M
mama
Vieras
Odotan esikoistamme ja laskettu aika on viikon päästä, mutta mun mies ei muistanut mua eilen millään tavalla. Ei edes onnitellut sanallisesti, vaikka mä kuitenkin (puoli-vitsillä) tein sille viime isänpäivänä kortin ja annoin "isyyspakkauksen". Meillä meni koko eilinen päivä isovanhempien ja mun vanhempien luona kyläillessä, joten äitienpäivästä hän kyllä oli tietoinen. Mä olisin odottanut edes korttia, muutenkin mies piirtelee mulle sellaisia ja ostaa pikkuisia lahjoja välillä ilman syytäkin, mutta eilen en saanut edes suullista onnittelua. Olenko ihan pimeä teidän mielestä että olen loukkaantunut?
Muutenkin eilisen koko päivän sukulaisissa ramppaamisen päätteeksi oli aika masentunut olo, ihan vaan siksi, että kaikki sisarukset ja sukulaiset kauhisteli suu auki kuinka iso olen. Ok, oon lihonut raskauden aikana 26kg, mutta ennen raskautta olin alipainoinen, eli en edelleenkään ole lihava, eikä mun maha musta mikään jättisuuri ole. Kävi ärsyttämään kun kaikki kauhisteli mun mahaani, ja kun huomautin etten mäkään kiertele kauhistelemassa miten iso perse jollain on tai kuinka joku on noin lihava/lyhyt/ruma tms. niin kaikki oli sitä mieltä että kyllä raskaana oleville saa niin sanoa:
Sitten kun valitin asiasta kotona miehelle, niin hänkin oli vaan sitä mieltä että onhan sulla tosi iso maha. :/ Että hyvää äitienpäivää vaan minä.