Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

@Rusakkonen mä oon samaa mieltä et pojalle varmasti on ehkä mukavampi et munasolu on lahja ja siittiö ”oma”. Mut jos meitä joskus siunataan vielä toisella ja se olisikin tyttö! Noh, sitä ehtii vatvomaan sitten. Voi oikeesti olla (mitä koko sydämestäni toivon!) että tää mun murehtuminen on ihan turhaa ja ajanhukkaa. Eletään tällaista vuosisataa että lahjalapsien määrä vaan lisääntyy ja asiasta tulee normi, ja se helpottaa varmasti lahjalapsia itseäänkin, että heidän kaltaisiansa on useita.

Sähän asuit siellä Briteissä? Minkälainen suhtautuminen siellä on lahjasoluihin? Oon ymmärtänyt et sielläkin vallitsee vähän negatiivinen iömapiiri ja stigma asian ympärillä.

Mä en muutenkaan oo innostunu ton psykologin jutuista. Oli myös kirjoittanu artikkelin joskus samaiseen blogiin kuinka lahjalasta katsoessa aina tulee luovuttaja mieleen ja kaikki tärkeät taidot tulee luovuttajalta, ei meiltä. Mut juu, ei pitäis liikaa painoarvoa niillekään antaa.

Saako muuten kirjoittaa jotain kivaakin ja raskausjuttuja? Täällä ekat ihan oikeet oikeet potkut tunnettu! Jopa ihan töissä istuskellessa tuntuu! Ihan hullua!

 

Täältä "tauolta" huutelen... Että aika erilainen suhtautuminen kyllä noilla psykologeilla! Meille korostettiin juurta jaksain sitä, että geenit eivät tässä ole merkityksellisiä samoin kuin sitä, että lahjasolulapsilla ei tutkimusten mukaan ole yhtään vähäisempi kiintymyssuhde vanhempiinsa kuin muillakaan (tutkimuksen alkuperäisenä ideana oli selvittää syitä adoptoitujen lasten ongelmiin). Puhui kyllä teini-iän identiteettikriisistä, mutta sanoi, että sellainen tulee ihan valtaosalle ihmisistä, eikä se suoraan liity lahjasolutaustaan, vaan että se on vain kanava purkaa teini-iän oireilua.

 

Kopsaan tänne nyt osan tuosta Ovumian tekstistä. Eli siis varoitus kaikille jotka ei halua nähdä, skipatkaa!

”... Geenit eivät tee ketään vanhemmaksi vaan hoiva ja rakkaus, sanotaan. Yhä useampi vanhemmuutta toivova lähteekin lahjasoluhoitoihin luottavaisin mielin, tiedostaen että geneettisen yhteyden puuttuminen lapseen ei kuitenkaan vaikuta vanhemmuuden kokemukseen tai laatuun.

Vanhemmuuden riippumattomuus geeneistä ei kuitenkaan tee geneettistä perimää merkityksettömäksi asiaksi, kuten alun pohdintani omasta geenipoolistani ehkä valottaa. Tieto omasta geneettisestä taustasta auttaa kuitenkin ihmistä rakentamaan tarinaa itsestään yksilönä, ja kyseisen tiedon puuttuminen voi hämmentää, mietityttää tai harmittaa. Sekin on toki mahdollista, että tieto omasta geneettisestä taustasta tai kyseisen tiedon puute ei kiinnosta yhtään. Niin erilaisia yksilöitä me tässäkin asiassa olemme.

Oleellista on kuitenkin se, että vaihtoehtoisia reittejä vanhemmiksi tulleet isät ja äidit tiedostavat, että vaikka omalla geeniperimällä ei välttämättä ole heille itselleen kovin suurta merkitystä, niin heidän lapsilleen asia voi kuitenkin olla merkityksellinen ja lapset voivat näiltä osin tarvita erityistä tukea oman identiteettinsä rakentamisessa.”

”Mitä ei-geneettinen vanhemmuus ei ole:

Spekulaatiota puolison, sukulaisten ja ystävien kanssa siitä, mitä ominaisuuksia lapsi on perinyt sinulta, niin hyvässä kuin pahassakin.

Mitä vanhemmuus on:

Spekulaatiota siitä, mistä lapsesi on tämänkin huikean lahjakkuuden perinyt, kun ei ainakaan sinulta.

Mitä ei-geneettinen vanhemmuus ei ole:

Sitä että lapsesi syntyhistoriaan liittyisi vain kaksi merkittävää ihmistä: sinä ja lapsen toinen vanhempi.

Mitä ei-geneettinen vanhemmuus on:

Sitä että lapsesi olemassaolon on mahdollistanut kolmas tai useampikin henkilö, mikä on tavalla tai toisella läsnä perheenne elämässä aina.”

Tämmöiset oli ne jutut, mitä mä lueskelin. Siis tosiaan ihan on järkeenkäypiä pointteja, mut samalla saa ittensä epäilemään just sitä, miten tää nyt kuitenkaan ei oo ihan täysin oikeesti normaalia lapsiperhearkea mitä eletään, vaan pitää kokoajan miettiä kaikkea ylimääräistä mitä muut ei joudu. Varsinkin toi viimeinen pätkylä, että ”kolmas tai useampi henkilö joka on läsnä perheenne elämässä aina”. Mä oon äärimmäisen kiitollinen luovuttajalle ja lähetän paljon lämpimiä ajatuksia siihen suuntaan ja toivon että joskus saan kiittää häntä ihan kasvotustenkin. Mut en mä halua ajatella luovuttajaa päivittäin ja miettiä kuinka meidän perheessä kulkee haamuna perässä se kolmas aikuinen, ”bioloinen äiti” tms millä lahjasolulapset nyt kutsuvatkaan luovuttajia.

Katoin yhden vlogin, jossa oli brittityttö, joka oli vihainen siitä että sanotaan että ”luovuttaja ei ole sinun isäsi” (lahjasiittiölapsi) ja tilitti siitä että se on äiti jonka munasolua käytetään ja se on isä kenen siittiö munasolun hedelmöittää, ja sitä faktaa vastaan on turha taistella.

Musta on ihana jos lahjasolulapsilla ois asiat hyvin ja voisin ajatella että meillä on sitten vielä 25 vuoden päästä myös ihana lapsi/ihania lapsia jotka haluaa olla mun kanssa tekemisissä ja väleissä. Eikä niin että saan nyt nauttia vauva-ajasta ja pikkulapsiajasta ja vielä alakoulussakin pitää hyvänä mut sit teini-iästä eteenpäin lapsi tulistuu ja alkaa vihaamaan minua ja siitä eteenpäin oon taas ilman lapsia :|

 

Mulla on tullut pyyhkiessä verta kahtena päivänä, mutten jaksa huolestua. On tosi vähäistä, ei tarvi mitään suojaa. Luulen johtuva siitä, että crinone jäi torstaina pois ja muitakin lääkityksiä on vähennetty. Katsottiin miehen kans pariterapeutteja eilen, kauheen kallista! Seurakunnalla joskus käytuiiin, mutten kokenut hyväksi. Nyt pitää yksityinen etsiä. Perheneuvolaan ei voida mennä, kun ne on mun yhteistyökumppaneita töissä. Sovittiin, että ollaan ihmisiksi ja en puhu erosta enää Olen nyt saikulla, kun niin paha ahdistus ja väsymys. En ota riskia, että sairastun masennukseen taas.

Kiitos @Rusakkonen ja kaikki!

 

@nyuu, kaikki nuoret ottaa etäisyyttä vanhempiinsa ja jos tuo lahja-alku on keino siihen, sitten on. Mun lapset ovat kutsuneet minua kauheilla nimityksillä ja niin se kuuluukin olla! Ei kannata liikaa miettiä noita. Jos välit menee kokonaan poikki, johtunee se muusta kuin lahjataustasta. Monet esimerkiksi väkivaltaa kokeneet (esim. insestin uhrit) ovat katkaiseeet välinsä vanhempiinsa. Miksi sellaista tapahtuisi tavallisessa ja turvallisessa perheessä...?

 

No onhan mullekin se tytto tullut mieleen ja suhtautuukohan tyttolapsi eri tavalla lahjasolutaustaan... mutta toisaalta on todennakoisempaa, etta meille tulee vain tama yksi lapsi, kun ehka ei enaa lahde uusi raskaus kayntiin tulevaisuudessa; toisaalta mies ei ehka enaa haluaisikaan toista, han nyt ensin katsoo, miten taman yhdenkin kanssa parjataan, meillahan on myos tama rahatilanne koko ajan hiukan kinkkinen, kun mikaan tyopaikka ei ole tuntunut sietavan hoitojani taikka raskauttani, niin ei tieda, mita missa milloin. Eikohan kuitenkin se tasta. Jos saisimme viela tytonkin, niin sitten vaan ostaisin hanelle kaiken vaaleanpunaista prinsessaa... en muuta viela “tieda”... (sit varmaan han ei sietaisikaan mitaan tyttomaista! )

En itse asiassa tieda, miten Briteissa suhtaudutaan lahjasoluihin. En alkanut siirtoihin taalla, kun Suomessa tuntui olevan helpompaa loytaa minulle sopiva klinikka ja oli mielestani halvempaa myos. Lahjasolujen yhteydessa mielestani oli myos mukavaa saada ‘puoliksi suomalainen’ lapsi. (Aika janna juttu muuten omasta mielestani, etta ajattelin noin, kun muuten en ole lainkaan kiinnostunut selvittamaan omaa geeniperimaani.)

Ma olen vahan tallainen, etta en muiden mielipiteita kauheasti kysele. Se oli yksi aidin avainkasvatusperiaatteista, ettei elamaa eleta vierailta lupia kyselemalla ja toisten mielipiteita pelkaamalla (tietty esim. miehen kanssa puhun, etta mita me pariskuntana/perheena tehdaan). Joku Ovumian terapeutti, jota en ole edes tavannut kun oltiin siina vaiheessa hoitoprosessia muualla, ei siis tosiaankaan maaraa, miten ajattelen lapsestani tai mita hanesta sanon tai “annan sanoa”. Lahjasolutaustan lapsi tulee tietamaan, kun on sopiva aika ja hanella asioihin yhtaan kiinnostusta on, ja han tulee ajan kanssa myos tietenkin tietamaan, mita se geneettisesti hanen tapauksessaan merkitsee. Mutta tunnen esim. pariskunnan, joka adoptoi aivan eri etnista perimaa olevan lapsen; kukaan ei voi uskoa lapsen olevan heidan geneettisesti taikka biologisesti, se olisi mahdottomuus. Lapsi tietaa asian taysin myos itse, koska oli prosessin aikana riittavan vanha ja vanhemmat ovat asiasta hanelle myos kirjojen kanssa yms. jutelleet. Mutta kun joku heille esimerkiksi Facebookissa sanoi, etta lapsi (jonkin tapansa myota, nukkuiko pitkaan tai jotain) TULI ISAANSA - siis adoptioisaan - tuossa asiassa, niin oli vain ihanaa, etta pariskunta tykkasi tuosta kommentista ja “otti siis sen omakseen”. Siis teknisestihan lapsi ei millaan voi tulla adoptioisaansa siina mielessa. Mutta jos niin halutaan sanoa, niin on ihan vain hauskaa ja perheen yhteenkuuluvuus ehka vain vahvistui, ja tiedettiin myos, etta kommentin sanonut ystava oli ‘heidan puolellaan’ perheena. Ei tama nyt niin haudanvakavaa mielestani siis ole. En edes usko, etta kukaan (ainakaan suomalainen) luovuttaja edes haluaisi/tarvitsisi, etta heita koko ajan mietitaan ja heista puhutaan.

Siis meilla on ollut luovutettu sukusolu. Kuinka merkittava on lopulta yksi solu, vaikka onkin aika tehokas sellainen? Olen myos tuntenut elinsiirtopotilaita (alkaen verenluovutuksesta aina sydamen siirtoon), ja olen aika varma, etta tuskin kukaan heistakaan koko ajan ajattele, etta nyt heissa on osa toista ihmista, kun ei varmaan ole kauhean rakentava ajatus omalle paivittaiselle toiminnalle pitkaan paalle. Uskon, etta jos kaikkeen pysahtyy, ei lopulta voi tehda mitaan. Jokaisen omia ratkaisuja toki, etta mihin raja lopulta vedetaan (jos saamme vaikkapa ruiskeena elaimien soluista valmistettua laaketta - moni meistakin kun on tainnut itse asiassa saada - niin muutummeko jotenkin enemman elaimiksi? Enta ‘saastaisista elaimista peraisin oleva’ ruoka, johon miljoonat ihmiset uskovat - miten se sitten ehka vaikuttaisi? Itse en pida naita asioita merkittavina, mutta moni tassa maailmassa pitaa.)

Hassu juttu, etta jos lopulta tosiaan ollaan hyvin ‘vanhoillisia’ ja erittain kylmakiskoisia, niin meidan aitien roolihan ei perinteisessa mielessa edes valttamatta kauheasti merkitse lapsen ‘perimalle’... Sehan on perinteisessa mielessa “se isan rooli, joka on tarkea ja ratkaisee”... Jos lapsi on isan, niin lapsi yleensa sitten kuuluu ‘virallisesti’ sukuun ja se siita. Viela nykypaivanakin tama nayttaa olevan yhteiskunnallisesti tarkeaa - jos vanhemmilla on eri sukunimet, niin yleensa lapsi saa miehen sukunimen, taikka harvemmin jonkin yhdistelman - yleensa ei viela tana paivanakaan ainoastaan aidin nimea, jos isa on kuvioissa mukana. Eli perinteisestihan yhteiskuntana korostamme nimenomaan isan roolia suvun jatkamisessa. Naisen rooli on ollut historialllisesti toissijainen - ellei ollut kyseessa kahden kuningaskunnan yhdistaminen tai jotain vastaavaa! (Toki avioliiton ulkopuolella eri aidista syntynyt lapsi piti sukuun ensin hyvaksya.) Eli pitaisiko meidan aitien siis rauhoittua asiasta, kun emme niin paljoa “merkitse”? Ihan tahallani pistan tallaisenkin nakokulman keskusteluun. On muuten toki huomattava, etta perinteisessakin systeemissa oli ‘varaa erilaisille isyysratkaisuille’. Jos naimisissa olevan pariskunnan isa hyvaksyi syntyvan lapsen omakseen, niin lapsi oli aina hanen, olipa biologisesti lapsi sitten jonkun muun, ja tatakin voitiin sitten eri tilanteissa eri tavoin hyodyntaa... Isastani ja minusta oli aika huvittavaa, etta kun enoni kuuli raskaudestani ja luovutetuista soluista, niin hanelle oli tarkeaa tietaa, etta oli siis kuitenkin mieheni siittiot. Sitten taisi olla kaikki hyvin, kun oli. Siis en todellakaan sano tassa, etta tama olisi minun mielipiteeni asioista koskien esim. luovutettuja siittioita. Mutta tuon nyt tamankin keskusteluun, jota kaydaan nimenomaan luovutetuista munasoluista.

Mulla taitaa olla liikaa aikaa sairaslomalla, kun kirjoittelen villeja tanne. Ehka yritan enaa olla kirjoittamatta taas mitaan, kun lopultahan asia on niin, etta meilla on omat ja erilaisetkin mielipiteet asioista eika ainakaan ymparoivaa yhteiskuntaa muuteta hetkessa; eika kenenkaan tulekaan omia mielipiteitaan muuttaa, ainakaan ennen kuin mahdollisesti niin haluaa tehda, elamme vapaissa maissa, joissa on sanan- ja ajatuksenvapaus. Jokaisella on tassa elamassa se oma polku, joka on meidan kuljettava, ja toisen auttaminen valitulla polulla on loppujen lopuksi aika rajoitettua. Elamanmittainen tehtava kulkea, pohtia ja ottaa askeleita eteenpain.

 

Moi kaikki . Liityn uutena mukaan. Oon seurannu tätä ketjua pitkän aikaa ja päätin vihdoin itekin kirjoitella. Meillä on alkion siirto noin kuukauden päästä. Tää lahjasoluhoito jännittää tosi paljon, kun toivoo onnistumista niin paljon. Toivottavasti hoito onnistuisi paremmin kuin omasoluhoidot.

 

Saatiin tänään tietää, että jono onkin nyt noin vuoden. Aiemmin oli puhetta 6-8 kuukaudesta. Eli taitaa mennä ens vuoden puolelle ennen kuin päästään hoitoihin. Vähän nyt turhauttaa.

 

Olin sit kuitenkin päivystyksessä ja hyvä niin! Selvisi, että jos vuodan, minulle pitää antaa joku pistos, koska minulla uupuu verestä reesus-tekijä. Joku gamma-d-pistos? Käskettiin ilmoittaa neuvolaan, koska nyt voi tulla "vääriä" vasta-aineita vereen. Pikkuinen voi kuitenkin hyvin ja nyt kokokin vastasi viikkoja 9+4 <3. Lääkäri säikäytti, kun ei ensin löytänyt sikiötä ja ilmoitti sen menehtyneen! Ihan kauhee moka! Löytyi sit kuitenkin painamalla laitetta. Mulla on kohtu ilmeisesti jotenkin takana...?

@Papupilvi, tervetuloa mukaan. Jos haluat mukaan listalle, ilmoittele tietoja: ikä, mones lapsi jne.

@Seesam78, karmee jono! Kannattasko vaihtaa klinikkaa?

@Plusyks, missä vaiheessa teidän hoitopolku on?

@Aallotar19, miten voit?

Kirsi ja pikkupeikko 9+4

 

Listaus


@Seesam78 ikä 41 vuotta, esikoista yritetään. Yritys aloitettu 5/2014. Kolme tuloksetonta ICSIä omilla soluilla. 1. lahjamunasoluhoito.
@ @Silmu75 (ikä 43), ya 2013, 1.lapsi, 1. IVF tulossa syyskuussa
@Florie 39v, ya 2018, 1. lapsi, takana 2/3xIVF, lahjasoluhoidot alkamassa syksyllä.
@lapsettomuuta10v
ron-Da (ikä 43v), yritys aloitettu 2019 omilla soluilla, nyt lahjasolut, 3. lapsi (puolison ensimmäinen)
@Plusyks, 42v, yritys aloitettu 10/2016, 1.lapsi, 1.donorhoito 2.PAS, takana 2x omasolu-IVF. (km 4/2019), (km 8/2019)
@Papupilvi 35v. ya 1/2018, 1.lapsi, 1.lahjasoluhoito, 3x omasolu-IVF

Tulevat tapahtumat:



Plussanneet:

@Ramiina, ikä 34, yritys aloitettu 2005, Elite-Klinik, 2. IVF, 1. Pas. 1. lapsi, la29.9.2019

@Rusakkonen , ikä 46-vuotta, yritys aloitettu 1/2017/ 1. lapsi/ 2. lahjasoluhoito (taustalla nelja omasolu-IVF:aa), la 30.12


@IiDa, 1. lahjasoluhoito/ ikä 46-v/ yritys aloitettu 4/2016/ 2. lapsi, la 10.2.

@nyuu 2. Lahjahoito 1. Pas/23v/yritys aloitettu 6/2016 /1. lapsi/ 4x km/ LA 27.2.2020

@Sukkis, Ikä 39v, 1. lapsi, yritys aloitettu 2017, Felicitas: 1xIVF, 1x hoidon keskeytys, 2xICSI, Dextra: 1xICSI, 1x lahjasoluhoito (josta plussa), LA 6.2.2020.


@kirsillevauva, ikä 46-vuotta, yritys aloitettu 12/2013/ Dextra/ 4. lapsi (ensimmäinen lahjasolulapsi), km 2/2019 (8+0)/km 6/2019 (5+5), LA 30.4

@Aallotar19 (ikä 45), yritys aloitettu 12/2017, enkelipoika 09/2018 (rv 27), 1. lahja-alkiohoito. km 7/2019

 

@Seesam78 Odottaminen on kyllä niin ärsyttävää! Ovumiassa oltais tosiaan päästy tosi nopeasti aloittamaan ellei olis ollut kesätauko välissä.

Tervetuloa mukaan @Papupilvi! Tiedä vaikka piinailtaisiin samaan aikaan.

Jännä kyllä nähdä muuttuuko omat ajatukset, jos onnistun raskaaksi tulemaan. Nyt en tosiaan osaa mitenkään kokea lahjasolua ongelmaksi, olen vaan niin tolkuttoman kiitollinen että tässä iässä on sittenkin vielä mahdollisuus onnistua. Olin niin epätoivoinen kun aloin googlailla hoitoja ja omilla soluilla onnistumisprosentit on niin onnettomat. Että kun vihdoin olen henkisesti siinä pisteessä, että pystyn harkitsemaan hoitoihin lähtemistä, niin onkin jo liian myöhäistä. Mutta sitten löytyi tää lahjasoluhomma!

Mun piti lähettää luovuttajalle terveisiä, tai siis ihan vaan lämmin kiitos, mutta unohdin enkä kehtaa taas viestitellä klinikalle kun just ilmoitin ettei menkat alkaneetkaan. Mutta voi kai sitä myöhemminkin. Musta olis vaan tärkeää kertoa, että mä oon tosi kiitollinen riippumatta siitä miten käy. Siis vaikkei punktiossa löytyis yhtään solua, tai jostain syystä yksikään ei hedelmöittyis tms. Tärkein on se luovuttajan ajatus, loppu on biologiaa ja siihen ei voida itse juuri vaikuttaa.

 

35v. ya 1/2018, 1.lapsi, 1.lahjasoluhoito, 3x omasolu-IVF

 

Hello ladies,
Täällähän on vilkasta keskustelua, hyvä! Itse on ollut sen verran kiireisenä töissä, ettei oikein ollut aikaa kirjoitella ja kommentoida keskustelua.
@kirsillevauva Hyvä, että kävit päivystyksessä ja pienellä kaikki on hyvin. Kirjoittelit haasteista miehesi kanssa. Raskauden alkuvaiheessa tunteet on herkässä ja maailma on muutenkin ihan sekaisin, niin siinä helposti asiat saavat liian suuret mittasuhteet. Toivottavasti pääsette keskustelemaan ammattillaisen kanssa tai keskenänne sillä tavalla, että pääsette yhdessä eteenpäin.

@nyuu Kovia pohdintoja käyt läpi. Toivottavasti löydät rauhan asian kanssa. Huomaan itse, etten juurikaan jaksanut pohtia lahjasolutaustan vaikutusta lapseen. Kunhan sieltä tulee terve yksilö, ratkotaan näitä muita juttuja myöhemmin. Ystävien teinejä kun tulee seurattua, kapina vanhempia kohtaan on täysin normaali vaihe jokaiselle lapselle. Sen takia en ihan jotenkin jaksa olla huolissani siitä, miten lapsi käsittelee asiaa. Kuten moni muukin täällä, kerromme lapselle lahjasoluista lapsen vastaanottokyvyn ja ymmärryksen mukaan.

@Papupilvi Tervetuloa messiin. Tsemppiä siirtoon, kuukausi menee äkkiä!

@Seesam78 Hirveä jono. Ootko harkinnut jotain muuta klinikkaa?

@Silmu75 Muistan lukeneeni, että luovuttajan punktio on kohta?

On: täällä raskausoireina väsymys ja pahoinvointi, joka on päällä miltei koko ajan. Syöminen on hankala, kun ei oikein tiedä mikä kulloinkin maistuu. Viimeksi keskenmeno oli 6+3, nyt se päivä on ainakin ohitettu. Tänään on siis 6+5. Edelleenkin tulee vähän rusehtavaa vuotoa, mutta siis todella vähän. Kaiken jälkeen en jaksa olla huolissaan siitä. Tällä hetkellä iloitsen jokaisesta päivästä, jolloin alkio on matkassa mukana (tai siis niin oletan, että on mukana).

 

@Aallotar19 Kiva, että pääsit jo yhden pelottavan päivämäärän ohi. Meillä punktio huomenna!

 

Geeniasiasta:

Perheessä on tosiaan aina läsnä kolmas, ja se on lapsi itse . Omasolulapseni esim. näyttää kenties isoisoisoisältäni ja exäni sukulaisilta. Geenit ovat paljon laajempi asia kuin vain kahden kauppaa.
Lapselle voi aikuisena sanoa, että lapseni, jos geenit sua kiinnostaa, niin tehdään yhdessä geenitesti. Itselläni on yli 3500 geneettistä ”serkkua” ja tiedän mistä maantieteellisistä suunnista perimäni tulee.

Tuon tutkijan suhde aiheeseen kuulostaa siltä että hänellä itsellään on jotain selvittämätöntä asian suhteen.

 

Epäilen, et nopeemmin päästäis hoitoihin ainoastaan, jos siirryttäis ulkomaille. Täytyy nyt miehen kanssa vielä puhua, et voisko sekin olla mahdollisuus. En oikein itse innostu ajatuksesta. Dextralla on muuten kaikki sujunut tosi hyvin, joten mielummin pysyisin heillä.

@kirsillevauva Mun ikä on pyörähtänyt taas eteenpäin, joten sit kun jaksat, niin listalle vois vaihtaa mun iäksi 41.

 

@Papupilvi, lisäsin tietosi Onnea hoitoihin!

Me ollaan miehen kanssa päätetty, ettei lähdetä enää uuteen hoitoon, jos tämä menee kesken. Olen kyllä suht luottavainen, sillä on jo 9+5.

@Aallotar19, hienoa, että olette ylittäneet jo keskenmenon rajapyykin. Itselle ne olivat hienoja hetkiä!

Ilmoitin äidille (suunnittelelen viimeisenä), että saadaan lapsi, ja se vaan voivotteli. Mun vanhemmat ovat tosi omituisia! No, nyt on sit täysin julkista, eikä tarvitse miettiä, kenelle kerron, ja kuka kuulee.

@nyuu, kysyit seurakunnan terapiasta. Koin, ettei terapeutti tuntenut uusperheen dynamiikkaa, joten ei saatu siitä mitään irti. Nyt olemme menossa yksityiselle. Mies ei haluaisin, mutta itse en näe vaihtoehtoa, ongelmat ovat niin syvät ja en halua kokea toista avioeroa. Sen verran rankkaa se on itselle ja lapsille. Nuorin lapsi oli 1v 7kk, kun erosin lasten isästä ja pienimmän ikävä oli kauheeta katsottavaa ja olin itse henkisesti ihan rikki. Kiva, että sinulla on hyviä kokemuksia.

 

@kirsillevauva Kiitos, että lisäsit mut listalle
@Silmu75 Oispa kiva piinailla samaan aikaan

 

@Seesam78 Ompa pitkä jono. Meidän klinikalle ei ollu jonoa. Kävin ensikäynnillä syyskuun alussa ja alkion siirto on tän kuun lopussa. Ollaan Suomessa hoidossa.

 

Klinikalta oli tänään vielä soiteltu miehelle ja ihan näin pessimistinen ei arvio onneks olekaan. Mahdollisesti/toivottavasti tän vuoden aikana päästäisiin kuitenkin hoitoihin.

 

Hyvä juttu @Seesam78 jos ei ihan noin pitkä jono ole! Päästään ehkä jännittämään sitten samoihin aikoihin.

 

Hellou ladies,
Olen ollut taustalla ja kerännyt voimia. Henkisesti ollut rankkaa tämän keskenmenon jälkeen, kävin aika syvissä vesissä. Tietysti myös se, että ollaan taas samassa lähtöpisteessä kuin vuosi sitten kolahti kovaa. Jos antaa ajatukselle vallan, se vyöryy päälle ahdistavana pilvenä... Olen onneksi saanut työstettyä asiaa ja yritän nyt ajatella positiivisesti tulevaan ja uskon, että meillekin se vauva tulee syliin saakka. Vuosi 2020 on meidän aika. Tein uuden vauva-aarrekartankin
Hyviä uutisia niistä meidän tutkimuksista: kaikki tuli takas normaaleina
, joten päästään jatkamaan hoitoja. Uusi donor on jo kiikarissa ja luultavasti marraskuussa alkaa tapahtumaan !

Ihana lukea tuota pitkää plussanneiden listaa, ootte päässeet jo pitkälle. Happy for you
@Silmu75 Peukut täällä pystyssä, että saatte hyvän ja laadukkaan määrän alkioita!
@Papupilvi tervetuloa mukaan ja onnea teidän polulle myös!
@Florie ja @Seesam78 Kiva, että pääsette tekin etenemään pikapuoliin.

 

Onko täällä muuten muita, jotka haaveilevat jo toisesta lahjasolulapsesta?

Jännä miten sitä pitää taas läpikäydä samat asiat: onnistuisiko vielä omilla soluilla (ja surra vielä kerran sitä että ei), miettiä että miksi ei aloittanut aiemmin raskausyritystä tai mennyt asiantuntevaan hoitoon. Lisäksi kalvaa tietty pelko, että entä jos raskaus ei onnistukaan jäljellä olevilla alkioilla, miten sen kestää?

Olen seurannut tätä keskustelua taustalla, kiitos kun olette jakaneet ajatuksianne. Toivottavasti kaikilla on pian oma nyytti käsivarsilla!

 

Saatiin viisi solua, joista neljä hedelmöittyi. Neljä blastoa olis ihan hyvä määrä, mutta nyt vähän jännittää selviääkö yksikään maanantaihin asti. Ja sitten taas jos on vaan blasto tai kaksi, niin selviääkö ne sulatuksesta. On tää tällaista hermoilua joka vaiheessa! Mutta ei tässä auta kuin odotella uutisia - ja niitä omia menkkoja.

 

@Silmu75 Toivotaan, että tulis paljon hyviä blastoja
@Plusyks Ootko saanu apua keskenmenon suruun? Mä tulin raskaaksi ekasta omasoluhoidosta, mut se oli kohdunulkoinen raskaus, joka jouduttiin leikkaamaan pois. Olin silloin julkisella hoidossa ja pääsin keskustelemaan terapeutin kanssa asiasta.