Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Sehän se kun ei se Ovumian lääkäri ottanut kantaa mihinkään. Vai tuleeko ne suositukset vasta suunnitteluvaiheessa? Sanoi niistä pakastesoluista ettei niissä ole merkittävää eroa tuoreisiin kun kysyin ja tietysti että soluista kaikki ei selviä sulatuksesta. Mutta on se 30% musta aika merkittävä ero!

@kirsillevauva Voimia alkuvaiheen epävarmuuteen! Eikös siitäkin ollut jotain tutkimuksia, ettei stressi vahingoita vauvaa?
 
Edellinen tieto oli ollu väärinkäsitys, oli kysynyt vielä lääkäriltä ja lääkäri oli sit korjannut :) että tosiaan niin kauan kun alkioita ei oo siirretty/pakastettu (eli ne ei ole ”valmiita”) luovuttajalla on lupa perääntyä. Mutta sit kun alkiot on pakkasessa/kyydissä, loppuvat luovuttajan velvollisuudet ja oikeudet :) väärinymmärrys siis hoitajalta. Ja luulis tän olevan yhteneväinen linjaus!
Itekin kysyin sit tänään Ovumian hoitajalta ja sen mukaan hedelmöityksessä on se raja...HUH!! Ja juuri niillä oli ollu jonkun lääkärinkin kanssa puhetta tästä, jolla oli ollu väärä käsitys siitä. Eikä kuulema laki oo tulkinnanvaranen, vaan lukee siellä (?) miten toimitaan. No mut nyt jätän sivuhöpinöiltäni rauhaan tän ryhmän :)
 
Terve kaikki!
Täältä sivusta seuranneena haluan kommentoida noita psykologeja, joiden lausunto Suomessa tarvitaan lahjamunasoluhoitoa varten. Itselläni on siis lahjamunasolulapsi, mutta hoito tehtiin ulkomailla.

Mielestäni psykologin tehtävänä ei ole milloinkaan neuvoa asiakkaalle mitä tehdä. Tässä kohtaa jo roolit menevät neuvonnassa sekaisin. Satuin itse käymään lahjasoluneuvontaa tekevällä psykologilla useita kertoja kun prosessi oli kesken ja koin varsin ärsyttävänä sen miten hän esitti omia näkemyksiään lahjasoluasiasta normina.

Olen lukenut kaiken tutkimuksen, jonka olen löytänyt enkä ole löytänyt vakuuttavia perusteita sille että ainoa oikea tapa olisi se että lapselle kerrotaan vauvasta asti lahjasolusta. Tämä ajatus on peräisin adoptiolapsia koskevista näkemyksistä. Lahjamunasolulapsi poikkeaa kuitenkin oleellisesti adoptoidusta, eihän häntä edes olisi ilman pariskuntaa, joka hänet hoitojen avulla saa.

Itse olen päättänyt että en kerro lapselle enkä kenellekään muulle lahjasolusta toistaiseksi. Mielestäni minulla on tälle ihan yhtä hyvät perusteet kuin mitä kertomiselle esitetään. Haluan lapsen saavan tavallisen lapsuuden enkä tahdo korostaa perimän merkitystä hänen identiteetilleen. Tiedän, että moni päättää toisinkin, mutta tilanteet ja ihmiset ovat erilaisia.

Lapsi on kuitenkin täysin meidän ja epigenetiikan kautta hänestä on kehittynyt ainutlaatuinen jo kohdussani. Se, että yksi solu saatiin ennen kohtuun siirtoa muualta, on hyvin vähämerkityksinen asia jollei sitä lähde lapselle korostamaan. Minkään psykologin tehtävänä ei ole sanella miten nämä kysymykset meillä ratkaistaan.

Tuo lahjoittajan aseman paisuttelu ja genetiikan merkityksen yliarvioiminen näkyy Suomessa myös siinä että joutuu edes miettimään onko lahjoittajalla oikeus vetää lahjojaan pois niin halutessaan :-O. Esim. Virossa lahjoittajan oikeudet päättyvät siihen kun solut on luovutettu.

Hyvää kesää kaikille ja plussatuulia!
 
Terve kaikki!
Täältä sivusta seuranneena haluan kommentoida noita psykologeja, joiden lausunto Suomessa tarvitaan lahjamunasoluhoitoa varten. Itselläni on siis lahjamunasolulapsi, mutta hoito tehtiin ulkomailla.

Mielestäni psykologin tehtävänä ei ole milloinkaan neuvoa asiakkaalle mitä tehdä. Tässä kohtaa jo roolit menevät neuvonnassa sekaisin. Satuin itse käymään lahjasoluneuvontaa tekevällä psykologilla useita kertoja kun prosessi oli kesken ja koin varsin ärsyttävänä sen miten hän esitti omia näkemyksiään lahjasoluasiasta normina.

Olen lukenut kaiken tutkimuksen, jonka olen löytänyt enkä ole löytänyt vakuuttavia perusteita sille että ainoa oikea tapa olisi se että lapselle kerrotaan vauvasta asti lahjasolusta. Tämä ajatus on peräisin adoptiolapsia koskevista näkemyksistä. Lahjamunasolulapsi poikkeaa kuitenkin oleellisesti adoptoidusta, eihän häntä edes olisi ilman pariskuntaa, joka hänet hoitojen avulla saa.

Itse olen päättänyt että en kerro lapselle enkä kenellekään muulle lahjasolusta toistaiseksi. Mielestäni minulla on tälle ihan yhtä hyvät perusteet kuin mitä kertomiselle esitetään. Haluan lapsen saavan tavallisen lapsuuden enkä tahdo korostaa perimän merkitystä hänen identiteetilleen. Tiedän, että moni päättää toisinkin, mutta tilanteet ja ihmiset ovat erilaisia.

Lapsi on kuitenkin täysin meidän ja epigenetiikan kautta hänestä on kehittynyt ainutlaatuinen jo kohdussani. Se, että yksi solu saatiin ennen kohtuun siirtoa muualta, on hyvin vähämerkityksinen asia jollei sitä lähde lapselle korostamaan. Minkään psykologin tehtävänä ei ole sanella miten nämä kysymykset meillä ratkaistaan.

Tuo lahjoittajan aseman paisuttelu ja genetiikan merkityksen yliarvioiminen näkyy Suomessa myös siinä että joutuu edes miettimään onko lahjoittajalla oikeus vetää lahjojaan pois niin halutessaan :-O. Esim. Virossa lahjoittajan oikeudet päättyvät siihen kun solut on luovutettu.

Hyvää kesää kaikille ja plussatuulia!
Täysin samoilla linjoilla olen kanssasi,täällä myös ollaan kertomatta kenellekään tästä yhdestä saadusta solusta:)
 
  • Tykkää
Reactions: Inna1977
Itekin kysyin sit tänään Ovumian hoitajalta ja sen mukaan hedelmöityksessä on se raja...HUH!! Ja juuri niillä oli ollu jonkun lääkärinkin kanssa puhetta tästä, jolla oli ollu väärä käsitys siitä. Eikä kuulema laki oo tulkinnanvaranen, vaan lukee siellä (?) miten toimitaan. No mut nyt jätän sivuhöpinöiltäni rauhaan tän ryhmän :)
Kaikki lain lukeminen on aina tulkintaa, ja on useita eri tulkintatapoja, joita voidaan kayttaa lakien tulkitsemiseen, esim. kirjaimellinen, kultainen saanto, tarkoituksenmukainen jne., ja eri tuomarit ja eri aikakaudet suosivat ja ovat suosineet niita. Kaikkien tekstien lukeminen on muuten tulkintaa. Kaikki kommunikaatio on tulkintaa... jos me lopulta saataisiin tama aihe loppuun ja palattaisiin kliinisempiin asioihin. :)
 
Täysin samoilla linjoilla olen kanssasi,täällä myös ollaan kertomatta kenellekään tästä yhdestä saadusta solusta:)
Mina olen kertonut, mutta toisaalta en sita nyt ihan julkisesti jokaiselle julistele, jos vaikka lapsi ei myohemmin tykkaisi kaikkien kanssa asiasta puhua. Varmaan me miehen kanssa kerrotaan asiasta lapselle, kun han alkaa ymmartaa asioita, mutta ei siita mielestani isoa numeroa tarvitse tehda. Tietenkin toivon, etta ystavat, jotka asiasta tietavat, eivat siita lapselle suorasti tai epasuorasti ala asiasta puhua ennen kuin me olemme sen tehneet, mutta pitanee luottaa, etta heilla sentaan on jonkin verran jarkea paassa ja sydan paikallaan.
 
Me päätimme mieheni kanssa ettemme kerro lapselle lahjamunasolusta. Ensin kun piti olla poika, niin mietin että voisi kertoa koska pojat/miehet osaa ottaa tällaiset asiat rennommin, mutta kun nyt ultrassa vauva vaihtuikin tytöksi, niin emme aio kertoa. Koska on tyttöjä/naisia jotka sekoavat täysin, kyseenalaistavat koko olemassaolonsa, syyttelevät äitiään, tulevat katkeriksi jne. kuullessaan jotain tällaista. On siis mielestäni myös hänen etunsa ettei asiasta puhuta, onhan hän minun mahassani kasvanut ja minun rintani häntä ruokkinut. Ehkä mieli muuttuu hänen aikuistuttua, mutta en tiedä.

Ja olen sivusta lukenut keskusteluja tästä lahjoittajan solujen poisvedosta, aika hurjaa. Virossa tosiaan luovuttaja luopuu oikeudestaan luovuttaessaan munasolunsa. Lisäksi se kuolema kohta ei koske luovuttajan kuolemaa, vaan sen pariskunnan jotka munikset vastaanottaa. Piti allekirjoittaa paperit että jos mies kuolee niin alkiot heitetään pois.

Ramiina & prinsessa 21+4
 
Me päätimme mieheni kanssa ettemme kerro lapselle lahjamunasolusta. Ensin kun piti olla poika, niin mietin että voisi kertoa koska pojat/miehet osaa ottaa tällaiset asiat rennommin, mutta kun nyt ultrassa vauva vaihtuikin tytöksi, niin emme aio kertoa. Koska on tyttöjä/naisia jotka sekoavat täysin, kyseenalaistavat koko olemassaolonsa, syyttelevät äitiään, tulevat katkeriksi jne. kuullessaan jotain tällaista. On siis mielestäni myös hänen etunsa ettei asiasta puhuta, onhan hän minun mahassani kasvanut ja minun rintani häntä ruokkinut. Ehkä mieli muuttuu hänen aikuistuttua, mutta en tiedä.

Ja olen sivusta lukenut keskusteluja tästä lahjoittajan solujen poisvedosta, aika hurjaa. Virossa tosiaan luovuttaja luopuu oikeudestaan luovuttaessaan munasolunsa. Lisäksi se kuolema kohta ei koske luovuttajan kuolemaa, vaan sen pariskunnan jotka munikset vastaanottaa. Piti allekirjoittaa paperit että jos mies kuolee niin alkiot heitetään pois.

Ramiina & prinsessa 21+4
No ei se nyt sitten olekaan niin hurjaa, kun solut ovat meidan alkionsiirron ja/tai pakastuksen jalkeen Suomessakin. En usko, etta lahjoittajan kuolemalla on tuolla tavoin “jo kaytettyjen” solujen kanssa myoskaan samoin enaa mitaan tekemista. Toivottavasti me ryhmana tasta asiasta jo kohta paastaan yli, kun kyseessa nyt oli paa-asiassa joidenkin laakarien ja hoitajien vaarinymmarrys ja se on pitkalti jo korjattu.
 
@Inna1977 Itsekin olen miettinyt, että liikaa kehotetaan joka käänteessä lasta muistuttamaan luovuttajasta. Sitten oli se tutkimus, jonka mukaan lahjasolulasten äitien suhtautumisessa lapsiinsa on pieni ero. Tuli heti mieleen, että jos muka jotain eroa on, niin johtuisikohan se siitä, ettei äitiäkään päästettäisi missään vaiheessa unohtamaan miten lapsi sai alkunsa. Tällä hetkellä olen sillä kannalla, että kertoisin lapselle alkuperästä, mutten todellakaan pikkuvauvasta alkaen kuten jossain neuvottiin. Neuvonnassa tietysti vannon pyhästi kertovani heti synnytyssalissa. ;)

Sain tänään laskun Ovumian ensikäynnistä ja ihmettelin odotettua pienempää summaa. Sitten huomasin Kela-korvauksen, joka ei kai yli 43-vuotiaalle kuuluisi. Karhuavatkohan myöhemmin? :whistle:

Muoks. Tässä siitä tutkimuksesta jos ette ole lukeneet:
https://www.telegraph.co.uk/science/2018/10/09/mothers-use-donor-eggs-interact-differently-offspring-new-study/
 
@Inna1977 Itsekin olen miettinyt, että liikaa kehotetaan joka käänteessä lasta muistuttamaan luovuttajasta. Sitten oli se tutkimus, jonka mukaan lahjasolulasten äitien suhtautumisessa lapsiinsa on pieni ero. Tuli heti mieleen, että jos muka jotain eroa on, niin johtuisikohan se siitä, ettei äitiäkään päästettäisi missään vaiheessa unohtamaan miten lapsi sai alkunsa. Tällä hetkellä olen sillä kannalla, että kertoisin lapselle alkuperästä, mutten todellakaan pikkuvauvasta alkaen kuten jossain neuvottiin. Neuvonnassa tietysti vannon pyhästi kertovani heti synnytyssalissa. ;)

Sain tänään laskun Ovumian ensikäynnistä ja ihmettelin odotettua pienempää summaa. Sitten huomasin Kela-korvauksen, joka ei kai yli 43-vuotiaalle kuuluisi. Karhuavatkohan myöhemmin? :whistle:

Muoks. Tässä siitä tutkimuksesta jos ette ole lukeneet:
https://www.telegraph.co.uk/science/2018/10/09/mothers-use-donor-eggs-interact-differently-offspring-new-study/
Juuri niin, mun mielestä se että lahjasolutaustasta pitäisi lukea lapselle kirjoja ja pitää tätä asiaa koko ajan esillä, rakennetaan lapselle identtiteetti, jonka keskeisenä tekijänä on tämä lahjasolualkuisuus. Ja lahjoittajan aseman alleviivaus voi vaikuttaa juuri siten että äidin on vaikeampi hahmottaa asemaansa. Virossa, jossa lainsäädäntö toinen, lähdetään siitä että lapsella on yhdet vanhemmat ja lahjoittajat jäävät siksi aina anonyymeiksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Silmu75
@Inna1977 hyvä pointti ja kiitos että sanoit sen ääneen.

Siis me ollaan sillä linjoilla että kerrotaan kyllä lapselle lahjasolutaustasta. Ihan jo vain siksi että ollaan muutamille kerrottu lahjasolutaustasta ja ois epäreilua jos ulkopuoliset tietää mutta hän itse ei. Mutta oon samaa mieltä et ihmettelen semmoisya lahjasolualkuperän korostusta. Totta kai jos vahinkolapselle kokoajan kerrotaan et olit muuten ei-toivottu niin se jää vaivaamaan ja muovaa identiteettiä. Vähän karski esimerkki mutta kuitenkin. Sama lahjalapsella, että jos kokojan syöttää sitä ”en oo sun geneettinen äiti ja sinä olet jonkun toisen ansiota ja sun taidot ja ulkonäkö ja luonne tulee henkilöltä x” niin tietysti se alkaa vaivaamaan.

Mä oon mielettömän kiitollinen luovuttajalle. Mutta en mä halua alkaa elämään kiitollisuudenvelassa kenellekään ja joka päivä miettimään ja muistelemaan ja puhumaan lapselle hänen alkuperästään. Eipä muillekaan lapsille kerrota missä asennossa heidät on siitetty :’) olen siis kiitollinen luovuttajalle ja lähettänyt ison kasan lämpimiä ajatuksia hänen suuntaansa. Mut koen myös et jos saan olla onnistuneesti raskaana ja jos saan sen kolme vuotta odotetun ja toivotun lapsen niin haluan kyllä täysin rinnoin nauttia äitiydestä enkä miettiä olevani joku ”sosiaalinen” äiti ja joka päivä asiaa vatvomalla.
 
@Inna1977 Itsekin olen miettinyt, että liikaa kehotetaan joka käänteessä lasta muistuttamaan luovuttajasta. Sitten oli se tutkimus, jonka mukaan lahjasolulasten äitien suhtautumisessa lapsiinsa on pieni ero. Tuli heti mieleen, että jos muka jotain eroa on, niin johtuisikohan se siitä, ettei äitiäkään päästettäisi missään vaiheessa unohtamaan miten lapsi sai alkunsa. Tällä hetkellä olen sillä kannalla, että kertoisin lapselle alkuperästä, mutten todellakaan pikkuvauvasta alkaen kuten jossain neuvottiin. Neuvonnassa tietysti vannon pyhästi kertovani heti synnytyssalissa. ;)

Sain tänään laskun Ovumian ensikäynnistä ja ihmettelin odotettua pienempää summaa. Sitten huomasin Kela-korvauksen, joka ei kai yli 43-vuotiaalle kuuluisi. Karhuavatkohan myöhemmin? :whistle:

Muoks. Tässä siitä tutkimuksesta jos ette ole lukeneet:
https://www.telegraph.co.uk/science/2018/10/09/mothers-use-donor-eggs-interact-differently-offspring-new-study/
Ihan taas hullu tutkimus. Minun kommenttini:

- mita ihmetta tarkoitetaan, etta leikin olisi pitanyt olla jotenkin ‘strukturoitua’? Taalla Englannissa naen koko ajan sellaista kasvatusta, etta lapsia jotenkin ‘ohjelmoidaan’ tai triggeroidaan tekemaan esim. kotitoita, siivoamaan yms. Minusta se on kamalaa ja ihan kuin kotielaimen ehdollistamiskoulutusta. Minusta tarkeinta on, etta lapsi oppii ajattelemaan omilla aivoillaan ja sydamellaan, enka mina halua ainakaan triggeroida lasta ehdollistumaan kaiken maailman kurinalaisiin hommiin. (Isa tosin varmaan hoitaa sen puolen! :) ) Lapsi saa minusta leikkia vapaasti. Se siita strukturoinnista. Varmaan olisin saanut noiden testissa huonot pisteet. :)
- sitten olisin saanut siita silmiin katsomisesta varmaan myos huonot pisteet, kun olen perinteinen suomalainen enka osaa katsella ihmisia kauheasti silmiin puhuessani heidan kanssaan; kuunnellessani kylla.

Olisi kylla mielenkiintoista tietaa, miten nuo pointit plus muut otettiin tutkimuksessa sen asian selittaviksi pointeiksi, ettei aidin suhde ollut hyva... aika subjektiivista lahestymistapaa!

Ihan hullua juttua. Ei tollaiseen kannata keskittya. :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Seesam78
Ihan taas hullu tutkimus. Minun kommenttini:

- mita ihmetta tarkoitetaan, etta leikin olisi pitanyt olla jotenkin ‘strukturoitua’? Taalla Englannissa naen koko ajan sellaista kasvatusta, etta lapsia jotenkin ‘ohjelmoidaan’ tai triggeroidaan tekemaan esim. kotitoita, siivoamaan yms. Minusta se on kamalaa ja ihan kuin kotielaimen ehdollistamiskoulutusta. Minusta tarkeinta on, etta lapsi oppii ajattelemaan omilla aivoillaan ja sydamellaan, enka mina halua ainakaan triggeroida lasta ehdollistumaan kaiken maailman kurinalaisiin hommiin. (Isa tosin varmaan hoitaa sen puolen! :) ) Lapsi saa minusta leikkia vapaasti. Se siita strukturoinnista. Varmaan olisin saanut noiden testissa huonot pisteet. :)
- sitten olisin saanut siita silmiin katsomisesta varmaan myos huonot pisteet, kun olen perinteinen suomalainen enka osaa katsella ihmisia kauheasti silmiin puhuessani heidan kanssaan; kuunnellessani kylla.

Olisi kylla mielenkiintoista tietaa, miten nuo pointit plus muut otettiin tutkimuksessa sen asian selittaviksi pointeiksi, ettei aidin suhde ollut hyva... aika subjektiivista lahestymistapaa!

Ihan hullua juttua. Ei tollaiseen kannata keskittya. :)
Joo eipä tuo nyt välttämättä ollut mikään hyvä tutkimus, osui sattumalta hakutuloksiin jotain lahjasoluihin liittyvää googlatessa ja otsikon takia oli pakko vilkaista.

Mutta tosiaan kun välillä tuntuu, että jos lapsi vaikka sanoisi, että ”äiti meillä on samanväriset silmät” niin siihenkin pitäisi vastata, että sillä vauvasolujen luovuttajalla on tuon väriset silmät... o_O Ajattelen, että se taustasta kertominen olisi korkeintaan sivulause, ei mikään otsikko lapsen elämässä. Sitten ehkä murrosiässä tai varhaisaikuisuudessa se saattaa nousta enemmän pintaan, ja silloin siitä voidaan jutella perusteellisemmin.
 
Joo eipä tuo nyt välttämättä ollut mikään hyvä tutkimus, osui sattumalta hakutuloksiin jotain lahjasoluihin liittyvää googlatessa ja otsikon takia oli pakko vilkaista.

Mutta tosiaan kun välillä tuntuu, että jos lapsi vaikka sanoisi, että ”äiti meillä on samanväriset silmät” niin siihenkin pitäisi vastata, että sillä vauvasolujen luovuttajalla on tuon väriset silmät... o_O Ajattelen, että se taustasta kertominen olisi korkeintaan sivulause, ei mikään otsikko lapsen elämässä. Sitten ehkä murrosiässä tai varhaisaikuisuudessa se saattaa nousta enemmän pintaan, ja silloin siitä voidaan jutella perusteellisemmin.
Tunnen pariskunnan, joilla on adoptoitu lapsi, ihan eri etnista alkuperaa, ja heillekin sanotaan, etta “lapsi tulee isaansa” jne., vaikkei yhtaan heilta naytakaan. Eli voi ottaa kaiken ihan hirvean vakavasti tai sitten vahan rennommin.
 
  • Tykkää
Reactions: Emmelie75
Tästä taustan kertomisesta lapselle on ollut aiemminkin puhetta ja meillä on erilaisia mielipiteitä, ajatusten vaihto on hedelmällistä ja toivon, ettei minun mielipiteeni loukkaa ketään.

Meille tämä tausta on hyvin luonteva ja pikkujuttu. Itse olen elänyt lapsuuteni perheessä, jossa oli fyysistä, henkistä ja seksuaalista väkivaltaa ja olen tarvinnut siitä toipuakseni kahdeksan vuotta terapiaa ja lääkitystä. Minun näkökulmasta tämä tausta eri geeneistä on pulmista pienin, jos jää lapsen suurimmaksi traumaksi :) Ei ole minun asiani päättää, miltä asia lapsesta tuntuu. Olen oppinut aikuisena avoimeksi ja rehelliseksi ja kokenut, että kokonainen ja rehellinen tarina on identiteetille hyvin tärkeä. En näe mitään syytä painottaa asiaa lapselle, miutta varmasti tulee luontevasti esille, kun lapsi kysyy, esim miten lapset menevät äidin vatsaan. Itse miettisin lapsen alkuperän salaamista, jos olisi saanut alkunsa väkivallasta. Meidän lapsi on saanut alkunsa rakkaudesta <3

Ja lisäksi mietin asian paljastumista myöhemmin. On geenipankkeja ja mistä tietää tulevaisuudesta, kuinka laajasti ne ovat käytössä? Olisiko hämmentävää aikuisena kuulla geeniensä tulevan ihan muualta?

Mutta tämä mielipide kaikessa ystävällisyydessä ja rakkaudella, ketään tuomitsematta :)
 
Nyt on pikkuinen kyytiläinen matkassa. ❤Testipäivä on 5.6. Pakkaseenkin jäi 12 blastoa. Voi kumpa kaikki menisi hyvin!

Tuo kertomisasia on kyllä monisyinen ja jokainen tekee tietysti niin kuin parhaaksi näkee. Me haluamme olla avoimia ja rehellisiä asian suhteen. Tällä hetkellä asia tuntuu kuitenkin aika merkityksettömältä. Lapsi tulee olemaan rakastettu ja luovuttajalle olemme todella kiitollisia.
 
Viimeksi muokattu:
Tästä taustan kertomisesta lapselle on ollut aiemminkin puhetta ja meillä on erilaisia mielipiteitä, ajatusten vaihto on hedelmällistä ja toivon, ettei minun mielipiteeni loukkaa ketään.

Meille tämä tausta on hyvin luonteva ja pikkujuttu. Itse olen elänyt lapsuuteni perheessä, jossa oli fyysistä, henkistä ja seksuaalista väkivaltaa ja olen tarvinnut siitä toipuakseni kahdeksan vuotta terapiaa ja lääkitystä. Minun näkökulmasta tämä tausta eri geeneistä on pulmista pienin, jos jää lapsen suurimmaksi traumaksi :) Ei ole minun asiani päättää, miltä asia lapsesta tuntuu. Olen oppinut aikuisena avoimeksi ja rehelliseksi ja kokenut, että kokonainen ja rehellinen tarina on identiteetille hyvin tärkeä. En näe mitään syytä painottaa asiaa lapselle, miutta varmasti tulee luontevasti esille, kun lapsi kysyy, esim miten lapset menevät äidin vatsaan. Itse miettisin lapsen alkuperän salaamista, jos olisi saanut alkunsa väkivallasta. Meidän lapsi on saanut alkunsa rakkaudesta <3

Ja lisäksi mietin asian paljastumista myöhemmin. On geenipankkeja ja mistä tietää tulevaisuudesta, kuinka laajasti ne ovat käytössä? Olisiko hämmentävää aikuisena kuulla geeniensä tulevan ihan muualta?

Mutta tämä mielipide kaikessa ystävällisyydessä ja rakkaudella, ketään tuomitsematta :)
Ihanasti sanottu. Me ollaan mietitty että asia tuodaan luontevasti esiin kun sopiva paikka tulee. Olen ajatellut kertoa että äidillä ei ollu yhtään vauvasiementä enää niin sain toiselta tädiltä sen lahjaksi. Tämä siemen kasvoi sitten äidin masussa Sinuksi. Olen töissä lasten parissa niin en osaa jännittää lasten ajatusmaailmaa. Toinen lapseni on ivf alkuinen ja jo pienestä sen tiennyt. Ylpeänä kyseli veljeltään että "Jesse" miten sut on tehty. Mua ei silleen ällöttävästi. Ja nyt vasta armeijaikäisenä otti asian esiin että olikos hän tosiaan koeputkivauva kun tyttöystävä ei meinaa uskoa :D. Toki eri asia, mutta luotan luontevaan ja avoimeen tapaan toimia. Oma esimerkki on tärkeintä. Minusta jokainen itse päättää kertooko vai ei. Mitäs se meille muille kuuluu. Pääasia että lapsi saa rakkautta.
 
  • Tykkää
Reactions: Silmu75
Nyt on pikkuinen kyytiläinen matkassa. ❤Testipäivä on 5.6. Pakkaseenkin jäi 12 blastoa. Voi kumpa kaikki menisi hyvin!

Tuo kertomisasia on kyllä monisyinen ja jokainen tekee tietysti niin kuin parhaaksi näkee. Me haluamme olla avoimia ja rehellisiä asian suhteen. Tällä hetkellä asia tuntuu kuitenkin aika merkityksettömältä. Lapsi tulee olemaan rakastettu ja luovuttajalla olemme todella kiitollisia.
Onnea matkaan!
 
@Iid@ Hyviä hermoja piinapäiviin ja onnea matkaan. Kertoilehan miten asia edistyy, ja milloin meinaat ruveta testailemaan? Niitähän ei tietenkään tarvita, mutta kun pakkasessakin on tuollainen saalis, niin voit ehkä ottaa aika rennostai, vai millä mielellä itse olet?

Kertomisasiasta: olen itse ajatellut, että kertoisin kyllä, ikään kuin sukupuolivalistuksen osana. Tyyliin että kaikki ei saa alkuaan samalla tavalla, toiset tarvii lääkärin apua asiaan. Ja joskus tarvitaan vielä ylimääräistä kilttiä tätiä, joka auttoi, vaikke meitä tunnekaan. Siinä tulisi vähän niinkuin saman keskustelukonseptin osana (tietysti lapsen ikä huomioiden) käsiteltyä myös sateenkaariperheet, yksinhuoltajaperheet ja kaikki perhemuodot. Mutta toisaaalta ymmärrän myös kertomatta jättäjiä, sillä olen itse samoilla linjoilla siinä, että asian ei tarvitse eikä saisi olla mikään leima eikä iso osa lapsen identiteettiä. Tärkeintä on, että on toivottu ja rakastettu.

Mutta kuten täällä moneen kertaa todettu, jokaisen tulee tehdä itse omat päätökset asian kanssa, juuri niinkuin omaan tilanteeseen parhaiten sopii.

@kirsillevauva, voi hyvin uskoa, että keskenmenot taustalla kummittelee mielessä. Toivottavasti pian puskisi hyvät mielialaraskaushormonit päälle, jotta saisit nauttia raskaudesta. Kyllä se nyt tällä kertaa mukana pysyy, olet ajatuksissa varmasti monella!
 
Viimeksi muokattu:
Nyt on pikkuinen kyytiläinen matkassa. ❤Testipäivä on 5.6. Pakkaseenkin jäi 12 blastoa. Voi kumpa kaikki menisi hyvin!

Tuo kertomisasia on kyllä monisyinen ja jokainen tekee tietysti niin kuin parhaaksi näkee. Me haluamme olla avoimia ja rehellisiä asian suhteen. Tällä hetkellä asia tuntuu kuitenkin aika merkityksettömältä. Lapsi tulee olemaan rakastettu ja luovuttajalla olemme todella kiitollisia.
@Iid@ kovasti tsemppiä
 
Lueskelin tuota Ovumian infopaperia ja siinähän sanotaan, että siittiöt voi pakastaa hedelmöitystä varten. Sehän ratkaisisi ajoitusongelman, mutta kestääköhän siittiöt pakastamista yhtään paremmin kuin munasolut?

Muoks. Googlailinkin tässä välissä. Ilmeisesti siittiöitä luovutettaessakin tehdään koepakastus, koska toisten siittiöt selviää prosessista ja toisten ei. Olisikin ollut liian helppoa. o_O
 

Yhteistyössä