Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Heippa!

Kirjoittelin alkusyksystä tänne, mutta minut on varmaan poistettu listoilta kun en ole sen jälkeen kirjoitellut. Pääseekö uudestaan mukaan? :)

Meillä alkaa kohta tositoimet. Odottelen menkkoja alkavaksi, että pääsisin aloittamaan Progynovan. Missä vaiheessa teillä on yleensä ollut limisultra?
Siirto on näillä näkymin viikolla 6. Eli ihan pian!

Meillä takana 5 keskenmenoa ja vuosi sitten vauvamme syntyi kuolleena rv 24. Kannan luultavasti geenivirhettä, mikö periytyy pojille, joten nyt kokeillaan luovutetulla munasolulla. Meillä on ennestään 7v lapsi.

Miten muuten raskausviikot lasketaan hoidoissa?

-Lumona
 
Hei vaan kaikille!

Olen taas jonkin aikaa seurannut palstaa, ja monilla on ollut pettymyksiä viime aikoina. Jaksamista teille tällä pitkällä tiellä! Onneksi on myös iloisia uutisia eli raskauksia!

Olin täällä jotain 3 vuotta sitten, jolloin meille omien hoitojen jälkeen tehtiin yksi siirto luovutetulla munasolulla. Muut alkiot eivät selvinneet pakastuksesta. Sen jälkeen olin niin väsynyt ja ehkä masentunutkin, että emme enää jaksaneet jatkaa. Kuitenkin on tuntunut, ettemme vielä yrittäneet luovutetuilla tarpeeksi, joten nyt sitten toivon mukaan jatketaan.

Olemme olleet yhteydessä Brnohon, jonne siis suunnitteilla hoito. Aikataulusta ei vielä tietoa. Olisinkin heti alkuun kysynyt Brnossa käyneiltä, oletteko käyttäneet sitä klinikan ulkopuolista henkilöä järkkämään hoitoa? Minkälaisia ovat kokemukset olleet, ts. mietimme, kannattaako häntä käyttää vai ei, onko hyötyä/haitta? Kiva jos joku jaksaisi vastata, yksärilläkin voi.

Muutoin hoidon suunnittelu vain ahdistaa. Kertaakaan emme ole plussaa saaneet, joten epäonnistuminen tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Siksi vaikeaa edes suunnitella ja siksi varmaan tähän uuteen yrityksen lähteminen on kestänyt kauan. Toivottavasti hoidon alettua heräisi edes vähän toivoakin...
 
Me ollaan nyt menossa toista kertaa Brnoohon alkioadoptioon ja me otettiin aluksi yhteyttä Reprofitiin sivuilta kahteen koordinaattoriin joista toinen vastasi sitten ja hänen kauttaan kaikki sujunut todella hyvin.

Pettymyksiä on ollut tässä matkan varrella paljon mutta kummasti vaan se tsemppi ja toivo aina herää kun hoito lähestyy.
 
Hei!
te jotka olette käyneet ulkomailla hoidossa, esim. Reprofit, niin missä olette käyneet Suomessa lääkärissä? Lähinnä Helsingin lääkärit kiinnostaa. Ja mitä kaikkia juttuja pitää tarkastaa Suomessa? Ultra varmaan mut mitä muuta? Mietin, että missä klinikalla olis suopea suhtautuminen näihin ulkomaan hoitoihin? En haluis mitään tylyttäjää, joka kieltäytyy kun kuulee et oltais menoa ulkomaille.

Toinen kysymys koskien Reprofitin luovutettuja munasoluhoitoja. Ootteko voineet toivoa, että luovuttajalla olis jo ennestään lapsia?
 
Hei vaan kaikille uusille! Minulla ei ole mitään kokemuksia raskausviikoista saatikka ulkomaisiin hoitoihin suopeista lääkäreistä. Mutta luulisn että kaikilla laps.klinikoilla otetaan asiakkaat vastaan asiakkaina, oli hoidot missä vaan?

Tänään varmistui että meillä on keräys ke ja siirto menisi maanantaille. Jänskää! Keskiviikkona alkaa luget Progynovan kanssa. Ihan normaalisti olen nyt elänyt, ihan arveluttaa kun jätin akupunktiot yms väliin. Mutta ei stressaa vielä
 
Lumona: Mulla on ultra 23.1., viikolla 6 tod.näk. siirto.

Mutta mulla oli siis tilanne, että luovuttajan suunnalta keskeytys ja meillä piti olla siirto jo viikolla 3 tai 4. Kävin ultrassa tarkistuksessa tänään ja limakalvo oli vain 5,8. Kerroksisuus hyvä. Progynova jatkossa 2 suun kautta ja 1 ala kautta. Toivottavasti limakalvo lähtee paksuuntumaan.

Jonnuli-77: Perässä tullaan :)
 
Lasketun ajan ja raskausviikot saa helposti selville esim. vau.fi raskauslaskurilla HEDELMÖITYSajankohdan mukaan, eli hedelmöityspäivä on punktiopäivä tai laskettuna esim. Blastoilla siirrossa : siirtopäivä - 5 päivää.

En ole kenekään kuullut valittavan, että klinikoilla tai lääkärikeskuksissa gynekologit olisivat olleet mitenkään erilaisesti suhtautuvia tapahtui hoito sitten suomessa tai ulkomailla. Kyllä he lääkkeistä reseptit kirjoittaa ja ultrat tekee :) Sain myös itse aina hyvää kohtelua ja palvelua, parilla eri klinikalla kävin, tosin samalla lääkärillä niissä.


T. Paulanna ja pavut 28+6
 
).( 4 munasolua saatiin ja tänää oli 2 normaalia alkanut kehittymään. Eipä oo kummosta... mites palstailijat, onko käynyt vastaavaa ja onko klinikka tullut vastaan laskun kanssa? Torstaina siirto kai. =/ miten nää meidän hoidot on yhtä epäonnea vaa?!
 
Voi aniraz, onpa tylsä tilanne! Ymmärrän niin hyvin, tuota sitä pelkää luovutushoidoissakin kun eka oma kroppa ei toimi. Sanoivatko mitään klinikalta etukäteen että oliko munarakkuloita enemmän tms?

Joskus aiemmin kyselin toiselta klinikalta että jos tulee 1-2 solua niin olisivat tulleet vastaan. Muistelen puolta hintaa tms. Ulkomailla on selkeät takuut niin ei jää mitään hampaankoloon. Sinuna tietenkin odottaisin kehittymistä ja sitten kyllä neuvottelisin hinnasta. Mutta, toivon että saatte kaksi solua siirtoon asti!
 
Voi ei! Meillä on ollu samaa eli vain 2 alkiota oli esim viimeisessä hoidossa läheny eteenpäin. Eikä muissakaan oo juuri paremmin menny. Me joudumme kyllä maksamaan koko summan koska puolet hinnasta olis saanu vasta jos alkiota olis ollu yksi. Mutta voihan olla että tää on muuttunu tässä parissa vuodessa... Yleensä kun vika ei oo niissä luovuttajan soluissa. Muistan täällä aikanaan tuolla ketjun aluSa jonkun vääntäneen tästä koska lopulta ei jääny yhtään alkoita kun hyvän alun jälkeen kaikki kuukahti. Muistaakseni joutuivat maksamaan koska munasolut oli olleet hyvän laatuisia. Hankalia juttuja mut kantsii tottakai kysyä! ! Peukut! !
Muoks niin..joo..kyllä :) olen lukenu koko ketjun läpi :D
 
Viimeksi muokattu:
no nythän se lykkäs jännät 2 siis oli pakkasessa ja mentiin klinikalle kertoi ensimmäinen ei selvinnyt jouduimme ottamaan toisen joka selvis eka fiilis oli vaan äitin pikku taistelija <3 :) sitten hieman tarkemmin no tässä sitä mennään viimeistä viedään ei seuraavaa taktiikkasiirtoa mieheni kanssa .. aika kova luotto <3
 
  • Tykkää
Reactions: Piper86
RouvaK rauhallista piinailua!
Uusille paljon tervetuloa, ihanaa kun tulee lisää porukkaa!
Paulanna antoikin hyvän ohjeen raskausviikkojen laskemiseen, mä olen myös käyttänyt tuota vau.fi laskuria. Ja esim.kun mulla siirretään 5pv ikäiset blastot pakkasesta, lasken hedelmöitysajaksi 5 päivää taaksepäin siirtopäivästä.
Joku kysyi ultrasta. Meillä tehdään nollaultra, jota kaikki klinikat ei tee eli kp 1-2. Ärsyttävää menkkojen kanssa. Sit seuraava on kp 14 tienoilla, jolloin limis antaa jo jotain suunta-arvoa ja tarvittaessa lääkitystä ehtii vielä lisätä.
 
  • Tykkää
Reactions: Rouva K33
RouvaKK:lle peukkuja ja onnea piinapäiviin! Milloin testipäivä on?
Ihanaa että toinen selvisi.

Aniraz, pääsittekö tänään siirtoon? Peukkuja sinne suuntaankin!

Huono omatunto tulla ekoja omia kuulumisia punktiosta kertomaan, mutta 20 solua oli hedelmöittynyt ja kuulemma lähes 30 kerätty! Vasta eka päivä takana eli mitä vaan voi sattua ennen siirtoa. Todella yllättynyt kyllä olen, veikkasin pahinta, ei yhtään tai paria. Huomenna pitäisi saada lisätietoja.
 
  • Tykkää
Reactions: Rouva K33
Onnea piinailuun RouvaK!

Ja tervetuloa uudet mukaan! Mukava että olette löytäneet tänne vaihtamaan kuulumisia ja ajatuksia, kokemuksia ym.

Meidän hoitotilanne on toteutusta vaille valmis. Ensi vkolla lähdemme kohti Prahaa ja siirtoa. Limis oli ok vaikka ei niin paksu kuin aiemmin mutta riittävä joten näillä mennään.

Muita siirtoon menijöitä?
Ainakin Jonnuli-77 muhkealla saalilllaan! Luulisi tuosta määrästä löytyvät siirrettävää ja pakastettavaakin. Voi Onnea nyt kehitykselle, pidetään peukkuja matkan jatkumiselle!

Ja lopuksi vielä pahoittelut teille kaikille hoidoissa epäonnistujille...varsinkin nuo keskenmenot ovat niin kamalia ja niin väärin..Tsemppiä ja voimia teille!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Rouva K33
jonnuli77 onnea hienosta saaliista!

rouvaK33 piinaillaan samaan aikaan näköjään. Aiotko testailla ennen testipäivää? Mä aattelin pidättäytyä, tosin nyt jo tekee mieli testata. :D

). ( siirto olikin tänään, nyt kyydissä 1 hyvä alkio. Toinen jäi jatkotarkkailuun, huomenna katsotaan voiko sen pakastaa. Sekin on hyvä alkio, mutta nopea liikkeissään. :) testipäivä on 2 viikon kuluttua 30.1. En tiedä uskallanko silloin tehdä, taidan odottaa lauantaiaamuun.

Tällä kertaa ei tullut fragmentaatiota eikä monitumaisuutta, joten se piristi ja tuntuu että syy on selvinnyt, ja se on mun munasoluissa. Munasoluista kypsiä oli kolme, joten 2/3 on mielestäni hyväntulos miehen osalta. Hirmuisen jännät 2 viikkoa edessä nyt!
 
Viimeksi muokattu:
Moikka!

Täällä onkin monella jännät ajat menossa! Pidän niin peukkuja kaikille siirtoon menijöille ja piinailijoille! Toivotaan, että tänä vuosi alkaa kunnon plussarytinällä.

Me ollaan tehty yksi askel lähemmäs hoitoja. Käytiin tänään Fertinovalla ensikäynnillä. (Väestöliitolla tehtiin omat hoidot, mutta pitkien jonojen vuoksi vaihdettiin tässä kohtaa paikkaa). Jonoja ei juuri heillä ole, nyt vaan etsivät meille sopivimman luovuttajan ja kun sopiva on löytynyt niin sitten ovat yhteydessä. Toivon mukaan kuulemma kevään aikana pitäisi olla siirto. Odotan kovasti kyllä asioiden etenemistä, kauhistuttaa raha joka näihin menee ja sitten se jos tyhjä syli jää lopulta käteen. Haluaisin niin uskoa, että nyt onnistumme mutta ihan yhtä hyvin voi olla ettemme onnistu sitä kun ei tiedä jossei edes yritä.

Sitä olen miettinyt miten Fertinovalla on niin paljon lyhyemmät jonot kuin esim Väestöliitolla. Mikä siihenkin mahtaa vaikuttaa.
 
Aniraz piti vielä kysyä: oliko teidän luovuttajalla odotettavissa enemmän munasoluja ultraäänien perusteella kun meille jotenkin vakuutettiin että jos näyttää huonolta seurannoissa hoito keskeytetään. Hienosti silti munasolut teillä hedelmöittyi ja ei määrä tietenkään tässä ratkaise vaan se lopputulos. :heart:
 
Nat
Niille jotka olivat hoidossa Gdanskissa kysymys

minä kiertopäivänä PAS siirto oli tehty?
miten valmistelus oli tehty? ultra suomessa ja sitten vain siirtoa varten paikalle? vai kuinka

minulla on nyt niin epävarma olo. tänään oli ensimmäinen vastaanotto lääkärillä.
sekaisin kaikki. jonottaminen, tiedotus, hinnasto
ja nyt vielä läkäri suosittele tulla paikalle 8 kiertopäivänä, ja sitten pitäisi maksimissa viippyä paikalla 7 päivää. kun kysyn että jos tulen vain sirtoa varten ja ultrat hoidan suomessa, lääkäri oli jotenkin pikkusen vastaan sitä
ihmettelen minä päivänä kliniikka aikoo tehdä pakastetun blaston siirto
niin epävarma olo
miten jos on noin 28 kierto voi tehdä blaston siirto ovulation päivinä
:(

huomenna on toinen tapaaminen...
epätoivoinen olo

kiitän etukäteen vastauksesta, jos ei jaksata vastata ketjun vastatkaa yksityisviestilla

kaikille voimia toivoa ja onnistumista
 
Aniraz, onnea onnea jännäilyyn. On aika hyvä prosentti määrään nähden. Kaikki mahdollisuudet onnistua teillä=)

Hassutassu, joo ollaan samaan aikaan jännäämässä. Maanantaina on siirtoni. Oliko teillä pas? Montako pakkasessa?

Piper, en tiedä jonoista. Ehkä fertinovalla on hyvin luovuttajia. Kiva että eteneminen on ripeää!

Kiitos saalisonnitteluista kaikki! Tänään oli kaikki 23 edelleen jatkaneet jakaantumista mutta 7ssä oli monitumaisuutta. Eli n 15 oli kunnossa mutta hoitaja sanoi että vaihtelevaa laatua. Eli jos edes 5 olisi hyvää laatua niin olen onnellinen. =)
 
piper86 niinpä. Mutta tässä hoidossa maksetaan myös asiantuntijasta, lääkäristä tässä tapauksessa. Yritän ajatella että hän kokemuksen ja tiedon perusteella on tehnyt parhaan päätöksen. Ja tosiaan, alkion laatu ja onni ratkaisee. :) Fertinovalla ollaan mekin. Huomasin syksyllä että he markkinoivat aktiivisesti saadaakseen luovuttajia. Me jonotettiin n. 7 kk, mutta mun pääkopalle teki vain hyvää että sain tottua ajatukseen.

jonnuli-77 ei ole enää pitkä aika siirtoon! Uskoisin että tuosta määrästä löytyy laadukkaita alkioita pakkaseen saakka. Monta meinaatte siirtää, 1 vai 2?
 
Aniraz onnea piinailuun!

Jonnuli77 meillä on alkioadoptio eli pas ja 2 siirretään. Suomessa meillä on myös pakkasessa alkioita mutta haluttiin nyt kokeilla siirtoa hyvillä alkioilla onko eroa kun niin monta negaa ollut takana. Tämä on nyt toinen kerta Reprofitissä, aiemmasta raskaus jo lähti mutta vuoti pois heti alkumetreillä ja veriarvo oli alhainen alusta saakka. Nyt uusi yritys.

Kysyisin vielä kokemuksia Gonapeptyl piikistä; milloin olette sen pistäneet ja onko teille annettu kellonaika milloin vuorokaudesta se pitäisi pistää?
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä