Mä en jaksa uhrautuvia ja heikkoja naisia!

[vieras]

Mä en enää kohta jaksa kuunnella läheisteni naisten (kyllä, heitä on useampia!) valitusta elämästä. Kaikki on niin kamalaa ja raskasta, eikä mitään jaksaisi tai huvittaisi. Ongelmakohtia elämässä on vaikka muille jakaa, mutta silti heiltä puuttuu ryhti tehdä asiaan muutos. Sitten sitä vain naristaan ja puretaan pahaa oloa läheisiin ystäviin ja sukulaisiin. Erityisen hermoja raastavaa on kuunnella katkeroituneen, väsyneen, itsetunto-ongelmaisen, (omasta mielestään) kaikkensa muille uhranneen, marttyyrin, ei-omilla-jaloilla-seisovan, aran ja kuitenkin monissa asioissa itsepäisen naisen valitusta siitä, kuinka elämä potkii päähän ja kaikki menee päin persettä. Kuitenkin ulkopuolisena selvästi näen, että koettelemuksista huolimatta kaikki ei todellakaan ole mennyt päin persettä ja heidän elämässään voisi asiat olla todella paljon huonomminkin. Ehkä se juuri se ongelma onkin, minua kiukuttaa seurata ainaista valitusta naisilta, joilla ei nyt kuitenkaan loppuviimein asiat edes ole niin huonosti ja samalla toiseen suuntaan katsoessa nähdä, millaisia kriisejä muut käyvät läpi elämässään selviten niistä voittajina. Heillä jos joillain olisikin "oikeus" katkeroitua ja lysähtää taakkansa alla. Näillä marmattajilla on tuntuu lasi olevan aina puoliksi tyhjä, vaikka se olisi piripintaan kaadettu. Mielenkiintoista on se, että ympärilläni ei ole yhtä ainoata miestä, joka suhtautuisi elämään yhtä perusnegatiivisen alistetusti.

Huoh, kiitos että sain purkaa tämän kanssanne Ja pahoittelen, että käytin palstaa jäteastiana. Ja kiitos, että luitte.

 

[Rukoilijasirkka]

No, yleensähän mies ei joudu kantamaan suurinta osaa vastuuta perheestä.

Mutta osa ihmisistä (ja mun mielestä usein naiset) on semmosia, että kun niille ei koskaan kelpaa se, miten toinen asian tekee, niin on pakko tehdä itse, että sais sit olla martthhhyyyr.

Niin kun sanotaan, että joku on epäitsekäs, niin se tavallaan voikin kiepsahtaa melkein itsekkääksi. (mä teen näin paljon, mä oon epäitsekäs, uhraudun. mä mä mä.) Tuntuu, että moni nainen on oman ittensä vankeja tossa ja moni mies kyllä osaa ottaa tilanteesta hyödyn irti. Mitä muutakaan, kun ei mikään sille naiselle kumminkaan kelpaisi.

 

[aply]

Peesaan ihan täysillä! Just pari päivää sitten yksi minun kaveri suuttui kun en jaksanut voivotella, vaan sanoin että on sitä ihmisillä isompiakin ongelmia. Kehoitin menemään töihin tai haralle tai opiskelemaan tms. Mutta kun ei käy, joka asiaan löytyy tekosyy, aiemmin se oli että ei ole autoa, ei voi. Nyt olisi auto, ei voi siltikään! Millä sitten kuvitellaan että eletään ja maksetaan autosta tulevat ylimääräiset kulut!

Ärsyttää kun oletetaan kaiken tulevan tarjottimella. Ei edes huomannut minten ironnista oli valittaa että kotikin pitäisi hänen ehtiä hoitaa kun mies käy töissä. Meinasin tokaista että mulla on yksi lapsi enemmmän ja asun yksinään viikot lasten kanssa, käyn koulua ja lisäksi töissä... Juu hänellähän se on vaikeeta kun ei keksi kotona tekemistä ja rahatkin loppuu. voi tsiisus

 

[suski]

Hiukan ot, mutta miksi aina se, että "lasi on puoliksi tyhjä", on niin huono asia? Jos lasissa on esim. pahaa vitamiinilitkua ja kaikki on juotava, niin eikö puolityhjä lasi ole vain hyvä? Ja jos on itse tai lapsi on huono juomaan vettä, niin puolityhjä lasi on myös vain positiivista .

 

[myy]

Hyvä jos ap helpotti!

Yleensä mun kokemuksen mukaan miehet helpommin vaan märehtii itekseen asioitaan, eikä niistä avauduta kovin helposti varsinkaan jos näin tekemällä myönnettäisiin jotain heikkouksia. Eli mistä sitä tietää miten paskana tilannettaan monikin mies pitää, mutta sen huomaa vasta sitten jos ukko pettää, jättää (tai pahempaa) tai muuten vaan jotain repäseen. Siis ihan näin karkeana yleistyksenä ja pohjanmaalaista mentaliteettia varsinkin ajatellen.

 

[ap]

Siis ihan näin karkeana yleistyksenä ja pohjanmaalaista mentaliteettia varsinkin ajatellen.

Heh, pohjalaista verta virtaa minunkin suonissani Kukaan näistä marmattajista ei muuten ole sieltä suunnalta. Ehkäpä tähän on puhtaasti geneettinen selitys

 

[äitineljälle]

Samaistun täysin ap:n kirjoitukseen ja tein myös asialle jotain.
Kerroin "ystävilleni" suoraan, kuinka asiat näin ja lisäsin vielä juuri tuon lauseen, että mikset tee itse asialle jotain ja arvatkaa kuin kävi?
Jäljelle jäi vain ne oikeat ystävät :heart:

 

[Keittiönoita]

Mulla oli aikoinaan yksi tuollainen kaveri. Muutaman vuoden jaksoin sitä ainaista marinaa kuunnella ja yrittää keksiä hänelle keinoja, millä elämänlaatunsa paranisi. Turhaan, sillä mitään hän ei halunnut elämälleen itse tehdä. Lopulta lakkasin pitämästä yhteyttä.

 

[aply]

Siis ihan näin karkeana yleistyksenä ja pohjanmaalaista mentaliteettia varsinkin ajatellen.

Heh, pohjalaista verta virtaa minunkin suonissani Kukaan näistä marmattajista ei muuten ole sieltä suunnalta. Ehkäpä tähän on puhtaasti geneettinen selitys

Pohjalainen täälläkin

 

[vieras]

On turha verrata kenenkään elämäntilanteita; jollekin ns. pikkujuttu on elämääkin suurempi tragedia, toisiin taas mikään ei tunnu tarttuvan. Ihmiset on erilaisia ja kokee asiat eri lailla. Ulkopuolisen on mahdoton siihen puuttua.

 

[LisaMarie]

Ilmiölle on nimi; se on läheisriippuvuutta ja oikeasti rasittavaa. Varsinkin sana marttyyri kuvaa ilmiötä oikein hyvin... Heille jokainen arjen asia on elämää suurempi ongelma,koska tunne-elämässä tai sitten ihan oikeassa arjessa on joku niin iso tuska, ettei sitä voi kohdata.On tehtävä joka banaanikärpäsestä turvonnut härkä jokapeittää sen todellisen hädän sisimmässä.