Heissan pitkästä aikaa!
Ekaksi halusin tulla toivottamaan tsemppiä piinistelijöille, eli Tinde ja Olki, olette ajatuksissani!! Kaikki onnentoivotukset, että onnistuisitte!!
Meidän vauva on jo 3 kuukauden ikäinen. Täytyy myöntää, että on varsin ihastuttava pakkaus, meidän sydämet meinaa päivittäin pakahtua tästä ilosta joka meitä kohtasi. Tänään on itsellä tietynlainen "vuosipäivä", tein päivälleen vuosi sitten positiivisen raskaustestin, toisen kerran elämässä. (eka päätyi keskenmenoon). Kyllä menee aika kuin siivillä! Tämä palsta oli minulle silloin tosi tärkeä, ja edelleen seuraan tätä viikoittain ja toivon kaikille tätä samaa onnea, joka meille viimeisessä pas-siirrossa suotiin.
Tunnen suunnatonta surua heidän puolestaan, jotka ovat epäonnistuneet ja jopa jo lopettaneet hoidot. Isot halaukset suoraan sydämestä kaikille! Usein mietin, miten pienestä kaikki on kiinni, ja miten onnekkaita juuri minä mieheni kanssa olimme. Toisinaan tulee ajatuksiin uusi hoitokierros, mutta pelottaisi aloittaa kaikki taas alusta. Vaikka nyt vauvan myötä lähtötilanne olisikin jo toinen kuin reilu vuosi takaperin, niin silti... Toisaalta ikää tulee kokoajan lisää, joten päätöksiä olisi tehtävä. Kivaa päästä seuraamaan Watrossin uutta kierrosta, muistan sut kun luin vanhoja kirjoituksia aikanaan, kun päädyin tälle palstalle. Samoin Minni007, pysy ketjussa kertomassa miten uudet hoidot etenevät! Kiva, kun sulla on vielä huuruneniä, joilla pääsee jatkamaan.
Myös oman piiniskaverini Aliisan kuulumisia lukee aina yhtä innolla! Kiva kun kaikki on mennyt hyvin. Ja kaikille vielä lisätietona; yhtenäkään hetkenä en ole epäröinyt, etteikö vauva tuntuisi täysin omalta. Ja mikä hassua vielä, mielestäni vauva on aivan minun näköiseni, kun katson omia vauvakuviani. Isän suvun piirteitä on kyllä myös paljon. Ja aika harvat ovat kommentoineet vauvan ulkonäköä mitenkään, minkä asian luulin häiritsevän enemmän. Nyt minulla on oma "salaisuus", ja lähinnä hymyilyttää, kun jotkut miettivät ketä vauva muistuttaa. Olen ikuisesti kiitollinen omalle ihanalle luovuttajalleni, enkä ikinä osaisi kylliksi kiittää, jos hänet pääsisin kohtaamaan!
Miten Discoveryllä menee? Sulla riittää menoa niiden pienten kanssa!
Oikein mukavaa alkavaa kevättä kaikille ja onnistumisia hoidoissa!!! =)
Toivottelee Tuuttituulia ja pikkutyttö 3 kk