Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Hei!

Hienoa, että Assari pääsi viimein siirtoon ja saalis oli hieno! :heart: Minä kanssa olen ihmetellyt, että miksi niitä alkioita ei voisi kasvattaa hieman pidempään, sillä meillä oli myös kahden päivän viljely...?

Täällä on myös nyt tänään käyty siirrossa ja kaksi alkiota on nyt messissä ja 11 jäi pakkaseen! =) Lääkäri oli sitä mieltä, että vain yksi oltaisiin siirretty, mutta pyynnöstäni tarkisti kantaansa meidän hoitohistoria huomioiden ja kaksi sitten siirrettiin. Matkalla klinikalle naurettiin miehen kanssa homman olevan jo melkoista rutiinia, kun tuo meidän "hit ratio" ei ole ollut ihan paras mahdollinen. Kyseessä oli jo nimittäin kuudes siirtokerta. Olo on kyllä tällä kerralla ollut ihmeen rauhallinen ja mietin vain, että koska se jännitys, epätoivo, tms sitten oikein iskee, jos nyt on ollenkaan iskeäkseen...?

Alma, toivottavasti siirto meni hyvin! Taidamme mennä eteenpäin sitten samoilla piinispäivillä? =)

Mybaby, samaa tuosta levosta mietin minä, kun täällä 12 kg roikkuu kainalossa koko ajan ja mm. puuhommat on täällä myös "akkain hommia", kun mies on koko ajan reissussa. :kieh: =) Meillä mies vielä "kehtasi" siirrosta tullessa mainita, että muista nyt levätä. :LOL:

Tsemppiä kaikille toivotteleepi,
Simmis
 
Simmis, onnea nyt tuplille oikein kovasti ja kilo liimaa :wave:
Päivitin edelliselle sivulle jäänyttä listaa sun osalta. Tosi hyvin teillä myös pakasteita jatkoon. Saatte vielä jalkapallojoukkuueen kasaan!

Toivottavasti Almallakin siirto mennyt hyvin!
 
Simmis, tuolla määrällä saa toden totta tehtyä jo sisaruksetkin! Nyt vain piinistelemään! Voin luvata, että kyllä teilläkin vielä jännitys tiivistyy...

Kahden päivän jälkeen siirrossa on se hyvä puoli, että kohdussa saattaa selvitä joku sellainenkin alkio, joka labrassa hyytyisi alkuunsa. Toisaalta meille lääkäri sanoi omissa hoidoissa, että kolmen päivän viljelyllä näkee jo paljon paremmin, kenestä on eläjäksi. Ja niinhän nyt meilläkin tässä hoidossa pari alkiota lopetti jakautumisen kahden päivän jälkeen. Toivottavasti näillä jäljelle jääneillä on mitokondriot kohdallaan...

 
Matsalu: Kävin pe 8.5. tarkistusultrassa, jolloin näkyi 13 mm munarakkula ja 9 mm limis. Tikuttelin ovista lauantaista alkaen ja maanantaiaamuna, kp 13, sen bongasin. Testasin digitaalisella testillä, joka on sikahelppo. Ei tarvitse vertailla, mikä viiva on tummin jne.

Keskiviikkona otettiin yksi top-alkio sulamaan ja se olikin vielä iltapäivällä hyvin voimissaan. Kun tänään menin siirtoon, oli sille otettu tänä aamuna sulamaan toinen kaveri, sekin pakkaseen mennessään top, mutta vähän hitaan sorttinen. Lääkäri oli sitä mieltä, että tuplaraskauden riski on tässä tapauksessa perusteltua ottaa. En pistänyt hanttiin. Jospa niistä toinen sinnittelisi loppuun asti. Mukana on nyt siis 3- ja 6-soluiset alkiot. Siirto meni erittäin hyvin ja limis oli 11mm ja keltarauhanenkin näkyi kuvissa.

Simmis: yhtä matkaa piinaillaan. Minulle suositeltiin testaamista vasta 31.5. Mites sinulle?

Alma ja alivuokralaiset
 
Kiitos tsempityksestä. :flower:

Hillevi, joo pakkassaalis oli melkoinen, mutta meidän historiassamme huuru-ukkojen on ollut tapana hyytyä jo sulatukseen tai, mikäli siirtoon asti on päästy, kiinnittymistä ei ole tullut vaan negaa ollaan aina niissä siirroissa tikuteltu. Mutta mikään ei ole iin varmaa kuin epävarma, vai mitä? ;) Niin, ja kiitos päivityksestä!

Matsalu, kiitos selvityksestä noiden viljelyaikojen suhteen. Itse olen vain miettinyt, että onkohan missään tehty tilastoa siitä, tuleeko lyhyellä viljelyllä esim. enemmän keskenmenoja kuin pitkällä viljelyyä, mikäli jo alunalkaen elinkelvottomat alkiot ovat kuitenkin kiinnittyneet?

Alma, hienoa että pääsit siirtoon ja sait mukaasi kaksi kaveria! :heart: Minulle veritestipäiväksi sanottiin 28.5. (pp14) ja pissatestipäiväksi 30.5 (pp16). Hmmm... Ottaen huomioon myös sinulle suositellun testipäivän, onkohan klinikoilla ohjeistukset muuttuneet/muuttumassa, sillä ainakin aikaisemmissa siirroissani kyseiset testipäivät ovat olleet pp12 ja pp14?

Simmis
 
Simmis, enpä tiedä noista keskenmenoista. Se käsitykseni, että alkiot selviävät kohdussa paremmin kuin labrassa, perustuu lääkärin kommenttiin omilla soluilla tehdyissä hoidoissa. Meidän rupualkiot siirrettiin aina äkkiä kahden päivän jälkeen kohtuun, että niillä olisi ollut edes jotain mahdollisuuksia... Kaikissa lääketieteellisissä tutkimuksissa, joita minulle on eteen sattunut, 2-3 päivän ikäisiä alkioita käsitellään kyllä ihan yhdessä sumpussa, tasaveroisina.

Ovumiassa olisi tehty niin, että jos soluja olisi ollut paljon, niitä olisi viljelty peräti viisi päivää, blastokysti-vaiheeseen asti. Siellä on käytössä uusi pakastustekniikka, jolla blastotkin saadaan nätisti kylmään. Vanhalla tekniikallla alkiot selvisivät sitä paremmin pakastuksesta, mitä vähemmän niissä oli soluja.

Alma, hyvä tietää. Siis neljä päivää ovisplussasta oli PAS-siirto.

Omat: Joka toinen päivä uskon, että tämä voi onnistua; joka toinen taas en. Tänään on tuo jälkimmäinen päivä.
 
Olen ihan pulassa, kun viime keväänä tuli hankittua oikein hyvä raskautta ja vauvan odotusta käsittelevä kirja. Siinä kerrotaan melkein tunti tunnilta hedelmöittymisen ja alkionkehityksen eri vaiheet ja raskauden kulku. On tosi tarkkoja ja ihania kuviakin, kohtuavaruudessa leijuvasta alkioplaneetasta sun muusta. Ja nyt siis olen ihan nalkissa siihen kirjaan ja tiedän turhankin tarkaan, mitä kohdussa PITÄISI juuri nyt tapahtua. Eli tänään Tuomas ja Aapo sitten paragraafien mukaan kiinnittyvät, jos ovat kiinnittyäkseen. Ja nythän on siis pp4 ja punktiosta/hedelmöittymisestä seitsemän päivää.

Tuolla vauvakuumepuolella joskus haaveiltiin kotiultrasta, jolla voisi ihan livenä seurata, mitä milloinkin mahassa tapahtuu. Sellaisen kun joku keksisi, niin olisi takuulla valtava myyntivaltti!
 
Joo, kyllä sellainen Matsalun mainitsema "valaisulaite" tännekin saatasiin myytyä. :whistle:

Omaa napaa:
Täällä ollaan aivan tajuttoman väsyneitä. Luget alkoivat siis maanantaina ja keskiviikosta asti on ollut tosi paljon sivuoireita, palelu, väsymys, huonovointisuus, mieliala, etc. Olen niin poikki, että en edes jaksa piinailla, sillä osa minusta vain toivoo ja odottaa, että koska nämä lääkkeet voisi heittää nurkkaan... :ashamed: :snotty: Mieliala on siis kaikin puolin maassa ja on "takki tyhjä" -olo. Olen miettinyt, että olisikohan tässä lääkkeiden sivuoireiden lisäksi kyse olla stressin purkautumisesta. Olen tainnut tiedostamattani vuodenvaihteesta asti jännittää, että saadaanko sama luovuttaja, koska hänelle luovutus sopisi, miten hänellä luovutus sujuu, etc. Lisäksi olen "treenannut" miehen simppoja kisakuntoon kuin parastakin ravuria, eli toisin sanoen syöttänyt hänelle kaiken maailman vitamiineja ja hivenaineita, vahtinut ja nalkuttanut hänen elintavoistaan... :ashamed: ... sekä hermoillut lopputulosta. Nyt kun he ovat osuutensa hienosti hoitaneet ja minun vuoroni olisi hoitaa omani, olen minä sitten lopen uupunut. :snotty:

Miten teillä muilla sujuu? Onko teillä ollut paljon lääkkeiden sivuoireita? Helpottaakohan nämä lugeoireet samalla tavoin mitä zumeoireet helpottivat, eli muutaman päivän sisällä? Itselläni nämä hoitokerrat ovat kyllä kerta kerralta rankentuneet. Tällä hetkellä voisin kyllä sanoa, että tämä on viimeinen kerta, kun tähän leikkiin enää ryhdyn. Ahdistaa pelkkä ajatuskin jälleen mahdollisesta uudesta hoitokierroksesta lääkkeineen ja mahdollisine turhine kärsimyksineen. :(

No tämä (mukamas) maailmanmurjoma piinistelijä kaivautuu syvemmälle vällyjen alle, jotta saisi tämän palelun edes hetkeksi vähenemään...

Vointeja kaikille muille!

Simmis
 
:hug: Piinistelijäkavereilleni!

Minä olen ihan toista maata lääkkeiden suhteen: mikään ei tunnu miltään. Ja uskokaa pois, siitäkin voi vetää stressiä! Eniten manaan progesteronin (olen allerginen pähkinälle, siksi mulla ei ole lugeja) pakkaustapaa. Sitä avaruussukkulaa ei kerta kaikkiaan voi saada ehjänä paketista pois. Niinpä näppäränä tyttönä kasailen sitä kokoon ceridalin kanssa aina aamuisin klo 6 ja illalla nukkumaan mennessä... Tuoresiirrossa sukkuloita oli 3 päivässä, nyt onneksi vain 2, ja jos plussa tulee (ostin kyllä sellaisen testin, joka näyttää plussaa ;) ) niin enää iltaisin jatketaan jonkun aikaa.

Meillä on muutenkin aika hauska tilanne, koska eihän meille kukaan ole pystynyt todistamaan, ettenkö saisi itsekin mahdollisesti ehkä solua aikaan, joten JOS juuri nyt siellä olisikin ollut solu, sillä on ollut mahdollisuus hedelmöittyä ja kukapa tietää, jos se ponnistaisikin sieltä sitten maailmaan. No, aika jossittelua, mutta kuitenkin. Tietäänhän sen sitten, jos lapsi rukkaa palelee talvella, on se omista soluista, mutta muuten pärjännee ilman toppatakkia. Onhan se ensimmäisen elinkuukautensa viettänyt pakasteessa!

Pärjäilkäähän!

Alma ja alivuokralaiset pp1
 
Simmis, mähän olen täällä jo ehtinyt vaivojani valitellakin... Väsyttää, aivan todella kuvottaa, mikään ruoka ei oikein maistu, yöunet huonot, tissit sikakipeät. En kyllä tajua: aikaisemmissa hoidoissa Lugeja on ollut ihan sama määrä, eivätkä ne ole aiheuttaneet oikeastaan mitään tuntemuksia. Ehkä yhteisvaikutus Zumejen kanssa on jotenkin jytympi. Ja kaikki tämä alkoi siis jo ennen siirtoa! Sitä paitsi lääkkeiden aiheuttamat oireet eivät ole lainkaan helpottamaan päin. Päinvastoin, kun pitoisuudet elimistössä vakiintuvat, aina vain tulee kehnompi olo. Nyt olen sitten saanut ristikseni vielä jonkinlaisen kurkkukivunkin; mitä sekin lienee.

No joo, vali vali. Simmis, tietysti meillä voi olla osaksi ihan taisteluväsymystäkin, mutta taatusti on lääkkeilläkin rajut sivuvaikutukset. Mikä ihme se on, jos väsyttää: hormoniarvothan on nyt pillereilä viritetty alkuraskauden aikaiselle tasolle. Alma, saattaa tämä vielä sinuunkin iskeä! Nauti, kun vielä voit... ;)

Vatsakipuja olen odotellut tähän päälle ja on niitä nyt tänään ekaa päivää vähän ollutkin. Luultavasti psyykkaan kohtuni supistelemaan, kun tiedän, että tänään olisi teoriassa se kiinnittymispäivä.

Hilde, mun piti sultakin kysyä tuosta PAS-siirrosta. Sullahan tehdään lääkkeelliseen kiertoon, eikö? Voitko kertoa, millä perusteella?
 
Huomenta!

Kävin jo yksi päivä täällä kirjoittelemassa, mutta teksti katosi taivaan tuuliin.. en sitten ehtinyt uudestaan alkaa kirjoittelemaan.. Elelen niin kiireistä elämää, etten ole tänne edes kerennyt.. töitä ja koulua ja kaikennäköistä.. Koulu on sikäli nyt ohi, että maanantaina käyn vain arviointikeskustelussa ja se olisi sitten siinä:)

Täällä on tapahtunut paljon:)

Ensinnäkin koko sydämestäni onnittelut Rudylle :heart: Siitä se piinailu nyt vasta alkaakin.. toivotaan ja uskotaan että kaikki menee hyvin!

Bardolino kiitos tsemppauksista rytmihäiriöiden kanssa. Kävin lääkärissä ja asia selvisi.. nyt on sen mukainen lääke, jota voin ottaa kohtauksiin.. tosin nyt ne on onneksi olleet kolme päivää poissa:) Ihanaa kun sun raskaus edennyt jo noinkin pitkälle ilman ongelmia. Kotidopleri on varmasti semmoinen minkä itsekin aion ostaa, jos vielä joskus raskaudun.. Varsinkin näiden km:jen jälkeen sitä on tullut niin epävarmaksi kaiken suhteen.. Tsemppiä!

Matsalu ja Marru ei ne oireet kerro mitään näissä hoidoissa. Joillakin on oireita ja joillakin ei. Joillakin lääkkeet tekee oireita ja joillakin ei. olen itse oppinut sen, että oireiden perustein en osaa sanoa onko raskaus alkanut vai ei. Sen olen huomannut, että aina kun n.4-5pp masua on nippaillut, niin se on ollut ns."oire/merkki" siitä, että kiinnittyminen on tapahtunut. Tsemppiä piinailuun! Pian teidän aika tulee testailla!

Assari ihanaa että vihdoin onnistuitte ja saitte hyvän munissaaliin! Nyt vaan plussaa odotellessa:) Tsemppiä!

Hillevi ihanaa kun sinä pääset jälleen hoitoihin ja päiväkin on jo lyöty lukkoon. Mukavaa hoitojen alkua ja tsemppiä

Pirikin pian saa pienokaisensa tähän maailmaan :heart: Aivan ihanaa kun näitä onnistumisia tulee.. tänä vuonna onkin jo monen haave toteutunut. Tsemppiä viimeisiin hetkiin!

Almakin jo piinailee:) Hienoa! Täällä piinailee nyt niin moni ettei perässä meinaa pysyä. Tsemppiä ja parhainta mahdollista tulosta toivon puolestasi!

Simmis tsemppiä myös sinulle piinailuun! Toivotaan, että nyt olisi oikein tarrautuvat kaksoset mukana!

Kaikille uusille tervetuloa mukaan. Oon täällä niin vähän kerennyt viime aikoina olemaan, jotta en edes muista ketkä kaikki tänne on liittyneet.. mutta mukaan vaan kaikki.. tää on niin henkireikä palsta ainakin itselle, että toista ei ole.

Omaa napaa: Eilen sulatettiin meidän viimeinen alkio Väestöliitosta. Laatu ei päätä huimaa, mutta samanlaatuisesta viimeksi alkoi raskaus joka eteni sinne 9+4 viikoille. Itse lähdin tähän siirtoon hieman epäuskoisena.. mutta katsotaan nyt.. eihän sitä koskaan tiedä. Olo on ihan erilainen kuin aikasempien siirtojen jälkeen.. jotenkin ei jaksa iloita kyytiläisestä, mutta silti on onnellinen ja samaan aikaan jotenkin tosi haikea fiilis, kun se tosiaan viimoinen oli. Toivotaan nyt kuitenkin että pikkuinen tarraisi mukaan ja pysyisi sen 9 kk:tta mukana. Mä olen vaan niin varuillani.. viime kerta otti liian koville..

Mulla on kana ns. vielä kynimättä meidän VL:ton lääkärin kanssa. Saimme sieltä kopiot hoidoista Fertinovaa varten. Silloin aikanaan kun meille oli menossa ristiinluovuttaja, niin hänen käynneistään luki kaikki tiedot kertomuksessa.. ja tuo kertahan epäonnistui kun luovuttaja ei voinutkaan luovuttaa.. No, sitten meillä oli se uusi ristiinluovuttaja jo kun olimme jo hoidoissa. Hänestä tuo klinikka ei ollut maininnut sanallakaan koko kertomuksessa mitään! Ja hän luovutti ja häneltä tuli tod hyvä saalis. Ihmettelen tätä heidän toimintaa. Ihan kuin me emme olisi olleet tietoisia siitä, että meillä on ristiinluovuttaja. Mieheni viimeisellä käynnillä kysyikin, että mitä nyt sitten jos tästä ei ala raskautta? Lääkäri totesi vaan, että no.. sitten se jonotus alkaa alusta! Olin vaan että mitä??! Että meillä oli se luovuttaja ja sinä itse lupasit että meille etsitään uusi luovuttaja sitten mahd pian.. sitten hän sanoi, että ai niin.. niinhän se olikin. Mulle jäi niin semmoinen maku että meitä yritettiin huijata..!:( Kaikki tämmöiset kokemukset ainakin heikentään mun luottamusta klinikkaa kohtaan ja aion kyllä kynsin hampain pitää huolen, että tuosta meidän ristiinluovuttajasta pääsemme hyötymään tavalla, jolla pitääkin päästä.

Aurinkoista la aamua kaikille:) Meitä piinailee nyt todella moni samaan aikaan.. on ainakin piiniskavereita. Kyllä luulisi että tämmöisestä joukosta niitä plussia tulisi..

Aliisa ja pp1
 
Nimi (ikä ) .. hoito ........... tilanne ............... haaveissa

Cornelius (33) 3 aloitettettua IVF hoitoa (missään ei siirtoon asti päästy) 1 lahjasoluhoito +1 Pas. Seuraava Pas syys/lokakuussa (Fertinova). Haaveissa 1

Juuni (47) 4 inseminaatiota, 3 ivf, 1 lahjamunasoluhoito, Riika, 2. lapsi (esikoinen 2 v.)

Typyliini (28)....9.siirtoa lahja-aineksilla tehty tytön jälkeen.... jonossa VL/Tre+ Ovumia.....esikoinen 3.v, haaveissa pikkusisarus esikolle.

Nennuliini 34v., 4*IUI, 3 IVF:ää joissa yhdessä siirtoon asti. 2 siirtoa tehty luovutetuilla, tulokset negaa. Haaveena ensimmäinen lapsi.

Vekara (45) 5. lahjasolu 02/09 AVA-tampere. Toiveissa yksi yhteinen. Lapsia kolme; 11v ja tuplat 15v.

Saaga (39) 1 x iui, 3 x hoitoyritystä omilla soluilla (icsi) ei yhtään alkiota eli ei koskaan siirtoon asti. Luomuraskaus kesällä/2006, josta km viikolla 12 ja risat. 1. lahjamunasoluhoito Suomessa ja 1. siirto oli pe 24.10. varhainen km 7+2.

Aliisa (25) .. 3.PAS ../Väestöliitto/Hki... haaveissa 2-3, 1 tuoresiirto, 2 PAS, 2 alkanutta raskautta, kesken vkoilla 6+2 ja 9+4. Viimeinen solu siirretty 15.5.09

Hillevi (45) ... Ovumia, kahden alkion siirto 28.11. haaveissa eka lapsi, aiemmin 3 IUI, 2 IVF, 1 lahjamunasolu IVF, kaikista nega, 2. lahjasolu IVF kesken rv 8+6. PAS 27. toukokuuta.

NellaMaija (32) 2.lahjasolu ( takana 1 tuoresiirto ja 1 PAS, kummastakin nega ). Haaveena ensimmäinen lapsi.

Tinulinen (30) 1.lahjasolu, VL:n jonossa ylli 2 vuotta, eka lapsi haaveissa.

Jonsku-78 (31)Takana 1 tuoresiirto, odottaa PAS:ia. Helsingin väestöliitto. Haaveena eka lapsi.

Pomppaduu (27) 2Xiui, 2xivf (ei kummallakaan kertaa muniksia) 3x donor pas-> viimeisimmästä reilun vuoden ikäinen poika. Nyt luovutusmunasolua odotellaan.. Haaveissa vielä ainakin yksi lapsi.

EliseT (31) Ei aiempia hoitoja, luovutettu munasolu ainut mahdollisuus, Helsingin VL (vasta ensimmäiseen tapaamiseen menossa...). Haaveena ensimmäinen lapsi.

Iituska(38)väestöliitto tre, 4x ivf hoito,siirtoon asti päästiin, kaikista nega. eka lahjasoluhoito 05/09. Haaveissa 2.

Josko (30+) Ava Tre. Esikoista toivomassa. Pian 4 vuotta on tätä matkaa takana, 4xIUI, 1xIVF(yksikään soluista ei hedelmöittynyt), 5xICSI+1PAS (joista tuloksena 3 alkuraskauden keskenmenoa). Hoito heinä-elokuussa.


Piinistelijät
Nimi (ikä ) .. hoito .......... hoitopaikka .......... testipvä

Marru (35) 3xOI, 2xIUI, 5xIVF omilla, 1xIVF lahjasiitiöillä, Ava Tre 1.lahjasoluhoito 02/09, PAS 5.5, testipv 18.5.

mybaby (41) AVA, omilla 3xIVF - yksi siirto, ei PASsia.
1. lahjasoluhoito - tuoresiirrosta poika 2008. Eka ja viimeinen PAS 5.5, testipv?

Matsalu (45), omilla soluilla 2xIUI, 3xIVF: siirtoihin päästy, mutta alkiot huonoja. Ensimmäinen lahjamunasoluhoito Ovumiassa.

assari77 (32), vaikea endo, 7 IVF omilla muniksilla, hoidossa Ava Tre, 1. luovutusmunasolu -siirto olisi vkolla 7 (luovuttajalta ei yhtään munasolu...ei siirtoa...) toinen yritys vkolla 12 (12 munasolua, ei yhtään alkiota siirtoon, monitumaisia), IVF-esikoinen 3v. toiveissa vielä 1-2 lapsosta. siirto 13.5.

Simmis (38) 4. lahjamunasoluhoito, Tampere Ava, haaveissa toinen lapsi

Alma (34) 5x IUI, 3 IVF yritystä, 1. lahjamunasoluhoito, Oulun VL, haaveissa ensimmäinen, testi 31.5.


Plussanneet
Nimi (ikä ) .. hoito ........ hoitopaikka ....... L.A. .. monesko lapsi

Piri (35)...2. lahjasolu (takana 2 inssiä, 4 tehtyä/aloitettua IVF:ää ja 1. lahjamunasolu (PAS) )...hoidossa Riiassa...LA 26.5.09 .....haaveissa 2.

Bardolino(30) 3xIUI,3xIVF omilla soluilla, 1xtuoresiirto luovutetuilla muniksilla + 3xPAS. AVA-Tampere. Haaveena 1-2 lasta.

Kauniskuu (32) 4 x IVF, 1 toteutunut siirto, 1.lahjamunasoluhoito, TAYS, haaveissa ensimmäinen

Papillon (40+) 6 x PAS, Invimed Varsova

Rudy ja rupsukat, plussa 13.5.


Maaliin päässeet

Lutuliini, poika 1.6.2008

Bea, esikoinen tyttö 10/2008

Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009

Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009

Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009


 
ihana herätä kun tuo mollikka tuolla paistelee...saatiin hieno keli poitsun pesis peliin :D!! Valo antaa virtaa myös omien akkujen lataamiseen!! :p !!

ASSARI, jihuu :D hyvin siis meni. Nyt vaan laivalle toivekkaana nautiskelemaan!! :hug:

MABABY, kumpa se testi näyttäisi 2 viivaa ;) :heart: !!

SIMMIS, tsemppiä piinailuun. Täällä peukut pystyssä ;) !!

ALMA, tsemppiä myös sinne piinailuun ;) !!

ALIISA, ihana kuulla, että sielläkin piinistellään. Ehkäpä se plussa tulee kun sitä vähiten odottaa!! :hug:

HILLEVI, milloin teillä siirto ja montako alkiota teillä jäljellä?? Meidän siirtopäiväksi sovittu 12.6 riikan avassa. Nyt vaan odotellaan vuotoa alkavaksi ensi viikon lopulla.

Kävin siellä lääkärissä, mutta mitään ultraa ei tehty. Palaan kohta kertomaan käynnistä lisää....

aamukahville :p
 
Nimi (ikä ) .. hoito ........... tilanne ............... haaveissa

Cornelius (33) 3 aloitettettua IVF hoitoa (missään ei siirtoon asti päästy) 1 lahjasoluhoito +1 Pas. Seuraava Pas syys/lokakuussa (Fertinova). Haaveissa 1

Juuni (47) 4 inseminaatiota, 3 ivf, 1 lahjamunasoluhoito, Riika, 2. lapsi (esikoinen 2 v.)

Typyliini (28)....9.siirtoa lahja-aineksilla tehty tytön jälkeen.... jonossa VL/Tre+ Ovumia.....esikoinen 3.v, haaveissa pikkusisarus esikolle.

Nennuliini 34v., 4*IUI, 3 IVF:ää joissa yhdessä siirtoon asti. 2 siirtoa tehty luovutetuilla, tulokset negaa. Haaveena ensimmäinen lapsi.

Vekara (45) 5. lahjasolu 02/09 AVA-tampere. Toiveissa yksi yhteinen. Lapsia kolme; 11v ja tuplat 15v.

Saaga (39) 1 x iui, 3 x hoitoyritystä omilla soluilla (icsi) ei yhtään alkiota eli ei koskaan siirtoon asti. Luomuraskaus kesällä/2006, josta km viikolla 12 ja risat. 1. lahjamunasoluhoito Suomessa ja 1. siirto oli pe 24.10. varhainen km 7+2.

Hillevi (45) ... Ovumia, kahden alkion siirto 28.11. haaveissa eka lapsi, aiemmin 3 IUI, 2 IVF, 1 lahjamunasolu IVF, kaikista nega, 2. lahjasolu IVF kesken rv 8+6. PAS 27. toukokuuta.

NellaMaija (32) 2.lahjasolu ( takana 1 tuoresiirto ja 1 PAS, kummastakin nega ). Haaveena ensimmäinen lapsi.

Tinulinen (30) 1.lahjasolu, VL:n jonossa ylli 2 vuotta, eka lapsi haaveissa.

Jonsku-78 (31)Takana 1 tuoresiirto, odottaa PAS:ia. Helsingin väestöliitto. Haaveena eka lapsi.

Pomppaduu (27) 2Xiui, 2xivf (ei kummallakaan kertaa muniksia) 3x donor pas-> viimeisimmästä reilun vuoden ikäinen poika. Nyt luovutusmunasolua odotellaan.. Haaveissa vielä ainakin yksi lapsi.

EliseT (31) Ei aiempia hoitoja, luovutettu munasolu ainut mahdollisuus, Helsingin VL (vasta ensimmäiseen tapaamiseen menossa...). Haaveena ensimmäinen lapsi.

Iituska(38)väestöliitto tre, 4x ivf hoito,siirtoon asti päästiin, kaikista nega. eka lahjasoluhoito 05/09. Haaveissa 2.

Josko (30+) Ava Tre. Esikoista toivomassa. Pian 4 vuotta on tätä matkaa takana, 4xIUI, 1xIVF(yksikään soluista ei hedelmöittynyt), 5xICSI+1PAS (joista tuloksena 3 alkuraskauden keskenmenoa). Hoito heinä-elokuussa.


Piinistelijät
Nimi (ikä ) .. hoito .......... hoitopaikka .......... testipvä

mybaby (41) AVA, omilla 3xIVF - yksi siirto, ei PASsia.
1. lahjasoluhoito - tuoresiirrosta poika 2008. Eka ja viimeinen PAS 5.5, testipv?

Matsalu (45), omilla soluilla 2xIUI, 3xIVF: siirtoihin päästy, mutta alkiot huonoja. Ensimmäinen lahjamunasoluhoito Ovumiassa.

assari77 (32), vaikea endo, 7 IVF omilla muniksilla, hoidossa Ava Tre, 1. luovutusmunasolu -siirto olisi vkolla 7 (luovuttajalta ei yhtään munasolu...ei siirtoa...) toinen yritys vkolla 12 (12 munasolua, ei yhtään alkiota siirtoon, monitumaisia), IVF-esikoinen 3v. toiveissa vielä 1-2 lapsosta. siirto 13.5.

Simmis (38) 4. lahjamunasoluhoito, Tampere Ava, haaveissa toinen lapsi

Alma (34) 5x IUI, 3 IVF yritystä, 1. lahjamunasoluhoito, Oulun VL, haaveissa ensimmäinen, testi 31.5.

Aliisa (25) .. 3.PAS ../Väestöliitto/Hki... haaveissa 2-3, 1 tuoresiirto, 2 PAS, 2 alkanutta raskautta, kesken vkoilla 6+2 ja 9+4. Viimeinen solu siirretty 15.5.09


Plussanneet
Nimi (ikä ) .. hoito ........ hoitopaikka ....... L.A. .. monesko lapsi

Piri (35)...2. lahjasolu (takana 2 inssiä, 4 tehtyä/aloitettua IVF:ää ja 1. lahjamunasolu (PAS) )...hoidossa Riiassa...LA 26.5.09 .....haaveissa 2.

Bardolino(30) 3xIUI,3xIVF omilla soluilla, 1xtuoresiirto luovutetuilla muniksilla + 3xPAS. AVA-Tampere. Haaveena 1-2 lasta.

Kauniskuu (32) 4 x IVF, 1 toteutunut siirto, 1.lahjamunasoluhoito, TAYS, haaveissa ensimmäinen

Papillon (40+) 6 x PAS, Invimed Varsova

Rudy ja rupsukat, plussa 13.5.

Marru (35) 3xOI, 2xIUI, 5xIVF omilla, 1xIVF lahjasiitiöillä, Ava Tre 1.lahjasoluhoito 02/09, PAS 5.5, testipv 18.5.


Maaliin päässeet

Lutuliini, poika 1.6.2008

Bea, esikoinen tyttö 10/2008

Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009

Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009

Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
 
Ihanaa lauantaiaamua! -Läppärin kanssa pihalla B)

Aliisa, siirsin sut pinossa piinistelijöiden otsikon alle. Paljon onnea tälle kerralle!

Matsalu, mulle ei mitenkään perusteltu lääkkeellisyyttä siirroissa. En ole tässä välissä edes puhelimessa jutellut lääkärin kanssa, vain hoitajan. Kai tämän ikäisten keltarauhasiin ei oikein luoteta ja mulla ovulaatio oli viime kierrossakin jo kp10 tai 11.

Vekara, siirto tulee olemaan 27.5. kp 16 -jos hyvin menee. Meillä on pakasteessa top-alkio yksinään ja kaksi hyvää samassa oljessa. Hoitajalta pyysin, että sulatettais yksin top ensin ja jos se heittää veivinsä, sitten sulatettais ne kaverit. Jos top siirretään, sitten meillä olis ehkä vielä yksi yrityskerta. Paljon tsemppiä sinulle!

Kyllä nyt on minullakin sivuvaikutuksia Zumesta, väsyttää kamalasti, mahassa ilmaa ja turvotuskipua. Lisäksi masentaa ja välillä itkettää. Eilen ostin myös kortisonin ja kardioasperiinin + foolihappoa ja femisoijaa. e-vitamiini on valmiina. Mitäs vielä suosittelisitte?

Saattaa olla, että nämä 3 pakastetta ovat meidän viimeiset yritykset. Alan olla aika väsynyt ja olis kiva alkaa "harrastaa" jotain vähän palkitsevampaa. Mehän ollaan yritetty vuodesta 2003, hoidoilla vuodesta 2007. Mutta tämä nyt katsotaan ja toivotaan täysillä loppuun asti.

Anteeksi omanapaisuus... Kuitenkin jokaiselle toivon parasta tulosta koko sydämellä! :heart:
Kaunista viikonloppua!
Hilde
 
Nopeasti vaihtuvat mielialat: Yöllä alkoi verinen vuoto, nyt ottaa päähän aivan sairaasti ja kiukuttaa :headwall: :headwall: Meille ei sitten vissiin lasta tule :'( :'(

Pitäis suoriutua kahville pian mammalomalle jäävän luokse, mieli tekis perua, mutta oikeaa syytä en halua sanoa ja hyviä valheitakaan en keksi. Kai vaan koottava itsensä ja toivottava ettei ala itkemään kesken kahvien.

Marru
 
Marru onko kunnon vuotoa? Ihan kk vuodon määrää vastaavaa? Aika monella verinen vuoto on ollut kiinnittymisvuotoa.. Millä pp:llä menet? Älä vaan lopeta lääkitystä ennen kuin saat siihen lupaa. Toivoa ei ole vielä menetetty jos vuoto ei ole kovin runsasta.. ja joskus runsaissakin vuodoissa alkio on pysynyt matkassa.. Tsemppiä ja jaksamisia!
 
Marrulle: Verinen vuoto tosiaan lääkkeellisessä Pas-siirrossa on aika outoa, minulla ei koskaan vuotoa ennenkuin lopetin lääkkeet negatestin jälkeen. Voipi olla hyvä merkki ystäväni :heart: . Odottele rauhassa, voipi jo näyttää haamua... ;) .
Mybaby: Miten sinulla? Sama aikataulu... Tsemppiä molemmille! :heart:
gerpera
 
Voi MARRU :hug: , toivon kuitenkin vielä et kaikki olis ok :saint:

Muillekin siirrossa olleille ja piinistelijöille paljon voimia ja tsemppiä :hug:

Ja vielä siirtopäivää odottaville kans :hug:

Ja ihan kaikille muille kanssa :hug:

).(
...ei sitte niin yhtikäs mitään tuntemuksia, kai... normaalia vatsavaivaa ja kuukautisten tuloa enteileviä tuntemuksia ihmeempiä :x
ei tosin vuotojakaan, ainakaan vielä :p
Viime kerran plussassa tiesin jo tässä vaiheessa mikä on tulos, niin varma olin olostani.
Mies käy kimppuun et aamulla testataan, mä en kyllä vielä haluaisi :ashamed:

Joten ollaan kuulolla :wave:

:heart: :llä mybaby ja matkustajat pp 11 (kohta12)
 
Tehtiin nyt sitten miehen tahdon mukaan ja testattiin...
ja selkeistä selkein nega on tikussa.

Omasta puolesta kyllä ei ole nyt ainakaan yhtään kurja olo. Toki nyt on pp12, mutta kun ei ole oireen oiretta siihen suuntaan että olisi raskaana, niin tuskin tuo tuosta muuttuu.

Nyt ei muuta kuin tsemppiä teille muille, minä olen ihan hyvillä mielin noissa miinustilastoissa, niin jospa teille muille riittää niitä plussia enempi ;)

Ollaan vielä kuulolla ja jänskään täällä vielä teidäm puolesta =)
Meillähän hoidot on nyt sitten loppu kun pakkanen on kerran tyhjä.
Mies lähtisi uuteen hoitoon mutta mulle kiitos riittää, nämä lääkkeet ja muut, ei jaksa enää. Menee kallis aika hukkaan natiaisen elämästä kun itse hurraa näissä hormoneissa.
Mut nämä on vain mun ajatuksia, eivätkä taatusti ainoita oikeita ;)

:heart: :llä mybaby
 
Marru, :hug:

Mybaby, en "lohtuhalittele" tai tsemppaa sinua, vaan päinvastoin olen iloinen puolestasi, että sinulla ok olo, oli tulos sitten pp14 kumpi vain. :heart: =) Luulen jopa ymmärtäväni sinun ajatusmaailmaasi, sillä minulla on hyvin samat fiilikset oman tuloksen suhteen. Jopa miehen asennetta myöten meillä menee aatokset saman suuntaisesti. Tosin meillä on vielä pakkasessa kavereita, mutta mahdolliset pas:it niillä ei ollenkaan houkuttele, mikäli tämä tuoresiirto ei onnistu. Sen verran rankkoja nämä lääkkeiden sivuoireet nykyisin ovat.

Täällä tämä hormonihöyrynen sekopää muuten pakkasi sitten laukkunsa kunnon draamakuningattaren tavoin lauantaiaamuna ja jätti perhesirkuksen miehen vastuulle. Lähdin nimittäin ihan yksin mökille viikonlopuksi. Täällä sitten olen toljottanut telkkua, surffaillut netissä ja miettinyt ikävissäni, että koskakohan sitä kehtaisi palata kotiin... :ashamed: Ehkäpä puolen päivän maissa lähden ajamaan takaisin, kun on niin kova ikävä, vaikka lähtiessäni uhosin tulevani vasta maanantaiaamuna ennen miehen töihin lähtöä. :xmas: Enpä ole aikasemmin näin toilaillut pelkässä lääkehöyryssä... :headwall:

Mutta tsemppiä kaikille muille piinistelijöille ja hoidon eri vaiheessa oleville! :wave:

Simmis
 
...on ehditty jo toiset aamukahvit juoda!! Ajauduin eilen koneelta pihalle kahvittelemaan ja sinne jäinkin aurinkoon päiväksi :D B) !!

Mutta ADENEOMYS=ADENOMYOOSI on endon sukuinen tauti, jossa kohdun lihasseinämä on sairas. Kasvaa limakalvon alla lihaksessa. Ja vaikeuttaa alkioiden kiinnittymistä.

Tauti voidaan varmuudella todeta ainoastaan kohdun poistolla. Ultralla ja skopialla sitä ei aina pystytä toteamaan.

Kuitenkaan kliinisessä tutkimuksessa sitä ei meillä epäilty. Viron lääkäri perusti kantansa lukuisiin hyviin alkion siirtoihin.

Päätimme jatkaa passit loppuun, neljä hyvää alkiota jäljellä. Mihinkään tutkimuksiin en ole enää valmis lähtemään ikäni vuoksi.

MARRULLE jaksamista :hug: !!

MYBABY, tsemppiä teille tulevaan mitä sitten päätättekin. Nauttikaa pikkuisesta ja toisistanne ;) :hug: !!

Nyt tytön kanssa lenkille ja AURINKOON B)

- VEKARA-
 

Yhteistyössä