Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Oon varmaan ihan idiootti, mutta tein huvikseni yhden noista halpaliuskatesteistä, ja siinä näkyi hyvin haalea toinen viiva. Miten voi muka näkyä mitään pp5?

Ja kuvittele en, koska mieskin sen näki. On kyllä aiemmin pudottanut mut maan pinnalle kun olen kuvitellut näkeväni jotain. Siirto oli siis maanantaina, alkiot 3vrk
 
Nalletyttö onnea hyvistä ultrakuulumisista.

Johkuli onneksi sait hyvän alkoin matkaan, vaikka toki harmittaa, kun ei se toista ei päästy siirtämään. Onnea piinapäiviin.

Odottava73 toivottavasti sinulla testiviiva vahvistuu d:)b
 
Olipa kiva lukea nalletytön kuulumiset. Aina piristävät tuollaiset onnelliset uutiset.

Jännittäviä uutisia odottava73, pidetään peukut pystyssä kiivaasti, ja toivotaan, että se testiviiva pysyy ja vahvistuu.

Mukavaa, että on taas muitakin piinailijoita, johkuli ja Rouva33, piinailette sitten ihan samalla aikataululla. Tsemppiä molemmille!

plastexille lohdutushalit, tiedän tunteen. Sitä on kiukkuinen ja vaan laskeskelee kuinka paljon meni rahaa ja aikaa hukkaan. Hormonit hyrräävät vielä jonkin aikaa ja muutenkin on herkkänä. No, jospa se ei sitten ollut tarkoitettu onnistumaan tällä kerralla. Oletteko suunnitelleet jo seuraavaa kertaa?
 
  • Tykkää
Reactions: Rouva K33
Johkulille kärsivällisyyttä piinapäiviin :).
Täällä pp 6, edelleen samanlaiset olotilat. Päätä särkenyt aaltoillen. Vatsassa eikä rinnoissa ole juuri tuntemuksia.

Eniten epäilen, että kiinnitymisyrityksen asteelle jää tämäkin.
 
Rauhallisia piinailupäiviä kaikille piinailijoille :heart: Kaikille teille tasapuolisesti sitä plussaa toivon !

Itselläkin suunnitelmia on ja katsotaan nyt, josko ne vaikka kantaisivat "hedelmää". Kerron, kun tiedän enemmän, ehkä nyt yksi hoitokerta tulossa ja sitten se on siinä, pakko tehdä loppupistekin tälle.
Elämä on asettunut uomilleen ja tää lääkkeettömyyskin on ihan mukavaa, eipä tule hiki ja muita oireita.
Päivä kerrallaan ja jännään nyt teitä piinailijoita...Uskon, että sieltä nyt plussia tulee :hug:
 
Hei kaikille!
Olen ollut nettipimennossa ja tänne on tullut paljon viestejä sillä välin. Nalletytön ihanat ultrakuulumiset, onneksi olkoon!
Odottavan kutkuttavan lupaava plussan alku, toivottavasti se vahvistuu! Peukkuja kaikille piinailijoille tasaisesti!

Kunhan olen saanut laukut purettua niin tulen kirjoittelemaan paremmin ja lukemaan kaikkien kuulumisia. Ajatuksiss olette olleet paljon.
Saavuimme eiln Tarttosta kotiin, myöhään illalla. Sain pe 2 mussukkaa matkaan mukaan. Kaikki meni hyvin ja näytti lääkärin mukaan hyvältä. Olimme Tarttossa useamman päivän, kävin tyttären kanssa ostoksilla ja söimme hyvin. Paluumatka oli raskas, mutta onnistunut.

Nyt on kovin kysytty olo kun kotona kaikki ovat ikävöineet ja haluavat nyt huomiota. :) Tuliaisia tulikin tuotua melkoisen paljon ja lapset ovat nyt kuorrutettu sokerilla. ;)

Ihanaa sunnuntaita kaikille!
 
johkuli Omilla soluilla tehtiin 4 hoitoa suomessa joissa ensimmäisessä siirettiin 2 solua ja viimeisessä 1 solu.
Riikassa on ollut 2 luovuttajaa ja ensimmäisestä tehtiin 3 siirtoa joissa ekassa ja tokassa siirrettiin 2 solua ja vikassa sitten yksi.
Ja nyt siis toinen luovuttaja meilla menossa ja siirtoja 1. ja 2 plastoa ja nega.
eka pas ja 2 plastoa ja positiivinen , keskanmeno sitten viikolla 6.
Nyt tulossa vika pas loka-marraskuun vaihteessa..pallasessa 2 plastoa odottaa.
eli 6 siirtoa tehty tähän mennessä.
edellisessä plus siirrossa sulatettiin 3 ja kaksi pääsi siirtoon siis..

Meillähän omien solujen siirron ja luovutan solujen välissä minulla purettiin sterilisaatio joka oli tehty kuopuksen syntymän jälkeen, että sitä päätöstä olen katunut kun sen teetin.
ja välissä yritystä luomuna reilut pioli vuotta kunnes hakeudettiin Latviaan Riikaan hoitoon.

Pitkä on ollut taival ja pettymykset suuria. Luovutus fiilis vaan vielä yritetään ainakin tämä kerta jos vaan sulatus onnistuu, luuulen että korkeintaan 1 saadaan mukaan. tuntuu että mitä kauemmin ovat pakkasessa niin sulatus ei enään onnistu. ):

Eniten huomaa tämäm luovuttamisen tunteen juuri siinnä ettei niin poppakonsteja jaksa kokeilla tai niin noudattaa. elää enemmän sitä normi elämää. vaikka hoito onkin päivittäin mielessä.

Jospa sinä nyt onnistut. peukut pystyssä olen ja paljon toivon säteitä sinne .
 
Viimeksi muokattu:
odottava Minulla näkyi viivat jo 5pp. epäilin kanssa että onko mahdollista, ja tasaisesti vahvistui..Näin uskon että sinullakin :) ja paljon onnea jänniin päiviin :)

Nalletyttö Hienoja uutisia: onnea!
Eihan 45v mikään vanha vielä ole. on vanhempiakin synnyttäjiä ja sinulla pieni tyttökin..mukavaa kun perhe kasvaa.
 
amv
Odottava73: Selvä viiva! :) Onnittelut jo siitäkin! Toivon viivan vahvistuvan ja alkion kiinnittyvän oikein tiukasti! Nyt olisi jo aika keikauttaa piinailut ja tilastot plussan puolelle. Onnea matkaan siis!


Onnea matkaan myöskin Rouva K33, johkuli ja Toivokkaat! bd

Nalletytölle onnittelut siitä, että raskaus etenee normaalisti ja toivottavasti sujuu jatkossakin! Mites sun mies on ottanut raskausuutisen vastaan?


plastexille
sen sijaan rutistus :hug: Aikamoinen pettymys... Seuraavalla kerralla paremmalla onnella sitten!


Itsellä ei mitään kerrottavaa. Seuraavaan siirton mennään vielä Tarttoon. Testasin jo viime kierrossa ovulaation, ja aion tehdä nyt saman (kohta pitääkin jo alkaa testailla) ja kyselen sit Tartosta, onnistuisko marraskuussa siirto luonnolliseen kiertoon, jos mahdollinen ovisplussa osuu sopivalle päivälle. Ja jos ei osu, voisko sit pistää heti jarrupiikin ja tehdä siirto joulukuussa. Näillä siis mennään. Toive toisesta lapsesta elää vielä, mutta välillä tulee lähes huomaamattaan ajatelleeksi, että onpa ihanaa (tietenkin että on tuon yhden edes saanut), kun lapsi alkaa jo olla sen verran iso, että on jo vähän omatoiminenkin. Että mites sitä jaksaisi taas vauvan kanssa.Ja samalla tietty haikeus, että mitäs jos ei vauva-aikaa enää saa kokea. Mutta varmasti se on aika monella mielessä, vaikka olisikin ns. lapsiluku täynnä (inhoan muutentuota sanontaa). Joku kerran kirjoitti, että jokaisella äidillä on yksi syntymätön lapsi. Tuota edellä mainittua se kai sitten tarkoittaa.

Seuraan palstaa aktiivisesti, vaikken usein kirjoitakaan. Taustalla jännitän piinailijoiden testituloksia. Tsemppiä vielä! Muillekin kaikkea hyvää!

amv
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Iida-Karoliina
Hei. Olen jo vuosia lukenut näitä teidän juttuja ja nyt päätin rohkaista itseni ja tulla mukaan juttuun. Toivottavasti sekaan mahtuu vielä?? :)

Meidän tarina lyhykäisesti sellainen että minulla ei koskaan olla saatu yhtään munasolua kasvamaan. Syytä ei ole löydetty. Joten minun ainut mahdollisuus tulla raskaaksi on lahjasolut. (miehellä edellisestä suhteesta kaksi lasta) Itselleni istutettiin viikko sitten maanantaina huippu luokan alkio.. Täällä on jännitetty kovasti että miten käy. Kaks saatiin pakkaseen, mutta tietysti toive ois että tää onnistus kerralla. Mulla kun ei kauheesti oo omasta takaa ollu minkäänlaista hormooni toimintaa niin nää lääkkeet vaikuttaa todella paljon. Mulla on viikon aikana tullut kaikki mahdolliset oireet mitä luget vaan voi tehdä. Siirto päivänä ja siitä seuraava päivä vihlo mahaa mutta muuten ei ole ollut mitään tuntemuksia mahassa.. Sen sijaan rinnat on ollu todella kipeät ja turvoksissa, maha TODELLA turvoksissa, palelu, pahaolo ja väsymys on ollut ihan kauheeta. Onko muille tullut lugeista näin huonoa oloa??

Meillä ois odottava73 sama testi päivä. :) Mietin jo kun luin noita sun tekstejä että joko vois itekkin loppuviikosta yhden testin tehdä...
 
  • Tykkää
Reactions: paulanna
Ootpa sä Toivoton87 malttavainen :)

Mitä on itse lueskellut nettiä, tuntuu että oireet tai oireettomuus ei välttämättä kerro mitään. Itsessänikään ei oikeastaan ole muuta oiretta kuin päänsärky. Yhtenä yönä tosiaan jalassa oli kauhea suonenveto, ja seuraavana päivänä sitä pisteli kummasti vuorokauden, jotenkin yhdistän kiinnittymisen tuohon vuorokauteen. Ehkä hetkittäin on myös hieman huono olo. Vaikka tosiaan testit on nyt näyttäneet plussaa jo näin varhain, niin edelleen sitä vaan pelkään kaikkia mahdollisia vastoinkäymisiä.

Nyt kun ensin pelkäsi, ettei saa plussaa tikkuun niin nyt tuntuu, ettei kuitenkaan uskalla iloita ennen kuin 12 viikkoa on täys. Viime kerrasta kokeneena pelkään ettei hormonit kuitenkaan nouse riittävästi ja että tää hiipuu taas alkuunsa.
 
Odottava73 Hurjasti peukutuksia plussan vahvistumiseen. Minusta se on oikein selvä plussaviiva jo nyt.:heart:

Toivoton87 Tervetuloa mukaan ja onnea sinullekin tulevaan testailuun. Minulla on vaivannut jatkuva kuvotus, joka alkoi siirrosta seuraavana päivänä. Olen kans miettinyt, että voikohan Lugeilla olla osuutta asiaan. Toisaalta luget aloitin jo ennen siirtoa eikä niistä silloin vielä tullut kuvotusta.

I-K Kaikkea hyvää sinulle valmisteluun ja toivon mukaan kaikki menee kuten pitääkin ja pääsisit plussarikkaaseen piinailuun. :) Meillä näyttää olevan melko samanlainen tausta siltä osin, että minullekin on tehty sterilisaatio. Purkuun on aika varattuna ihan varmuudenvuoksi. Saanko kysyä missä kävit purussa? Onnistuiko se kuitenkin? Itse arvon vielä Tartton ja Lasertilkan välillä.

Amv Paljon sinullekin tsemppiä tulevaan siirtoon. Kuulen mielelläni tuosta luonnollisen kierron siirrosta Tarttossa sillä minulle tämä hormonimyllerrys on ollut voimakas kokemus.

Rouva K33 ja Johkuli Plussatuulia sinne teillekin! Ihanaa kun täällä alkaa olla niin jännittävät paikat nyt.

PlastexSuuren suuret pahoitteluni sinulle. Ei ole reilua. Toivon sinulle hurjasti jaksamisia. :hug:


Paulanna Kuten joku mainitsikin jo niin ei voi onnistua ellei yritä.:) Ymmärrän silti täysin ettei se yrittäminen ole itsestään selvyys jos voimat ja usko alkaa hiipua. Sitä kun tulisi rakastaa omaa itseään ja ja ajatella omaa jaksamistaan, sitä kun ei tee kukaan toinen puolesta. Toivon, että niitä voimia ja uskoa sieltä sisimmästä vielä kumpuaa silti teille ja se kauan kaivattu pienokainen ilmoittaisi tulostaan heti seuraavalla kerralla, olette sen ansainneet (kuten kaikki täällä). :heart:

Meillä on koneet tökkineet ja millon mitäkin niin, että aina kun olen yrittänyt jotain rustata niin se onkin kadonnut, koska sivu ei lataudu tmv. Kai niitä pitää karsia tässä taloudessa pikkuhiljaa. ;)
Oivikille Kiitos kaunis onnitteluista.
Kuten tuossa aiemmin jo kerroinkin niin olen voinut pahoin la asti. On kuvottanut niin kamalasti, että luulin jo alkuun saaneeni vatsataudin. Olo pahenee iltaan mennessä, vaikka otan Lugetkin vasta juuri ennen nukkumaanmenoa. Joka raskaudessa olen kärsinyt iltapahoinvoinnista, joten tietysti toivon, että nytkin se olisi sen merkki.
Oireita on ollut muitakin, mutta ne olen laittamut lugejen piikkiin, koska ne on juuri niitä perinteisiä palelusta rintojen arkuuteen. Alaselkää on särkenyt välillä melkoisesti, toisaalta niin on särkenyt aina kun olen tullut raskaaksi.
Minä en halunnut alkaa miettimään milloin saan testata ja myönnän olevani superkärsimätön. Niinpä olen jo korkannut pari testiä ja kontrolliviivan lisäksi olen saanut haaleanvaalean plussaviivan seuraksi. Nyt iltapäivällä hiukan vahvemman kuin aamulla. Jatkan silti testailua ja jos viiva vielä vahvistuu niin sitten käyn ostamassa sen CB:n digitestin viikonlopulle. Jännittää niin kamalasti ja pitäisi järjestää paljon tekemistä, että kaikki ajatukset eivät seilaisi piinailussa kaiken aikaa, mutta kuvotus on estänyt sen. Ja toisaalta nautin tästä, että nyt on edes mahdollista haaveilla plussasta ja vauvasta siirron jälkeen. :heart:
Mulla jäi kaikki kysymättä, että minkä ikäisiä alkiot olivat ja paljonko limis sitten loppujen lopuksi oli, lääkäri vaan kovin kehui, että kaikki näytti hyvältä ja kielsi minua stressaamasta (helpommin sanottu kuin tehty!). Sen mitä kertoi niin meni ihan ohi, koska jännitin. Oikein positiivinen kokemus oli silti.
Nyt vaan niin toivon viivojen vahvistumista ja oireiden pysymistä. Kuulen mieluusti noista lugeista ja kuinka monelle on aiheuttanut kuvotusta jos joku jaksaa vastata.

Nyt jokaiselle onnea kunkin eri tilanteisiin. :hug: :flower: Siksi toivotan kun viimeistä päivää kun en tiedä milloin poika päästää mua omalle koneelleen seuraavaa kertaa. Pääsen kyllä muilla sujuvasti lukemaan palstaa, mutta tabletit ja kaikki tökkii tosiaan kirjoittaessa.:p
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: paulanna
Jeee!!! Plussia tulossa :heart: Kyllä tuo Odottavan viiva on jo plussa ja Toivokkaatkin kerroit viivaa saaneesi :heart: Onnea matkaan kaikille kiinnittyville pienokaisille !
Mukavaa lukea iloisia uutisia välillä täältä.

Toivoton 87 tervetuloa joukkoon mukaan !

).( tuli käytyä vyöhyketerapiassa ja ihana terapeutti olikin. Aivan innoissaan vauvahaaveista ja teki oikeen extrahoitoa minulle, saas nähdä auttaako...käyn nyt säännölliseti kerran viikossa. Etikan jätin pois ruokavalioista, homeopaatti ei sitä suosittele. Muutoin kasvispitoista ja hyvin vähän hiilareita, vitamiinina vain Multivita. Näillä mennään nyt.
 
Viimeksi muokattu:
Jee täällä ihania uutisia Odottavalla ja Toivokkaalla! Viivojen vahvistumista teille edelleen!! Toivon todella, että kaikki jatkuu nyt myös pahaalla mahdollisella tavalla.

Toivoton sinulle myös + toivottelen.

Amv jospa osuisi kohdalleen tuo ovis!

Paulanna kiva, että olet löytänyt tuollaisen vyöhyketerapeutin, jospa nyt sitten olisi se kerta.
 
Ai niin toivokkaat, minulle on tullut pahoinvointia joskus lugejen aikana, mutta ne on loppuneet sitte, jos testi ovat näyttäneet negaa. Olen epäillyt kiinnitymisyritytä niillä kerroilla, kun pahoinvointi on sellaista ollut kuin raskaana ollessa oli tosin paljon lievempää. Uskon kyllä sen olevan hyvä merkki sinulla nyt.
 
Täällä ei oikein tiedetä miten päin ois tämän piinailun suhteen. Toisena hetkenä on varma tunne siitä että tää onnistuu.. (Lähinnä senkin takia että olen jo päättäny että nyt on meidän vuoro) :D Mut sit taas palataan maan pinnalle todetakseen että tuskin tästä taaskaan mitään tulee. Ainut lohtu on se että jos nyt jostain syystä "toukka" ei oo tarttunut niin sit on ne kaks alkiota oottamassa. Ja jos niistäkään ei tuu mitään niin me annetaan näiden juttujen olla. Miten nopeesti sit yleensä pääsee kokeilemaan Pas:a?? Minullakun ei ole minkäänlaista luonnollista kiertoa niin pääseeköhän sitä yrittämään heti??

Plussan saaneille varovaiset onnittelut! Toivottavasti se ois pyvää sorttia :) Muille piinailijoille stemppiä ja pitkää pinnaa!! Sitä täällä ainakin on tarvittu
 

Yhteistyössä