Luottamuspula, isi baareilee salaa!

Olisin hyvin kiitollinen neuvoista ja vinkeistä...

Meillä on nyt tilanne se, että meillä on 1,5v tyttö ja minä 38+ viikoilla raskaana...

Isi on hyvä isi kotona ollessaan ja se onkin ainoa asia tällä hetkellä joka pitää perheen kasassa. Esikoisen raskausaika oli yhtä helvettiä kun mieheni vain jätti mut kotiin ja lähti "tuulettumaan"...jopa syntymäpäivänäni hän jätti minut ja pakeni festareille...
Selitin tuota itselleni, tulevalla elämänmuutoksella ja sen aiheuttamilla paineilla ja uskoin sen loppuvan lapsen synnyttyä. Se loppuikin hetkeksi.

Nyt mieheni on aloittanut saman rumban uudestaan lisäksi hän on hankkinut harrastuksia ja viettää paljon aikaa kavereidensa kanssa. lapsellekkin löytyy aikaa, mutta minä olen jäänyt täysin yksin.

Miehessäni on myös narsistin piirteitä ja sen vuoksi omat ystäväni käyvät meillä vain kun mieheni ei ole kotona. He tuntevat olevansa epätervetulleita kun mieheni on kotona.

Olemme viikonloppuisin paljon mökillä juuri siksi että kun olemme kotona mieheni viihtyy mielummin baarissa kun kanssani kotona. Mikä saa minut miettimään mitä hän sieltä hakee ja haluaa?

Päästin mieheni nyt kotiin yksin kun en jaksanut itse lähteä mökiltä kaikkine pakkauksineen vielä eilen. Luotin siihen, että mieheni käyttää ajan hyödyksi ja lepäilee ja tekee asioita joita saa kerrankin tehdä rauhassa (kuten lempiohjelmien katselu). Toisin kuitenkin kävi. Kotiin tullessani tiesin jo ovella, että mieheni on ollut baarissa ja tivasin tätä häneltä. Myönsi olleensa, muttei ymmärtänyt miksi olin vihainen ja sanoin luottamuksen olevan loppu. Tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta ja todellakin lievimmästä päästä, mutta loukkaa nniin valtavasti sisintäni. Miksi hän ei voi suoraan sanoa jos aikoo lähteä ja miksi pitää ylipäänsä lähteä kun saisi levätä. Sillä viime kerrasta on todella vain pari viikkoa.

Hän ei välitä tunteistani ja kun suutun asiasta hän pitää minua kamalana akkana! Pitäisikö minun siis vain olla hiljaa ja niellä kaikki vai heittää tuo pihalle ihan oman itsetuntoni ja mielenterveyteni takia ja yrittää vain selviytyä kaikesta taaperon ja vastasyntyneen kanssa?

Minulla on kyllä läheisiä auttamassa. Mutta tuntuu itsekkäältä viedä isä lapsilta. Sillä minun lapsiani ei riepotella kahden kodin välillä. Tavata kyllä saa niin paljon kuin jaksaa jos se pysyy tiettyjen sääntöjen mukaan aisoissa. (kasvatusasiat).

Luottamus on todellakin mennyttä ja itsetuntoni on lähes nolla jo ilman tätä valaskroppaakin. Ei hän minusta välitä. (sisin kuitenkin toivoo toisin).

Auttakaa!!!

 

Vastailen kun näyttää niin orvolle tämä sinun yksinäinen viestisi täällä..

Nänä ovat vain yhden ihmisen ajatuksia tilanteestasi.

Jos tuo olisi irrallinen tapahtuma kaikesta muusta, että hän lähti mökiltä kotiin jotta pääsis baareilemaan, niin närkästyisihän siitä ihan pahasti, että ei kertonut, mutta ei mikään ylipääsemätön juttu kuitenkaan.

Mutta koska tuohon liittyy aikaisemman raskausajan kokemuksesi jo, että miehesi jätti sinut huomiotta ja irrotteli turhan paljon, eikä sinun mielestä tuntunut kantavan sinusta tarpeeksi huolta, niin aika huolestuttavaltahan tuo kuulostaa, että ei ole sinun tukena nytkään niin paljon kun tarvitsisit.

Jo vain se, että sinusta jatkuvasti tuntuu, että hän ei ole tukenasi riittävästi aiheuttaa isoja ongelmia. Mitä luulet mitä hän tuulettumisillaan hakee? Pelkkää hauskan pitoa jätkien kanssa ja irrottautumista kotikuvioista vai pyörittääkö hän naisia?
Jos vastaus on jäkimmäinen, en miestä sen enempiä katselisi, olkoon miten vuoden isä tahansa.

Tottahan lapsille on tärkeää, että on molemmat vanhemmat, mutta minun pieneen ajatusmaailmaan ei kuitenkaan mahdu se, että pitäisi väkisin kärvistellä suhteessa, missä tuntuu pahalle olla, vain lasten takia. Kyllä se äiti, ja nainen siinä suhteessa tarvitsee yhtälailla olla onnellinen. Eli jos mietit eroa, mutta et halua erota, koska lapset tarvii isää, niin silloin jo tiedät että kannattaa erota!!?

Parisuhdeterapia ei mitään ota jos ei annakkaan jos katsot, että suhteen eteen voisi jotain tehdä, tai haluat tehdä ja miehesi siihen suostuu.

Se, että ystäväsi ei käy teillä miehesi takia, herättää minussa ajatuksen, että ystävät on ehkä tietyllä tapaa tuossa kohtaa ihan hyvä peili.. ja hieman pelottavalta kuulostaa, että he eivät halua käydä teillä kun miehesi on kotona..

Tietysti raskausaikana ajatusmaailmasi saattaa olla yliherkillä ja näet ongelman todellista isompana, mutta uskon että syvällä sisimmässä tiedät, olisiko parempi olla ilman miestäsi, olisitko onnellisempi jonkun muun kanssa, ja ennen kaikkea olisitko onnellisempi vaikka sitten yksin kuin miehen kanssa joka ei tunnu arvostavan sinua?

Jos tilanne olisi omalla kohdalla tuo miten omaa elämää kuvailet, niin olisi pelottavaa ja hirveeta heittäytyä yksin eläjäksi pienen kanssa ja vauva vielä mahassa, mutta sen verran itsetietoinen nainen olisin, että en katsoisi sitä, että mies heiluu ja huojuu kaupungilla kun häntä tarvittaisiin kotona.

Vaikka eihän asiat ikinä ole niin mustavalkoisia, että voisi toiselle tai saati itselle yhdessä päivässä sanella, että tee näin, näin ja näin.

Toivottavasti löydät itselleni voimaa ja varmuutta tehdä oikeita ratkaisuja ja arvosta itseäsi ja usko siihen, että olet ansainnut olla onnellinen parisuhteessa siitä tunteesta että mies rakastaa sinua.

Tsemppiä loppuraskauteen!