mä en jaksa...
- Viestiketjun aloittaja Smeagol
- Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Smeagol:
Niin...jos miehesi on hyvin sitoutunut ja samaa mieltä, mä en pidä mahdottomana, että uusi vauva parantaa oloa. Toisaalta mulla on ollu vähän sellanen ongelma -ja siinä vaiheessa sain lääkityksen- että noi isommat lapset ei oikein jaksa kiinistaa, toi ihana vauva vaan... Mutta ei ne muo olis varmaan kiinostanu ilman vauvaakaan, mä nyt vaan olen vauva-ihminen ja kun lapse tkasvaa eikä enää "tarvii" muo mä en enää tahdo jaksaa niitä...
No nyt olen kyllä tajunnu, että toi 9v tyttö varsinkin on ihanassa iässä; äiti ja isi kelpaa viellä ihan täysillä, mutta se on kuitenkin jo iso. Eli tästä ajasta itäis osata nauttia täysillä ja tehdä sen kanssa juttuja, kun 5 vuoden päästä ei taida enää äiti kelvata kun rahapussiksi reissuun mukaan.
Vaikka kyllä lauantai-iltanalaivan yökerhossa kävi mielessä, että olikohan se nyt niin että tytöt ti äidit laivalle vai äidit toi tytöt
Me äidit kun naristiin 2.00 tytöille (molemmat 9v) et visitteks te juoda juomanne pois ja viedä meidät nukkumaan, kun tytöt vaan tanssi täys höyry päällä :heart: No, vei ne meidät sit nukkumaan niin, et ennen kolmea päästiin nukkumaan :saint: 
Alkuperäinen kirjoittaja Smeagol:
no en tiedä, mitä ne sun menneisyyden kummitukset on, mutta sanoisin, että ei se vauva auta
Tai siis toki se tuo iloa ja sisältöä, mutta ei sinänsä poista itse ongelmaa, joten vaikka se hetken pysyiskin pois, niin voi tulla pahempanakin takaisin.
Itse ajattelisin niin, että koittaisin ensin hoitaa oman olon paremmaksi ja kun pystyisin realistisemmin katsomaan omaa tilannetta, miettisin sitä vauva-asiaa uudestaan.
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:Alkuperäinen kirjoittaja Smeagol:
Niin...jos miehesi on hyvin sitoutunut ja samaa mieltä, mä en pidä mahdottomana, että uusi vauva parantaa oloa. Toisaalta mulla on ollu vähän sellanen ongelma -ja siinä vaiheessa sain lääkityksen- että noi isommat lapset ei oikein jaksa kiinistaa, toi ihana vauva vaan... Mutta ei ne muo olis varmaan kiinostanu ilman vauvaakaan, mä nyt vaan olen vauva-ihminen ja kun lapse tkasvaa eikä enää "tarvii" muo mä en enää tahdo jaksaa niitä...
No nyt olen kyllä tajunnu, että toi 9v tyttö varsinkin on ihanassa iässä; äiti ja isi kelpaa viellä ihan täysillä, mutta se on kuitenkin jo iso. Eli tästä ajasta itäis osata nauttia täysillä ja tehdä sen kanssa juttuja, kun 5 vuoden päästä ei taida enää äiti kelvata kun rahapussiksi reissuun mukaan.
Vaikka kyllä lauantai-iltanalaivan yökerhossa kävi mielessä, että olikohan se nyt niin että tytöt ti äidit laivalle vai äidit toi tytöt
mutta sit mä pelkään, et jos se vauva ei parannakkaan oloa vaan olo pahentuu. mä en halua saattaa sellaista nyyttiä maailmaan, kun äitikin on tällänen tollo. :ashamed:
Alkuperäinen kirjoittaja Ninniliina:
näin mä sen oon ajatellutkin, ja odotan kuin kuuta nousevaa et mä voin sanoa että mulla on ollut jo yhtäjaksoisesti kuukausi hyvä olo. mieskään ei halua lasta ennen kun mä oon kunnossa. ja oikein se ajattelee, mutta mitä mä mun biologiselle kellolle voin ku se huutaa ja pärisee sisällä..
S
surusilmä
Vieras
hei smeagol, anteeksi jos tämä tuntuu sinusta kamalalta mutta luulen että mieheni (tai siis miehen joka jätti minut paripäivää sitten) kirjoitus voisi olla juuri samanlaista. mutta minä en kyennyt ilmeisesti tarpeeksi ymmärtämään häntä(tai siis hänen sairauttaan), mietin vain että voisitko kertoa että onko sillä mitään merkitystä mitä miehesi sanoo,tai miten hän käyttäytyy sinua kohtaan? tai miehesi läheisyydellä mitään vaikutusta olotilaasi/ajatuksiin? yleisesti siis ja entä silloin kun ahdistaa? minun mieheni (ex siis) olisi kovin halunnut vauvaa mutta minä sanoin hänelle etten uskalla tehdä lasta kun ei koskaan tiedä mitä tulee ja mistä joutuu selviämään yksin.
-anteeksi todella jos pahanolosi keskellä tunnet tämän kyselyn ikäväksi. mutta jos yhtään helpottaa niin paskoissa fiiliksissä täälläkin ollaan.
-anteeksi todella jos pahanolosi keskellä tunnet tämän kyselyn ikäväksi. mutta jos yhtään helpottaa niin paskoissa fiiliksissä täälläkin ollaan.
Alkuperäinen kirjoittaja surusilmä:
masennusta on vaike ymmärtää kun sitä ei itse koe.
olen miehelleni todella kiitollinen että on jaksanut mua myötä niinkuin vastamäessä.rakastan miestäni, mutta minulla on häneen huonoina aikoina moniakin tunteita. ahdistusta, välipitämättömyyttä, kiukkua, ärtymystä mutta niiden alla on kuitenkin se rakkaus ja läheisyyden kaipuu, mutta en anna jotenkaan niille tunteille tilaa. mies kun ei ymmärrä minua siksi mielelläni työnnän hänet pois ja haluaisin olla aivan yksin. onneksi hän on sinnikkäästi luonani koska hyvinä aikoina miettii että kuinka paljon minä häntä kuitenkin tarvitsen. mieheni saa usein niskoihini huonon mieleni ja pahan oloni, koska sitä on sisälläni ääriä myöten. kun itken, niin itken ja itken, ja mieheni vaan halaa minua eikä sano mitään. eikä piudäkkään, ei siihen mikään auta.
Terapia auttais kyllä ennemmin kun vauva..
Ensinnäkään raskaana ei voi syödä lääkkeitä ja synnytyksen jälkeen kun saattaa muutenkin masentua, niin vois käydä niin että masennuksesi vaan pahenisi.
Onko sulla hoitava lääkäri/psykiatri jonka luona käyt juttelemassa?
Ei ne asiat parane kun työstämällä ja purkamalla ja ajan kanssa :hug:
Ensinnäkään raskaana ei voi syödä lääkkeitä ja synnytyksen jälkeen kun saattaa muutenkin masentua, niin vois käydä niin että masennuksesi vaan pahenisi.
Onko sulla hoitava lääkäri/psykiatri jonka luona käyt juttelemassa?
Ei ne asiat parane kun työstämällä ja purkamalla ja ajan kanssa :hug:
S
surusilmä
Vieras
smeagol minä nlähinnä kyennyt ymmärtämään sitä kun hän sanoi että mun läheisyys helpottaa kun ahdistaa mutta kuitenkin torjui minut,oli välillä koko ajan sellanen tunne että hän vain puhui,eikä tarkoittanut/välittänyt. ja aina ajattelin että hän ei oikeesti vain rakasta. nyt olen miettinyt varsinkin sinun juttusi luettuani että oliko syynä tiettyyn käytökseen sittenkin hänen masennus(ja ahdistuneisuushäiriö),enkä minä tai rakkaudettomuus. sain häneltä viimeisen viestin että ansaitsen paremman miehen sellaisen joka hän ei pysty olemaan.
sitä ennen kyllä sain kuulla kaikee muuta joka kuulosti siltä että minä en ansaitse häntä.
sanot ettei siihen mikään auta onko se siis ihan sama että tuleeko miehesi lähellesi kun ahdistaa, kuin se että lähtisi tekee jotain muuta?
nyt en taida enempää kysellä sinulta, tämäkin on jo ehkä liikaa. haluan vain kovasti ymmärtää miten masennus vaikuttaa ihmiseen ja ihmisen käytökseen. =(
sitä ennen kyllä sain kuulla kaikee muuta joka kuulosti siltä että minä en ansaitse häntä.
sanot ettei siihen mikään auta onko se siis ihan sama että tuleeko miehesi lähellesi kun ahdistaa, kuin se että lähtisi tekee jotain muuta?
nyt en taida enempää kysellä sinulta, tämäkin on jo ehkä liikaa. haluan vain kovasti ymmärtää miten masennus vaikuttaa ihmiseen ja ihmisen käytökseen. =(
Alkuperäinen kirjoittaja Smeagol:
Suurinta osaa lääkkeistä ei käsittääkseni voi syödä ainakaan ensimmäisen kolmanneksen aikana. Kannattaa tietysti kysyä siitä tarkemmin lääkäriltä.
Ja se toipuminen on tosiaan pitkä prosessi, mulla meni 4v kaikenkaikkiaan :/
Kyllä se siitä, välillä on niitä tosi huonoja päiviä, mutta voimia kovasti ja :hug: , äläkä missään nimessä anna periksi
Alkuperäinen kirjoittaja Smeagol:
Jotain lääkkeitä saa syödä imetys- ja raskaus aikana. Tää tuli esille, kun itse lopetin 2 vuotiaan imetyksen lääkityksen alettua ja kuulin tutulta, että hän on raskaana ja syö kokoajan samaa lääkettä ja jatkaa myös synnytyksen jälkeen.
Alkuperäinen kirjoittaja surusilmä:
ei se haittaa vaikka kyselet.
uskon että miehellesi tulee pahempi olo jos nyt luovut hänestä. sinuna sanoisin miehellesi että annat hänelle tilaa parantua, mutta haluat olla hänen tukensa ja yrittää auttaa häntä, aina silloin kun hän itse haluaa. ehkä miehesi ei sitä sisäistä heti mutta aikanaan kyllä.
On aikoja jolloin haluan olla yksin. siis en halua puhua kellekkään ja kun miettii koko ajan omaa oloa niin muille siitä puhuminen tuntuu asian jankkaukselta.
Sitten on aikoja jolloin olen maassa ja haluan vain itkeä. ja silloin mies lohduttaa ja istumme vaan sohvalla sylikkäin.
minäkin mietin joskus, että mun perheellä olisi asiat paremmin jos mä lähtisin täältä pois muitten jaloista.
Mä nyt vastaan, vaikka et multa kysynykkään.Alkuperäinen kirjoittaja surusilmä:
Mä toistan nyt itseäni, mutta ainakin mulla yksi hyvin voimakas oire oli, että syytin miestä ihan kaikesta. Eli asuinpaikka oli ihan perseestä ja se oli miehen vika. Työ oli paskaa ja se oli viellä enemmän miehen vika ja ylipäänsä kaikki meidän ratkaisut oli ollu vääriä ja miehen vika.
Kuitenkin sitä kaipas semmoista...ihan niinkun lapsen hoitoa mieheltä. siis että se paapoo muo ja ymmärtää ja hyväksyy kaiken.
Se lähelle tulo auttaa kovastikin, mutta joku pieni sisäinen marttyyri pakottaa torjumaan sen ainakin ensin.
Alkuperäinen kirjoittaja emmi06:Alkuperäinen kirjoittaja Smeagol:
Suurinta osaa lääkkeistä ei käsittääkseni voi syödä ainakaan ensimmäisen kolmanneksen aikana. Kannattaa tietysti kysyä siitä tarkemmin lääkäriltä.
Ja se toipuminen on tosiaan pitkä prosessi, mulla meni 4v kaikenkaikkiaan :/
Kyllä se siitä, välillä on niitä tosi huonoja päiviä, mutta voimia kovasti ja :hug: , äläkä missään nimessä anna periksi
kiitos. yritys on ainakin kova ettei periksi anneta, vaikka välillä keskellä päivää vaan tekisi mieli mennä nukkumaan ja unohtaa kaikki.
S
surusilmä
Vieras
kiitos että jaksat vastailla minulle hölmölle tietämättömälle. minä kun aina syytin itseäni siitä jos miehellä oli pahaolla-ja sitäkautta sitten varmaan pahensin miehen oloa koska kerroin hänelle että tuntuu ettei hän oikeasti välitä minusta.tuntui että minun olemassa ololla/lähellä ololla ei ollut mitään merkitystä hänelle/hänen oloonsa. mutta ilmeisesti se siis kuuluu masennukseen eikä ole mitään henkilökohtaista? ymmärrinkö nyt oikein asian?
älä sinä lähde! jos miehesi rakastaa sinua kuten minä miestäni(exää) niin enemmän tuottaisit tuskaa heille lähtemällä usko minua! mä oon itse täällä todella hajalla! (mies oli juuri pari kk aiemmin kosinutkin) lapseni herätti minut viime yönä nyyhkytyksellään ja kun kysyin mikä on lapsi vastasi itkien että sillä on ikävä xx. siinä sitte itsekkin itku kurkussa koetin sanoa että mies rakastaa sinua silti vaikka ei olekkaan kotona. en tosin tiedä enään mitä ajatella.
sanot että uskot että miehellä on pahempi olo jos luovun hänestä nyt,mutta hänhän luopui minusta!!! vaikka kuinka koetin saada häntä jäämään. =(. voimia sinulle,kyllä sinä selviät! helppoa ei varmasti ole nyt.
älä sinä lähde! jos miehesi rakastaa sinua kuten minä miestäni(exää) niin enemmän tuottaisit tuskaa heille lähtemällä usko minua! mä oon itse täällä todella hajalla! (mies oli juuri pari kk aiemmin kosinutkin) lapseni herätti minut viime yönä nyyhkytyksellään ja kun kysyin mikä on lapsi vastasi itkien että sillä on ikävä xx. siinä sitte itsekkin itku kurkussa koetin sanoa että mies rakastaa sinua silti vaikka ei olekkaan kotona. en tosin tiedä enään mitä ajatella.
sanot että uskot että miehellä on pahempi olo jos luovun hänestä nyt,mutta hänhän luopui minusta!!! vaikka kuinka koetin saada häntä jäämään. =(. voimia sinulle,kyllä sinä selviät! helppoa ei varmasti ole nyt.
S
surusilmä
Vieras
eli siis läheisyyden torjuminen saattaakin vaan olla "testausta" että haluaako toi nyt oikeesti olla mun kanssani/lähelläni. tai jotain vastaavaa,niinkö?? älkää sitten loukkaantuko jos käsitin asian väärin
V
vieras
Vieras
minä olllut oikeastaan koko elämäni masentunut enemmän tai vähemmän.nyt olen vuoden syönyt lääkkeittä ja käyn terapiassa. menneisyys suurin syy tähän mun oloon. välillä hyvinä päivinä haaveilen vauvasta että saisi tähän elämään uutta sisältöä. mutta muistan että mun psykiatri sanoi kerran että mun pitää olla 3 kuukautta hyvässä kunnossa että mut voi töihin laittaa. sama varmaan koskee tuota raskautta ja vauvaa. siispä vauva asia on jäänyt taka alalle. 3 kk on pitkä aika voida suhteellisen hyvin.
S
surusilmä
Vieras
T
takapiru
Vieras
Jospa rentoutuisit, pistäisit elämän normaaliksi eli tekisit kaikkea noita, mitä profiilisi mukaan itseltäsi on kielletty! Jospa se syy onkin siinä.
Alkuperäinen kirjoittaja surusilmä:
Jotain tällästä.
Tai sitten itsellä on tarve rypeä itsesälissä. Se on sitä "kukaan ei rakasta muo" asennetta ja kun kerran on päättäny nin, niin sen mukaan pitää elää. Hankala selittää ihmiselle, joka ei oo sitä kokenut. Ainakin on vaikea saada ymmärtämään miltä se tuntuu. Ne on aika järjenvastaisi tuntemuksia usein.
Tunteet ja tosielämä ei juurikaan kohtaa.
S
surusilmä
Vieras
eli siis koska mä olen loukkaantunut kun mies on torjunut läheisyyden ja vetäytynyt kauemmaksi (vaikka hän olisikin yrittänyt hetken päästä tulla lähelleni itse) niin koska torjuminen on sattunut olen tavallaan "paennut tilannetta" ja sillä sitten ilmeisesti aiheuttanut sen että mies on ajatellut etten oikeasti rakastakkaan häntä. kuustoista sentään kun ikinä en osaa toimia oikein!! :headwall: potkaiskaa joku mua takapuolelle! en vaan ole ymmärtänyt 
