"Mä en pystyis enää elään, jos lapselle jotain tapahtuisi..."

[Enkelin äiti]

Noinhan kaikki ajattelemattomasti sanoo. Itse tunnen itseni huonoksi äidiksi siksikin, että mä en kuollutkaan vaikka mun lapseni kuoli yllättäen 9kk ikäisenä :´´( Ei, en mä kuollut mun on vaan jatkettava elämää ja elettävä asian kanssa. Aika on auttanut osaltaan.

 

[Rukoilijasirkka]

Pakkohan se vaan on elää, vaikka tuntuis, ettei pysty. Kyllä sitä sitten vaan pystyy, kun on pakko. On hienoa, että elät. :hug:

 

[Vieras]

Hmm, no tuoltahan se voi tuntua mutta kummasti sitä ihminen sitten niitä voimavaroja jostain saa.

 

[Bishkek Drama Theater]

Halaus kehiin. Elämä vie eteenpäin eikä aina kysele miten eläjä jaksaa. Ihmiset sanovat paljon ajattelematonta tuollaisissa tilanteissa.

 

[Ap]

Pakkohan se vaan on elää, vaikka tuntuis, ettei pysty. Kyllä sitä sitten vaan pystyy, kun on pakko. On hienoa, että elät. :hug:

Tämä lause vaan tuli taas mieleen tuosta ketjusta, kun isä jättänyt vauvansa autoon joka sitten kuollut kuumuuteen

 

[vieras]

"Mä tappaisin, jos joku tekisi pahaa mun lapselle!" Isä hyväksikäytti kolmevuotista poikaamme, mutta olin asian paljastuessa niin shokissa, etten kyennyt reagoimaan muuta kuin heittämällä samantien pihalle. Nyt tekisi mieli kyllä kuohita!

 

[Rukoilijasirkka]

Pakkohan se vaan on elää, vaikka tuntuis, ettei pysty. Kyllä sitä sitten vaan pystyy, kun on pakko. On hienoa, että elät. :hug:

Tämä lause vaan tuli taas mieleen tuosta ketjusta, kun isä jättänyt vauvansa autoon joka sitten kuollut kuumuuteen

Se on semmonen ensireaktio toivottomaan tilanteeseen. Mutta aina on toivoa kuitenkin.

 

[The Titityy]

Luultavasti olisin laitoksessa kauan tai lopun ikääni jos lapsi kuolisi. Minulla ei ole muuta syytä elää kuin poikani.

Iso :hug: sinulle. :heart:

 

[Keittiönoita]

Mä ajattelen juuri noin kuten otsikossasi kirjoitit. Tosin tiedän, että vaikka menettäisin molemmat lapseni, mulla on silti ihmisiä, joiden vuoksi ja tuella jaksaisin elää. Vaikka raskasta se aluksi olisikin. Ja tiedän, että vaikka menettäisin kerralla kaikki rakkaani, mun elämälläni olisi edelleen jokin merkitys. Mutta se merkitys ei olisi enää täällä Suomessa vaan jossain kehitysmassa auttamassa sen maan lapsia.

 

[Mankell]

VArmaan moni ajattelee noin, ehkä sinäkin ennen kuin menetit lapsesi. Mutta ajatus on eri kuin oikea elämä. Elämä ei paljon kysele, antaaja ottaa.

Paljon voimia sinulle surussasi. En osaa kuvitellakaan. :hug:

 

[Mariduk -napalmi kuula-]

:'( :hug: Noin minäkin aajttelen, mutta jos oikeasti menettäisin lapseni, en tiedä miten reagoisin.. Toisaalta mieheni ja vanhempani olisivat jo menettäneet niin paljon, että voisinko tuoda heille lisää tuskaa? :/

 

[Mariduk -napalmi kuula-]

"Mä tappaisin, jos joku tekisi pahaa mun lapselle!" Isä hyväksikäytti kolmevuotista poikaamme, mutta olin asian paljastuessa niin shokissa, etten kyennyt reagoimaan muuta kuin heittämällä samantien pihalle. Nyt tekisi mieli kyllä kuohita!

Kauhea tilanne.. Se on niin hirveä, kun loppujen lopuksi ei välttämättä voi läheisiimpiinkään ihmisiin luottaa.
En voi edes kuvitella kuinka pahalta se tuntui. Onneksi sait kuitenkin asian selville...

 

[Vilinä83]

Ehkä se on myös verrannollinen lause... Itse ainakin ajattelen että osa elämästä menisi niiden lasten mukana! Tai siis ettei enää olisi se ihminen joka tässä hetkessä on ja että elämä olisi sen jälkeen ainakin jonkin aikaa jotain muuta kun elämää! Menettäminen muuttaa meitä aina ihmisinä ja mitä läheisempi ihminen on niin sitä enemmän se muuttaa! Eikä pahempaa ole kuin oman lapsen menettäminen! Voimia teille sen kokeneille! Ja rukous taivaalle ettei kenenkään muun tarvitsisi sitä tuskaa kokea, mutta sekin on vain osa sitä elämää valitettavasti.

 

[Hewletin Paccardi]

Arvasin että tarkoitit minua! Mulla ei ole omakohtaista kokemusta, jolloin tietysti en saisi sanoa asiasta mitään, mutta en oikeasti usko että pystyisin elämään sen tiedon kanssa, että olen aiheuttanut lapseni kuoleman, ja vieläpä noin tuskaisan.
Voipi olla mahdollista että minut laitetaan suljetulle osastolle ja pakotettaisiin pysymään hengissä, mutta omaehtoisesti en pystyisi jatkamaan elämistä.

 

[Nenni83]

Voimia.. :hug:

 

[Madicken04]

Tottakai lapsen menettäminen on niin valtava asia että yhdestä jos toisesta tuntuu että elämä loppuisi siihen. :/ Kuitenkin kaiken surun keskellä aika menee eteenpäin ja toivottavasti mahdollisimman monellä löytyisi lähipiiristä muita ihmisiä jotka antavat voimaa ja joiden takia on jaksettava.

Itse tällä hetkellä ajattelen että jos jompikumpi lapsista koulisi niin pakkohan sitä olisi toisen takia jaksaa. Lapsi on jo menettänyt sisaruksen, äidin menettäminen ei varmastikaan tilannettaan auttaisi. Keittiönoidan kirjoitukseen liittyen kieltämättä se tilanne missä sitä menettäisi kaikki läheiset ja tärkeät ihmiset olisi aika tyhjä paikka. Silloin voisin kuvitella ettei voimat enää riittäisi eikä syytä elämän jatkumiseen löytyisi.

Ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia ja tietysti löytyy heitä kenen elämä ihan kirjaimellisesti loppuu lapsen kuolemaan. Ja vieläkin enemmän niitä jotka elävät loppuelämänsä tuossa suossa pääsemättä ylös. Onko se sitten elämää vvai ei...?

 

[vieras]

Minä en ainakaan pystyisi elämään, jos lapsen kuolema johtuisi minun huolimattomuudestani. Tai jos tuntisin, että kuolema olisi jollain lailla minun syytäni. En tiedä, mikä tilanne olisi jos lapsia olisi useampi, mutta ainakin nyt ajattelen näin kun lapsia on vain yksi.

 

[Tiuhtiti]

Minä taas koen että miten minä voisin ikinä selvitä sellaisesta että lapseni menehtyisi ja syynä olisi minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni.
Vaikka minulla on kolme lasta niin en tiedä miten kykenisin elämään sen tosiasian kanssa ilman että kokoajan syyttelisin itseäni,