Mä jouduin tänään pieksemään koiraa :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Turkilmas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Hitto vie, vieläkin tosi paha mieli :'( . En vaan osannut muutakaan tehdä. Käveltiin rauhassa koiran kanssa, meidän koira hihnassa. Takaapäin hyökkäsi koira kimppuun, eikä millään jättänyt meidän koiraa rauhaan.

Tempaisin hihnalla (semmoinen fleksi) ensin sitä hyökännyttä koiraa päähän ja karjuin minkä kerkesin. Ei tulosta. Tempaisin uudelleen, mutta eipä auttanut.

En tiedä kauanko koirat tappelivat, mutta varmaan jotain pari minuuttia. Lopulta potkaisin hyökännyttä koiraa kylkeen oikein kunnolla. Ei se ulvahtanut tai muutakaan, mutta lopulta kuitenkin irrotti ja lähti pois. Koitti vielä hyökätä kerran, mutta mä menin meidän koiran eteen seisomaan ja erittäin uhkaavasti karjuin ja ärisin koiralle. Lopulta se lähti pois.

Paluumatkalla mulla oli iso harja mukana, karjuin ja uhosin sen harjan kanssa ja tuo hyökkääjäkoira ymmärsi pysyä kaukana.

Tuo hyökkääjä on tuttu koira, en tiedä mikä siihen meni. Mutta harmittaa kun jouduin käyttämään väkivaltaa :'(

Siis millaisia koiria teillä oikein on? Eikä ne osaa yhtään puolustaa itseään jos toinen koira hyökkää kimppuun?

Aika säälittävää, että ihminen joutuu puuttumaan tilanteeseen...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Koira:

Toisen koiran voi olla vaikea puolustautua jos on esim remmissä kiinni.

Ihan oikein teit turkilmas.Ei kannata murehtia.Itse toimisin samalla tavalla.

Meillä on koirA ja kyllähän se yritti puolustaa itseään sen minkä ehti. Mutta tää hyökkääjäkoira ehti yllättämään takaapäin ja mä en sitten ajatellut jäädä katselemaan miten taistelu ehkä olis päättynyt.

Niin ja tosiaan: meidän koira oli hihnassa, joten eipä päässyt (onneksi) kunnolla hyökkäämään sekin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Koira:
Siis millaisia koiria teillä oikein on? Eikä ne osaa yhtään puolustaa itseään jos toinen koira hyökkää kimppuun?

Aika säälittävää, että ihminen joutuu puuttumaan tilanteeseen...

Toisen koiran voi olla vaikea puolustautua jos on esim remmissä kiinni.

Ihan oikein teit turkilmas.Ei kannata murehtia.Itse toimisin samalla tavalla.

Joo, enköhän mä tästä selviä :). Pitää vielä selvittää koiran omistajalta huomenna että onko sillä kaikki kunnossa. Ja koittaa valmiiksi miettiä miten toimia seuraavalla kerralla (jota toivottavasti ei tule). Tilanne oli aivan uusi, en ole vielä koskaan ollut todistamassa noin tulista hyökkäystä ja siksi en osannut yhtään harkita omaa toimintaani.
 
Meidänkin koiran kimppuun tuli kerran tanskandoggi.Pääsi omistajaltaan irti.Omistaja huusi potkaise sitä.Mutta en jotenkin viitsinyt.Kerran lähti pois,tuli toisen kerran.Siinä vaiheessa jo karjuin kurkku suorana ja olin valmis potkaisemaan.Omistaja sai koiran kuitenkin kiinni ja sitoi puuhun kun juteltiin ja yritettiin saada lääkäriaikaa.Oli purrut koiraa.Ajattelin koko ajan että mitäs jos se pääsee irti siitä puusta ja tulee taas.
Lääkärissä koira käytettiin ja kohtaan tuli yhteensä 11 tikkiä.
110e:n lasku omistajalle.Muistaakseni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Tempaisin hihnalla (semmoinen fleksi) ensin sitä hyökännyttä koiraa päähän ja karjuin minkä kerkesin.

Paluumatkalla mulla oli iso harja mukana, karjuin ja uhosin sen harjan kanssa ja tuo hyökkääjäkoira ymmärsi pysyä kaukana.

Mä otin sen harjan ihan tarkoituksella mukaani.

Siis lähtiessä ei ollut mukana, mutta otit tarkoituksella mukaan... :whistle:
 
Hui olkoon :o :( . Me selvittiin kyllä hyvin pienillä vaurioilla, kumma kyllä. Tuo hyökkääjäkoira leikki ulkona tyytyväisenä jälkeenpäin ja oma koirammekin vaikuttaa täysin ehjältä.

Aika hirvittävä tilanne varmaan ollut sulla ja koirallasi ja voin vaan kuvitella miten paljon jää pelottamaan että tuommoinen toistuu :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lillu:

No juurikin näin :D. Me oltiin koiran kanssa matkalla meidän mökille käymään. Ja tiesin että paluumatkalla kohtaamme tämän samaisen hyökkääjäkoiran uudelleen. Siksi otin mökiltä lakaisuharjan mukaani, jotta olis jotain kättä pidempää millä pelotella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kehotan sinua pohtimaan suhdettasi väkivaltaan.

Sinusta se on tapauskohtaisesti OK (kunhan tekijä edustaa sinua/lähipiiriäsi).

Mulla ei ole suhdetta väkivaltaan. Ja mä en ole edes puolella sanalla väittänyt että väkivalta olis ok, edes tapauskohtaisesti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Alkuperäinen kirjoittaja Lillu:
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Tempaisin hihnalla (semmoinen fleksi) ensin sitä hyökännyttä koiraa päähän ja karjuin minkä kerkesin.

Paluumatkalla mulla oli iso harja mukana, karjuin ja uhosin sen harjan kanssa ja tuo hyökkääjäkoira ymmärsi pysyä kaukana.

Mä otin sen harjan ihan tarkoituksella mukaani.

Siis lähtiessä ei ollut mukana, mutta otit tarkoituksella mukaan... :whistle:

No juurikin näin :D. Me oltiin koiran kanssa matkalla meidän mökille käymään. Ja tiesin että paluumatkalla kohtaamme tämän samaisen hyökkääjäkoiran uudelleen. Siksi otin mökiltä lakaisuharjan mukaani, jotta olis jotain kättä pidempää millä pelotella.

No höh, siis kävit teitin mökillä! :) Luulin jo että pöllit jostain matkan varrelta :D
 
Varastin naapurin katuluudan :laugh: :laugh: :xmas:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Koira:
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Hitto vie, vieläkin tosi paha mieli :'( . En vaan osannut muutakaan tehdä. Käveltiin rauhassa koiran kanssa, meidän koira hihnassa. Takaapäin hyökkäsi koira kimppuun, eikä millään jättänyt meidän koiraa rauhaan.

Tempaisin hihnalla (semmoinen fleksi) ensin sitä hyökännyttä koiraa päähän ja karjuin minkä kerkesin. Ei tulosta. Tempaisin uudelleen, mutta eipä auttanut.

En tiedä kauanko koirat tappelivat, mutta varmaan jotain pari minuuttia. Lopulta potkaisin hyökännyttä koiraa kylkeen oikein kunnolla. Ei se ulvahtanut tai muutakaan, mutta lopulta kuitenkin irrotti ja lähti pois. Koitti vielä hyökätä kerran, mutta mä menin meidän koiran eteen seisomaan ja erittäin uhkaavasti karjuin ja ärisin koiralle. Lopulta se lähti pois.

Paluumatkalla mulla oli iso harja mukana, karjuin ja uhosin sen harjan kanssa ja tuo hyökkääjäkoira ymmärsi pysyä kaukana.

Tuo hyökkääjä on tuttu koira, en tiedä mikä siihen meni. Mutta harmittaa kun jouduin käyttämään väkivaltaa :'(

Siis millaisia koiria teillä oikein on? Eikä ne osaa yhtään puolustaa itseään jos toinen koira hyökkää kimppuun?

Aika säälittävää, että ihminen joutuu puuttumaan tilanteeseen...

No voi läpä läpä. Se on ihmisen homma puolustaa koiraansa, laumanjohtajan tehtävä nääs. Et sitten ole koskaan nähnyt, millaista jälkeä kaksi vapaasti tappelevaa koiraa voi saada aikaan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meidänkin koiran kimppuun tuli kerran tanskandoggi.Pääsi omistajaltaan irti.Omistaja huusi potkaise sitä.Mutta en jotenkin viitsinyt.Kerran lähti pois,tuli toisen kerran.Siinä vaiheessa jo karjuin kurkku suorana ja olin valmis potkaisemaan.Omistaja sai koiran kuitenkin kiinni ja sitoi puuhun kun juteltiin ja yritettiin saada lääkäriaikaa.Oli purrut koiraa.Ajattelin koko ajan että mitäs jos se pääsee irti siitä puusta ja tulee taas.
Lääkärissä koira käytettiin ja kohtaan tuli yhteensä 11 tikkiä.
110e:n lasku omistajalle.Muistaakseni.

Hui olkoon :o :( . Me selvittiin kyllä hyvin pienillä vaurioilla, kumma kyllä. Tuo hyökkääjäkoira leikki ulkona tyytyväisenä jälkeenpäin ja oma koirammekin vaikuttaa täysin ehjältä.

Aika hirvittävä tilanne varmaan ollut sulla ja koirallasi ja voin vaan kuvitella miten paljon jää pelottamaan että tuommoinen toistuu :/

Kyllä siinä sydän aina alkoi alkuun hakkaamaan tuhatta ja sataa kun joku koira tuli vapaana vastaan.Kun ei tiennyt miten oma koira suhtautuu.
Nyt on sellainen että saattaa toisille kilteilllekin koirille ärähtää.
Nuo oli aika leiviä puremia mutta lääkäri oli sitä mieltä että parempi laittaa kuitenkin tikkejä.2-3 tikkiä oli per puremakohta.
 
No parempi että hoidettiin kuntoon. Mä muuten mietin just myös tuota että miten meidän koira mahtaa jatkossa reagoida. Kun se ei muutenkaan ole välttis mikään maailman ihanin muille koirille. Ei hyökkää kimppuun, mutta ärisee kyllä, etenkin pikkukoirille. Että mahtaakohan tuo tapahtuma nyt sitten vielä pahentaa ja koira alkaa oikein urakalla uhitella :| **ei sillä että antaisin, mutta saattaa kyllä yrittää**
 
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Alkuperäinen kirjoittaja Lillu:
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Tempaisin hihnalla (semmoinen fleksi) ensin sitä hyökännyttä koiraa päähän ja karjuin minkä kerkesin.

Paluumatkalla mulla oli iso harja mukana, karjuin ja uhosin sen harjan kanssa ja tuo hyökkääjäkoira ymmärsi pysyä kaukana.

Mä otin sen harjan ihan tarkoituksella mukaani.

Siis lähtiessä ei ollut mukana, mutta otit tarkoituksella mukaan... :whistle:

No juurikin näin :D. Me oltiin koiran kanssa matkalla meidän mökille käymään. Ja tiesin että paluumatkalla kohtaamme tämän samaisen hyökkääjäkoiran uudelleen. Siksi otin mökiltä lakaisuharjan mukaani, jotta olis jotain kättä pidempää millä pelotella.

Minäkin pidin jonkun aikaa keppiä mukana vaunuissa jos olisi tullut samanlainen tilanne uudestaan kohdallle.
Ei onneksi vielä ole tullut.Tuosta hyökkaäyksestä aikaa nyt reilu 2v.
Mutta tiedän miten toimisin jos noin vielä kävisi.
Eli kyllä puolustaisin omaa koiraa vaikka potkaisemalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
..mietin just myös tuota että miten meidän koira mahtaa jatkossa reagoida. Kun se ei muutenkaan ole välttis mikään maailman ihanin muille koirille. Ei hyökkää kimppuun, mutta ärisee kyllä, etenkin pikkukoirille. Että mahtaakohan tuo tapahtuma nyt sitten vielä pahentaa ja koira alkaa oikein urakalla uhitella :| **ei sillä että antaisin, mutta saattaa kyllä yrittää**

Voipi olla, että vain rauhoittuu tuosta. Toisille koirille uhittelu johtuu usein koiran epävarmuudesta, ja siihen liittyy yleensä epävarmuus lauman johtajuudesta, ja koiran epävarmuudesta olla johtaja, johon kuuluu suojelu vieraiden koirien varaltakin. Nyt koira näki, että sinusta ei tarvitse olla kovin huolissaan. Tämä osaltaan lisää koiran turvallisuuden tunnetta, rauhoittaa sitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja *:

Toivottavasti näin käy. Olis kyllä lohdullista jos noinkin ikävästä tapauksesta jäis edes jotain positiivista käteen.

Ja toivottavasti tuo hyökkääjäkoira jättää jatkossa hyökkäämättä myös.
 
Yhteistyössä