Lupa hankintoihin vaimolta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Monimutkanen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No nyt löytyi ilmeisesti toinen nainen joka näkee tilanteen juuri kuin vaimoni. Mutta väännetään nyt kuitenkin rautalangasta: käytän siis oman YLIMÄÄRÄISEN rahan niinkuin haluan. Eikä se, päriseekö tai suriseeko hankinta ole minusta oleellista. Minusta ihovoide, neljäs jakku tai design-lamppu voi olla turhuutta mutta suon sen silti sille joka niistä nauttii.
Minä myös kannan vastuuta ihan kuten vaimon. Maksan aina sovitun osan perheen menoista, teen kotitöitä enemmän kuin 95% miehistä ja vietän illat kotona lasten kanssa. Silti minulla on harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita joihin haluan joskus satsata. Vaimoni harrastus on taas kodin laittaminen ja hänellä on aina pitkä lista asioista joihin haluaa kotona satsata kunhan saa rahat kasaan. Olemme tehneet mm. kalliin keittiörmontin pelkästään hänen toiveensä takia ja se vaikuttaa myös siihen paljonko minä maksan yhteisistä menoistamme. Mutta silti hän näkee nuo omat projektinsa aina yhteisinä, ei omina hankintoinaan. Mutta ehkä se on sitten joillekin naisille ominainen tapa nähjdä asiat...


Mitä olette sopineet ennen papin aamenta, lasten tekoa, pankkilainan ottoa jne, näistä elämän suurimmista asioista? Oliko nainen silloinkin sellainen kuin nyt, entä Sä? Tuntematta teitä en voi sanoa muuta kuin sen että sen saa minkä ottaa. Harvoin aikuinen yhtäkkiä muuttuu jos on jo jonkun aikaa asuttu yhdessä ja pidetty taloutta pystyssä. Jos toisessa havaitsee silloin sellaisia juttuja joita ei voi hyväksyä/sietää, silloin pitää laittaa suhde poikki ennennkuin alkaa sellaisen kanssa perhettä rustaamaan.

Sammakko ei muutu prinssiksi jne.

Miten maksatte ruoan, autonpidot, asuntovelat, sähköt ym?
 
Viimeksi muokattu:
Helpointa on pitää pariskunnan rahat erillään. Meillä ei ole ikinä ollut riitaa rahasta kun kumpikin osallistuu yhteisiin menoihin 50-50 ja loput rahat on omia ja niillä saa tehdä mitä tykkää. Asuntolainat on erilliset ja kumpikin saa maksaa osuuttaan siihen tahtiin kuin haluaa. Ja avioehto on tehty avioeron varalta.


Sama juttu! Avioliittoa takana 16v eikä rahasta ole tapeltu kertaakaan.

Jotkut ihmettelee miten tällainen voi toimia, minä taas ihmettelen miten joku ihmettelee miten tällainen ei voisi toimia, tämähän toimii kuin junan vessa!

Jos on lapsia, äitiysloman ajan tietty mies osallistuu enempi, mutta kun nainen palaa työhön takaisin, homma takaisin siihen missä se oli ennen lapsiakin.
 
Viimeksi muokattu:
Vaimon olisi nyt syytä ymmärtää, että vaikka hänen ostoksensa tulisivatkin sinällään yhteiseen käyttöön (esim. uudet lakanat, sohvatyynyt, matot tms.) niin jos niiden hankinnasta ei ole yhteisesti sovittu ja kustannuksia ei ole sovittu jaettavaksi 50-50 niin silloin ne ovat hänen OMIA OSTOJAAn samalla tavalla kuin miehen kamerat, autovehkeet tms.

Eli vaimo ei voi yksin päättää, mitkä ostokset ovat yhteisiä ja mitkä vain toisen omia. Vaimolle on tehtävä selväksi, että LOPETTAA OSTAMASTA niitä "yhteisiä" tavaroita, jos kerran omasta mielestään joutuu ne yksin kustantamaan. Sama kuin ostaisi joka viikko töihin pullaa ja sitten suuttuisi, kun kukaan muu ei osta. Ei kukaan pyytänyt, vaikka varmasti ilolla pullat syödäänkin. On turhaa tehdä itse itselleen marttyyriansa.

Ehdotan, että jaatte rahanne. Yhteiselle tilille molemmilta sama summa joka kk, siitä katetaan asumismenot, ruuat ja lasten menot. Ylijäävällä yhteistilin rahalla voi hoitaa remontteja ja kodin sisustusta. Loput rahat ovat kummankin omia, joiden käytöstä toisella ei ole nokan koputtamista.
 
meillä on yhteiset rahat, on ollut jo yli 30v.
Jos itselleen jotain suurempaa haluaa hankkia, asiasta keskustellaan ihan sovussa.
Vaatteiden tai kenkien osto, kampaajalla/parturissa käynti, ne ovat niitä perustoimintoja joista ei tarvitse erikseen puhua. Samaten ruoka, aikoinaan lasten vaatteet, harrastukset sun muut tarpeet ja välttämättömät kamat kotiin. Se ostaa kummasta tuntuu, että pitää vähän remontoida tai sisustaa tai kumpi huomaa että jotain kotoa puuttuu.
Mies tulee joskus uuden hienon työkoneen kanssa himaan, minä välillä uuden vaatteen.. kummallakin on omat käyttötarpeensa ja molemmat ovat yhtä hyväksyttyjä hankintoja.

Yhdessä tienatuista rahoista ollaan säästetty asunnot, autot, kesämökit, ulkomaanmatkat sun muut ja koulutettu lapset maailmalle. Yleensä toisen palkalla on maksettu laskut, toisen rahoilla on syöty tai säästetty. Kummallakin on nosto-oikeus toisen tiliin ja sitä oikeutta käytetään puolin ja toisin silloin kun rahaa ei omalla tilillä ole. Pääsääntösesti kyllä säästämme miehen tilille ja niillä säästöillä sitten ostetaan sitä mitä tarvitaan.

Molemmat ollaan samantyylisiä, tykätään kun on rahaa säästössä pahan päivän varalle. Eikä ostella oikeastaan koskaan mitä mieleen sattuu. Meillä ei olisi toiminut erilliset rahat mitenkään. Välillä mies oli työttömänä vuosia, välillä minä taas äitiyslomalla jne. Välillä toinen tienannut tuhansia euroja enemmän kuussa kuin toinen. Siitä huolimatta ei olla koskaan riidelty rahasta. Eikä ole koskaan tarvinnut toiselta pyytää rahaa. Yhteisiä rahoja on voinut käyttää itsenäisesti.

On aika kornia lukea täällä noita viestejä joissa yhteiseen pottiin annetaan vain sen verran kuin on ihan pakko laittaa tai vain sen verran mitä toinenkin pystyy antamaan ja säästetään loput itselle omiin käyttötarkoituksiin.

En ymmärrä miten se perheen ja parisuhteen hyvinvointia edistää, jos toinen voi syödä sisäfilettä ja toinen syö siskonmakkaraa joka päivä.. näin karrikoiden ajateltuna.
Tai toinen ostaa itselleen vaikkapa prätkän ja ajelee vapaa-aikanaan sillä + muut ajot uudella Bemarilla. Toinen polkee kesät talvet fillarilla kun ei ole varaa autoon tai ajokorttiin.
Näinhän sen pitäisi mennä jos esim. toinen tienaa vaikkapa 7.000 kk:ssa ja toinen vaan 1500/kk.

Vai onko se niin että "erilliset rahat" perheissä molemmat puolisot tienaavat aina suurinpiirtein saman verran?

Kyllä minusta tälläkin hetkellä reippaasti suurempituloisena tuntuisi aika raa'alta vaatia puolisoani, jonka kanssa olen elänyt yli 40v, tuomaan yhteiseen pottiin saman verran fyrkkaa kuin mun. Hänelle jäisi alle 100 ekee tilille joka kk. Ja sen lisäksi vaatisin häntä ostamaan esim. kodinhoitotarvikkeita vielä tuolla loppurahalla vaikkapa joka kolmas kk.

Minä taas käyttäisin itseeni tonnin-kaksi, ihan niinkuin mua huvittaisi, ajattelematta puolisoni tai kotini tarpeita lainkaan. Tai säästäisin ne ja sanoisin puolisolleni, "lähdenkin tästä maailmanympärysmatkalle, sorry kun et pääse mukaan kun sulla ei ole rahaa. Ehkä joskus toisen kerran sitten voidaan mennä yhdessä jos saat säästettyä riittävästi".
Ei onnistu minulta.

Meillä on yhteinen historia, yhteinen omaisuus, yhteinen koti ja yhteinen elämä. Yhdessä asuessa ollaan kouluttauduttu kumpikin ammatteihimme, yhdessä on ne opintolainat, otettu, tienattu ja pois maksettu.. joten yhdessä myös nautitaan elämästä ja käytettävissä olevista rahoista. Kunnes kuolema meidät erottaa.
 
Vaimon olisi nyt syytä ymmärtää, että vaikka hänen ostoksensa tulisivatkin sinällään yhteiseen käyttöön (esim. uudet lakanat, sohvatyynyt, matot tms.) niin jos niiden hankinnasta ei ole yhteisesti sovittu ja kustannuksia ei ole sovittu jaettavaksi 50-50 niin silloin ne ovat hänen OMIA OSTOJAAn samalla tavalla kuin miehen kamerat, autovehkeet tms.

Eli vaimo ei voi yksin päättää, mitkä ostokset ovat yhteisiä ja mitkä vain toisen omia. Vaimolle on tehtävä selväksi, että LOPETTAA OSTAMASTA niitä "yhteisiä" tavaroita, jos kerran omasta mielestään joutuu ne yksin kustantamaan. Sama kuin ostaisi joka viikko töihin pullaa ja sitten suuttuisi, kun kukaan muu ei osta. Ei kukaan pyytänyt, vaikka varmasti ilolla pullat syödäänkin. On turhaa tehdä itse itselleen marttyyriansa.

Ehdotan, että jaatte rahanne. Yhteiselle tilille molemmilta sama summa joka kk, siitä katetaan asumismenot, ruuat ja lasten menot. Ylijäävällä yhteistilin rahalla voi hoitaa remontteja ja kodin sisustusta. Loput rahat ovat kummankin omia, joiden käytöstä toisella ei ole nokan koputtamista.


Periaatteessa ja normaaliperheessä ehkä näin.

Vaan, jos antaa liiaksi periksi miehelle, se tarkoittaa sitä että pyyhkeet ja lakanat ns. kkäytetään loppuun, elikä ne vuoden 1994 äidiltä saadut Ale Hallin ruskeankukertavat pussilakanat ja myrkynväriset pyyhkeet toimittavat varsin hyvin vielä virkaansa. Puhumattakaan siitä oksennuksen värisestä päiväpeitosta jonka serkku toi vuonna 1998 häälahjaksi. Eihän se ole puhki vielä mennyt, mitä sitä hyvää lakanaa vaihtamaan. Näin ajattelee tosi moni perusjannu. On "järkevämpi" laittaa vaikka 20 000 euroa velkarahaa uuteen autoon kuin ostaa siedettäviä liinavaatteita kerran 20 vuodessa.
 
Viimeksi muokattu:
En ymmärrä miten se perheen ja parisuhteen hyvinvointia edistää, jos toinen voi syödä sisäfilettä ja toinen syö siskonmakkaraa joka päivä.. näin karrikoiden ajateltuna.
Tai toinen ostaa itselleen vaikkapa prätkän ja ajelee vapaa-aikanaan sillä + muut ajot uudella Bemarilla. Toinen polkee kesät talvet fillarilla kun ei ole varaa autoon tai ajokorttiin.
Näinhän sen pitäisi mennä jos esim. toinen tienaa vaikkapa 7.000 kk:ssa ja toinen vaan 1500/kk.

Vai onko se niin että "erilliset rahat" perheissä molemmat puolisot tienaavat aina suurinpiirtein saman verran?.

Meillä on eri rahat toimineet jo 12v, olemme aviopari emmekä ole koskaan tapelleet rahasta.


Minä ja mieheni tienaamme noin samanverran. Ei tosiaan toimisi siinä taloudessa jossa tuloerot olisivat huikeat, tai en minä ainakaan sellaiseen suostuisi. Jos joku suostuu niin oma on asiansa...

Lähtökohtaisestikin puoliso pitäísi ottaa omasta koulutus/tuloluokasta, säästyy monelta murheelta. Ja sama kulttuuri ja uskontokantakaan ei pahaa tee! Sekä samanlainen suhtautuminen alkoholiin.

Tunnen perheitä joissa tulot voivat olla hyvinkin samaa luokkaa mutta toinen(yleensä vaimo) elää kuin hyyryläisenä kotonaan. Hyvä jos kerran vuodessa pääsee kampaajalle. Rahat menevät miehen autoihin, veneisiin ja muihin kotkotuksiin, juttuihin joita mies itse käyttää. Vaimo pyöräilee kesät talvet töihin ja vie lapset tavaratelineessä päikkyyn, käy kaupassa pyörällä tai kävellen, mies ajelee autollaan yksin 2 km matkan duuniin ja salille, autolla jota molemmat rahoittaa. En vaihtaisi tuollaisen orjuuden kanssa osia päiväksikään.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä