Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Toivottavasti limakalvo kasvaa pikkukintsulla, tarkasti kyllä tutkivat! Onko 8mm yleinen raja siirroille? Mulla oli maanantaina muistaakseni 9 ja tänään siirrossa, 11. Eli nyt on kaksi alkiota kyydissä! Eli ilmottaudun piinailijakaveriksi johkulille :)!

P pp0 testi 27.8
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: fanni_ ja Rouva K33
Johkuli ja persika ilmottaudun piinailemaan kanssanne :)
Täällä tosiaan pp1 lopuillaan ja eilen siirrettiin yksi kyytiläinen matkaan. Alkion luokituksesta eivät tarkemmin kertoneet muuta kuin, että on jakautunut sen mitä kolmen päivän viljelyssä pitääkin. Ilmeisesti tämä yksi oli aavistuksen parempi muita viittä jotka menivät pakkaseen. Vähän epävarma olo jäi kun ultrattiin samalla vatsan päältä eikä lääkäri nähnyt, että oikeaan paikkaan olisi mennyt. Sanoi kuitenkin, että niin sujuvasti katetri meni ja ultrassa näkyi lopulta nestetilkka, että uskoisi menneen :/

Kysyin lääkäriltä, että mistä lähtien klinikalla on ollut käytäntö ettei punktiosaalista kerrota lainkaan vastaanottajalle. Lääkärin mukaan näin on ollut aina, mutta kun mainitsin, että olen kuullut muuta niin heltyi sanomaan, että on hän kertonut jos vastaanottaja ihan suoraan asiaa kysyy...kysyin sitä jo puhelimessa eivätkä kertoneet. Mutta kahdeksan munasolua oli saalis ja kuusi siis hedelmöittyi.

Sitä jäin tässä miettimään kun persikalla on ollut siirto tänään eli pp0 ja testipäivä 27.8...mulle ohjeistivat että siirrosta tasan kaksi viikkoa testin tekemiseen eli mulla testi olisi vasta 28.8 vaikka nyt pp1???
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: fanni_
jep suunnitelma tehty pitkin hampain lääkäri kun kuvittelee olevansa niin jotain suurta nyt kun ei muuta keksinyt ei ymmärtänyt neste nosti 2 kiloa siitä kotona aamulla ja siihen 11 siellä painoon puntarissa. Ja sitä hoki kuinka pettynyt hän on ... voi sanonko no nyt odotellaan seuraavaa vuotoa ja lääkkeet meidän luovuttajalle ostettiin samalla jo :)
 
Johkuli, lilla ja persikka onnea teille. Teillä nyt tosi samaan aikaan piinailu. Tuota cironea olivat minulla Tallinnasta antamassa mukaan, mutta sitten lääkäri sanoikin, että voisinkon saada Suomesta lugeja, joten niitä sitten käytin. Olisihan toi ollut mukavamman kuuloista käytää, jos valuu vähemmän.

Pikkukintsu
kyllä se limis on varmaan ennättänyt kasvaa sopivasti. Tabletin jakaminen kuulostaa vaikealle, sellin tabletin leikkaaja on olemassa, jolla saa aika kivasti murenvammatkin leikattua, apteekissa myydään.
 
Viimeksi muokattu:
Tsempit johkulille, persikalle ja lillalle.

Kiitos oivikki vinkistä. Ehdin käyttää ne lääkkeet jo, mutta hyvä tietää vastaisuuden varalle. Terävimmällä keittiöveitsellä sain ne pienittyä kohtuu hyvin. Olisivatpa nyt auttaneet.

Makaan hotellilla päänsäryssä. Otin tällä kertaa läppärin mukaan, ettei tule aika pitkäksi. Onkohan se nyt sitten tuo kortisoni, jonka aloitin tänään, joka on aiheuttanut päänsäryn? Mietityttää se huominen, mitähän sieltä tulee. Googlailu on jo alkanut. Tällä kertaa aiheena miten voisi kasvattaa ohutta limakalvoa. Löysin pari uutta konstia, joita en ollut ennen kuullut: Ananaksen keskiosa, granaattiomenamehu ja vadelmanlehtitee. Näitä suositeltiin varsinkin kierron alussa. Löysin myös hieromaohjeita ja kävelylenkkejäkin suositeltiin verenkierron lisäämiseksi. Nämä konstit lähtevät sitten ensi kerralla kokeiluun, jos tämä menee nyt plörinäksi. Toiveikkaana olen kuitenkin vielä.
 
Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitää taukoa/monesko lapsi
ikä suluissa



2014!

Jonnuli-77
Lumona (28) 1 lapsi. 1 lahjasoluhoito.
fanni_ (40+), 2.lahjasoluhoito tulossa v. 42 Tsekki
Sufka
Tepsuttelija,
prinsessatyttö
Hassutassu (40+) toinen, syyskuu 2014
Iitu78. 2.lapsi, hoito syksyllä 2014
aniraz_ (32), 1. lapsi, hoito lokakuussa 2014
plastex (36) : 2. lapsi
oivikki, 2. lapsi toiveissa, PAS tulossa

Hoito lähestyy


Iida-Karoliina (40+) 3 lahjasoluhoito, keskenmenon jälkeen, syys-lokakuussa. Gdansk
Pikkukintsu (37), 1. lapsi, PAS tulossa syyskuussa vko 39 (?) Gdansk
Toivokkaat
RouvaK33 (35) esikoinen toiveena 3. siirron ja sen keskenmenon jälkeen, uusi hoito elokuussa
esemila siirto elokuussa Tsekki

Piinistelijät


Johkuli (40), 3. luovuttaja, lahjasoluhoito, 1. PAS (yksi 3-päiväinen), testi 28.8
Persika (38), 1. lapsi toiveissa, PAS (kaksi 3-päiväistä), testi 27.8
lilla86, (28v.) 1. lahjasoluhoito, tuoresiirto (yksi 3-päiväinen), testi 28.8

Plussanneet


Vekkuliina, 31, LA 21.7.2014
Vauva2014, la 26.8.2014
Aurora73(40), 1.lapsi toiveissa,LA Elokuun lopussa 2014
Unelma(ko)???
rudy (kaksoset v.2010), 4. lapsi la
Johkunen: 1. ja 2.lapsi (kaksoset) la 26.11
Tauku: (40+) 3.lapsi, la 1.12
Ulpunen: (40+), toinen, lahjasolu-pas
Sussuanna: La 8.3.2015
Paulanna(40+), kaksoset, 1. Ja 2. yhteinen, la 1.4.2015

Maaliin päässeet


Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö
Odottava73, 17.4.2014 poika (rv 31+6)
Nalletyttö, poika 29.4.2014
amv, 20.6.2014, toinen lahja-alkiotyttö (rvk 33+6)

Taustalle siirtyneet


Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
HalleB (alle 30v) suuntana adoptio-prosessi
Burma (38)
 
Viimeksi muokattu:
Päivittelin listaa. Pitäähän piinisläiset laittaa sinne, vaikka nyt kun kaikki ovat olleet niin samaan aikaan, niin pysyy vielä helposti muutenkin kärryillä. Jos tuli virheitä, niin kertokaa toki. Kovin yritin kyllä tarkasti lukea viestejä, ettei menisi väärin.
 
Pikkukintsu toivottavasti päänsärky hellittää. Muista juoda nestettä se voi auttaa.

Kannattaa muistaa olla varovainen greippin kanssa sillä se reagoi joidenkin lääkkeiden kanssa, muistan lukeneeni.

Kuka kysyi ruokavaljosta, minä olen jättäänyt pois kahvin ja karkit. Normaalistikaan kotimaiset viljat ja riisi ei kuulu minun ruokavaljoon. Mutta eipä tuo ole auttanut, joten enemmän sellainen juttu, että itse voin silloin paremmin.
 
Peukutukset johkulille, persikalle ja lillalle! =) Vau, jopa kaksi alkiota kyydissä. Ja pikkukintsulle jaksamisia päänsäryn kanssa. Kortisonista ei ole kokemusta. Mä olen myös kuullut greippimehun haittapuolista lääkkeiden vaikutuksen suhteen, itselläni on kilpirauhasen vajaatoiminta (ja siksi se kortisoni voi mullakin tulla kyseeseen) mutta se greippi voi ilmeisesti heikentää sen tehoa tai ainakin muuttaa lääkkeen tarkoitusta. Ananaksesta olen myös kuullut, kiinnittymisen tehostajana ;)

fanni onko teillä tuoreet solut käytössä Reprofitissa? Ja Aniraz oli myös menossa samaan paikkaan vai muistanko väärin? Entä plussanneet, oliko teillä lahjasolu vai alkio Tsekeistä? Nyt viimeisenä olen miettinyt pakastetun ja tuoreen solun eroja, jos kenelläkään on pakastetuista kokemusta niin saapi kertoa!

Olen nyt meilaillut eri Tsekki-klinikoiden kanssa ja se Reprofit sekä Praga Mediga (Gest-klinikka) ovat ihan loppusuoralla. Reprofitissa tosiaan jono on pitkähkö (5kk, kaikki on suhteellista) mutta agencyn kautta pääsisi nopeammin. Ei kai siitä muuta hyöytyä ole, tulevat vastaan, hoitavat asunnon ja kuljetuksen, mutta ne pystyn kyllä itsekin järjestämään. Ymmärsin että kyse on 1-2 kk nopeutuksesta. Praga medicasta en ole löytänyt niin paljon kokemuksia, heillä ei olisi yhtään jonoa niin se houkuttaa. Ja sielläkin on takuu-hoidot eli alennuksia seuraavista jos ei onnistu. Onnistumisprosentit tuntuvat vaihtelevan 52-64% välillä, aina ei tiedä onko kyse siitä plussatesti- vai sydämenlyöntionnistumistilastosta. Mene ja tiedä. Mutta, Reprofitissa pääsisi melkein heti pakastetun solun hoitoon. Viimeiset tutkimukset ovat todenneet tämän menetelmän melkein yhtä tehokkaaksi kun tuoresoluhoidon. Menetelmä on kehittynyt paljon viime vuoden aikana, sitä pakastamista kutsutaan cryopreservationiksi.

Nat; Tsekeissä ei ainakaan kukaan kysele vihkitodistuksia, käytännössä voisit mennä ystäväsi kanssa. Miehen ei kai tarvitse olla edes samaan aikaan siellä. Ja tarkoititkohan embryo monitoringia, joka on uusi menetelmä solun kehityksen seuraamisessa. Hyöty on siinä, että solua ei tarvitse ottaa tarkastelua varten "ulos" vaan sitä seurataan samassa lämpötilassa ja hapessa.
 
Kiitoksia vaan myötätunnosta oivikki ja Jonnuli-77. Päänsärky meni kyllä pois yön aikana, mutta lääkärikäynnin jälkeen tänään sain isomman "päänsäryn". Limakalvo ei ollut kasvanut tarpeeksi, ja päätimme lääkärin kanssa lopettaa stimuloivat lääkkeet, ja aloittaa homman uudelleen ensi kierrossa. On tämäkin! Limakalvo oli tällä kertaa vain 6mm, ja LH oli noussut jo 1,8:aan Estradiol oli laskenut 1800:aan. Seuraavasta kierrosta sitten taas kokeilemaan. Nyt minun ei tarvitse ravata täällä Gdanskissa, vaan aloitan lääkkeet sitten vaan seuraavasta kierrosta. Tässä välillä voisi yrittää nyt sitten kaikkia muita keinoja ja urheilla, jotta muutama kilo vaikka putoaisi.

Mitenkäs piinailijoilla on viikko lähtenyt käyntiin?

Jonnuli muinulla ei ole kokemusta pakastetuista munasoluista, mutta ilmeisesti nykyään niiden käytöstäkin on saatu hyviä tuloksia.
 
Voi kurjuus pikkukintsu :(
Limiksen kasvatusvinkkejä : Omenaviinietikka (itse käyttänyt kp 1 lähtien ruokalusikallinen aamusta), pellavansiemenöljy, greippi ( puristettu mehu; eriaikaan kuin lääkkeet), pähkinät. Noi nyt tuli heti mieleen ainenkin. Itsellä kun ollut se limis just just 7 tai vähän yli kp 14 , nyt oli 8. Artsi kyllä kerran sanoi, että tärkeämpää rakenne ( 3-kerroksisuus) ja 5.8 limiksella on joku raskaaksi tullut.
Onnea seuraavaan yritykseen :)))
Piinailijoille pitkää pinnaa ja peukkuja :heart:
 
Täällä vaan aika matelee :) PP 4. Lugeista on tullut kovat kivut selkään/mahaan/lonkkiin/reisiin. Myös kuumat aallot ovat uusi tuttavuus. Harmikseni jouduin aloittamaan nyt myös antibioottikuurin iho-ongelmien vuoksi. Kyllä on elämä kellotettua näiden lääkkeiden kanssa (mulla menee myös rautakuuri) jota ei saa ottaa samaan aikaan muiden lääkkeiden kanssa ja pitää ottaa tyhjään vatsaan.

Pikkukintsu voihan kyynel limakalvo tilannetta.

Mitäs kuuluu mun piinailukavereille johkulille ja persikalle ???
 
Heippa kaikille!

Ajattelin kysyä josko mahtuisi mukaan keskusteluunne. Olemme tilanteemme kanssa todella alussa vasta, mutta kaipaisin keskustelua lahjamunasoluhoidoista joihin olemme siirtymässä.

Tilanteemme on se, että olemme käyneet läpi perinteiset 3x inssi ja 3x ivf. Ennen hoitoja takana on 2 keskenmenoa.Vikaa ei varsinaisesti ole löytynyt kummastakaan, sperma ok ja munasoluja tulee hyvin ja hedelmöittyvät, mutta raskaus ei ala. Kokeiltu on pitkääviljelyä yhdessä ivf:ssä ja blastoiksi asti alkiomme eivät ole jaksaneet. Lääkärin mukaan ongelma on luultavasti munasoluperäinen, mutta varma hän ei asiasta ole. :/ Nyt olemme kuitenkin päättäneet siirtyä luovutettuihin koska lääkärikin tätä suosittelee ja lapsen kaipuu on niin valtavan kova. Pitkät jonot vain tietysti syövät mieltä, mutta onpahan aikaa totutella ajatukseen ettei mahdollisesti tuleva lapsi ole perimältään oma.

Lueskelin jonkin verran kirjoituksianne. Olette ilmeisesti useimmat ulkomailla hoidoissa? Millaisia kokemuksia teillä on ja mitä klinikkaa suosittelette? Miten hoitojen toteutus sujuu kun on pitkät välimatkat? Joudutteko olemaan paljon pois työstä?

Olisin kovin kiitollinen jos vain millään jaksaisitte vastailla kysymyksiini sillä koen olevani näiden asioiden kanssa vain oman klinikkamme varassa vaikka luoten tietysti heihin paljon, mutta muutkin vaihtoehdot kiinnostavat.
 
QUOTE=pikkukintsu;30190950]Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitää taukoa/monesko lapsi
ikä suluissa



2014!

Jonnuli-77
Lumona (28) 1 lapsi. 1 lahjasoluhoito.
fanni_ (40+), 2.lahjasoluhoito tulossa v. 42 Tsekki
Sufka
Tepsuttelija,
prinsessatyttö
Hassutassu (40+) toinen, syyskuu 2014
Iitu78. 2.lapsi, hoito syksyllä 2014
aniraz_ (32), 1. lapsi, hoito lokakuussa 2014
plastex (36) : 2. lapsi
oivikki, 2. lapsi toiveissa, PAS tulossa

Hoito lähestyy


Iida-Karoliina (40+) 3 lahjasoluhoito, keskenmenon jälkeen, syys-lokakuussa. Gdansk
Pikkukintsu (37), 1. lapsi, PAS tulossa syyskuussa vko 39 (?) Gdansk
Toivokkaat
RouvaK33 (35) esikoinen toiveena 3. siirron ja sen keskenmenon jälkeen, uusi hoito syyskuussa aikataulu selvillä odotetaan seuraavia kuukautisia
esemila siirto elokuussa Tsekki

Piinistelijät


Johkuli (40), 3. luovuttaja, lahjasoluhoito, 1. PAS (yksi 3-päiväinen), testi 28.8
Persika (38), 1. lapsi toiveissa, PAS (kaksi 3-päiväistä), testi 27.8
lilla86, (28v.) 1. lahjasoluhoito, tuoresiirto (yksi 3-päiväinen), testi 28.8

Plussanneet


Vekkuliina, 31, LA 21.7.2014
Vauva2014, la 26.8.2014
Aurora73(40), 1.lapsi toiveissa,LA Elokuun lopussa 2014
Unelma(ko)???
rudy (kaksoset v.2010), 4. lapsi la
Johkunen: 1. ja 2.lapsi (kaksoset) la 26.11
Tauku: (40+) 3.lapsi, la 1.12
Ulpunen: (40+), toinen, lahjasolu-pas
Sussuanna: La 8.3.2015
Paulanna(40+), kaksoset, 1. Ja 2. yhteinen, la 1.4.2015

Maaliin päässeet


Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö
Odottava73, 17.4.2014 poika (rv 31+6)
Nalletyttö, poika 29.4.2014
amv, 20.6.2014, toinen lahja-alkiotyttö (rvk 33+6)

Taustalle siirtyneet


Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
HalleB (alle 30v) suuntana adoptio-prosessi
Burma (38)[/QUOTE]
 
Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitää taukoa/monesko lapsi
ikä suluissa



2014!

Piper86
Jonnuli-77, 1. lapsi, 1.lahjasoluhoito Tsekeissä, klinikkapäätös tekemättä
Lumona (28) 1 lapsi. 1 lahjasoluhoito.
fanni_ (40+), 2.lahjasoluhoito tulossa v. 42 Tsekki
Sufka
Tepsuttelija,
prinsessatyttö
Hassutassu (40+) toinen, syyskuu 2014
Iitu78. 2.lapsi, hoito syksyllä 2014
aniraz_ (32), 1. lapsi, hoito lokakuussa 2014
plastex (36) : 2. lapsi
oivikki, 2. lapsi toiveissa, PAS tulossa

Hoito lähestyy


Iida-Karoliina (40+) 3 lahjasoluhoito, keskenmenon jälkeen, syys-lokakuussa. Gdansk
Pikkukintsu (37), 1. lapsi, PAS tulossa syyskuussa vko 39 (?) Gdansk
Toivokkaat
RouvaK33 (35) esikoinen toiveena 3. siirron ja sen keskenmenon jälkeen, uusi hoito syyskuussa aikataulu selvillä odotetaan seuraavia kuukautisia
esemila siirto elokuussa Tsekki

Piinistelijät


Johkuli (40), 3. luovuttaja, lahjasoluhoito, 1. PAS (yksi 3-päiväinen), testi 28.8
Persika (38), 1. lapsi toiveissa, PAS (kaksi 3-päiväistä), testi 27.8
lilla86, (28v.) 1. lahjasoluhoito, tuoresiirto (yksi 3-päiväinen), testi 28.8

Plussanneet


Vauva2014, la 26.8.2014
Aurora73(40), 1.lapsi toiveissa,LA Elokuun lopussa 2014
Unelma(ko)???
rudy (kaksoset v.2010), 4. lapsi la
Johkunen: 1. ja 2.lapsi (kaksoset) la 26.11
Tauku: (40+) 3.lapsi, la 1.12
Ulpunen: (40+), toinen, lahjasolu-pas
Sussuanna: La 8.3.2015
Paulanna(40+), kaksoset, 1. Ja 2. yhteinen, la 1.4.2015

Maaliin päässeet


Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö
Odottava73, 17.4.2014 poika (rv 31+6)
Nalletyttö, poika 29.4.2014
amv, 20.6.2014, toinen lahja-alkiotyttö (rvk 33+6)
Vekkuliina (31) Poika 14.7.2014

Taustalle siirtyneet


Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
HalleB (alle 30v) suuntana adoptio-prosessi
Burma (38)[/QUOTE][/QUOTE]
 
Viimeksi muokattu:
Hei ! Päivittäiskös jonnuli77 tuohon viimriseen listaan, että VEKKULIINA saanut pojan 7/14. Hän siitä ilmoitti tuolla rasakautuneiden palstalla.
En viitsi uutta listaa kopioida, kun tulee sitten vaan listoja listan perään...

Mites piinailijat? Kovasti odotan teistä seuraa tuonne toiselle palstalle :heart:
T. Paulanna ja pavut 7+6
 
Päivitin listaa Vekkuliinan osalta, onnea!
Pitää tuoda tänne muistiin Tsekeistä saamani pakastetun lahjasolun onnistumisprosentit ja tuoreen vastaavat:
tuore: 69,2% for positive HCG - 52,7% for clinical pregnancy
pakastesolu: 51,8% for positive HCG - 38,8% for clinical pregnancy

Aika iso ero niissä näyttää olevan. Jotenkin tuntuu siltä että tuoresolut ovat houkuttelevampia...

Piper, minuakin tuo mahdollinen pitkä töistä poissaolo vähän kauhistutti ulkomaan hoidoissa. Lyhyellä matkalla sitä kyllä voi selvitä, ainakin jos käy kaksi kertaa. Mehän ei olla vielä siellä niin tarkemmin en osaa sanoa. Klinikoista on aika hyviä vertailuja netissä, kun hakee vaikka Czech donor ivf tms. Onnistumisprosentit ovat kuitenkin Tsekeissä usein Suomea korkeampia, heillä on niin modernit välineet ja paljon luovutuksia+hoitoja vuosittain että homma toimii. Suomen klinikalta sain n. 45-50% onnistumisprosentiksi tuoresoluille.
 
Viimeksi muokattu:
kiitos kysyjille! täällä pp6. tänään olin hätäinen ja tein testin ekaa kertaa :) valkoistahan se näyttää. aikaista on, mutta helpottaa pettymystä sitten aikanaan kun aloittaa aikaisin. ei mitään tuntemuksia missään, pää kipeä mutta en tiedä mistä johtui eilen. vuoristorataa on mutta enimmäkseen negatiivisia ajatuksia. on jo 6. siirto lahjasoluilla.
 
Moikka!

Kiitos Jonnuli vastauksesta! Tsekkejä en ollut miettinytkään. Sinnehän täytyy sitten jo lentää! :) Tutkein eilen tuota Viron klinikkaa sekin vaikutti mielestäni hyvällle, tosin ihan noin suuria onnistumisprosentteja he eivät luvanneet. Katsoin, että lentäminen Prahaan ei ole ihan ilmaista, kauhistuttaa hieman siis tulevien hoitojen hinta vaikka eihän jos onnistuu sitä voi rahassa edes mitata.

Johkulille
kovasti voimia piinapäiviin! Tuntuu karulta, että puhutaan isoista onnistumis luvuista ja teillä on jo 6 siirto menossa! :( Sopiiko kysyä miten monta eri lahjoittajaa olette joutuneet käyttämään? :/
 
Piper86 tämä on 3. munasolujen lahjoittaja. ekalta saatiin 2 siirtoon, tokalta 3 ja nyt on kolmannelta 2. siirto ja 2 on vielä pakkasessa. epäillään jo, että on siittiöissä vikaa ja 4. luovuttaja mennään niin, että molemmat donorisoluja.
 
Johkuli: Tuo on juuri se asia mitä eniten tässä kaikessa mietin, kun meillä ei ole löytynyt kummastakaan mitään vikaa. Olemme saaneet yhdessä ihan TOP-alkioita jotka sitten pysähtyvät morula vaiheeseen. Meillä lääkäri vain perustelee luovutetuilla munasoluilla hoidon, että yleensä ajatellaan että jos alkio ei jaksa blastoksi että munasolu ravitsee enemmän alkiota että siksi vika olis minussa, mutta voi olla myös siittiöissä (tähän hän tosi lisäsis että spermanäyteet ovat olleet niin hyviä toisttusti ettei pidä sitä todennäköisenä). Mutta olisi kurja olla maksanut hoitoja luovutetuilla munasoluilla ja sitten taas maksaa uusi hoito luovutetulla spermalla. Tämä on kyllä sellaista arpapeliä koko homma. :mad: Toivotaan kuitenkin kovin ettei teidän kohdalla enään neljättä luovuttajaa tarvita. :heart:
 
Harmillista Pikkukintsu, tsempit uuteen kiertoon!
Piper86, me ollaan hoidoissa Pietarin Ava-klinikalla. Meillä 2.luovuttajan solut joista 5 alkiota pakkasessa, tuloksena ollut 2 negaa ja viimeisestä keskenmeno vkolla 6+3. Käytännön asioista, klinikalla on kaikki sujunut kiitettävästi. Matkanteko on helppoa, kun junalla kestää 3,5 h Pietariin ja taksimatka 15min klinikalle. käynnit onnistuu niin että aamulla lähtee ja illalla on jo klo.18 takaisin Helsingissä. Toki on lomailumielessä yövyttykin kun pidän kaupungista. töistä ei ole siis tarvinnut olla pois kuin siirtopäivänä, muut ultrat ja kokeet ym on hoidettu suomessa. Lähdettiin ulkomaille koska siellä ei ole jonoja ja luovuttajia on hyvin. Mutta halpaa tuo lysti ei ole ja sen takia meilläkin on nyt hoidoissa taukoa kun kertakaikkiaan ei rahat riitä. Tsemppiä sulle hoitopaikan valintaan!
 

Yhteistyössä