Mä tiuskin ja huudan koko ajan lapselleni, hermostun ihan pienimmästäkin asiasta. Mikä mussa on vikana?

[huono äiti]

:ashamed: Saatan hermostua ihan mistä tahansa, esim. jos 1v lapseni vaikka levittää lelunsa just kun oon ne kerännyt. Lapsi kitisee ja vinisee koko ajan, mä en jaksa sitäkään... Sitten tiuskin ja huudan vaikka lapsi ei varsinaisesti tajua mistä huudan. Hävettää ja on syyllinen olo mutta vaikka kuinka haluan olla itse kiltisti niin kohta jo syyllistyn huutamiseen ja saatan retuuttaa lasta kädestä kun huomaan sen menneen esim. roskista kaivamaan. Mitä mä teen? Mikä mua vaivaa? :ashamed:

 

[Tiutiu]

Olet väsynyt..
Mulla meinaa mennä ja meneekin hermot yliherkästi kun oon väsy..

 

[vieras]

:ashamed: Saatan hermostua ihan mistä tahansa, esim. jos 1v lapseni vaikka levittää lelunsa just kun oon ne kerännyt. Lapsi kitisee ja vinisee koko ajan, mä en jaksa sitäkään... Sitten tiuskin ja huudan vaikka lapsi ei varsinaisesti tajua mistä huudan. Hävettää ja on syyllinen olo mutta vaikka kuinka haluan olla itse kiltisti niin kohta jo syyllistyn huutamiseen ja saatan retuuttaa lasta kädestä kun huomaan sen menneen esim. roskista kaivamaan. Mitä mä teen? Mikä mua vaivaa? :ashamed:

Sama vika mulla. Tosin siinä kyljessä vielä "ihana" 3v joka tappelee kaikesta ja kiusaa pienempää. Sillekin karjun välillä, tajuaa miksi karjun, muttei välitä vaan nauraa päälle ja jatkaa puuhiaan. Ei auta jäähyt, lelutakavarikot, puheet, selittelyt.

 

[ei ihme]

Ota omaa aikaa, pistä lapsi hoitoon jollekin, käy kahvilassa, kirjastossa ihan missä vaan, mutta tee jotain. Joskus vaan lepää. Olet väsynyt, that´s all.

 

[vieras]

sun tarttis saada hetki hengähtää kyllä se sit siitä ,älä huoli normaalilta kuulostaa paitsi jos satut pientä silloin hae apua se ei ole koskaan oikein..

 

[ap]

Olet väsynyt..
Mulla meinaa mennä ja meneekin hermot yliherkästi kun oon väsy..

Tätä on jatkunut jo monta viikkoa... en kai mä niin väsy voi olla.

Mitä mä sit voin tehdä että tilanne korjaantuu? En kyllä edes tunne itseäni mitenkään väsyneeksi... ainakaan fyysisesti... ehkä tunnen itseni väsyneeksi tähän kotona olemiseen ja siihen kun lapsi vaan tekee koko ajan tuhojaan (vaikka ei varsinaisesti tarkoita sitä vaan haluaa vaan tutkia paikkoja).

 

[hhjj]

kirjotus ihan kun minulta sama vika täällä..tervetuloa huonojen äitien kerhoon..

 

[ap]

sun tarttis saada hetki hengähtää kyllä se sit siitä ,älä huoli normaalilta kuulostaa paitsi jos satut pientä silloin hae apua se ei ole koskaan oikein..

Sen verran pystyn itseäni hillitsemään että tajuan että ei saa satuttaa lasta. Vaikka mieli kyllä välillä tekisi...

 

[ap]

Ota omaa aikaa, pistä lapsi hoitoon jollekin, käy kahvilassa, kirjastossa ihan missä vaan, mutta tee jotain. Joskus vaan lepää. Olet väsynyt, that´s all.

Ei ole ketään hoitajaa lapselle. Mies on töissä, tekee pitkää päivää ja 100 km säteellä ei ole ketään tuttua jolle lapsen voisi antaa hoitoon. Ei ole rahaa palkata hoitajaakaan. Mä vaan oon aina kotona lapsen kanssa... ei ole rahaa käydä missään muuallakaan, ei ole autoa ja bussit ei täällä kulje kovin usein... ja jos joku menee niin se on niin kallista ettei ole rahaa siihen. Siispä oon vaan kotona, aina lapsen kanssa.

 

[Ninni]

Minä myös. Ja huomaan itsekin olevani väsynyt ja kyllästynyt.. Mutta tähän ei auta enää kahvilakäynnit ja päiväunet, sama jatkuu puolen tunnin päästä kotiinpaluusta...

En tiedä mikä auttaisi, lopullinen lähtö?

 

[Mie vaan]

Ap:n aloitus oli ihan ku mun suusta... niin surullista..

 

[vieras]

Ota omaa aikaa, pistä lapsi hoitoon jollekin, käy kahvilassa, kirjastossa ihan missä vaan, mutta tee jotain. Joskus vaan lepää. Olet väsynyt, that´s all.

Ei ole ketään hoitajaa lapselle. Mies on töissä, tekee pitkää päivää ja 100 km säteellä ei ole ketään tuttua jolle lapsen voisi antaa hoitoon. Ei ole rahaa palkata hoitajaakaan. Mä vaan oon aina kotona lapsen kanssa... ei ole rahaa käydä missään muuallakaan, ei ole autoa ja bussit ei täällä kulje kovin usein... ja jos joku menee niin se on niin kallista ettei ole rahaa siihen. Siispä oon vaan kotona, aina lapsen kanssa.

Toi tollanen on todella raskasta! En halua pelotella mutta uhman lisääntyessä ja kasvaessa tilanne voi vielä pahentua jos ette pääse mihinkään tuulettumaan. Aiotko mennä töihin millon? Kerhoja? Koeta keksiä mitä hyvänsä, muuten ei jaksa. Meillä kyläpaikkoja ja kerhoja ja hoitopaikka mummilla ja silti jaksaminen välillä kortilla. Voimia!!!

 

[vieras]

Minä myös. Ja huomaan itsekin olevani väsynyt ja kyllästynyt.. Mutta tähän ei auta enää kahvilakäynnit ja päiväunet, sama jatkuu puolen tunnin päästä kotiinpaluusta...

En tiedä mikä auttaisi, lopullinen lähtö?

"Ihanaa" etten ole ainoa joka tuntee näin! Poden surkeutta siitäkin että lasten ollessa yökylässä en ikävöi heitä lainkaan vaan nautin elosta ja olosta

 

[eräs]

olin myös joskus kuin ap,minulla todettiin masennus.sain lääkkeet ja olen nyt kunnossa..

 

[ap]

Ota omaa aikaa, pistä lapsi hoitoon jollekin, käy kahvilassa, kirjastossa ihan missä vaan, mutta tee jotain. Joskus vaan lepää. Olet väsynyt, that´s all.

Ei ole ketään hoitajaa lapselle. Mies on töissä, tekee pitkää päivää ja 100 km säteellä ei ole ketään tuttua jolle lapsen voisi antaa hoitoon. Ei ole rahaa palkata hoitajaakaan. Mä vaan oon aina kotona lapsen kanssa... ei ole rahaa käydä missään muuallakaan, ei ole autoa ja bussit ei täällä kulje kovin usein... ja jos joku menee niin se on niin kallista ettei ole rahaa siihen. Siispä oon vaan kotona, aina lapsen kanssa.

Toi tollanen on todella raskasta! En halua pelotella mutta uhman lisääntyessä ja kasvaessa tilanne voi vielä pahentua jos ette pääse mihinkään tuulettumaan. Aiotko mennä töihin millon? Kerhoja? Koeta keksiä mitä hyvänsä, muuten ei jaksa. Meillä kyläpaikkoja ja kerhoja ja hoitopaikka mummilla ja silti jaksaminen välillä kortilla. Voimia!!!

Joo, on raskasta... mies vaan joka ilta sanoo että "kyllä sulla on helppoo olla vaan kotona, saat vaan levätä koko ajan ja nauttia lapsen seurasta". Mutta ei se totuus ihan sitä ole.

Töihin palaan elokuun alussa. Kerhoja ei ole (eikä ole varaa käydä niissä jos jotain oliskin). Oonkohan mä masentunut (vaikka jaksankin nauraa ja hymyillä välillä jos on aihetta)?

 

[ani]

Olet väsynyt ja ehkä vähän masentunutkin. Saisitko jonkun hoitamaan lapsia pariksi päiväksi jotta voisit vähän levätä ja pohtia, mikä sinua ahdistaa? Jos se ei auta, niin puhu asiasta vaikka neuvolassa. Voihan tuo olla hormonaalistakin. Itse olin ärtyisä kuin karhu kun olin toista kertaa raskaana.

 

[ap]

Minä myös. Ja huomaan itsekin olevani väsynyt ja kyllästynyt.. Mutta tähän ei auta enää kahvilakäynnit ja päiväunet, sama jatkuu puolen tunnin päästä kotiinpaluusta...

En tiedä mikä auttaisi, lopullinen lähtö?

"Ihanaa" etten ole ainoa joka tuntee näin! Poden surkeutta siitäkin että lasten ollessa yökylässä en ikävöi heitä lainkaan vaan nautin elosta ja olosta

Mulla tilanne on myös se että jos joskus jotain uutta ja erilaista tapahtuu niin kun arki taas alkaa niin tiuskiminen jatkuu. Ja pois en halua lähteä koska rakastan lastani ja miestäni, ikävöin heitä jos esim. joudun olemaan yksin vaikka sairaalassa yön yli (niinku kävi pari viikkoo sitten).

 

[ap]

Olet väsynyt ja ehkä vähän masentunutkin. Saisitko jonkun hoitamaan lapsia pariksi päiväksi jotta voisit vähän levätä ja pohtia, mikä sinua ahdistaa? Jos se ei auta, niin puhu asiasta vaikka neuvolassa. Voihan tuo olla hormonaalistakin. Itse olin ärtyisä kuin karhu kun olin toista kertaa raskaana.

Neuvolassa terkka on joka kerta kysynyt että "miltä tuntuu", "ootko masentunut" ja mua ne kysymykset vaan ahdistaa. Kun en kuitenkaan varsinaista masennusta (kuolemanhalua jne.) tunne. Enkä ole raskaana.

 

[ani]

Tai no vastaus ehti jo tullakin. Kai se nyt ahdistaa ja masentaa jos on lukittuna kotiin eikä työtä edes arvosteta. Ota asia kunnolla esiin miehesi kanssa ja sano ettet enää jaksa. Käy lääkärillä tai neuvolassa ja kysy sieltä, mistä voisit saada apua. Yksin kotona asioiden hautominen ei auta asiaa vaan vain pahentaa sitä.

 

[tuttua]

Mullakin on välillä tuollaista.Ehkä pari kertaa vuodessa tulee vaan seinä vastaan.Mulla auttaa siihen se,että pääsee yksin tai aikuisten kesken vaikka parin vrk:n (1-2 yötä) reissuun,ei tarvi huolehtia kuin itsestään.Sitten taas jaksaa.Ja sekin joskus auttaa,kun tuntuu ihan mahdottomalle,että lähtee käymään lasten kanssa vaikka uimahallissa tms erikoisemmassa paikassa (pois kotoa) missä meidän lapset ainakin harvemmin kiukkuaa.Tulee jotenkin itselle toivoa,että ihan fiksuja pikkuihmisiä ne sittenkin on =) Jaksuja kuitenkin,meitä on monta samassa "suossa" tarpomassa =)

 

[ap]

Tai no vastaus ehti jo tullakin. Kai se nyt ahdistaa ja masentaa jos on lukittuna kotiin eikä työtä edes arvosteta. Ota asia kunnolla esiin miehesi kanssa ja sano ettet enää jaksa. Käy lääkärillä tai neuvolassa ja kysy sieltä, mistä voisit saada apua. Yksin kotona asioiden hautominen ei auta asiaa vaan vain pahentaa sitä.

Noh, oon kyllä sanonut miehelle että ei se kotona oleminen niin helppoa ole. Mutta ei usko. Sanoo vaan että hän jäis tosi mielellään kotia lapsen kanssa... mä kyllä menisin töihin mutta vasta elokuussa kun nyt on muutenkin lomautukset työpaikalla menossa. Oon yrittänyt keskustella miehen kanssa ja sanonut että "EN jaksa, kyllästyttää olla aina vaan kotona" mutta ei mies sitä usko tai edes halua kuunnella. Neuvolan terkalle en halua edes tätä myöntää koska se sitten laittaa sossuun ilmoituksen. Tällä on nimittäin uhkannut, ei suoraan mutta oon niin ymmärtänyt. Lapsella ei kuitenkaan oo mitään hätää, iloinen on ja leikkii mutta on vaan niin tutkivainen että joka paikkaa pitää tutkia ja sitten multa menee hermot. Äh.

 

[vieras]

Tai no vastaus ehti jo tullakin. Kai se nyt ahdistaa ja masentaa jos on lukittuna kotiin eikä työtä edes arvosteta. Ota asia kunnolla esiin miehesi kanssa ja sano ettet enää jaksa. Käy lääkärillä tai neuvolassa ja kysy sieltä, mistä voisit saada apua. Yksin kotona asioiden hautominen ei auta asiaa vaan vain pahentaa sitä.

Noh, oon kyllä sanonut miehelle että ei se kotona oleminen niin helppoa ole. Mutta ei usko. Sanoo vaan että hän jäis tosi mielellään kotia lapsen kanssa... mä kyllä menisin töihin mutta vasta elokuussa kun nyt on muutenkin lomautukset työpaikalla menossa. Oon yrittänyt keskustella miehen kanssa ja sanonut että "EN jaksa, kyllästyttää olla aina vaan kotona" mutta ei mies sitä usko tai edes halua kuunnella. Neuvolan terkalle en halua edes tätä myöntää koska se sitten laittaa sossuun ilmoituksen. Tällä on nimittäin uhkannut, ei suoraan mutta oon niin ymmärtänyt. Lapsella ei kuitenkaan oo mitään hätää, iloinen on ja leikkii mutta on vaan niin tutkivainen että joka paikkaa pitää tutkia ja sitten multa menee hermot. Äh.

Kai miehelläs joskus on vapaata? Jätäpä se lapsenvahdiksi ja varaa itelles vaikka risteily kaverin kanssa tai kylpylä tai mistä nyt pidätkin. Ja annat miehen hoitaa homman kotiin kun niin sitä kaipaa. Ja sä saat edes hetken hengähtää. Ei se loppuiäksi tilannetta korjaa mut edes 1-2 päiväksi .)

 

[Ninni]

Minä myös. Ja huomaan itsekin olevani väsynyt ja kyllästynyt.. Mutta tähän ei auta enää kahvilakäynnit ja päiväunet, sama jatkuu puolen tunnin päästä kotiinpaluusta...

En tiedä mikä auttaisi, lopullinen lähtö?

"Ihanaa" etten ole ainoa joka tuntee näin! Poden surkeutta siitäkin että lasten ollessa yökylässä en ikävöi heitä lainkaan vaan nautin elosta ja olosta

Minulla myös näin.. Joskus kun lapsi oli vauva ja oli ekaa kertaa yökylässä ikävöin, mutta nyt en ole ikävöinyt enää.. Ja onhan se ihanaa kun lapsi tulee takaisin kotiin, mutta tunnin päästää saattaa palaa pinna taas..

 

[yks "huono" kahden tytön äiti]

tuo on niin tutun kuulosta... mulla on kohta 2v ja 8kk ikäiset lapset ja tuo 2v on ollu jo viimisen puoli vuotta niin rasittava..uhmaa kait se vaan on...joka asiaan sanotaan ei ja loppujen lopuks se huutaa ei, ei, ei... tai sitte jos kiellän tekemästä jotain, niin se yltyy huutamaan vastaan... oon yrittäny viedä omaan huoneeseen "jäähylle", mut ei mitään hyötyä... rakastan kyllä molempia lapsiani, mutta tuo uhma on vaan niin rankkaa aikaa... mulla meinaa kans monesti mennä hermot ja huudan tuolle uhmaikäiselle, mutta eihän siitä mitään hyötyä ole... oon siis lasten kans päivät kotona...

nyt meillä on vielä sairasteltu viiminen kuukaus tosi paljon(ei varmaan yhtään tervettä päivää ja tänäänki ollaan viemässä lapsia vaihteeks lääkäriin), ni ei oo ees päässy käymään missään...ja sekös vasta tympäsee....ketään muita ei näe, ku oman perheen...tälläiselle sosiaaliselle tyypille tosi vaikeaa...mutta eiköhän tää tästä, kuhan nuo lapset vähän tervehtyis...

mut siis ymmärrän sun tilanteen täysin...meillä tuo esikoinen on aina ollu tosi vilkas tyttö, joka on tehny tuhojaan niin kauan ku on liikkeelle päässy... toisinaan meinaa vaan kärsivällisyys olla vähissä, mutta itse yritän vaan ottaa itteä niskasta kiinni ja rauhottua(joka ei onnistu läheskään aina)...mua kans ahistanu aina noi neuvolan terkkarin kysymykset "ahistaako" ja "miten jaksat"...mut se on niitten tehtävä kysellä...oon muutenki vähän tympiintyny meijän terkkariin, et ei tulis pieneen mieleenkään kertoa sille jos olis masentunu tai jotain....se asuu nimittäin samalla kadulla meijän kans ja tykkää seurailla muitten puuhia aina ku on kotona...mm sitä miten usein se näkee meijät ulkoilemassa lasten kans!!!

mut tsemppiä sinne jaksamiseen...

 

[ani]

Ikävältä kuulostaa, sympatiat sinne. Jos kerran miehesi haluaa niin kovasti olla lapsen kanssa, niin lykkää se sille kun se tulee kotiin ja lähde ulos kävelylle. Minne tahansa vähäksi aikaa pois koko kodista, luonnon ääreen tai missä ikinä olisikaan hyvä olla. Ota vaikka kirja mukaan ja varasta vähän aikaa itsellesi. Itse tein niin kun hermot alkoivat mennä ja helpotti ainakin hetkeksi. Täytyy sanoa, että onneton ja vastuuntunnoton neuvolan terkka jos tuollaisella uhkailee. Toisaalta sossunhan tulisi tukea tällaisissa tilanteissa olevia mutta eihän niistäkään kyllä aina tiedä. Riippuu siitä, kuinka fiksu ja koulutettu ihminen siellä päässää sattuu olemaan.

Mutta kovasti jaksamista ja voimia sinne. Jos edes yhtään helpottaa, niin et todelllakaan ole yksin. Pienen lapsen hoito kysyy voimia ja jos joutuu samalla murehtimaan taloutta ja elämäänsä yleensä, on jaksaminen koetuksella. Toisaalta tämän kautta oppii että jos selviät tästä, selviät mistä tahansa työpaikallakin.