Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Voi Iitu, toivottavasti ultra varmistaa hyvät uutiset ja pääset nauttimaan raskaudesta! Tule sitten kertomaan ultrakuulumiset.

Minulla myös se käsitys, ettei blastoille tarvitse tehdä enää kuoren avausta. Alkioliimaa ei olla kokeiltu.

Mulla siis testipäivä sunnuntaina, joten onhan tässä aikaista vielä mitään päätellä. Jotenkin vain kuvittelen, että sen tietäisi jos olisi raskaana. Noista piinapäivistä, en enää muista varmaksi, oliko siirtopäivä pp0 vai pp1? Ja vaikuttaako asiaan mitenkään se, että on siirretty blasto?

Jonnuli, voisko sitä progesteronia kuitenkin ottaa pientä määrää tukemaan omaa kiertoa? Oletko tästä lääkärin kanssa puhunut?

Mikä teillä Iida-Karoliina on tilanne?
 
Saiga, siirtopäivä on pp0. Blastoilla periaatteessa voi vaikkapa kotitestissä näkyä raskaus hieman aiemmin, siis paria-kolmea päivää aiemmin kuin nuoremmilla alkioilla. Mulla näkyi ihan hyvä viiva pp8. Meilla öli muuten ekaa kertaa blastot nyt siirrossa siinä vaiheessa että olivat alkaneet tulla kuoresta ulos, aiemmin eivät ole vielä ehtineet siihen asti. Oli voimakas usko raskauteen, kun lääkärikin sanoi että nyt tilanne on tosi hyvä! Huomenna se sitte ultrassa selviää...tulen illalla tänne kertoilemaan!
6+1
 
Jonnuli: Pahoittelut negasta, jaksuja!! Meillä oli nyt neljäs siirto. Aikaisemmin ei ole tullut plussaa.

Iitu: Toivon ultraan sykkeitä!

Katheriina: Ihania uutisia!

Tänään kotitestissä näkyi edelleen plussa ja kävin antamassa verta klinikalla. Harmillisesti vastaus tulee vasta huomenna.

Tsemppiä piinailijoille!
 
Viimeksi muokattu:
Mitä veritesti sanoi Tytsy? Peukkuja!

Iitu sinunkin puolesta jännitetään!

Ok, eli en ole maailman ainoa ihminen joka menee kohta jo neljänteen siirtoon :) tai pidetään nyt välikierto ja seuraava ehditään tekemään ennen kesälomia.
 
4.5 minulla on testipäivä. Ei oireen oiretta, vaikea uskoa mihinkään raskauteen mutta piinailtava se on loppuun saakka.
Voi Jonnuli, meillä on jo niiiiin monta siirtoa takana ettei kehtaa enää edes ääneen sanoa. Mutta tämä on nyt viimeinen. Yksinkertaisesti olen ihan loppu tähän kaikkeen. Pahoittelut sinulle negasta.
Onnea kaikki plussanneet ja toivotaan parasta niin Iitu kuin Tytsykin!
 
Pitävät jännityksessä... Koko päivän ollaan odotettu tuloksia ja hoitaja ilmoitti klo 1550, että valitettavasti labra ei saanut minun verikoetta valmiiksi. Arrrggg! Toivottavasti tieto tulee aamusta.

... Mulla on varmaan mennyt alakerrasta bakteerikanta sekaisin (tuoksusta päätellen). Saan lääkäriltä huomenna vahvistusta, että voisinko käyttää femifloria kyseiseen tilanteeseen. Onko teillä kokemusta femiflorista?

Iitu:?
 
Onnea Katrheriina!
Täälläkin iloiset ultrakuulumiset, viikkoja vastaava alkio, koko 4,1mm ja syke näkyi:heart:!
Aivan mahtavaa ja oli niin jännä hetki! Laskettu aika 20.12. Pääsen mielenrauha-ultraan tasan kahden viikon kuluttua, lääkäri sanoi että sen jälkeen on tosi tosi pienet km-riskit enää.
6+2 ja kääryle
 
Tytsy, tuu kertoo heti labratulokset kun saat ne! Tuuthan sitten tonne odottajien puolelle, siellä on luovutettujen munasolujen avulla raskautuneiden oma ketju:)
Kiitos kaikille kanssakulkijoille onnitteluista! Yksi etappi, eli nähty syke, on nyt saavutettu!
 
Onnittelut Katheriina ja Iitu hyvistä ultrakuulumisista!

Ja Tytsylle onnittelut hienosta veriarvosta!

Hassutassulle peukkuja, että nyt onnistuisi!

Minulla on siis ollut menkkakipuja la-su yöstä alkaen vaihtelevasti, siis välillä tauoten, mutta ehkä vähän voimistuen. Viime yönä sitten ei mitään. Saa nähdä tuleeko taas päivän mittaan. Ja mitä nää sitten merkkaa, vai eikö mitään.
 

Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitää taukoa/monesko lapsi
ikä suluissa

bessonnitsa
oivikki, 2. lapsi toiveissa
Johkuli (40), 3. luovuttaja, lahjamunasoluhoito
Sufka
Tepsuttelija,
prinsessatyttö
Pikkukintsu (37), 1. lapsi, PAS tulossa kesäkuussa 2015, Gdans
RouvaK 33 (36) 1 lahjasolulapsi haaveissa km jälkeen, siirtymä julkiselle yksityiseltä
Jumprahuitti. pass


Hoito lähestyy

esemila. 2.lapsi, 2 luovuttaja
Toivokkaat
Mimossa2013
SofiaH,
plastex (36) : 2. lapsi,
Jonnuli-77 1 lapsi, 1 lahjasoluhoito,
Iida-Karoliina (40+) 3 lahjasoluhoito, keskenmenon jälkeen, kevät-kesällä. Gdansk
Lilla86 (28) keväällä tulossa PAS
Piper86, lahjasoluhoito, Toukokuussa hoito
Odottava73, 2.lapsi toiveissa, pas Toukokuussa
Talven valo (33), 1 lapsi toiveissa,1 lahjamunasoluhoito. 4/15


Piinistelijät


Hassutassu (40+), 2 lapsi, pas 2015,Huhtikuu, Bruno. testi 4.5
Taika-Toiva. testi 30.4
Saiga, siirto vko 17, Tsekeissä . testi 3.5

Plussanneet

Persika (38), 1.lapsi, PAS, heart: la 6.5.2015
Hailaiva: kaksoset, la
Burma (39), 1. Lapsi, LA 26.6.2015
Fanni (40+), 1. yhteinen, la 7.9.2015
Tia-tuu : 1.lapsi (1. Lahjasoluhoito, suomi ) la 28.9.2015
Aniraz_ (33) 1.lapsi, la 5.10.2015
Armiina (30)1. ja 2 lapsi, la 26.10.2015
Lempiviola (33) 2 lapsi, la 12.10.2015
Weeru (31) 1 ja 2 kaksoset, la 11.11.2015
Lumona (28) 2 lapsi, la ?
Katheriina (31) 2 lapsi toiveissa, la 9.12.15
Iitu78. 2.lapsi, la 20.12.2015
Tytsy75,(39) 1.lapsi toiveissa, la?


Maaliin päässeet

Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö
Odottava73, 17.4.2014 poika (rv 31+6)
Nalletyttö, poika 29.4.2014
amv, 20.6.2014, toinen lahja-alkiotyttö (rvk 33+6)
Vekkuliina (31) Poika 14.7.2014
Johkunen: Esikois kaksospojat. 13.11.2014
Rudy: aiemmin lahjasolu kaksoset, 24.11.2104 tyttö
Tauku (40+), poika 10.12.2104
Ulpunen: poika 1/2015
Sussuanna: poika 18.2.2015
Paulanna(40+), 4 ja 5 lapset, kaksoset, Tyttö Ja Poika 11.3.2015

Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
HalleB (alle 30v) suuntana adoptio-prosessi
 
Onnea hyvistä ultra kuulumisista Katheriina ja iitu.
Onnea plussasta Tytsy75
odottava hui kohta se on menoa, Kiva.

Minulle ei kuulu mitään uutta. Puolasta ei ole luovuttajasta tullut mitään tietoa vieläkään. Yhteydessä ollaan oltu kyllä sinne. Jospa saataisi se luovuttaja joskus edes..:(
Hienoa kun niin paljon nyt plussia on tullut palstalle se antaa toivoa onnistumisesta..
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Odottava73
]url=http://www.glitter-graphics.com]
[/url]
Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitää taukoa/monesko lapsi
ikä suluissa

bessonnitsa
oivikki, 2. lapsi toiveissa
Johkuli (40), 3. luovuttaja, lahjamunasoluhoito
Sufka
Tepsuttelija,
prinsessatyttö
Pikkukintsu (37), 1. lapsi, PAS tulossa kesäkuussa 2015, Gdans
RouvaK 33 (36) 1 lahjasolulapsi haaveissa km jälkeen, siirtymä julkiselle yksityiseltä
Jumprahuitti. pass


Hoito lähestyy

esemila. 2.lapsi, 2 luovuttaja
Toivokkaat
Mimossa2013
SofiaH,
plastex (36) : 2. lapsi,
Jonnuli-77 1 lapsi, 1 lahjasoluhoito,
Iida-Karoliina (40+) 3 lahjasoluhoito, keskenmenon jälkeen, kevät-kesällä. Gdansk
Lilla86 (28) keväällä tulossa PAS
Piper86, lahjasoluhoito, Toukokuussa hoito
Odottava73, 2.lapsi toiveissa, pas Toukokuussa
Talven valo (33), 1 lapsi toiveissa,1 lahjamunasoluhoito. 4/15


Piinistelijät


Hassutassu (40+), 2 lapsi, pas 2015,Huhtikuu, Bruno. testi 4.5
Taika-Toiva. testi 30.4
Saiga, siirto vko 17, Tsekeissä . testi 3.5

Plussanneet

Persika (38), 1.lapsi, PAS, heart: la 6.5.2015
Hailaiva: kaksoset, la
Burma (39), 1. Lapsi, LA 26.6.2015
Fanni (40+), 1. yhteinen, la 7.9.2015
Tia-tuu : 1.lapsi (1. Lahjasoluhoito, suomi ) la 28.9.2015
Aniraz_ (33) 1.lapsi, la 5.10.2015
Armiina (30)1. ja 2 lapsi, la 26.10.2015
Lempiviola (33) 2 lapsi, la 12.10.2015
Weeru (31) 1 ja 2 kaksoset, la 11.11.2015
Lumona (28) 2 lapsi, la ?
Katheriina (31) 2 lapsi toiveissa, la 9.12.15
Iitu78. 2.lapsi, la 20.12.2015
Tytsy75,(39) 1.lapsi toiveissa, la?


Maaliin päässeet

Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö
Odottava73, 17.4.2014 poika (rv 31+6)
Nalletyttö, poika 29.4.2014
amv, 20.6.2014, toinen lahja-alkiotyttö (rvk 33+6)
Vekkuliina (31) Poika 14.7.2014
Johkunen: Esikois kaksospojat. 13.11.2014
Rudy: aiemmin lahjasolu kaksoset, 24.11.2104 tyttö
Tauku (40+), poika 10.12.2104
Ulpunen: poika 1/2015
Sussuanna: poika 18.2.2015
Paulanna(40+) kaksoset, tyttö ja poika 3/2015

Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
HalleB (alle 30v) suuntana adoptio-prosessi
 
Kaikille plussanneille onnea :heart:
Ja kärsivällisyyttä ja onnea rutkasti hoitoa odottaville ja piinailijoille ! Siitä plussasta ne huolet vasta alkaakin, kunnes vauva on sylissä. Mutta on se sen arvoista, jokainen pettymys unohtuu hetkeksi.

Ei se hoito useinkaan onnistu ensimmäisellä kerralla, eikä toisellakaan. Jokainen pohtii sitten omat resurssit jatkaa. En olisi uskonut, että mekin tahkotaan luovutushoidossa yli 2v ja kymmenen siirtoa kaikkineen. Eli ei ihan ilmaiseksi ole meidänkään vauvat tänne maailmaan tulleet. Saatikka ne kaikki negapettymykset. Jälkensä ne jättää.

Jokaiselle teistä soisin tämän vauva-arjen ja sen vauvan tuoksun ja lämmön :heart: sitä ei voi mikään korvata.

Kaikille hyvää vappua :popcorn:

Meillä vauvoilla on ikää 7-viikkoa ja painoa 4 kg ja 5kg, heitä kun samaan aikaan kantaa haba kasvaa, ei tarvitse salille mennä.

T. Paulanna ja babyt
 
Katheriina, Iitu ja Tytsy - ihania uutisia teillä kaikilla, ONNEA! :heart:

Onnistumisen tuulia kaikille piinailijoille ja kohti seuraavaa yritystä kulkeville! Meistä jokainen varmaan tietää kuinka kovasti pettymykset kirpaisee ja miten paljon onnistumista toivotaan...

Tt 18+3
 
  • Tykkää
Reactions: aniraz_

Yhteistyössä