Toggle sidebar

Mä en tahdo ikinä lapisia. hoidin kaverin lasta ja oon henkisesti ja kaikin tavoin ihan loppu!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ninni
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
kyllä mä teinkin vaikka mitä mut kun pelattiin niin yhtäkkiä hän ponnahtikin seisomaan ja kävi penkomaan laatikoita ym eli tosiaan jaksanu 5min kauempaa keskittyä mun tekemisiin. mutta kyllä, otan kyllä syyt niskoilleni. eihän se lapsen vika oo etten keksiny tarpeeks kiinnostavia leikkejä ym. Ja olin kyllä niin väsähtäny lopuks siihen höpinään että huhhuh.
Click to expand...

Ohömm..tuliko sulle mieleen sanoa nätisti: "ei, noin ei saa meillä tehdä. tulepas niin mennään takaisin pelaamaan. saat valita pelin tms"..?
 
Musta tuntuu että sää et oo osannu olla lapsen kanssa, jos sää oot vaan ihmetelly
sohvalla, lapsi on huomannu että nyt on otollinen aika tehdä mitä vaan ja kokeilla
kaikkea mitä ei tavallisesti tekis.
Ei lastenhoito voi olla noin rasittavaa!
Oon hoitanu veljieni lapsia ja hyvin on mennyt ja on ollut ihan kivaakin.
Oon saanu välillä olla ihan rauhassakin.
Ja ulkoilu auttaa.
Jos ottaa tuskaisen asenteen heti ja vaan katselee, voikin alkaa huonosti.
Lapsi on huomannu että et ole mukana ja lähteny pelleileen.
 
Ai ihanaa, kun tätäkin aloitusta pitää pilkata...! Ap:lle: on totta, mitä monet sanoo: oman lapsen kanssa ei tosiaankaan oo tollasta! Sua vaan jännitti se tilanne ja sit se lähti hanskasta. Jos uskallat ottaa tämän saman toisen kerran hoitoon, kaikki menee jo ihan varmasti paremmin, kun osaat varautua etukäteen :)
 
Joskus pienet lapset vaan sekoaa, kun ne joutuu uuden aikuisen kanssa jäämään yksin ja/tai huomaavat, että sillä aikuisella on vähän hakusessa että miten tilanteen saisi toimimaan. Siitä se voi räjähtää nopeastikin käsiin niin pahasti, että ammattilaisellakin (eli äidillä) voi olla konstit vähissä. Voi siis olla ettet tehnyt kauheasti mitään edes väärin, todistit vaan maagista ilmiötä nimeltä "Hepuli" :D
 
Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että ihan kaikista ihmisistä ei ole vastuuseen lapsesta, ei äitinä eikä hoitajana. Joten ihan hyvä jos huomasit jo ennen omien lasten hankintana, ettet kykene ottamaan aikuisen roolia ja vastuunkantajaa lapsesta.

Ja tietenkin lapsi provosoituu käyttäytymään vielä huonommin kun huomaa, että et komenna tai ainakaan saa häntä tottelemaan, mutta ihan samalla tavalla ne omatkin lapset pyörittää vanhempiaan monissa perheissä, joissa vanhemmilta ei löydy a) maalaisjärkeä b) munaa komentaa lapsia ja vaatia heitä tottelemaan.
 
älä teekään, se on oikein. jokaisen tulisi viettää aikaa pikkulasten kanssa ennenkuin itse hankkii. onneksi et kuvittele että oma lapsesi olisi erilainen. raskas vastuu painaa sinua koko loppuelämäsi jos tämän erehdyksen teet.
 
tää oli oikeestaan mutoinki mun eka kerta kun ketään lasta hoidin. tuttavapiirissä on paljon kyllä lapsia ja kyläillään mutta tää hoitaminen oli uutta ja sen takia tiedostan kyllä itsekin ettei ollu ihan riittävän "ammattimainen" ja kokenut ote tähän hommaan että sitä nyt ei tarvitse enää sanoa.
 
Ap, en tiedä mikä on kokemuksesi tästä palstasta, mutta älä ota kaikkia harmaana huutelijoita ihan tosissasi. Lapsi lähti hengissä kotiin eikä ollut ilmeisesti koko aikana kuitenkaan minkäänlaisessa vaarassa. Uskon, että meni tarpeeksi hyvin, varsinkin kun oli aika pitkä toi aikakin ekakertalaiselle.
 
Kiitti vaan hoidosta kysyi et haluanko siivousapua ja miten päivä meni Sanoin et siivoan kyl itse ja kerroin että oli aikamoista hulinaa koko päivä. Nauroi vaan =) Ööh,,, no kyllä mäkin nauran sitten kun tää pahin shokki on ohi!
 
Itse en pitänyt vieraitten pienten lasten hoitamisesta, ennekuin minulla oli omia. Se tuntui pitkästyttävältä ja vaikealta. Nyt jo menee välillä hoitolapsi omien seurana mutta en vieläkään jaksa olla mikään viihdyttäjä vaan teen mieluummin omia hommiani kun lapset leikkivät. Ja niitä lapsia voi ja pitääkin kieltää tekemästä älyttömyyksiä :)
 
Mä hoidan toukokuun puolivälistä elokuun loppuun pitkiä päiviä kahta serkkuani (iät vajaa 10kk ja 7v) ja yhden viikon heillä on myös vajaa 6v lapsi. :D Raskasta, mutta palkitsevaa. :heart:
 
Ei oo ikinä mun lapsi tuollainen ollut. Tais lasta kiinnostaa mitä kaikkea sun kaapeista löytyykään, kun ei ole aiemmin niitä päässyt tutkailemaan. Tiedoksi ap:lle ettei me vanhemmat anneta lapsen käyttäytyä tuolla tavalla ja lapset sen oppii myös. Rajat on rakkautta. :) Mullakin yksi huono kokemus kun olin lapsenvahtina, lapsi itki melkein koko ajan äitinsä perään. Oli semmosessa iässä, ei ollut helppoa ja olen sen jälkeen hoitanut lasta useaan otteeseen ja enää ei mitään ongelmaa. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yhden äiti:
Jännästi tuntuu et toisten lapsia on vaikeampi hoitaa kun omia. :)
Click to expand...

Kyllä on... Itsellä useampi lapsi, mutta koskaan en ole ollut niin loppu kuin kaverini 1-vuotiasta hoitaessani...Hän kun vaan huusi koko ajan äitiä ja konttasi ovelle:( Jos yritti ottaa syliin ja lohduttaa, niin huuto vaan paheni. Syömisestä ei tullut mitään huudon takia. Todella raskasta... Toista kertaa en olekaan suostunu hoitamaan ja äitinsäkin ymmärsi ettei lapsi ole vielä valmis olemaan äidistä erossa. Kyllä kaikki sympatiat päiväkotien henkilökunnalle ja perhepäivähoitajille jne, heille tuo on arkipäivää.
 
En mäkään jaksais hoitaa toisten lapsia, tai siis koen sen rankkana. Mutta oman 2v:n kanssa olemisesta nautin kyllä, tottakai välillä hetkellisesti kypsyn häneenkin, mutta en ollenkaan koe rankkana oman lapsen kanssa olemista :) Niin ihana se vaan on. Mut jos hoidan toisten lapsia kaksikin tuntia, niin oon jo poikki :D
 
I-ha-na! Tämä oli todella hyvä kokemus sinulle, sillä nyt tiedät, että lapsia kannattaa suunnitella vasta, kun oikeasti on siihen valmis (niin valmis kun nyt sellaiseen asiaan voi olla ). Ja tuon kokemuksen jälkeen mitä luultavimmin yllätyt oman lapsen helppoudesta. Luultavasti jo pelkästään tunneside omaan lapseen tekee olemisen hänen kanssaan erittäin miellyttäväksi. Myös raskaampina päivinä. Ja väsymys ja kiukkukin unohtuu oman lapsen kohdalla huomattavasti nopeammin. Itse ainakin huomannut.

Itse haaveilin aina teininä, että minusta tulee äiti ennen kuin täytän 20. Sitten veljeni sai ihanan tytön, jota hoidin viikottain. Pikkuhiljaa hoksasin, että tämä lapsen kanssa olo onkin melkosen väsyttävää ja etenkin uhmaiän yllättäessä todella vaativaa. Keinot loppui pikkutytöltä. Päätin siirtää lapsihaaveita myöhemmäksi. Ja tätä veljen tyttöä voi syyttää siitäkin, että läksin opiskelemaan lastentarhanopettajaksi. Sen verran paljon rupesi kiinnostamaan eri keinot uhmaikäisen kanssa pärjäämiseen =)
 
Lastenhoito on sangen intensiivistä puuhaa. Olin raskaana ollessani hoitajana kaverin kahdelle pojalle, 3 ja 4 vuotiaille. Puoli päivää rakennettiin leikkiä, jossa olin aluksi ihan hyvin mukana, mutta tipahdin kohdassa, jossa tulipaloa ei saatu sammutettua, kun sängyn ja paloauton väliin jäi tilaa. Eli kaikki paloi ja leikki oli vähintäänkin vaikea mulle. Pari kertaa yritin livistää paikalta, mutta armoa ei annettu. Kaiken lisäksi iso vatsa teki lattialla puuhailun tosi rankaksi. Onneksi lapsille tuli nälkä ja loppuaika meni ulkoillessa ja telkkarin edessä. Mä en vaan keksinyt muuta kuin sen telkkarin. Kaveri oli ihan pettynyt, kun istuttiin sohvalla sen tullessa kotiin. Sen jälkeen nukuin kaksi päivää ja pohdin, voisinko peruuttaa koko synnytyksen.

Omien lasten kanssa on kyllä helpompaa. 'Äiti ei vaan nyt enää ehdi leikkiä. Jatkakaa te ja näyttäkää mulle sitten, kun se on valmis.'

:hug: ap:lle ;)
 
Heh. Täyspäiväinen lasten hoito on raskaampaa, mutta kun on kyse omasta lapsesta niin rakkaus auttaa. Omaa lasta rakastaa ( toivottavasti) ja tietyllä hellyydellä voi suhtautu vaikka välillä tuntuu ettei jaksa :)[/quote]

Sitä mieltä minäkin. Omaa jaksaisi hoitaa mutta ei toisten tekelettä/ geeniperimää.
 
Muistan kun hoidin siskoni lapsia ja se oli niin raskasta ja tuijotin vaan kelloa,et ne haetaan pois ja ajattelin,et miten jaksan omaa lastani,kun sitä ei voi muutaman tunnin päästä vaan antaa pois...mut oman lapsen kun saa,niin se on ihan erilaista se oleminen OMAN lapsen kanssa...ja eihän sitä tarvi onneksi heti olla leikkimässä sen kanssa ja keksimässä koko ajan viihdyttämistä vaan siinä pikku hiljaa sitä kasvetaan siihen vanhemmuuteen ja se oman lapsen kans oleminen on niin luonnollista ja ei tee mielikään antaa sitä pois(paitsi esim.valvotun yön jälkeen,vois vaik välillä antaakkin,mut onneksi pikaisesti ohi menevä tunne:)
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa