H
hauva
Vieras
Jotka antaa (yleensä nuoren, juuri pentuiän ohittaneen) koiran pois koska ei ole aikaa, on tullut lapsi, koiralla eroahdistusta/käytösongelmia joita ei osata itse kitkeä, huomataan, että se metsäkoirasekoitus ei käykään kerrostaloon tms. ja sitten uudelle omistajalle sanellaan ehtoja, että on pidettävä yhteyttä, lähetettävä kuvia, tuotava hoitoon, koiraa täytyy saada käydä katsomassa jne. Pidetään ne lemmikinomistajan parhaat puolet, eli käydään silloin tällöin katsomassa ja kuvia esitellään kaikille. Kuitenkaan koiran hoitoon ei haluta panostaa tai ei olla alun perinkään mietitty koiran ottoa.
Jos sen koiran sitten myy, niin omistajuus siirtyy kokonaan uudelle omistajalle, uusi omistaja ei ole tilitysvelvollinen kenellekkään eikä velvoitettu päästämään ketään kotiinsa tai lähettelemään koiran kuulumisia jatkuvasti. Tutulla juuri nyt pitovaikeuksien vuoksi myyty koira, jonka vanhat omistajat soittelevat viikoittain ja neuvovat koiran kasvatuksessa, vaikka eivät itse ole saaneet koiraa koulutettua puolessatoista vuodessa edes niin että olisi sisäsiisti tai osaisi käskystä istua. Tuttu taas hyvin innostunut ja osaava, koira on jo kahden kuukauden hänellä olon jälkeen sisäsiisti ja osaa peruskäskyt. Entiset omistajat vaativat myös koiraa hoitoon itselleen. Tuttu ihan kypsä. Koira on hänen ja piste.