikolla 38 ja opiskelin siinä sivussa, arkisin päivät alkoi klo8 kouluun menolla ja sitten kello 15menin töihin, jossa olin kello21.00 asti, myös viikonloput kävin töissä.

hienosti jaksoin koko raskausajan, en silti väitä, etteikö olisi niitäkin tapauksia, joissa ollaan vuodelevossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lode84:
Mun mielestä Martina vaikuttaa hauskalta tyypiltä. Sanoo suoraan asiat eikä pidä turhan matalaa profiilia, mikä on plussaa ja mikä hänessä monia varmaan ärsyttää tosi elämässä.

Sekin on ihan jees, jos haluaa/pystyy treenata raskauden loppumetreille asti. Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät siihen syystä tai toisesta pysty, mutta tarvitseeko siitä kamalaa pulttia ottaa, jos joku toinen niin tekee?

Ah, niinpä!
Mä tykkään Martinasta, tykkään tuollaisista suorasukaisista ja vahvoista tyypeistä. Ja on kauniskin vielä!

Ihan kiva,että löytyy vahvojakin persoonia. =) eihän elämä olisi mitään jos me kaikki olisimme joka asiasta samaa mieltä ja olisimme samanlaisia.
Siinä se elämän rikkaus!
 
Tottahan se on, että raskauden ajan voi elää normaalia elämää, ellei ole jotain ylitsepääsemättömiä esteitä kuten aplla. Monelle vaan tuntuu olevan jo pelkästään se raskaus este vaikkei olisi mitään fyysisiä vaivoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja miljoonakala:
Alkuperäinen kirjoittaja runner:
Eli koittakaahan nyt ymmärtää, että se EI kaikilla yksinkertaisesti ole MAHDOLLISTA.

Tää puoli on selkeästi tullut ymmärrettyä että kaikki ei siihen pysty. Mutta ennemmin mä sanoisin että koittakaa ymmärtää että jotkut siihen pystyy ja se ei ole väärin, turhamaista, pinnallista, itsekkyyttä ja vaikka mitä mitä yleensä rinnastetaan siihen jos raskaana ollessa on elämänsä kunnossa korkokengillä.
Tai jaksaa synnärillä meikata ja käyttää omia vaatteita.
Tervejärkinen ihminen tietää itse oman vointinsa ja lapsen voinnin ja elää sen mukaan. Ei sen mukaan mitä muut tekee. Kumpikaan ei ole terveellistä, ilman aikonen kouhaaminen jos vointi ei sitä kestä tai sänkylepoon itsensä junttaaminen ilman tarvetta.

Juuri näin!
 
Yhteistyössä