Luppis&Krisu&Piija

Luppis: teidän kohdalla rotaatiomallin kokeileminen vaikuttaa ihan ajankohtaiselta. Ei se ota, jos ei annakaan. Pidetään peukkuja pystyssä!

Mä aluksi keittelisin hedelmät. Kai hedelmäsoseita niitä voi pakastaakin, en ole vielä itse kokeillut.

krisu: mä komppaan NallePuh82:ta. Mä menisin aluksi viikko/uusi kiinteä -periaatteella. Jos sitten esim. pari kuukautta menee niin hyvin että allergioita ei ilmene, voi sitten halutessaan tiivistää uusien tuomista ruokavalioon. Mäkään en ole kuullut, että kellään maitoallergisella vauvalla ei olisi ollut joitakin muita allergioista, joten aloittelisin kiinteät varovaisemmalla tahdilla. Jos aloittaa kiinteät reippaaseen tahtiin, voi olla että kiinteistä tulee sellaisia pikkuoireita, jotka sitten kasaantuessaan ns. kaataa kupin ja tulee kunnon oireet vasta myöhemmin. Sitten onkin isompi selvittely.

Meillä aloitettiin eilen valvotusti soija-altistus Kelaa varten. Jos soijamaito ei sovi, haetaan Neocatella jatkokorvattavuutta 2 ikävuoteen. Ei oireita lääkäriasemalla, pientä ohimennyttä iho-oiretta. Jatketaan siis altistusta kotona. Muuten mennyt hyvin, paitsi just alkoi hikka... On tuota hikkaa ollut NC:kin aikana joskus. Seuraillaan.
 
Tyhmänä kysyn,mutta mitä tuo rotaatio tarkoittaa? :ashamed: :ashamed: :ashamed:

Mulla menee nyt taas täysin hermot :headwall: Kokeilin tuossa hetki sitten taas sosetta typylle ja tulos 2tl :kieh: Miten hemmetis tää voi olla näin vaikeeta? Eihän tästä tuu mitään kun ruokaillessa sekä lapsi että äiti itkee :'(
no juu..anteeks taas mun purnutus...

Nallepuh Juu,kyl mä kuiteski suht hitaasti aattelin noit soseita kokeilla,et ei hirveetä soppaa sitten sais itelle aikaseks,jos jostain oireita alkaakin ilmaantuu.
 
Kummallista kun meidän allergialääkäri oli kuitenkin sitä mieltä,että suurella todennäköisyydellä mitään muita allergioita ei ole?! Noh,aika näyttää..
Meilläkin kun epäillään,että tuo maitoallergia puhjennut sen takia kun tyttö saanut korviketta jo laitokselta asti joten sitten herkistynyt sen takia lehmänmaidolle.
 
Tuli vielä mieleeni, että mulle oli ihan neuvolan perusohje, että yksi uusi kiinteä per viikko ihan ilman allergiaepäilyjäkin. Siinä mielessä ohje lähteä sitä nopeammin uusia kiinteitä aloittamaan kiinteiden alkuvaiheessa jo maitoallergikoksi diagnosoidulle vauvalle kuulostaa hurjalta tahdilta.

Rotaatiomallin kokeiluun mennään siinä vaiheessa, kun "tavallinen" yksi kiinteä/viikko -mallilla ei löydy oikein sopivia. Yhtä kiinteää annetaan aina esim. yksi tai muutama päivä peräkkäin ja sitten pidetään siitä kiinteästä taukoa. Tällä tavalla toivotaan, että elimistö ei ehdi allergisoitumaan, kun pidetään taukoja. Rotaatio edellyttää tarkkaa päiväkirjan pitoa ja oman lapsen allergiaoireiden tarkkaa tuntemusta.

Kirjoitin sulle Krisu just pari minuuttia sun viestiä aikaisemmin tuosta kiinteiden kokeilusta enemmän. Jäitä vaan hattuun =) Ja kyllä ne lusikkaruoat alkavat maistumaan, ehkä hän on vaan niin pieni vielä, että ei tarvitse paljoakaan kiinteitä.
 
Oon varmaan kirjottanu nyt jotenkin epäselvästi tän asian :ashamed:
mutta siis ei lääkäri sanonu,et nopeemmin ku viikko per ruoka-aine tahdilla pitäis mennä,vaan siis sano et nyt ruvetaan kunnolla yrittää niit kiinteitä..siis just et neiti alkais niit syömään. Osasinkohan nyt selittää? :ashamed: :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja krisu:
Oon varmaan kirjottanu nyt jotenkin epäselvästi tän asian :ashamed:
mutta siis ei lääkäri sanonu,et nopeemmin ku viikko per ruoka-aine tahdilla pitäis mennä,vaan siis sano et nyt ruvetaan kunnolla yrittää niit kiinteitä..siis just et neiti alkais niit syömään. Osasinkohan nyt selittää? :ashamed: :)

Ok. Hyvä näin =) Mä jo ihmettelin, että onpa kumma allergialääkäri kun tuputtaa niitä kiinteitä nopeaan lisäämään :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja NallePuh82:
Joo, mäkin tajusin väärin. Luulin, että pitää lisätä kiinteiden valikoimaa nopeaan, enkä tajunnut että määrällisesti samaa enemmän. Vähän jo ihmettelin :snotty:
juu,sori..itekki luin kirjotukseni ja tajusin et hiukka sekavasti olin taas asiani ilmaissu...tätä se äitiys teettää :LOL:

Luppis mitä tuo piltin possua ja kasviksia sisältää? Aattelin kun se kerta ainaski teidän poitsulle kelpaa niin josko meidänkin neidille sitten tulevaisuudessa,kun noihin lihoihin saakka päästää.

Niin ja onkos banaani kovin allergisoiva? kun oon muutaman kerran antanu neidille pikkuriikkisen palan banaania suuhun ja se on kelvannu,niin josko alottasin hetelmät banaanilla? kun mikään sose ei oo kelvannu..
 
Banaani on ainut hedelmä, mikä meidän lapselle käy. Olen oikeastaan kokeillut varmaan jo kohta muut ja jotkut jopa kahteen kertaan. Se on kuitenkin aika yksilöllistä, mikä sopii ja mikä ei. Älä anna alkuun kovin paljoa, ettei koveta vatsaa. Meillä jos lapsi saa liikaa banaania, menee kakka pieniksi pipanoiksi. Yhtenä päivänä söi reilut kaksi banaania ja vatsa kovalleen. Meillä oli pieni kommunikaatiokatkos kotona ja meni vähän sapuskat sekaisin. Pienempänä meni helpommin vatsa kovalleen kuin nyt.
 
Ei se banaani ole erityisen riskialtis. Ristiinreagoi kumin/latexin kanssa, joten jos esim. tuteista sellaiset ei ole sopineet, kannattaa olla varuillaan banskun kanssa.

Meillä on banaani todennäköisesti seuraava hedelmä-/marjaosaston kokeiltava. Harmi vaan kun epävarmuutta aiheuttaa, että musta on joskus tuntunut aiemmin että kumiset tutit aiheuttaisi jotain poskiin, mutta en ole varma. Samoin poika aika paljon tutkii ja lähes imeskelee välillä lenkkareita, joissa on kumipohjat, ja poskissa on pitkään välillä ollut sellaista kummaa lievää punaisuutta, josta en ole saanut selvää onko allergista vai jotain normaalia kuivaa "talvi-ihoa".

Minkä ikäinen krisu vauva olikaan? Jos hänellä on riittävästi ikää ja istuu jämäkästi syöttötuolilla, voit varmaan antaa pieniä sormipaloja banaanista, kun se on niin pehmeää. Jotkut vauvat pääsee paremmin kiinteiden syönnin alkuun sormiruokailuna ja vasta sen jälkeen lämpenevät lusikalle.
 
krisu: Piltin possua ja kasviksia sisältää: vettä, perunaa, sianlihaa, kesäkurpitsaa, riisitärkkelystä, rypsiöljyä. Alotin ton kun noi alleviivatut oli kokeiltu muutenkin, possuakin annoin kerran omaa tekemää. Teen ite soseet mut aattelin et olis kiva löytää jotain valmistakin sopivaa.. Mä olen ostanut muutamaa lihasosetta kotiin ja vähän sen mukaan et ne saattais meille joskus sopia kunhan saadaan ekaks kaikki ainesosat testattua yksitellen. Tai ainakin jotain kasvista vois ottaa valmiina ja lisätä sitten vaan lihan. Reissussa olis helpompi.

Mulla on kotona muuten aika arsenaali tota vauvasapuskaa: ostan aina mieluummin enemmän kerralla niin ei tartte aina kaupassa ravata. Soseita löytyy joka lähtöön.. ja maitoja :) on Almironia, Tutteli Omneota, NANnia kolmea laatua, Neocatea, Nutri Soijaa ja pakkasessa 5 litraa rintamaitoa (dietattua). Ja Nutriton instantia ja puuroaineksia (hirssi, tattari dieettiajalta, muuten kauraa ja riisiä muksulle, Farinan täysjyväriisijauhoa jne.) B)
 
Luppis: allergiapuolella puhtaina kauroina mainitaan Puuppolan Aitokaurahiutaleet ja Semperin Puhdas kaura. Puuppolalla on puhdas kaura -sato ollut viime kesänä niin huono, että se on loppumassa kaupoista. Uuden sadon jälkeen Puuppolaa saa taas paremmin. Semperin Puhdas kauraa löytyy hyvin ainakin isoimmista marketeista.

 
Huomenta :wave:

Ahmutar Meidän tyttö nyt 6,5kk. Mutta syöttötuolia ei vieläkään omisteta :ashamed:
Täytys käyä ostaa,kun vaan sais aikaseks :D

Eilen annoin tytölle taas muutaman palan banaania omastani ja innoissaan avasi suun isoksi aina kun näki,että annan hälle sitä banskua.
Mulla vaan just nyt porkkana testissä niin ei viitti tuota banaania vielä sotkee kuvioihin,mut muutaman päivän päästä,kun tiedän porkkanan sopivuuden niin alotan sit tuon banaanin "kunnolla",mut tosiaan niin et ei masu menis kovalle,kun tuntuu jo nuista kiinteistä muutenki menevän :eek:
 
JOS possu ei sovi, mitä lihaa kannattaa kokeilla seuraavaksi?
Lammasta? Monet ovat ilmeisesti antaneet uudenseelannin lammasta, miksi kotimainen ei käy?
Ja rotaatiosta vielä...onkohan sitä kovinkin monenlaista systeemiä? Kysyin tarkennusta tohon hommaan vielä lääkäriltäkin mutta en ymmärtänyt vieläkään..
 
Siis sain rotaatiosta semmoset ohjeet sain et yhtä lajia annetaan vaan kerta viikkoon. Jos on jotain varmasti sopivaa, sitä voi antaa parikin kertaa tai vaikka joka päivä. Epävarmoja pari kertaa ja uusia vaan kerta viikkoon. Siis jos antaa esim. perunaa kaksi kertaa viikossa, peräkkäisinä päivinä vai joka toinen päivä? :headwall: :headwall: :headwall:

..ei kun kyllä se nyt herää..paremmalla ajalla sitten lisää, jos ette tästä saaneet tolkkua.
 
Uuden seelannin lampaat laiduntavat luonnossa/ulkona. Kotimaiset lampaat syövät myös rehuviljaa, ainakin talvisin. Herkät vilja-allergikot reagoivat eläimelle syötetylle rehuviljalle. Uuden seelannin lammas on oikein hyvä kokeiluliha, toivottavasti sopii teille Luppis =)

Rotaatiomalleja on olemassa erilaisia. Kannattaa vielä olla yhteydessä lääkäriin asiasta. Varmaan aluksi mallin käyttöönotto tuntuu monimutkaiselta, mutta kyllä se siitä kohta menee ihan "luonnostaan".
 
Moi taas pitkästä aikaa :) Ollaan lomailtu tämä viikko, joten en ole oikein ehtinyt netissä istua.
Nyt syönnin lomassa pakko kysästä yksi asia. Sori, en ehdi kommentoida/lukea kaikkia juttuja.... :ashamed:

Meidän neiti on saanut nyt tattaripuuroa aamuisin, tänään 6. kerta. Tänä aamuna kakka oli suht normaali, mutta nyt on päivän mittaan ripuloinut 2 kertaa... :( Voisko johtua tattarista?... (muutenhan edelleen menee vaan se kukkakaali ja maissi)
 
Piija: harmi jos tattari ei sovikaan. Onko se sellaista jossa voi olla muiden viljojen jäämiä?

Voithan pitää muutaman päivän tauon tattarista ja kokeilla ripuloinnin loppumisen jälkeen tattaria uudelleen.
 
Meillä rotaatiomalli on sellainen, että ensin pidetään kolmen päivän minialtistus. Ekana päivänä maistiainen, toisena hiukan enemmän ja kolmantena täysi annos. Jos ei oireita tule, otetaan ruoka rotaatioon yhtenä päivänä viikossa. Vanhoissa kiinteissä rotaatiota on tiivistetty, kerran viidessä päivässä.
 
NallePuh82: Mietin vielä tuota rotaatiota..

Omaa pohdintaa: Meillä tarkoituksena on saada uusia sopivia ja sillä tavalla ettei heti allergisoituisi niille. Meillä ilmeisesti ongelmana on se et vähän aikaa sopii eli syö uusia ruokia hyvin ja oireetta, sitten tulee stoppi (bataatti, luumu) ja alkaa oireilla. Mietin kyllä sitäkin et tuleeko oireet vaan niin pitkällä viiveellä..tosin bataattiin reagoi kyllä välittömästi kun sitä uudestaan annoin. Meillä ei ihan täysin voida noudattaa "kaavaa" eli yhtä ruokaa vaan kerta viikkoon kun mitään varmaa sopivaa ei edes vielä ole. Lihaa pitäisi lekurin mukaan olla joka päivä mutta kun ei ole sitä yhtäkään sopivaa..tosin possua testaan vielä ensi viikolla joku päivä (nyt menossa siitä toinen tauko päivä kun joku nyt on koko viikon kaihertanut). Katson ensin, kuinka tuon kauran kanssa käy maanantaina.
Ruokalistaan on siis merkitty maanantaille lounaaksi kaura, en varmaan kovin paljoa uskalla antaa kerralla? Voiskohan lisäksi antaa esim. tota kesäkurpitsaa, joka näyttäis sopivan? Sitä on kuitenkin jo saanut ainakin kuukauden... Toinen melko varmasti sopiva on persikka, sitäkin syö hyvin ja on syönyt kanssa kuukauden, alkoi samoihin aikoihin ton kesäkurpitsan kanssa. Muita uusia olis kurkku (kesäkurpitsa kerran sopinee, siksi tämä), ruusunmarja ja päärynä. Aattelin tehdä maissialtistuksen huomenna, sekin palaa kuvioon mukaan ensi viikolla, jos nyt ei mitään ihmeitä tule.

Niin, aattelin siis ensi viikon vetää ihan ominpäin ja sillai kun nyt noita lääkärin ohjeita tulkitsin. Laitan sille sit viikon jälkeen kuitenkin postia ja sittenhän se voi kommentoida, jos jokin mättää. En mä varmaan viikossa kovin paljon tuhoa ehdi saada aikaan :kieh: Ja jos oireita tulee, pistän pelin vähäksi aikaa poikki ja palaan vanhaan kuvioon.
 
Noi ei selviä kuin kokeilemalla. Meillä on samaa juttua, että pieniä määriä sietää ja oireita tulee yleensä viiveellä. Poikkeuksia on, esim. vesimelonista tuli oireet lähes heti. Jos on jotain varmaksi sopivia, niin miksi ei niitä voisi sitten antaa jatkuvalla ja kokeilla uusia rotaatioon.

Meillä on vasta nyt lihaa joka toinen päivä ja lapsi on jo melkein kaksi vuotta. Toki se olisi aina parempi mitä monipuolisemmin olisi sopivia mahdollisimman varhain, mutta meillä se ei kyllä ajallisesti ollut mitenkään mahdollista. Ruokavaliota olen siis yrittänyt laajentaa sen minkä pystyy sekoilematta pahemmin oireissa. Rotaatio on siinä mielessä hiukan haasteellinen, että pitää olla tosi tarkkana oireista, joita voi tulla ainakin meillä viiveellä ja vasta useamman anto kerran jälkeen.
 
Heissan taas!
Täällä toivutaan nyt sitten vatsataudista. Sunnuntaina alkoi meillä kaikilla kolmella; mies ip, minä illalla ja neiti yöllä... Oksennusta ja ripulia vuoron perään :eek:
Eli nyt en sit oikein tiedä siitä Tattarista...
Eli lauantaina sai 6. kerran tattari aamulla ja ip tuli pari ripulia. Sunnuntaina en enää antanut sitä, mut tuli TÄYSIN keltainen suht normi kakka. Ja sitten yöllä hän alotti oksentamisen ja eilen kakka olikin pelkkää ripulia eri värisinä... (vihreä, keltanen ja kaikkea siltä väliltä). Tämän aamun kakka olis taas keltanen, suht normaali koostumus (kivat kakkapuheet...)
Ilmavaivoja on kanssa, taisivat yölläkin itkettää.
Nyt siis mietityttää, että oliko nuo lauantain ripulit jo tätä vatsatautia vai johtuivatko tattarista.
Pakko kai kuitenkin odottaa suoliston rauhoittumista, ennen kun voi aloittaa mitään uutta/tattaria uudestaan?
Oletteko antaneet jotain maitohappoja tällasessa tilanteessa?
 
Meillä kun oli pojalla vatsatauti, kakka oli vetistä ja keltaista (en muista oliko vihreitä sävyjä, saattoi niitäkin olla). Vatsa oli myös kipeä. (Mulla oli sama tauti, joten tiedän että vatsakrampit kuuluivat taudin kuvaan.) Ei annettu maitohappobakteereja, kun ei niitä ole vielä ollenkaan kokeiltu. En halunnut oireilevan lapsen kanssa alkaa "urheilemaan" maitohappobakteereilla, joiden sopivuus olisi ollut epävarma. Hyvin kyllä toipui loppujen lopuksi. Oli myös pitkään jonkun asteista ruokahaluttomuutta.

Odottele vaan suoliston rauhoittumista: kakka normaaliksi ja muutenkin takaisin ennalleen lapsen perusvointi (jos on vielä ilmavaivoja/itkuisuutta, odottele että ne menevät ohi). Mä kokeilisin sinuna sitten tattarin uudelleen. Saattoi olla lauantain ripulointi ihan siitä vatsataudista vaan johtuvaa. Mä muistaakseni seurasin, että kakka oli noin 1-2 vuorokauden ollut normaalia, niin kokeilin uutta kiinteää.

 

Yhteistyössä