Hei kaikille,
olipa urakka keksiä joku käyttäjätunnus. Olen lukenut kaikki viestit tästä ketjusta ja
vaikka emme nyt ole munasoluhoidossa niin rohkenin liittyä joukkoonne. Ikäni (46) puolesta
en keksi muutakaan paikkaa. Meillä on IVF:llä saatu lapsi 6v. sitten. Minulla on kaksi
luomuraskautta (silloin nuorena) joista toinen oli tuulimuna ja toinen on jo täysi-ikäinen.
Sitten on varmaan neljä epäonnistunutta PASsia. Sitten on toinenkin onnistunut IVF
joka meni kesken. Tällaisella historialla ollaan siis liikkeellä. Mies heräsi viime keväänä
että jaa yksi lapsi vielä voisi olla kiva. Suostuttelin häntä kaksi vuotta heti sen jälkeen
kun nyt 6v. oli syntynyt ja vastaus oli ehdoton ei. No, voi apina nyt sitten tässä iässä
otetaan yhteyttä klinkoihin ja niinpä laki ei kiellä hoitamasta yli 45v., mutta kukaan ei
hoida. Suurin osa klinikoista ei edes vastaa viestiini tai tulee tympeä ei toivoa viesti.
Yksi klinikka sitten suostui meidät edes tapaamaan ja otettiin verikokeet. AMH 0,3
(suomeksi surkea) FSH 10 (eli vielä toivon rajoissa). Sitten ultrattiin ja joo munasoluja
löytyy n. 10 kpl siis näkyvissä, mutta IVF hoitoa ei anneta. Sain DHEAta, Clomit ja
Luget. Ultrattiin ja kaikki hyvin ja nyt sitten luomu menetelmää on käytettä ja tämä on
ensimmäinen kk yritystä lääkkeillä. Kiertokin on säännöllinen ja ovis tulee ainakin tikkujen
mukaan joka kk.
Tiedättekö te hoidetaanko ulkomaisilla klinikoilla omilla soluilla yli 45v? En meinaa löytää
mistään tietoa asiasta. En edes niistä brittien keskusteluista joissa on käsitelty voi sanoa
kaikki asiat. Olen siis lukenut kaikki teidän viestit ja on ollut varsinainen dekkari tämä ketju ja
on saanut jännittää milloin kenenkin Elite klinikalla käyneen puolesta. Lääkäri totesi
minulle, että kyllä sinut raskaaksi saadaan, mutta lahjasoluilla. Mies ei ole oikein
innostunut ja minä alan pikkuhiljaa lämmetä jos se on ainoa tapa sitten saada se lapsi.
Tuo rahanmeno kyllä hirvittää. Ihan järkyttävän kallista siis jos tulos ois 100% varma
niin hintahan olisi suorastaan halpa. Meillä meni viime IVF:n n. 2800e ja se tuntuu
nyt naurettavalta summalta kun lukee täältä mitä tuonne Eliteen menee.
Toivottavasti voin liittyä joukkoonne. Lapsettomuus hoitoja takana yli 20v, joten aika
konkari valitettavasti tässä asiassa olen.